Äänitehoste
Äänitehoste on elokuvanteossa mikä tahansa muu ääni kuin puhe tai musiikki. Tehoste voi olla luonnollinen eli todellisesta äänilähteestä tallennettu ääni tai keinotekoisesti aikaansaatu, oikealta tai muuten sopivalta kuulostava ääni.[1] Ääniammattilaisten käytössä on laajoja ääniarkistoja tuhansine valmiine äänineen esimerkiksi autokolareista, lumivyöryistä, aseiden laukauksista, ovien narinoista, erilaisten puhelinten soittoäänistä ja lintujen laulusta. Jos sopivaa äänitehostetta ei helposti löydetä arkistoista, sellainen tehdään varta vasten.
Suuren yleisön virhekäsitys elokuvaäänestä on usein, että kaikki elokuvassa kuuluvat äänet on tallennettu kuvaustilanteessa kameran suuntaan osoittavalla mikrofonilla. Todellisuudessa kuvaustilanteessa tallennetaan lähinnä näyttelijöiden puhe, ja kaikki muut äänet kerätään eri lähteistä ja liitetään elokuvan ääniraidalle äänileikkausvaiheessa. Usein kuvassa näkyvä puhekin tehdään jälkiäänityksenä studiossa, jolloin kuvauksissa ei äänitetä kuin jälkituotantoa helpottava heikkolaatuinen apuääni.[2] Näyttelijöiden liikkeestä aiheutuvat askel- ja muut niin sanotut foley- eli synkroniäänet tehdään vasta valmiiksi leikattuun kuvaan siinä näkyvien liikkeiden tahtiin.[3]
Äänitehosteita tehdään myös suoriin lähetyksiin, esimerkiksi urheiluohjelmiin suksien ja sauvojen ääniä, yleisön pauhua tai urheilijoiden huohotusta.[4]
Erilaisia äänitehosteita
muokkaaÄänitehosteet jaetaan kolmeen tyyppiin:[5]
- kohtauksen läpi jatkuvat taustatehosteet eli äänipohjat (meren kohina, liikenteen hälinä); näitä kutsutaan myös termeillä ”atmosfääri” ja ”ambienssi”. Tällaisella äänellä voidaan korvata esimerkiksi laaja kuva tapahtumapaikasta ja käyttää kohtauksessa pelkkiä lähikuvia, jolloin taustatehoste riittää ilmentämään että kohtaus tapahtuu vilkkaan kadun lähellä.
- hetkelliset pistetehosteet, kuten aseen laukaisu, räjähdys, väkijoukon aplodit tai koiran haukunta;
- jälkiäänitetyt synkroni- eli foley-äänet (näyttelijöiden askeläänet, vaatteiden kahina yms.).
- erikoistehosteet, joilla ilmennetään esimerkiksi siirtymää unennäköjaksoon tai menneitä muistelevaan takaumaan. Fantasiaa korostavien animaatioelokuvien ääniraidoilla käytetään paljon liioiteltuja, epärealistisia erikoistehosteita. (Äänityössä erikoistehosteet tarkoittavat siis eri asiaa kuin elokuvan visuaaliset erikoistehosteet.)
Hyvä äänitehoste on helposti tunnistettava eli äänilähdettään mahdollisimman hyvin kuvaava. Pääsääntöisesti niillä pyritään realistisen, kohtauksen miljööseen sopivan äänimaiseman luontiin, mutta taiteellisena keinona voidaan käyttää myös yllättävää hiljaisuutta: jos lähikuvassa ammutaan pistoolilla, mutta mitään laukausääntä ei kuulukaan, vaikutus voi olla sitäkin voimakkaampi.[5]
Tehosteita käytetään kuvissa näkyvien asioiden lisäksi niihin ääniin, jotka tapahtuvat kuvan ulkopuolella. Monet ohjaajat esimerkiksi vieroksuvat väkivallan näyttämistä kuvassa. Silloin väkivallanteko voidaan kertoa pelkällä kuvan ulkopuolelta tulevalla ampumisen tai taistelun äänellä, joka yhdistetään esimerkiksi kuvaan jonkun henkilöhahmon reagoinnista tapahtumiin.[5]
Lähteet
muokkaa- ↑ Äänitehoste Elokuvantaju-oppimateriaali. Taideteollinen korkeakoulu. Viitattu 12.11.2018.
- ↑ Kuortti, Matti: Teknologia jyrää - katoaako käsityö? Elokuvantaju-oppimateriaali. Taideteollinen korkeakoulu. Viitattu 12.11.2018.
- ↑ Wyatt, H. & Amyes, T. Audio Post Production for Television and Film. Massachusetts: Elsevier Ltd. Katso Kangasmäki, Kai-Pekka: Äänisuunnittelun ja äänen jälkitöiden eroavaisuudet lyhytelokuvassa ja animaatiossa, s. 11. (Opinnäytetyö) Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, Viestinnän koulutusohjelma, 2012. Tutkielma verkossa (pdf) (viitattu 25.3.2015).
- ↑ Nissinen, Hannes: Suuri salaisuus paljastui – kaikki sauvojen suhinat hiihtolähetyksissä eivät olekaan aitoja, vaan äänet soittaa muusikko yle.fi. Viitattu 26.11.2023.
- ↑ a b c Pirilä, Kari & Kivi, Erkki: Elävä kuva – elävä ääni. Ensimmäinen osa: Otos. Like 2005. ISBN 952-471-481-7, s. 94–99.