Xuân Lộcin taistelu
Xuân Lộcin taistelu oli taistelu Vietnamin sodan lopussa Etelä-Vietnamin ja Pohjois-Vietnamin joukkojen välillä Xuân Lộcissa lähellä Saigonia eli nykyistä Hồ Chí Minhin kaupunkia. Etelä-Vietnamin joukot puolustivat Saigonia ympäröineeseen puolustusasemaan kuulunutta Xuân Lộcia edelliseen sotamenestykseen verrattuna poikkeuksellisen kiivaasti, mikä nosti hetkellisesti Etelä-Vietnamin kannattajien mielialaa, mutta pohjoisvietnamilaisten saatua vahvistuksia kaupunki evakuoitiin sen puolustajien kärsiessä raskaat tappiot. Tappio merkitsi Saigonin kukistumista muutama päivä myöhemmin, mikä toi Vietnamin sodan loppuunsa.
| Xuân Lộcin taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Vietnamin sotaa | |||||||
 Kartta Pohjois- ja Etelä-Vietnamin joukkojen liikkeistä taistelun aikana.
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
.svg){kind=small}
Tausta muokkaa
Etelä-Vietnamin joukot olivat Pohjois-Vietnamin yllätykseksi romahtaneet nopeasti maaliskuussa 1975. Pohjois-Vietnamissa sodan päättymistä ei pidetty todennäköisenä ennen vuotta 1976, mutta Etelä-Vietnamin tilanne muutti suunniteltuja aikatauluja. 25. maaliskuuta Văn Tiến Dũng määrättiin valtaamaan Saigon ja tuomaan näin sota päätökseen. Etelä-Vietnamin armeija oli ottanut asemat Saigon ympärillä sinne johtavien viiden tien varrella. Dũngin suunnitelmien mukaan ne pyrittäisiin tuhoamaan Saigonin ulkopuolella kaupunkitaistelujen välttämiseksi. Xuân Lộc sijaitsi Etelä-Vietnamin armeijan puolustuslinjojen itäkärjessä 65 kilometriä Saigonista. Puolustukset alueella suojelivat Bien Hoan tärkeää lentotukikohtaa ja tietä pääkaupunkiin. Alueen puolustuksesta vastasi Etelä-Vietnamin 18. divisioona, jota komensi Lê Minh Đảo. Heitä vastassa oli Pohjois-Vietnamin 4. armeijakunta ja siihen kuuluvat kolme divisioonaa, joita tukivat suuri määrä panssarivaunuja ja tykistöä. Pohjois-Vietnamin johto odotti nopeaa voittoa alueella perustuen Etelä-Vietnamin joukkojen aikaisempaan huonoon menestykseen. Etelä-Vietnamin presidentti Nguyễn Văn Thiệu määräsi kaupungin puolustettavaksi hinnalla millä hyvänsä.[1]
Taistelu muokkaa
Pohjois-Vietnamin tykistö aloitti puolustuslinjojen tulituksen 9. huhtikuuta ja panssariajoneuvojen tukema jalkaväki rynnäköi kohti Etelä-Vietnamin puolustusasemia. Puolustajat tekivät yllättävän sinnikästä vastarintaa ja hyökkääjät kärsivät suuria tappioita. Lisäksi Etelä-Vietnamin vastahyökkäykset Xuân Lộcin ulkopuolella pakottivat Pohjois-Vietnamin sijoittamaan joukkojaan selustan turvaamiseen. 10 huhtikuuta Pohjois-Vietnamin joukot vetäytyivät valtaamistaan asemista Xuân Lộcissa. Puolustajien taito ja päättäväisyys herättivät intoa Etelä-Vietnamin kannattajien keskuudessa ja Yhdysvalloissa Gerald Fordin hallinto yritti viedä läpi kongressissa kuitenkin kaatuneen avustuspaketin Etelä-Vietnamille.[1]
Molemmat taistelun osapuolet vahvistivat joukkojaan Xuân Lộcissa, mutta Etelä-Vietnamilla oli edelleen huomattavasti vähemmän joukkoja käytettävissään. Thiệu lähetti puolustajien vahvistukseksi ensimmäisen laskuvarjoprikaatin, mutta Pohjois-Vietnam siirsi alueelle toisen armeijakuntansa, joka oli vapautunut Phan Rangin valtauksen jälkeen 16. huhtikuuta. Etelä-Vietnamin ilmavoimat tukivat maajoukkoja, mutta niiden toimintaa hankaloitti Pohjois-Vietnamilaisten tulitus Bien Hoan tukikohtaa vastaan.[1] Ilmavoimat käyttivät kuitenkin tehokkaasti rypälepommeja Pohjois-Vietnamin joukkokeskityksiä vastaan. Taistelujen aikana pudotettiin myös ensi kertaa amerikkalainen CBU-55B-pommi, joka oli tuolloin ydinaseita lukuun ottamatta voimakkain pommi Yhdysvaltojen arsenaalissa. Pommi toimi imien hapen ympäristöstään ja se tappoi joidenkin tietojen mukaan 250 Pohjois-Vietnamin sotilasta. Etelä-Vietnamin joukot eivät kuitenkaan kyenneet puolustautumaan Pohjois-Vietnamin vahvistuksia vastaan ja ne aloittivat Xuân Lộcin evakuoinnin 21. huhtikuuta.[2] Etelä-Vietnamin presidentti erosi samana päivänä ottaen vastuun maan sotilaallisesta romahduksesta[1] ja Xuân Lộcin evakuointi päättyi 23. huhtikuuta[2].
Seuraukset muokkaa
Kenraali Đảon 18. divisioonan saapuessa Saigoniin se oli menettänyt kolmanneksen miehistöstään ja ensimmäinen laskuvarjoprikaati kärsi samoin raskaat tappiot. Etelä-Vietnamin presidentti Thiệu erosi evakuoinnin alkaessa 21. huhtikuuta ottaen vastuun maan sotilaallisesta romahduksesta. Toivo Saigonin menestyksekkäästä puolustuksesta kariutui Xuân Lộcinin menetyksen myötä ja Dũng aloitti Saigonin vastaisen hyökkäyksen viimeisen vaiheen 26. huhtikuuta.[1]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e The Vietnam War: The Definitive Illustrated History, s. 320–321. DK, 2017. ISBN 978-1-4654-5769-1. (englanniksi)
- ↑ a b Spencer C. Tucker: The Encyclopedia of the Vietnam War, s. 1352. Toinen painos. ABC-CLIO, 2011. ISBN 978-1-85109-960-3. (englanniksi)