Tripelennamiini
| |
| |
Tripelennamiini
| |
| Systemaattinen (IUPAC) nimi | |
| N'-bentsyyli-N,N-dimetyyli-N'-pyridin-2-yylietaani-1,2-diamiini | |
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| ATC-koodi | D04 |
| PubChem CID | |
| DrugBank | |
| Kemialliset tiedot | |
| Kaava | C16H21N3 |
| Moolimassa | 255,358 |
| SMILES | Etsi tietokannasta: , |
| Fysikaaliset tiedot | |
| Liukoisuus veteen | Liukenee veteen |
| Farmakokineettiset tiedot | |
| Hyötyosuus | ? |
| Metabolia | ? |
| Puoliintumisaika | ? |
| Ekskreetio | ? |
| Terapeuttiset näkökohdat | |
| Raskauskategoria |
? |
| Reseptiluokitus |
|
| Antotapa | Oraalinen, topikaalinen, intravenoosi |
Tripelennamiini (C16H21N3) on aromaattisiin amiineihin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdistettä käytetään lääketieteessä ja eläinlääketieteessä antihistamiinina allergisten oireiden hoitamiseen.
Ominaisuudet ja käyttö muokkaa
Huoneenlämpötilassa tripelennamiini on keltaista nestettä. Sitä käytetään usein hydrokloridisuolanaan, joka on kiteistä ainetta. Yhdiste liukenee hyvin veteen.[1] Tripelennamiini kuuluu niin kutsuttuihin ensimmäisen sukupolven antihistamiineihin ja se vaikuttaa estämällä H1-histamiinireseptorien toimintaa. Yhdistettä käytetään hyönteisten pistoksien, heinänuhan, nokkosihottuman ja muiden allergisten oireiden hoidossa. Sitä käytetään ihmisten lisäksi myös koirilla, kissoilla, karjalla ja hevosilla.[2][3]
Valmistus muokkaa
Tripelennamiinin synteesin ensimmäisessä vaiheessa 2-aminopyridiinireagoi bentsaldehydin kanssa ja muodostuva imiini pelkistetään muurahaishapolla. Reaktio on tyypiltään pelkistävä aminointi. Tämän reaktion tuote 2-bentsyyliaminopyridiini reagoi emäksisissä olosuhteissa 2-dimetyyliaminoetyylikloridin kanssa muodostaen tripelennamiinia.[2]
Lähteet muokkaa
- ↑ Susan Budavari (päätoim.): Merck Index, s. 1659. 12th Edition. Merck & Co., 1996. ISBN 0911910-12-3. (englanniksi)
- ↑ a b Ṛuben Vardanyan, Victor J. Hruby: Synthesis of essential drugs, s. 224. Elsevier, 2006. ISBN 978-0-444-52166-8. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 21.8.2019). (englanniksi)
- ↑ Mark G. Papich: Saunders Handbook of Veterinary Drugs, s. 789. Elsevier, 2010. ISBN 9781437701920. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 16.5.2019). (englanniksi)