Virgil Thomson
Virgil Garnett Thomson (25. marraskuuta 1896 Kansas City, Missouri – 30. syyskuuta 1989 New York) oli yhdysvaltalainen säveltäjä ja musiikkikriitikko. Hänen tunnetuimpiin teoksiinsa kuuluvat kaksi Gertrude Steinin librettoihin sävellettyä oopperaa, Four Saints in Three Acts (1934) ja The Mother of Us All (1947). Musiikistaan Robert J. Flahertyn dokumenttielokuvaan Viidakon villipeto (Louisiana Story, 1948) Thomson sai Pulitzer-palkinnon, jota ei ole koskaan muulloin myönnetty elokuvamusiikista.[1][2][3]
Elämä ja ura muokkaa
Thomson varttui Missourissa ja otti myöhemmin sävellyksiinsä vaikutteita alueen kansanmusiikista, virsistä ja tanssimusiikista. Hän otti lapsena satunnaisia pianotunteja ja opiskeli myös urkujensoittoa. 12-vuotiaana hän alkoi säestää mykkäelokuvia pianolla elokuvateattereissa ja soittaa urkuja kirkoissa. 1910-luvun lopulla hän pääsi mormonikirkon stipendillä opiskelemaan musiikkia itärannikon Harvardin yliopistoon, jossa hänen opettajiaan olivat Archibald T. Davison ja Edward Burlingame Hill. Thomson tutki erityisesti Erik Satien musiikkia, joka vaikutti vahvasti hänen omaankin sävelkieleensä.[4]
Vuonna 1921 Thomson sai John Knowles Painen mukaan nimetyn stipendin Pariisiin, jossa hän opiskeli urkujensoittoa ja kontrapunktia Nadia Boulangerin johdolla. Hän alkoi raportoida Pariisin musiikkielämästä kotimaansa Boston Transcript -lehteen ja vaikutti näin merkittävästi muun muassa Serge Koussevitzkyn nimittämiseen Bostonin sinfoniaorkesterin musiikilliseksi johtajaksi 1924. Samoihin aikoihin Thomson palasi pariksi vuodeksi Yhdysvaltoihin hoitaakseen bachelor-tutkintonsa Harvardissa loppuun ja toimiakseen Bostonin King’s Chapel -kirkon urkurina. Hän palasi Pariisiin ja aloitti oopperayhteistyön Gertrude Steinin kanssa. Thomsonista tuli merkittävä henkilö 1920- ja 1930-luvun Pariisin kansainvälisissä kulttuuripiireissä.[1][4]
Vuonna 1940 Virgil Thomson muutti takaisin Yhdysvaltoihin, jossa hänet nimitettiin New York Herald Tribune -sanomalehden musiikkikriitikoksi. Hän asettui asumaan taiteilijoiden suosiman Hotel Chelsean suureen huoneistoon, jossa järjestetyistä päivällisjuhlista tuli New Yorkin kulttuuripiirien suosimia. Hän muodosti tiiviin yhteistyön säveltäjien Leonard Bernstein, Aaron Copland, Ned Rorem ja Paul Bowles kanssa; miehiä yhdisti samanlaisten musiikki-ihanteiden lisäksi homoseksuaalisuus.[4][1][3]
Palkintoja ja tunnustuksia muokkaa
Pulitzer-palkinnon lisäksi Virgil Thomson sai urastaan muun muassa National Medal of Arts -palkinnon 1988, American Academy and Institute of Arts and Letters -kultamitalin, Kennedy Center Honors -palkinnon 1983[5], Brandeis-palkinnon sekä National Book Circlen ja National Music Councilin palkinnot. Hänet nimitettiin 20 kertaa kunniatohtoriksi.[6]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Rockwell, John: Virgil Thomson, Composer, Critic and Collaborator With Stein, Dies at 92. The New York Times 1.10.1989. Viitattu 13.1.2017.
- ↑ Virgil Thomson (1896–1989). (Arkistoitu – Internet Archive). Composer Biographies, Music Academy Online. Viitattu 13.1.2017.
- ↑ a b Virgil Thomson. NNDB, Soylent Communications 2014. Viitattu 12.1.2017.
- ↑ a b c Lamkin, Michael: Virgil Thomson. Encyclopedia of Music in the 20th Century, s. 631. Routledge 2014. Viitattu 13.1.2017.
- ↑ List of Kennedy Center honorees. The John F. Kennedy Center for the Performing Arts. Viitattu 13.1.2017
- ↑ Virgil Thomson (Arkistoitu – Internet Archive). Music Sales Classical. Viitattu 13.1.2017.
Aiheesta muualla muokkaa
- Virgil Thomson Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Haastattelu vuodelta 1985 (englanniksi)