AIK Fotboll
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
AIK Fotboll on vuonna 1896 perustettu ruotsalainen jalkapalloseura, joka kuuluu jaoksena vuonna 1891 perustettuun AIK-urheiluseuraan. Seuran kotikaupunki on Solna.
AIK Fotboll | |||
---|---|---|---|
![]() |
|||
Koko nimi | Allmänna Idrottsklubben | ||
Perustettu | 1891 | ||
Kaupunki |
![]() |
||
Kenttä | Strawberry Arena | ||
– kapasiteetti | 54 329 | ||
Sarja | Allsvenskan | ||
Sarjataso | 1. | ||
Puheenjohtaja |
![]() |
||
Päävalmentaja |
![]() |
||
|
AIK on 11 Ruotsin-mestaruudellaan ja 79 kaudellaan Allsvenskanin maratontaulukossa kolmas. Ensimmäisen jalkapallomestaruutensa seura voitti jo vuonna 1900 ja uudelleen heti seuraavana vuonna. Mestaruuksista viisi on tullut nykyisen, vuonna 1924 perustetun Allsvenskan-mestaruussarjan aikana. AIK on myös pelannut Mestarien liigassa vuonna 1999 ja voittanut Ruotsin cupin kahdeksan kertaa.
AIK on pelanut kotiottelunsa vuodesta 2013 Strawberry Arenalla, jonne mahtuu noin 54 329 katsojaa.
AIK sijoittuu vuosien 2020–2025 eurooppalaisten seurojen keskinäisessä UEFA:n seurapisterankingissa sijalle 269.[1]
Seuran värit
muokkaaAIK:n päävärit ovat musta ja keltainen. Valkoinen on vaihtoehtoinen väri.
Yleisö
muokkaaAIK on perinteisesti kiinnostanut yleisöä ja sillä on ollut 34 kaudella Ruotsin suurin yleisömäärä. Siihen ei ole mikään muu ruotsalaisseura pystynyt. Asiaa kuvastaa myös hyvin se, että kaudella 2005 seuran yleisökeskiarvo oli koko Ruotsin neljänneksi suurin huolimatta siitä, että se ei edes pelannut kyseisellä kaudella pääsarjassa, vaan Ruotsin toiseksi ylimmällä sarjatasolla.
Kannattajat
muokkaaAIK omaa suurimman kannattajamäärän Ruotsissa. Seuran tärkeimmät kannattajaryhmät ovat Black Army, Smokinglirarna, Ultras Nord, Firman Boys ja Sol Invictus.
Black Army - Tukholma (Black Army - Stockholm), ennen AIK Black Army, on AIK:n suurin kannattajayhdistys. Black Army on perustettu vuonna 1981 ja perustajina toimivat Jonas Almqvist, Gösta Mölleby, Jan Schensström sekä Roger Nilsson. Ryhmä on nimetty Manchester Unitedin kannattajien "Red Army" mukaan.
Edustusjoukkue
muokkaaPelaajat
muokkaaPäivitetty 29. elokuuta 2024.[2]
|
|
Lainalla olevat pelaajat
muokkaaPäivitetty 16. heinäkuuta 2024.[3]
|
Valmennusjohto
muokkaaPäivitetty 29. elokuuta 2024.[2]
- Päävalmentaja: Mikkjal Thomassen
- Apuvalmentaja: Henok Goitom
- Apuvalmentaja: Kazimierz Sokołowski
- Maalivahtivalmentaja: Kyriakos Stamatopoulos
- Analyytikko: Lukas Arndt
- Urheilulääketieteellinen koordinaattori: Victor Lyberg
- Fysiikkavalmentaja: Pálmar Hreinsson
- Fysiikkavalmentaja: Fernando Holmqvist Amu
- Materiaalipäällikkö: Håkan Sjöberg
- Players Manager: John Palmell
- Koordinaattori: Thomas Thudin
Kilpailijat
muokkaaSeuran päävastustaja on tukholmalainen Djurgårdens IF, joka on myös perustettu 1891, vain muutama viikko AIK:n perustamisen jälkeen. Seurojen väliset paikallisottelut on joskus listattu kymmenen parhaan joukkoon Euroopassa. Toinen ankara kilpailija on Hammarby IF, joka on myös Tukholmasta. Suurin Tukholman ulkopuolinen kilpailija on IFK Göteborg. AIK:n ja IFK Göteborgin väliset ottelut ovat hyvin usein johtaneet koviin tappeluhin ja mellakoihin kannattajien välillä. Vuonna 2002 kuollut IFK Göteborgin kannattaja oli Ruotsin ensimmäinen kannattajien välisissä yhteenotoissa surmansa saanut henkilö.
Yhteistyöseurat
muokkaa- Helsingin IFK
- Akropolis IF
- Bollstanäs SK
- FC Djursholm
- IFK Norrköping
- Råsunda IS
- Sollentuna United FK
- Täby IS
- Värmbols FC
- FC Väsby United
- Västerås SK
Saavutukset
muokkaa- 12 Allsvenskanin voittoa: 1900, 1901, 1911, 1914, 1916, 1923, 1932, 1937, 1992, 1998, 2009, 2018
- 8 Ruotsin cupin voittoa: 1949, 1950, 1976, 1985, 1996, 1997, 1999, 2009
- 1 Ruotsin Supercupin voitto 2010
Valmentajat
muokkaa- Mikkjal Thomassen 2024–
- Henok Goitom 2024
- Henning Berg 2023–2024
- Andreas Brännström 2023
- Peter Wennberg 2022
- Henok Goitom 2022
- Bartosz Grzelak 2020–2022
- Rikard Norling 2016–2020
- Andreas Alm 2011–2016
- Alex Miller 2010
- Björn Wesström 2010
- Mikael Stahre 2008–2010
- Rikard Norling 2005–2008
- Patrick Englund 2004
- Richard Money 2002–2004
- Dušan Uhrin 2002
- Peter Larsson 2002
- Olle Nordin 2001–2002
- Stuart Baxter 1998–2000
- Erik Hamrén 1995–1997
- Hans Backe 1994–1995
- Tommy Söderberg 1991–1993
- Sanny Åslund 1988–1990
- Nisse Andersson 1987
- Göran Åberg 1987
- Rolf Zetterlund 1981–1986
- Bo Petersson 1979–1980
- Jens Lindblom 1979
- Olavus Olsson 1978
- Gunnar Nordahl 1977–1978
- Lars-Oscar Nilsson 1976
- Kurt Liander 1975
- Keith Spurgeon 1975
- Jens Lindblom 1971–1974
- Torsten Lindberg 1969–1970
- Ingemar Ingevik 1967–1968
- Henry Carlsson 1965–1966
- Hilding ”Moggli” Gustafsson 1962–1964
- Lajos Szendrödi 1960–1961
- Erik ”Lillis” Persson 1959
- Frank Soo 1958
- Henry Carlsson 1956–1958
- Per Kaufeldt 1951–1956
Suomalaiset AIK:ssa
muokkaa- Tom Källström (1976–1978)
- Jyrki Nieminen (1979–1984)
- Atik Ismail (1980)
- Kari Virtanen (1983–1985)
- Jari Niinimäki (1985–1986)
- Esa Pekonen (1987–1989)
- Jari Hudd (1987–1989)
- Jarmo Saastamoinen (1995)
- Matti Kilpelä (2006)
- Tomi Maanoja (2008–2010)
- Sauli Väisänen (2014–2017)
- Eero Markkanen (2014, 2016–2018)
- Robert Taylor (2017–2018)
- Saku Ylätupa (2019–2022)
- Robin Tihi (2020–2023)
- Onni Valakari (2024–)
Lähteet
muokkaa- Juha Kanerva: Jalkapallon pikkujättiläinen. WSOY, 2003. ISBN 951-0-27037-7
Viitteet
muokkaa- ↑ UEFA rankings UEFA. 8.4.2024. Viitattu 8.4.2024.
- ↑ a b Truppen 2024 aikfotboll.se. Viitattu 16.7.2024. (ruotsiksi)
- ↑ Utlånade spelare 2024 aikfotboll.se. Viitattu 14.1.2024. (ruotsiksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- AIK:n sivusto (ruotsiksi)