Kustaa Adolf Carling (22. marraskuuta 1882 Helsinki[1]1966 Helsinki[2]) oli ensimmäinen reformaationselvennä jälkeinen katolinen suomenkielinen pappi, monsignore, Suomessalähde?.

Adolf Carling (1920-luku)

Carlingin vanhemmat olivat seppä Johannes Kalpa (ent. Carling) ja Birgitta Karppinen. Carling tuli ylioppilaaksi 1901, opiskeli Rooman katolisessa pappisseminaarissa 1906–1907 ja Rooman gregoriaanisessa yliopistossa 1907–1911. Hänet vihittiin papiksi Pietarissa 1911. Viipurin katolisen seurakunnan kirkkoherrana, venäläisen koulun uskonnonopettajana ja sotaväen kappalaisena Carling toimi 1911–1918, Helsingin katolisen seurakunnan palveluksessa 1920–1921 ja Terijoen katolisen seurakunnan esimiehenä 1921–1939. Helsingin katolisen seurakunnan pastoriksi Carling siirtyi 1940. Hän työskenteli myös Puolan lähetystön virkailijana 1920–1921, Terijoen kauppakoulun kielten opettajana 1928–1931 ja Terijoen yhteislyseon latinan tuntiopettajana 1929–1930. Sotilaspappina Carling toimi 1943–1944.[1]

Carling julkaisi muun muassa teoksen Kristinopin ensi alkeet (1920) sekä rukouskirjat (1925, 1949) ja työskenteli Uskon Sanomat -lehden vastaavana toimittajana vuodesta 1925. Paavin kotiprelaatti hän oli vuodesta 1921.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c L. Arvi P. Poijärvi, Ilmari Havu, Mauno Jääskeläinen (toim.): Kuka kukin on (Aikalaiskirja). Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 1950, s. 74. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1949.
  2. Adolf Carling. Kansallisbiografia. Viitattu 21.6.2018.

Aiheesta muualla

muokkaa