Yrjö Larmola
Yrjö Ilmari Larmola (5. toukokuuta 1940 Nurmijärvi – 1. heinäkuuta 2021 Helsinki[1]) oli suomalainen filosofian tohtori ja Helsingin kaupungin kulttuurijohtaja.[2][3][4]
Henkilöhistoria muokkaa
Larmolan vanhemmat olivat lääketieteen ja kirurgian tohtori Erkki Yrjö Larmola (ent. Lindfors) ja vakuutusvirkailija Irja Helena Pernaja.[5] Larmola pääsi ylioppilaaksi 1959 ja suoritti Helsingin yliopistossa humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon 1963, filosofian kandidaatin tutkinnon 1971, maisterintutkinnon 1973, lisensiaatintutkinnon 1986 ja väitteli filosofian tohtoriksi 1990 tutkielmalla, joka käsitteli Eino Leinoa.[2]
Larmola oli Hälläpyörä-lehden toimittaja 1961 ja päätoimittaja 1962, Hyvinkään Uutisten toimittaja 1962, Aikakauslehti Kotiseudun toimitussihteeri 1963–1965 ja Seulasten va. toimittaja 1963–1965. Hän oli Kalevalaseuran sihteerinä 1963–1965, Kotiseutuliiton toiminnanjohtajana ja Lahden kesäyliopiston sihteerinä ja toiminnanjohtajana 1965–1971.[2]
Larmola edusti Kokoomusta, ja hänet valittiin 1966 Ylioppilaslehden päätoimittajaksi. Sosialidemokraattien Paavo Lipponen sai päätoimittajaäänestyksessä saman verran ääniä mutta hävisi paikan arvalla. Larmola oli päätoimittajana vuoteen 1969 saakka, ja hänen kaudellaan lehteä pidettiin konservatiivien äänitorvena, koska se muun muassa ei kirjoittanut riittävästi Ranskan vuoden 1968 opiskelijamielenosoituksista. Vanhan ylioppilastalon valtaukseen marraskuussa 1968 osallistuneet vaativatkin Larmolan eroa ja oikeutta toimittaa lehteä. Neuvotteluissa sovittiin, että valtaajat saivat toimittaa yhden vallankumousnumeroksi kutsutun Ylioppilaslehden numeron ja Larmolan johtama toimitus oli sen aikaa virkavapaalla.[6]
Larmola toimi Eläketurvakeskuksessa tiedotusosaston apulaisosastopäällikönä vuodesta 1971 alkaen ja tiedotus- ja koulutusosaston päällikkönä sekä johtoryhmän jäsenenä vuodesta 1974. Hän oli Helsingin kaupungin kulttuurijohtajana 1990–2004 ja jäi eläkkeelle 2004.[3]
Larmola oli Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenenä 1969–1972 ja varajäsenenä 1973–1990. Hän toimi Helsingin kaupungin nuorisolautakunnan puheenjohtajana 1970–1972, ja koululautakunnan puheenjohtajana 1977–1990. Hän on toiminut puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana useissa yhteisöissä (Sosiaaliturvan keskusliitto, Helsingin seudun kesäyliopisto, Gallen-Kallelan museosäätiö, Helsingin Suomalainen Klubi ja Risto Ryti-seura).[3]
Teoksia muokkaa
- Yhteinen ympäristömme: Maisemien suojelun ja hoidon aakkosia. Suunnittelu Reino Kalliola. Teksti eri alojen asiantuntijain esitysten pohjalta Yrjö Larmola. Kotiseutuliitto ja Suomen luonnonsuojeluyhdistys, Helsinki 1965.
- Eläketurvakeskus keskustelun keskellä 1961–1981. Koonnut Yrjö Larmola. Eläketurvakeskus, Helsinki 1981.
- Kukkulan kortteli: Kaupungin kaksi vuosisataa. Kuvat Leena Lumme ja Erkki Mäkiö. Tekstit Maija Larmola ja Yrjö Larmola. Suomelaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1987.
- Poliittinen Eino Leino: Nuorsuomalaisuus ja poliittinen pettymys Eino Leinon tuotannossa 1904-1908. Helsingin yliopiston väitöskirja. Otava 1990.
- Vanhaa taloa rakennetaan yhä: Satavuotias Nylandsgatan 23 – Uudenmaankatu 23 hundra år. Kirjoittaneet Kaija Hackzell ja Yrjö Larmola. As. oy Uudenmaankatu 23, Helsinki 1991.
- Tinasotilas: Käteen mahtuvaa historiaa. Kuvat Mauri Tahvonen. Atena, Jyväskylä 2008
Lähteet muokkaa
- ↑ Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 9.7.2021, s. B 17.
- ↑ a b c Ylioppilaslehden henkilökunta 1913–2013.
- ↑ a b c Yrjö Larmola. Porvarillisen työn arkisto.
- ↑ Kunniajäsenet. (Arkistoitu – Internet Archive) Helsingin Suomalainen Klubi.
- ↑ Kuka kukin on 2003, s. 501. Helsinki 2002. ISBN 951-1-18086-X
- ↑ Kortti, Jukka: Vallankumous (HYYssä) tai kuolema. Ylioppilaslehti 14.11.2008.
