Aínos
Aínos (kreik. Αίνος; myös Énos) on vuori Kefalonián saarella Kreikassa. Se on saaren ja koko Jooniansaarten korkein vuori, ja sen korkeus on 1 628 metriä. Aínos-vuori ympäristöineen muodostaa kansallispuiston nimellä Aínoksen kansallismetsä (Εθνικός Δρυμός Αίνου, Ethnikós Drymós Aínou).[1][2]
Aínos sijaitsee Kefalonián eteläosissa linnuntietä noin 18 kilometriä itäkaakkoon saaren pääkaupungista Argostólista. Vuoren korkein huippu on nimeltään Mégas Sorós (Μέγας Σωρός).[3][1] Antiikin aikana vuoren huipulla oli Zeus Ainiokselle (tai Ainissokselle) omistettu temppeli. Venetsialaisvallan aikana vuori tunnettiin nimellä Monte Nero (”Musta vuori”).[4]
Aínoksen kansallispuisto on perustettu vuonna 1962 ja sen laajuus on 2 862 hehtaaria.[2] Puisto perustettiin suojelemaan Kreikan oloissa ainutlaatuista havumetsää. Alkujaan vuori oli kokonaan metsän peitossa, mutta kontrolloimattomat hakkuut ja metsäpalot ovat pienentäneet metsän neljäsosaan alkuperäisestä. Puuston päälaji on kreikanpihta (Abies cephalonica). Siellä kasvaa myös monia uhanalaisia ja kotoperäisiä kasvilajeja kuten kämmeköitä. Puistossa elää myös mielenkiintoisia matelijoita ja nisäkkäitä kuten kettuja, jotka ovat harvinaisia muualla Kreikan saaristossa. [5] Aínoksen kansallispuisto on ainoa saarella sijaitseva kansallispuisto Kreikassa.[1]
Aínosvuori on suosittu vaelluskohde Kefaloniálla. Sen huipulta on hyvä näköala saarelle, läheisille Jooniansaarille sekä myös Manner-Kreikan rannikolle.[4] Vuorella on Andréas Michalitsiánoksen mukaan nimetty teleskooppi, joka toimii aiemmin ilmavoimien käytössä olleessa rakennuksessa.[6]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Mt. Ainos National Park Visit Greece. Viitattu 15.8.2016.
- ↑ a b Εθνικοί Δρυμοί της Ελλάδας Πατριδογνωσία. Viitattu 27.8.2018.
- ↑ Enos Kefalonia Island. Arkistoitu 8.3.2013. Viitattu 7.1.2013.
- ↑ a b Mount Ainos Going Greek. Viitattu 15.8.2016.
- ↑ Aenos Kefalonia Information. Arkistoitu 27.11.2011. Viitattu 7.1.2013.
- ↑ The Andreas Michalitsianos Telescope Eudoxos Project. Viitattu 15.8.2016.
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aínos Wikimedia Commonsissa