Žanna Bitševskaja
Žanna Vladimirovna Bitševskaja (ven. Жа́нна Влади́мировна Биче́вская, s. 17. kesäkuuta 1944 Moskova) on vielä nykypäivänäkin yksi arvostetuimmista venäläisistä folkmuusikoista. Hänet muistetaan lähinnä venäläisistä kansanlauluista, joita hän esitti ihailemansa Joan Baezin tavoin kitaran säestyksellä 1970-luvulla. Hän menestyi kohtalaisen hyvin ja kansainvälinen lehdistö kutsuikin Bitševskajaa "Neuvostoliiton omaksi Joan Baeziksi".
| Žanna Bitševskaja | |
|---|---|
| Жанна Владимировна Бичевская | |
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 17. kesäkuuta 1944 Moskova |
| Ammatti | laulaja |
| Muusikko | |
| Laulukielet | venäjä |
| Aktiivisena | 1971– |
| Tyylilajit | folk |
| Soittimet | laulu, kitara |
| Aiheesta muualla | |
| www.zhanna-bichevskaya.ru | |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Puolalaiset juuret omaava Bitševskaja syntyi 17. kesäkuuta 1944 Moskovassa. Lapsena hän rakasti laulamista, mutta ei haaveillut laulajan urasta: Žannasta piti tulla ballerina, niin kuin hänen hämärissä olosuhteissa 1940-luvun lopulla kuollut äitinsäkin oli ollut. Myöhemmin hän kuitenkin hylkäsi haaveet balettitanssijan urasta huomatessaan omaavansa kirurgin tarkat kädet. Kaikki kuitenkin muuttui, kun Žannan isä osti tyttärelleen kitaran tämän ollessa 17-vuotias. Siitä hetkestä lähtien musiikki oli tempaissut Žanna Bitševskajan mukaansa.
Hän pääsi opiskelemaan musiikkia Moskovan sirkus- ja estraditaiteen oppilaitokseen vuonna 1966. Siellä häntä opetti kitaransoitossa mm. Irma Jaunzem jonka Bitševskaja nimeää yhdeksi innoittajakseen Joan Baezin ja Bulat Okudžavan ohessa. Žannasta kehittyikin nopeasti hyvä kitaristi, joka sai kunnian toimia kitaransoiton opettajana alemman asteen opiskelijoille. Opiskeluaikoinaan Žanna innostui uudelleen kansanmusiikista, mutta haitarin, balalaikan tai jonkun muun perinteisemmän venäläisen instrumentin sijasta hän halusi soittaa kitaraa. Hän myös tiesi, että kansanperinnettä ei opita pelkästään koulun penkillä, vaan se pitää kokea itse. Näiden aatteiden innoittamana hän pakkasikin kitaransa, nauhurin sekä pienen muistivihon ja lähti pitkälle matkalle, joka ulottui aina Karjalasta Volgalle saakka. Matkan tarkoituksena oli kerätä Elias Lönnrotin tavoin vanhaa kansanperinnettä talteen laulujen muodossa. Tehtävä ei ollut helppo, ja hän pääsikin käyttämään omaa luovuuttaan mm. säveltämällä melodioita vanhoihin kansanrunoihin. Nämä sävellykset Žanna piti visusti salassa, ja vain hänen opiskelukaverinsa tiesivät hänen säveltäneen osan kappaleista, joita luultiin kokonaan kansanlauluiksi. Näin kävi esimerkiksi Bitševskajan tunnetuimmalle kappaleelle "Kazatšja prittša" ("Stenka Razinin uni"), josta tuli klassikko.
Žanna Bitševskajan ensimmäinen levy ilmestyi vuonna 1975. Se sisälsi sekä hänen itsensä keräämiä että jo ennestään tunnettuja venäläisiä kansanlauluja. Levyn kauneimman kappaleen Matuškan ("Äiti-kulta") päätyminen levylle oli itse Bulat Okudžavan ansiota: Žanna oli ollut Okudžavan konsertissa, ja ihastunut kyseiseen kappaleeseen. Myöhemmin Okudžava oli vakuuttunut, että tarina jossa tyttö pakotetaan naimisiin vasten tahtoaan, sopisi täydellisesti Bitševskajalle. Tämä oli myös kahden lahjakkaan artistin ystävyyden alku: Žanna ottikin 1980-luvulla ohjelmistoonsa 14 "kummisetä Okudžavan" kappaletta. Heti ensimmäisen levyn ilmestyttyä, Neuvostoliiton johto koki vanhojen kansanlaulujen viittaavaan liikaa keisarinaikaan ja sulki nuoren artistin tien televisioon. Myös imago surullisesta naisesta alkoi muodostua kappaleiden raakuuden ja mustien esiintymisvaatteiden vuoksi. 1980-luvulla Žanna Bitševskajan musiikki noteerattiin ulkomailla, josta seurasivat esiintymismatkat ympäri Eurooppaa ja Amerikkaa. Bitševskaja vieraili Suomessa ainakin kerran, jolloin hän esiintyi Valkeakosken työväentapahtumassa vuonna 1981. Seuraavana vuonna Suomessa ilmestyi sitten albumi Venäläisiä kansanlauluja.
Bitševskajan kiinnostus musiikkiin lopahti 80-luvun loppupuolella, ja hän olisi halunnut lopettaa uransa. Hän kertoo sen ajan olleen hänelle hyvin vaikeaa ja surullista. Hän ei kuitenkaan lopettanut uraansa, vaan otti kasteen vastaan vuonna 1988. Tähän päätökseen lienee vaikuttanut tuleva aviomies Gennadi Ponomarjov, joka itse oli harras kristitty. Žanna valitsi kasteen yhteydessä ortodoksikalenterista uudeksi nimekseen Anna, mutta esiintyy yhä sekä vanhalla etunimellään että tyttönimellään.
Neuvostoliiton hajottua Anna liittyi monarkisteihin ja lauloi Venäjän sisällissodan hävinneitä valkoisia puoltavia lauluja. Vuonna 1992 hän myös tapasi ortodoksimunkki Ieromonah Romanin, jonka säveltämiin lauluihin hän ihastui. Poliittisten mielipiteidensä ja uskomuksiensa takia Anna ja Gennadi Ponormarjov joutuivat jopa murhayrityksen kohteiksi kun heidän taloaan tulitettiin vuonna 1994. Hengissä selviäminen vahvisti heidän uskoaan entisestään.
Nykyään Žanna Bitševskaja laulaa lähinnä miehensä tekemiä kappaleita, joiden Venäjä-keskeisyys, ortodoksisuuden ihannointi ja lännen tuomitseminen on jakanut mielipiteet. Kansanlaulut ovat melkein kokonaan korvautuneet hengellisellä musiikilla, joita hän itse kutsuu "lauletuiksi rukouksiksi". Hän on myös ilmoittanut haluttomuutensa esiintyä televisiossa, jota hän ei ole katsonut moneen vuoteen. Hän kuitenkin on vetänyt omaa radio-ohjelmaa radiokanava Voice of Russialla jo monta vuotta jonka aiheet käsittelevät mm. Venäjän tsaareja. Anna ei ole siis luopunut musiikista, jota kohtaan hän kuvailee tuntojaan näin: "Laulut ovat elämäkertani, elämäni perusolemus. Niiden kanssa en pelkää mitään. Kukaan ei voi ottaa niitä minulta pois. Tietäkää, että pimeyden lapsi löytää aina valon. Laulut ovat minun valoni."