Île-de-Batz (bretoniksi Enez-Vaz) on kunta läntisessä Ranskassa Finistèren departementissa Bretagnen alueella. Se sijaitsee Englannin kanaalin rannikolla olevassa samannimisessä saaressa.

Île-de-Batz
(Enez-Vaz)
vaakuna
vaakuna

Île-de-Batz

Koordinaatit: 48°44′43″N, 4°00′35″W

Valtio Ranska
Alue Bretagne
Departementti Finistère
Arrondissementti Morlaix
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 3,1 km²
Väkiluku (2016) 457 [1]
 – Väestötiheys 149 as./km²
Kunnan numero 29082









Historia

muokkaa

Saarella on ollut asutusta ainakin 5 000 vuotta sitten, mistä on muutama jäännös entisestä pronssikauden hautausmaasta. Tällöin saari ei ollut vielä saari, vaan se oli kiinni mantereessa. 500-luvulla walesilainen munkki Paul Aurélien perusti saarelle luostarikunnan, ja hänestä tuli Bro-Léonin ensimmäinen piispa.[2]

Keskiajalla normannit hyökkäsivät usein Bretagnen rannikkolle. Vuonna 878 viikinki Hasting saapui saarelle perustaen sinne tukikohtansa. Hän lähti saarelta vuonna 882. Tänä aikana St Polin perustama luostari oli tuhottu kokonaan. Noin vuonna 950 alkoi uuden kirkon rakennustyöt tuhoutuneen luostarin paikalle, mistä on jäljellä Sainte-Annen kappelin rauniot.[3]

Myös englantilaisten ja ranskalaisten väliset sodat ovat aiheuttaneet tuhoa saarelle. Vuonna 1296 Ranskan kuningas Filip IV Kaunis epäili, että Bretagnen satamista toimitaan englantilaisille aseita ja ruokaa. Kuningas käski evakuoida saaren asukkaat ja antoi heille luvan käydä vain sadonkorjuussa. Englannin sotajoukot ryöstivät saaren tämän jälkeen ainakin vuosina 1388, 1559 ja 1587. Vuonna 1610 saarelle saapui lähetyssaarnaaja Michel Le Noblez käännyttämään asukkaita.[3]

1600-luvun alussa saarella aloitettiin pellavan ja hampun viljely tekstiiliteollisuuden tarpeisiin. Merilevästä oli kuitenkin saarelle tärkeä elinkeino. 1800-luvulla Île-de-Batz alkoi vaurastua, kun kauppamerenkululla rikastuneet laivanomistajat rakennuttivat saarelle kaksikerroksisia kivitaloja. Tällöin saarelle rakennettiin myös kirkko (1873), semaforiasema (1861), aallonmurtaja (1846) ja majakka (1836). Sähkö saarelle saatiin vasta vuonna 1938.[3]

Toinen maailmansota vaikutti taas saarelaisten elämään. Moni saarelainen liittyi Ranskan merivoimiin. Saksalaiset miehittivät saaren vuonna 1940. Saaren edustalla käytiin kaksi meritaistelua. 29. huhtikuuta 1944 Kanadan laivaston hävittäjä HMCS Athabaskan upotettiin saaren edustalla. Saksan laivaston hävittäjä Z32 ajoi saaren rantaan 9. kesäkuuta 1944 estääkseen uppoamisen Normandian maihinnousun melskeissä. Saksalaiset poistuivat saarelta 7. elokuuta 1944 räjäyttäen majakan yläosan, kaksi linnoitusta, kaksi myllyä sekä useita taloja.[3]

Luonto

muokkaa
 
Jardin Georges Delaselle

Batz tarkoittaa suomeksi matalaa, eli Île-de-Batz on matala saari. Ilmasto on siellä leuto ympäri vuoden, ja siellä voi kasvattaa jopa trooppisia kasveja. Niitä voi nähdä Jardin Georges Delaselle -puutarhassa, jossa on kasveja maailman joka kolkasta. [2]



Lähteet

muokkaa
  1. Insee
  2. a b The Isle of Batz Official website of tourism in Brittany. Viitattu 1.7.2020. (englanniksi)
  3. a b c d Histoire de l'île de Batz Mairie de l'île de Batz. Viitattu 1.7.2020. (ranskaksi)

Aiheesta muualla

muokkaa