Abraham-Louis Breguet

Abraham-Louis Breguet myös: Bréguet (10. tammikuuta 1747 Neuchâtel, Preussi17. syyskuuta 1823 Pariisi) oli nykyisen Sveitsin alueelta kotoisin ollut horologi. Hän teki lukuisia innovaatioita kellosepän uransa aikana Ranskassa. Elinaikanaan häntä pidettiin johtavana kelloseppänä, ja hänen asiakaskuntaansa kuului johtavia julkisuuden henkilöitä ja Euroopan aateliston jäseniä.[1] Ystävänsä John Arnoldin ohella Breguet on nykyään laajalti tunnustettu yhdeksi kaikkien aikojen merkittävimmistä horologeista. Hän perusti Breguet-yhtiön, joka valmistaa luksuskelloja.

Breguetia esittävä maalaus

Breguet teki maailman ensimmäisen rannekellon Napoleonin siskolle Napolin kuningatar Carolinelle. Tämän lisäksi hän alkoi rakentaa kreivi Axel von Fersenin tilauksesta kelloa, joka on nykyään maailman kallein. Kellon valmistuminen kesti 37 vuotta, ja sen sai lopulta valmiiksi hänen poikansa. Kyseinen kello on arvioitu 25 miljoonan arvoiseksi. Sen omistaa israelilainen L. A. Mayer -museo. Kello valmistui vuonna 1827.[2]

Lähteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa
  • Klauser, Eric-André: Abraham-Louis Breguet (Sveitsin historiallisen tietosanakirjan artikkeli) Historisches Lexikon der Schweiz (HLS). 14.10.2004. Bern: Stiftung HLS. Viitattu 6.7.2020. (saksaksi), (ranskaksi), (italiaksi)
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.