Transkulturaatio
Transkulturaatio on kahden tai useamman toisensa kohtaavan kulttuurin välinen vuorovaikutusprosessi. Käsite pohjautuu kuubalaisen antropologin Fernando Ortizin kuvaukseen kulttuurien sulautumisesta ja konvergenssista.[1] Kulttuurien kohdatessa kaikissa osapuolissa tapahtuu muutoksia. Kohtaavien kulttuurien jäsenet oppivat toisiltaan muun muassa toistensa tapoja ja arvoja. Myös arkipäivän kohtaamistilanteita esimerkiksi kouluissa ja päiväkodeissa voidaan kuvata transkulturaatioprosesseina.[2]
Transkulttuurinen politiikka kunnioittaa erilaisia elämisen tapoja ja valintoja. Kohtaaminen on tasavertainen suhde, jossa asiantuntijuus on kaikilla osapuolilla. Ketään ei voi pakottaa kohtaamiseen. Jokaisella osapuolella on yhtäläinen oikeus saada äänensä kuuluviin ja tulla kuulluksi. Transkulturaatio on aikaan ja paikkaan liittyvää monimuotoinen prosessi, jossa ihmisellä on oikeus valita oma identiteettinsä.[3]
Kulttuurien väliset siirtymät muokkaa
Transkulturaatio merkitsee siirtymää kulttuurista toiseen kahden tai useamman kulttuurin kohdatessa. Se ei tarkoita kuitenkaan toisen kulttuurin täydellistä omaksumista, jota kutsutaan akkulturaatioksi tai oman kulttuurin menettämistä ja juurettomuutta, jota kuvataan termillä dekulturaatio.
Transkulturaatio pikemminkin yhdistää nämä käsitteet ja lisää prosessiin kokonaan uuden kulttuurin syntymisen vanhojen kulttuurien perustalle. Tätä prosessia kuvataan käsitteellä neokulturaatio. Transkulturaatio-käsitteen luoja Fernando Ortiz viittasi termillä Espanjan kolonialismin tuhoisiin vaikutuksiin Kuuban alkuperäiskansojen keskuudessa.
Transkulturaatio on usein seurausta siirtomaavalloituksesta tai kulttuurisesta alistamisesta, ja siihen liittyy erityisesti postkoloniaalisen aikakauden alkuperäiskansojen taistelu oman alkuperäisen identiteettinsä säilyttämiseksi ja uudelleen omaksumiseksi. Vastakkaiset tulkinnat ja strategiat usein täydentävät toisiaan ja tuottavat uusia kulttuurisia ilmiöitä, jotka näkyvät kulttuurien välisessä vuorovaikutuksessa.[4]
Kohtaamistila muokkaa
Mary Louise Pratt loi käsitteen kohtaamistila (contact zone) kuvaamaan kulttuurien välistä yhteistyötä ja toimintaa.[5] Kulttuurit eivät toimi tyhjiössä. Kaksi erilaista strategiaa toimivat samanaikaisesti soveltaen omia erilaisia näkökohtiaan, ja prosessi luo uusia kulttuureja. Monikulttuurisuus ylittää kulttuurien väliset esteet ja antaa mahdollisuuden rikkaampaan kanssakäymiseen erilaisten ihmisten ja ihmisryhmien välillä. Kohtaamisia leimaa elävä moniulotteinen ymmärrys erilaisten kulttuurien ainutlaatuisuudesta, kulttuurien muutoksesta ja yhteistyöstä erilaisten kulttuurien välillä.[6]
”Kohtaamistilat” ovat sosiaalisia tiloja, joissa erilaiset kulttuurit kohtaavat. Nämä tilat voi merkitä kulttuurien vuorovaikutusta tai liittolaisuutta, yhteistyötä ja molemminpuolista hyötyä. Kulttuurien kohtaaminen voi merkitä kuitenkin myös yhteentörmäystä, varsinkin kun kahden kulttuurin kohtaaminen on luonteeltaan epäsymmetrinen ja vain toista osapuolta hyödyttävää. Esimerkkejä epäsymmetrisestä kohtaamisista ovat kolonialismi ja sitä seurannut uuskolonialismi. Nykyisin globalisaation hyödyistä nauttii vain pieni osa maailman kulttuureista.[7]
Transkulturaatio ja siirtolaisuus muokkaa
Transkulturaatio on olennainen prosessi siirtolaisen voimaantumisessa. Uuteen kulttuuriin tulijan tulisi voida vaikuttaa omiin asioihinsa, hyvinvointiinsa ja saada tuntea itsensä täysivaltaiseksi yhteiskunnan jäseneksi niin henkisesti kuin fyysisestikin. Valtavirtaistamisessa painotetaan maahanmuuttajan omaa prosessia ja toimintaa hänen tullessaan osaksi uutta kotimaataan. Soila Judén-Tupakan mukaan valtavirtaistaminen voisi olla viranomaisten käytännön strategia, jolla yhteiskunta toteuttaa transkulturaatiota ja auttaa maahanmuuttajia heidän integraatioprosessissaan. Integraatio uuteen yhteiskuntaan on transkulttuurinen prosessia. Ei riitä, että viranomainen ilmaisee itsensä ymmärrettävästi. Myös viranomainen muuttuu transkulturaatioprosessissa. Hyvän sopeutumisen edellytys on se, että myös viranomainen osaa tulla vastaan. Maahanmuuttajat ilmaisevat itseään oman kulttuurinsa lähtökohdista, ja molemminpuolisen ymmärryksen saavuttamiseksi on palveluihin esimerkiksi varattava riittävästi aikaa.[3]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ Ortiz, Fernando. Cuban Counterpoint: Tobacco and Sugar, Durham, NC: Duke University Press,ISBN 0-8223-1616-1. Trans. Harriet de Onís.1995
- ↑ Judén-Tupakka, S. 1996. Koulutusantropologisesta tutkimuksesta ja sen analyysista. Esitelmän abstrakti. XVIII Kasvatustieteen päivät. Savonlinna 24–26.6.1996. Tutkiva opettaja, kokemuksia pedagogiikaksi. Ohjelma ja abstraktit. Suomen Kasvatustieteellinen Seura. Joensuun yliopisto. Savonlinnan opettajan koulutuslaitos
- ↑ a b Judén–Tupakka, S. 1997. Koulutusantropologisen tutkimusaineiston tulkinnasta - yliastumisesta Subu’assa. Teoksessa Kasvatus erilaisissa viestintä- ja kasvuympäristöissä. Osaraportti 1. Toim. Jouko Kari ja Pentti Moilanen. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Opetuksen perusteita ja käytänteitä 28. Jyväskylä 1997. Eripainos
- ↑ Ortiz, Fernando. Cuban counterpoint, tobacco and sugar, Durham, NC: Duke University Press ISBN 0-8223-1616-1. Trans. Harriet de Onís. 1995
- ↑ Pratt, Mary Lousis. Arts of the Contact Zone. From Inquiry to Academic Writing: a Text and Reader. Boston: Bedford/St. Martin's, 2008. 355-68.
- ↑ Trotman, C. James: Multiculturalism: Roots and Realities, Bloomington: Indiana University Press 2002. ISBN 9780253340023
- ↑ Pratt, Mary Louise. 1991. "Arts of the contact zone." Profession 91. New York: MLA. s. 33-40