13 nuolta on Pienet Miehet -yhtyeen vuonna 2007 julkaistu albumi.

13 nuolta
Pienet Miehet
Julkaisun 13 nuolta kansikuva
Julkaisun tiedot
 Julkaistu 2007
 Tuottaja(t) Miikka Paatelainen
 Tyylilaji Pop/Rock
 Kesto 49.47
 Levy-yhtiö Mufarang International
Pienet Miehet muut julkaisut
Painoton Maa
1991
13 nuolta
27. maaliskuuta 2007

Ajatus kolmannesta levystä alkoi syntyä joskus vuoden 2001 tienoilla, kun bändin ”lopettamisesta” oli kulunut noin kymmenen vuotta. Jäkyn ja Juhan pöytälaatikoista alkoi löytyä kappaleita jotka piti saada työstää vanhan bändin kanssa. Suurin osa itse äänityksistä tehtiin kesällä 2004 Hauholla Vuolijoen kylässä vanhassa tallissa. Kappaleet ”Odotellessa” ja ”Toinen nappi” äänitettiin myöhemmin syksyllä Hitsvillessa Helsingissä ja ”Lintujen tietä” sekä ”Kaiken sen jälkeen” Hawaiji-studiolla Helsingissä. Äänittäjänä toimi pohjissa Mikael Tiittanen, ja päälleäänitykset ja täydennykset äänitti Miikka Paatelainen ”siellä ja täällä”. Levyn miksasi Janne Haavisto, lukuun ottamatta Miikka Paatelaisen miksaamaa ”Hernán”-kappaletta.

Kappaleet muokkaa

  1. Odotellessa – 4.13 (säv. J. Huhtanen)
  2. Isät meidän – 3.34 (säv. J. Huhtanen - J. Järnefelt)
  3. Eleonooralle – 3.14 (säv. J. Huhtanen)
  4. Pahat meistä – 3.42 (säv. Y. Vähäkallio - J. Järnefelt - J. Huhtanen)
  5. Suo – 4.10 (säv. M. Paatelainen)
  6. Lintujen tietä – 3.22 (säv. J. Järnefelt)
  7. Totuutta vai tehtävää – 3.02 (säv. Y. Vähäkallio - J. Huhtanen)
  8. Hernán – 4.00 (säv. J. Huhtanen)
  9. Kehtolaulu – 4.13 (säv. J. Järnefelt)
  10. Tyyntyy – 4.41 (säv. J. Huhtanen - J. Järnefelt)
  11. Toinen nappi – 3.13 (säv. J. Huhtanen - J. Järnefelt)
  12. Vapauden kanssa häät – 5.50 (säv. J. Huhtanen - J. Järnefelt)
  13. Kaiken sen jälkeen – 2.27 (säv. J. Huhtanen)

Sanoitukset J. Järnefelt ja sovitukset Pienet Miehet.

Levyllä soittava kokoonpano muokkaa

  • Jäky Järnefelt: laulu, kitara
  • Juha Huhtanen: kitara, taustalaulu
  • Yrjö Vähäkallio: kitara, mandoliini, viulu
  • Tapio Järnefelt: rummut, taustalaulu
  • Miikka Paatelainen: kitara, taustalaulu, pedal steel, lap steel, basso (6, 10), dobro, theremin, kontrabassojouset, kellopeli, melodica, mellotron, samplet, vihellys
  • Miku Pekkala: basso (1, 3, 11)
  • Tom Nyman: basso (2, 4, 7, 8, 12), kontrabasso (5)
  • Valtteri Bruun: sähköpiano, mandoliini, flyygeli

Vierailijat muokkaa

  • J-P Virtanen: sähköpiano (3, 10, 11) urut (11)
  • Jonna Tervomaa: laulu (5, 11)
  • Eero Mieho: flyygeli (1, 11)
  • Janne Viksten: banjo (4)
  • Pekka Gröhn: urut (8)
  • Tiina Siikasaari: taustalaulu (1)

Arvostelut muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Pienet Miehet: 13 nuolta Viitattu 12.9.2021.

Aiheesta muualla muokkaa