Antihistamiinit

lääkeaine
(Ohjattu sivulta Antihistamiini)

Antihistamiinit ovat lääkeaineita, jotka toimivat histamiinin vastavaikuttajina eli estävät sen toimintaa.[1] Useimmat antihistamiinit ovat vaikutusmekanismiltaan histamiini H1-reseptorin antagonisteja, ja pieni vähemmistö H2-reseptorin salpaajia.lähde? Monilla antihistamiineilla on lisäksi antikolinerginen vaikutus.[2]

Antihistamiineja käytetään usein allergialääkkeinä, koska ne hillitsevät histamiinin aiheuttamaa allergista reaktiota. Allergialääkkeenä käytettäessä antihistamiininit rauhoittavat esimerkiksi allergista nuhaa, allergista sidekalvontulehdusta ja nokkosihottumaa. Osa antihistamiineista vaikuttaa myös keskushermostoon.[3] Tällöin niiden väsyttävää ja keskushermostoa lamaavaa vaikutusta voidaan käyttää hyväksi muun muassa unettomuuden ja matkapahoinvoinnin hoidossa. Toisaalta keskushermostovaikutukset myös tuottavat monia antihistamiinilääkkeille ominaisia sivuvaikutuksia, etenkin väsymystä, mutta mahdollisesti myös huimausta ja mielialanvaihtelua.[3] Uudemmissa toisen polven antihistamiineissa keskushermostovaikutus on vähäinen, ja kyseiset sivuvaikutukset siten harvinaisempia.[3]

Antihistamiinit jaetaan usein ensimmäisen ja toisen sukupolven antihistamiineihin.[3] Näistä vanhemmat ensimmäisen polven antihistamiinit ylittävät veri-aivoesteen, jolloin ne vaikuttavat myös keskushermoston histaminergiseen järjestelmään.[3] Uudetkin antihistamiinit vaikuttavat autonomiseen hermostoon, minkä takia ne voivat aiheuttaa sydämentykytystä, hyperventilaatiota ja antikolinergisiä haittoja.lähde? Antihistamiinien unettava vaikutus perustuu siihen, että ne estävät hypotalamuksen takaosan histamiinisolujen erittämän histamiinin vireyttävää vaikutusta.lähde?

Antihistamiineja muokkaa

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. antihistamiini Terveyskirjasto. Duodecim.
  2. Antikolinerginen lääkitys saattaa heikentää hiukan iäkkäiden tiedollisia taitoja (Arkistoitu – Internet Archive) Lääketietokeskus 2011
  3. a b c d e familydoctor org editorial staff: OTC Antihistamines - Side Effects familydoctor.org. 1.9.2005. Viitattu 10.7.2022. (englanniksi)
  4. Uutta lääkkeistä: Bilastiini - Sic! sic.fimea.fi. Arkistoitu 13.8.2020. Viitattu 30.4.2020.
Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.