Reino Kalliola

Reino Kalervo Kalliola (13. tammikuuta 1909 Helsinki – 7. lokakuuta 1982 Hangzhou, Kiina) oli suomalainen kasvitieteilijä, luonnonsuojelija ja kirjailija. Opiskeluaikanaan hän toimi Hämäläis-Osakunnassa ja Akateemisessa Karjala-Seurassa. Valmistuttuaan hän toimi ensin luonnonhistorian ja maantieteen opettajana Lohjan yhteiskoulussa, minkä jälkeen hänestä tuli valtion luonnonsuojeluvalvoja vuosiksi 1939–1972; hän toimi Helsingin yliopiston kasvimaantieteen dosenttina 1943–1969 ja sai professorin arvonimen vuonna 1965.^[1] Lisäksi hän toimi useissa luonnonsuojeluun liittyvissä hallinnollisissa tehtävissä. Hän on kuvaillut Suomen luontoa useissa teoksissaan.

Luonnonsuojelu muokkaa

Kalliola kuului luonnonsuojelutyön uranuurtajiin Suomessa.^[2] Hän oli tunnettu varhaisen luonnonsuojelun aktivistina sekä järjestötoiminnassa että luonnonsuojeluhallinnossa. Paitsi että Kalliola oli valtion luonnonsuojeluvalvoja vuosina 1939–1972 ja useissa luonnonsuojeluun liittyvissä hallinnollisissa tehtävissä, hän vaikutti muutoinkin merkittävästi asenteiden muuttumiselle luonnonsuojelulle myönteiseen suuntaan. Hän kirjoitti muun muassa Suomen Luonto -lehteen monia artikkeleita luonnon arvokkaista kohteista, joita tulisi säilyttää. Valtion luonnonsuojeluvalvojana Reino Kalliolla muun muassa toimi näkyvästi niin sanotun Kuusamon koskisodan aikaan koskien puolustuksen hyväksi.

Tutkimus muokkaa

Kasvimaantieteen piirissä Kalliola tunnetaan erinäisistä kasvitieteellisistä, maantieteellisistä ja kasvimaantieteellisistä tutkielmistaan. Niiden synteesinä ilmestyi 1973 Suomen kasvimaantiede, joka on ollut yliopistollinen alan perusteos. Kalliola opiskeli Turun yliopistossa luonnonhistoriaa ja maantiedettä 1927–1928. Hän tutustui Kaarlo Linkolaan ja siirtyi Helsingin yliopistoon, jossa aloitti opinnot syksyllä 1929. Hänen gradunsa (1931) käsitteli Petsamon tunturien kasvillisuutta ja väitöskirja (1939) itäisen Lapin tunturikasvillisuutta.

Kalliolan kirjallinen tuotanto muokkaa

Kalliolan kirjallinen tuotanto käsitteli Suomen luontoa ja kasvistoa. Hänen pääteoksensa oli Suomen luontoa käsittelevä trilogia Suomen luonnon kirja: Suomen kaunis luonto (1946), Suomen luonto vuodenaikojen vaihtelussa (1951), Suomen luonto mereltä tuntureille (1958). Lisäksi hän on julkaissut yliopistollisen perusteoksen Suomen kasvimaantiede (1973). Kokoelma Luonto sydämellä (1978) sisältää puheita ja kirjoituksia vuosilta 1930–1977. Hän oli Luonnon Ystävän toimitussihteerinä 1936–1942 ja Suomen Luonnon toimittajana vuosina 1941–1968. Hän laati myös maantieteen alkeiden oppikirjan Kotimaa (1961) kouluja varten.

Suomen luonnon kirja -trilogia muokkaa

Kalliola kirjoitti Suomen luonnon kirja -kirjasarjaa 15 vuotta. Ensimmäinen osa Suomen kaunis luonto (1946) kuvaa Suomen luonnonhistorian suuret linjat aina kallioperän muodostumisesta lähtien jääkauden kautta kirjoittamisajankohdan nykyisyyteen. Suomen luonto vuodenaikojen vaihtelussa (1951) on synteesi Suomen luonnonelämästä neljänä eri vuodenaikana. Trilogian päättää teos Suomen luonto mereltä tuntureille (1958), jossa Kalliola jakaa Suomen kymmeneen luonnonmaakuntaan ja tarkastelee niiden maakamaran, ilmanalan sekä kasvi- ja eläinmaailman ominaispiirteitä.

Kalliolan kirjoitustyyli muokkaa

Reino Kalliola oli kauniin luonnon tulkki. Häntä voidaan verrata Samuli Paulaharjuun sattuvine luonnonkuvauksineen^lähde?. Kalliolan tyylissä luonnontieteilijän täsmällinen asiaproosa yhdistyy kaunokirjailijan taidekieleen. Hänen kirjoituksiaan siivittää luonnon kauneuden ihailu sen pienissä ja suurissa piirteissä. Reino Kalliola oli myös tieteen yleistajuistaja, popularisoija maalailevien kirjoitusten ja kirjojen tuottajana aina 1930-luvulta 1980-luvulle. Joensuun yliopiston kirjallisuustieteen apulaisprofessori, ympäristöesteetikko Yrjö Sepänmaa on tutkinut estetiikan lisensiaatintyössään laajasti Kalliolan luonnonkuvausten esteettistä järjestelmää. Taiteentutkija Impi Varsila kirjoitti vuonna 1956 Virittäjään lyhyen tutkielman Kalliolan kielen musiikillisista tyylipiirteistä.

Kalliola valokuvaajana muokkaa

1940–1950-luvulla oli luontovalokuvaus Suomessa vielä varsin vähäistä. Reino Kalliola oli myös alan uranuurtajia^lähde?. Hän otti suuren osan kirjojensa runsaasta valokuva-aineistosta itse. Mustavalkoiset valokuvat olivat sen aikaisella tekniikalla otettuina tasokkaita^lähde?. Reino Kalliola hyödynsi myös muiden maisema- ja luontokuvaajien parhaita otoksia teoksiensa kuvituksessa.

Teoksia muokkaa

Suomen luonnon kirja -sarja:
- Suomen kaunis luonto. WSOY. (1946)
- Suomen luonto vuodenaikojen vaihtelussa. WSOY. (1951)
- Suomen luonto mereltä tuntureille. WSOY. (1958)
Kotimaa (1961) maantieteen oppikirja
Suomen kasvimaantiede. WSOY. (1973). ISBN 951-0-05732-0.
Luonto sydämellä: Kirjoitelmia ja puheita 1930–1977. (1978). WSOY. ISBN 951-0-08392-5.

Lähteet muokkaa

Heikkinen, Olavi: Voiko arvostettu tutkija kirjoittaa populaaristi? (Arkistoitu – Internet Archive) Tieteessä tapahtuu 6/1996.
Kalliola, Reino: Suomen luonto mereltä tuntureille. WSOY. 1958. Kansitekstit.
Puttonen, Mikko: Luonnonkuvauksen tyylitaituri Reino Kalliola. Yliopisto-lehti 7/1997.
Uotila, Pertti 2009: Reino Kalliola ja Hattulan ja Kalvolan kasvisto. Luonnon Tutkija, 113. vsk., s. 12–22.

Viitteet muokkaa

↑ Kalliola, Reino hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
↑ Leino-Kaukiainen, Pirkko: Kalliola, Reino (1909–1982). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 1.11.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Aiheesta muualla muokkaa

Reino Kalliola : Latva pilviä lakaisi ... Suomen suurimmat ja vanhimmat puut, Helsingin Sanomat, 20.03.1939, nro 77, s. 4, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

[1] Kalliola, Reino hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)

[2] Leino-Kaukiainen, Pirkko: Kalliola, Reino (1909–1982). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 1.11.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

[1]

[2]