A-Laiturit

suomalainen yritys

A-Laiturit Oy on raisiolainen laitureita ja laituritarvikkeita valmistava yritys. Yrityksen perustaja on Matti-Pekka Vähätalo.

A-Laiturit Oy
Yritysmuoto Osakeyhtiö
Perustettu 1987
Perustaja Matti-Pekka Vähätalo
Toimitusjohtaja Hannu Ylärinne
Kotipaikka Raisio
Tuotteet Laiturit ja laituritarvikkeet
Henkilöstö 16
Omistaja Matti-Pekka, Suvi-Tuuli ja Oskari Vähätalo
Kotisivu www.a-laiturit.fi

Historiaa

muokkaa

Ammattisukeltajan koulutuksen saanut Matti-Pekka Vähätalo perusti Paraisille Aktiivi-Sukellus-nimisen toiminimen vuonna 1987. Yhteistyökumppanikseen hän sai Mika Murron, jolla niin ikään oli kokemusta ammattisukeltajana toimimisesta. Toiminnan peruspilarina oli vahva sukellusosaaminen. Tämän lisäksi Matti-Pekalla oli kalatalousalan ja Mikalla teräsrakenteisiin ja suunnitteluun erikoistuneen teknikon koulutus. Yritys aloitti toimintansa Saaristomeren alueella ja alusta alkaen mukana toiminnan kehittämisessä oli mukana myös Matti-Pekan isä Antti.[1]

Yrityksen alkuaikoina sen toimintaan kuului kalatalouslaitosten sukellustöitä, mutta toiminta laajeni pian koskemaan myös kunnallisteknisiä huoltotöitä. Yritys teki muun muassa pienvenesatamissa vedenalaisia korjauksia, minkä lisäksi se teki betonivalutöitä laivasatamissa ja voimalaitoksissa. Lisäksi yritys hoiti laivoihin kohdistuvia potkuri-, hitsaus ja muita korjaustöitä, jotka edellyttivät sukellusosaamista. Yritys antoi myös toimialansa piiriin kuuluvaa virka-apua poliisille ja palokunnalle.[1]

A-Sukellus Ky perustettiin vuonna 1991 ja sen yhtiömiehinä olivat Vähätalo ja Murto. Seuraavana vuonna rekisteröitiin A-Laiturit Oy ja oimintaa laajennettiin laituribisnekseen vuonna 1993, jolloin aloitettiin myös laitureiden oma valmistus. Laiturien betonivalut tehtiin alkuvaiheessa Paraisilla.[1]

Vuonna 1996 Mika Murto myi osuutensa A-Sukellus Ky:stä Matti-Pekka Vähätalolle, jääden kuitenkin itse yrityksen palvelukseen.[1]

Vuonna 1999 yritykselle hankittiin ensimmäinen ruoppaaja ja toimintaa laajennettiin kattamaan myös rantojen ruoppaus ja kunnostus. Uudet liiketoiminnat syrjäyttivät vähitellen sukellusliiketoiminnan. Vuoden 2005 alusta ruoppaustoiminta eriytettiin omiin yhtiöihinsä ja osuudet ruoppausyhtiöistä myytiin pois vuosien 2007-2008 aikana. Tämän jälkeen yritys alkoi keskittyä laitureiden valmistamiseen.[1]

Yritys avasi uudet tuotanto- ja myyntitilat Raision Voudinkadulle vuonna 2011.[1]

Yrityksen toiminnot järjesteltiin uudelleen vuoden 2014 alusta. Tällöin syntyi A-Laiturit Group Oy, joka toimii emoyhtiönä A-Laiturit Oy:lle, sekä sen rinnalla toimiville A-Tuonti Oy:lle ja A-Marinas Finland Oy:lle.[1]

Perheyritykseksi

muokkaa

A-Laiturit Oy:stä tuli perheyritys vuonna 2016, kun yrityksen perustajan, Matti-Pekka Vähätalon, lapset Oskari ja Suvi-Tuuli Vähätalo tulivat mukaan omistajiksi. Jokaisella kolmesta omistajasta on 33,3 prosenttia yrityksen osakkeista.[1]

Yrityksen rakenne

muokkaa

A-Laiturit Group Oy on vuonna 2014 perustettu hallintayhtiö, joka toimii emoyhtiönä kolmelle osakeyhtiölle:

  • A-Laiturit Oy – Valmistus ja kotimaan myynti
  • A-Marinas Finland Oy – Vientimyynti
  • A-Tuonti Oy – Ostot EU:n ulkopuolelta

A-Laiturit Oy:n aputoiminiminä toimivat A-Laituri, A-Ruoppaus ja A-Sukellus.

Yrityksen tuotteet

muokkaa

Yritys valmistaa erilaisia laitureita erikoisraskaista massiiviponttoneista kevyisiin muoviponttonilaitureihin.

Vuonna 2016 lanseerattiin laitureiden Pro-sarja, joka on suunniteltu äärimmäisiin olosuhteisiin. Pro-sarjan laiturit soveltuvat myös kookkaiden erikoisalusten rantautumiseen.

Yritys keskittyy laiturialan tuotekehitykseen, ympäristöteknologiaan ja innovointiin. Esimerkkejä tästä ovat muun muassa kettinkisinkki ja kelluva jäteasema, jotka molemmat ovat patentoituja tuotteita.

Kettinkisinkki on laiturin ankkurointikettinkiin kiinnitettävä sinkki, joka lisää kettingin käyttöikää ehkäisemällä kettingin ruostumista. Ympäristöasiantuntijoiden kanssa yhdessä kehitetty kelluva jätelaituri on veneilijöille tarkoitettu jätteiden syväkeräysmenetelmä, jossa kelluvaan laituriin on asennettu syvä vedenalainen jätesäiliö. Veneilijät kiinnittyvät suoraan keräyspisteen viereen ja lajittelua varten laiturille voidaan toteuttaa omat jätepisteet esimerkiksi papereille, pulloille ja biojätteelle. Vesi jäähdyttää jätemassan ja ehkäisee hajuhaittoja.

Vientimaat

muokkaa

Yrityksellä on vientiä Baltian maihin, Ruotsiin, Norjaan, Islantiin, Hollantiin, Saksaan, Ranskaan, Sveitsiin ja Venäjälle.

Lähteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa