Suomen kaupungit

Suomessa kaupungilla tarkoitetaan kaupunkinimitystä käyttävää kuntaa tai kaupunkialuetta.

Helsinki on Suomen pääkaupunki ja väkiluvultaan selvästi maan suurin kunta.

Historiallisesti kaupungit ovat eronneet maaseudusta esimerkiksi niissä noudatettavan lainsäädännön perusteella, mutta nykyään kaupungeilla ja kunnilla ei ole juridisia eroja. Aikaisemmin hallitsija päätti kaupunkien perustamisesta, mutta nykyään kunnat voivat itse julistautua kaupungeiksi.

Monien kaupunkinimitystä käyttävien kuntien alueella sijaitsee nykyään myös laajoja maaseutualueita. Toisaalta jotkut maaseutukunnissa sijaitsevat taajamat saattavat olla väkiluvultaan suurempia kuin varsinaisten kaupunkien keskustaajamat. Monien kaupunkien tapauksessa asutus jatkuu myös kuntarajojen ylitse.

Paikkatietopohjaisessa alueluokituksessa kaupungilla voidaan Suomessa tarkoittaa kaupunkimaista aluetta erotuksena maaseutumaisista alueista. Tässä luokituksessa kaupunki tai kaupunkialue ei noudata kuntarajoja vaan perustuu luokitusmenetelmään.

Kaupunki historiallis-juridisena käsitteenä

Pääartikkeli: Kaupunki (kuntamuoto)

Aikaisemmin lainsäädännössä oli huomattavia eroja kaupunkien ja maaseudun välillä. Keskiajalta vuoteen 1734 saakka kaupungeissa oli voimassa eri laki, kaupunkilaki, kuin maaseudulla voimassa ollut maanlaki. Myöhemminkin kaupankäynti pyrittiin eräin poikkeuksin keskittämään kaupunkeihin. Porvariston ja kaupunkien erioikeudet vahvistettiin vielä 23. helmikuuta 1789 annetulla vakuutuksella, jonka tärkeimmät säännökset tosin kumottiin jo 1800-luvulla. Eräät, käytännössä jo merkityksettömiksi jääneet osat pysyivät kuitenkin voimassa vuoteen 1995 saakka.

Kaupungin perustamisesta päätti hallitsija, joka myönsi kaupunkioikeudet. Kaupungitkin jaettiin 1600-luvulla kahteen ryhmään, tapulikaupunkeihin ja maakaupunkeihin, ja vain edelliset saivat käydä ulkomaankauppaa. Tämä ero kumottiin lopullisesti vuonna 1879, jolloin lainsäädäntöön tehtiin muutenkin huomattavia muutoksia elinkeinovapauden toteuttamiseksi.

Vielä tämän jälkeen Suomessa kaupungeilla oli joukko erityisiä oikeuksia ja velvollisuuksia, joita muilla kunnilla ei ollut. Näitä oikeuksia ja velvollisuuksia ei ollut myöskään kauppaloilla, joita alettiin perustaa 1800-luvulla. Kaupungit muun muassa ylläpitivät maistraattia ja raastuvanoikeutta; maaseudulla vastaavia tehtäviä hoitivat valtion viranomaiset, kuten nimismies ja kihlakunnanoikeus. Sen jälkeen kun Lahti vuonna 1905 muutettiin kaupungiksi, ei uusia kaupunkeja enää vuosikymmeniin perustettu.

Vuonna 1959 säädettiin laki, jonka mukaan nämä velvoitteet eivät enää koskeneet vastedes perustettavia uusia kaupunkeja. Heti seuraavan vuoden alusta Hyvinkää, Kouvola, Riihimäki, Rovaniemi, Salo ja Seinäjoki saivatkin kaupunginoikeudet. Näin Suomeen syntyi maalaiskunnan, itsenäisen kauppalan ja kaupungin rinnalle neljäs kuntamuoto, uusi kaupunki, jonka asema lainsäädännössä sijoittui vanhan kaupungin ja itsenäisen kauppalan väliin. Vanhoja kaupunkeja perinteiset kaupunkien erityisrasitukset koskivat edelleen, kunnes vuonna 1977 uusi kunnallislaki poisti melkein kaikki lainsäädäntöerot eri kuntamuotojen välillä. Vuosina 1960–1974 oli monet entiset kauppalat jo muutettu kaupungeiksi, joskin uusiakin kauppaloita vielä perustettiin. Vuonna 1977 loputkin kauppalat muutettiin kaupungeiksi lukuun ottamatta Karhulaa, joka liitettiin Kotkan kaupunkiin.

Myöhemminkin on useita kuntia vielä muutettu kaupungeiksi, mutta kaupunkinimityksellä ei enää ole juridista merkitystä. Tosin aina vuoteen 1999 saakka muun muassa rakennus- ja kaavoituslainsäädännössä oli säännöksiä, jotka koskivat vain kaupunkeja tai vain maalaiskuntia, mutta vuoden 1977 jälkeen kaupungeiksi julistetut kunnat rinnastettiin myös siltä kannalta maalaiskuntiin.

Nykyään Suomessa on vain yksi kuntamuoto ja kunta voi itse päättää, käytetäänkö siitä virallisesti kaupunki-nimitystä. Yli sata kuntaa, noin kolmasosa kaikista kunnista, käyttää nykyään itsestään nimitystä kaupunki. Osassa näistä ei edes paikkakunnan keskustaajama täytä yleistä käsitystä kaupungista, ja myös muihin Suomen kaupunkeihin sisältyy nykyään myös maaseutualuetta, mikä johtuu suureksi osaksi kuntaliitoksista.

Suomen suurimmat kunnat

Pääartikkeli: Luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan

Suomen suurimmista kaupunkiseuduista kasvavia ovat Helsingin, Jyväskylän, Oulun, Porvoon, Salon, Seinäjoen, Tampereen, Rovaniemen ja Turun seutukunnat. Väestö vähenee Iisalmen, Imatran, Kajaanin, Kemin, Kouvolan, Mikkelin, Pietarsaaren, Rauman ja Savonlinnan seutukunnissa. Kuntatasolla tarkasteltuna useiden Suomen hallinnollisten kaupunkien väkiluvut ovat laskussa. 1990-luvun laman jälkeen monien kaupunkien ja kuntien kaupunkimaisesti asuttujen taajamien väkiluvut ovat olleet laskussa.

Väestörekisterikeskus pitää kirjaa Suomen kuntien asukasluvuista. Alla olevassa taulukossa on lueteltu Suomen suurimmat kunnat ja niiden väkiluvut joulukuussa 2023.

1. Helsinki 674 963 as.
2. Espoo 314 152 as.
3. Tampere 255 066 as.
4. Vantaa 247 447 as.
5. Oulu 214 651 as.
6. Turku 201 889 as.
7. Jyväskylä 147 821 as.
8. Kuopio 124 011 as.
9. Lahti 120 700 as.
10. Pori 83 117 as.
11. Kouvola 78 876 as.
12. Joensuu 78 060 as.
13. Lappeenranta 73 016 as.
14. Hämeenlinna 68 303 as.
15. Vaasa 68 969 as.
16. Seinäjoki 66 157 as.
17. Rovaniemi 65 285 as.
18. Mikkeli 51 916 as.
19. Porvoo 51 293 as.
20. Salo 51 097 as.
21. Kotka 50 488 as.
22. Kokkola 48 299 as.
23. Hyvinkää 46 903 as.
24. Järvenpää 46 475 as.
25. Lohja 45 654 as.

Kaupunki tilastollisena käsitteenä

Pääartikkeli: Luettelo Suomen kaupungeista

Suomen kaupunkeihin kuuluu nykyisin lähinnä kuntaliitosten vaikutuksesta paljon haja-asutusalueita. Nykyisin on myös paljon sellaisia kuntia, jotka ottaneet käyttöön kaupunki-nimityksen, vaikka ne eivät olisikaan piirteiltään erityisen kaupunkimaisia. Toisaalta erityisesti suurten kaupunkien läheisyydessä sijaitsevissa kehyskunnissa on suuria kaupunkimaisia taajama-alueita, mutta silti nämä kunnat eivät ole päättäneet julistautua kaupungeiksi. Imagosyyt vaikuttavat halukkuuteen julistautua kaupungiksi ja päinvastoin.

Tilastokeskus määrittelee kaupunkimaisen kunnan seuraavasti: ”Kaupunkimaisia kuntia ovat kunnat, joiden väestöstä vähintään 90 prosenttia asuu taajamissa tai suurimman taajaman väkiluku on vähintään 15 000.” Tämä ei siis riipu siitä, käytetäänkö kunnasta kaupunki-nimitystä vai ei. Esimerkiksi Kirkkonummi ja Lempäälä ovat tilastollisen kuntaryhmityksen mukaan kaupunkimaisia kuntia, vaikka ne eivät käytä itsestään kaupunki-nimitystä. Sen sijaan esimerkiksi Kitee ja Närpiö ovat maaseutumaisia kuntia, vaikka ne käyttävät itsestään kaupunki-nimitystä.

Muissa Pohjoismaissa kaupunkiväestöön luetaan kaikkien taajamien väestö, eikä taajaman koolle ole muuta rajoitusta kuin taajaman määritelmässä oleva 200 asukkaan alaraja. Eurostatin määritelmän mukaan kaupungin asukastiheys on vähintään 500 asukasta neliökilometriä kohden ja asukasluku vähintään 50 000. Suomen hallinnollisista kaupungeista tämän määritelmän täytti vuoden 2017 alussa vain neljä: tiheimmästä väljimpään Helsinki, Vantaa, Espoo ja Turku. Esimerkiksi Tampere ei tämän määritelmän mukaan ole kaupunki, koska sen asukastiheys on liian pieni. Tampere ei täytä Eurostatin kriteeriä, koska Teiskon kunta liitettiin siihen vuonna 1972. Vuodesta 2016 myöskään Lahti ei täytä tätä kriteeriä Nastolan liittämisestä johtuen.

Suurkaupungeiksi kutsutaan Suomessa yli 100 000 asukkaan kuntia^lähde?, joita ovat Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Turku, Oulu, Jyväskylä, Lahti ja Kuopio. Muita suuria kaupunkeja ovat Pori ja Kouvola. Helsinkiä yhdessä naapuriensa Espoon, Kauniaisten ja Vantaan kanssa pidetään Suomen ainoana metropolialueena. Suomen pienin hallinnollinen kaupunki on noin 1 500 asukkaan Kaskinen.

Alueluokituksen muutos

Kuntarajoihin perustuva luokitus on muodostunut ongelmalliseksi kuntauudistusten myötä, jolloin saman kunnan alueella on sekä kaupunkimaisia että maaseutumaisia alueita. Kuntarajoista riippumattomien paikkatietoaineistojen käyttö mahdollistaa alueiden tarkemman tunnistamisen ja luokittelun.

Suomen ympäristökeskus yhdessä Oulun yliopiston maantieteen laitoksen kanssa on kehittänyt uutta alueluokitusta vuosina 2011–2012. Työn tavoitteena on kehittää menetelmä ja muodostaa kriteerit, joiden perusteella voidaan korvata kuntarajoihin perustuva kaupunki-maaseutu alueluokitus.

Suomen kaupunkien rakenne

Vielä 1800-luvun alussa Suomen kaupungit olivat pieniä ja maaseutumaisia. Tämä Pehr Adolf Kruskopfin vuonna 1837 tekemä kuva on Tampereelta nykyisen Koskikeskuksen paikalta.

Suomessa kaupungit ovat eurooppalaisen mittapuun mukaan melko väljästi rakennettuja. Ennen 1950-lukua rakennetut keskusta-alueet ja niitä ympäröivät vanhat esikaupunkialueet ovat kuitenkin tiheämmin rakennettuja. Tällaisissa kantakaupungeissa kadut on usein sijoitettu 1700- ja 1800-luvulla laadittujen ruutukaavojen mukaisesti. Suomalaisia ruutukaavakaupunkeja ovat esimerkiksi Helsinki, Tampere, Turku, Oulu, Lahti, Kuopio, Pori, Jyväskylä, Vaasa, Joensuu ja Kokkola. Näiden kaupunkien uudemmat osat on kuitenkin rakennettu väljemmin.^lähde?

Suomen hallinnollisista kaupungeista tiheimmin asuttuja ovat Helsingin, Espoon, Kauniaisten ja Vantaan ohella Kerava, Järvenpää, Maarianhamina, ja Turku.

Suomen kaupunkialueet

Pääartikkeli: Luettelo Suomen kaupunkien keskustaajamista

Kaupunkialue on kaupunkiin liittyvä yhtenäisesti rakennettu alue. Suomessa kaupunkialueella tarkoitetaan yleensä kaupungin keskustaajamaa. Kaupunkialue on yksi kolmesta tavasta mitata kaupungin väkilukua. Muut vaihtoehdot ovat ilmoittaa vain hallinnollisen kaupungin väkimäärä tai koko suurkaupunkialueen (metropolialueen) väkiluku. Metropolialueisiin lasketaan kuuluviksi myös yhtenäisesti rakennetun kaupunkialueen ulkopuolella olevat samaan työssäkäyntialueeseen kuuluvat alueet.

Suurimmat taajamat vuonna 2023

Seuraavassa taulukossa on lueteltu Suomen kymmenen asukasluvun perusteella suurinta taajamaa vuonna 2019. Jos taajama kuuluu useampaan kuin yhteen kuntaan, kussakin kunnassa sijaitsevan osan väkiluku on ilmoitettu vastaavan kunnan nimen perässä. Luettelon väestö- ja pinta-alatiedot sekä kunta- ja maakuntajako ovat ajankohdan 31.12.2023 mukaiset. Tilaston perusteella Suomessa oli kuusi yli 100 000 asukkaan taajamaa vuonna 2023.

Taajama	Väkiluku (31.12.2023)	Maapinta-ala (km²)	Väestötiheys (as./km²)	Kunta
Helsingin keskustaajama	1 555 228	&&&&&&&&&&&&0682.0910000682,91	2 277,35	Helsinki 664 028 Espoo 314 150 Vantaa 247 447 Järvenpää 46 475 Kerava 37 797 Tuusula 41 088 Nurmijärvi 26 100 Kauniainen 10 250 Sipoo 11 457 Kirkkonummi 11 658 Mäntsälä 2 912 Vihti 39 Pornainen 5
Tampereen keskustaajama	&&&&&&&&&0341696.&&&&00341 696	&&&&&&&&&&&&0279.0370000279,37	&&&&&&&&&&&01223.01000001 223,1	Tampere 225 440 Nokia 28 462 Ylöjärvi 25 836 Kangasala 22 102 Lempäälä 20 822 Pirkkala 19 034
Turun keskustaajama	&&&&&&&&&0277677.&&&&00277 677	&&&&&&&&&&&&0283.0270000283,27	&&&&&&&&&&&&0980.0300000980,3	Turku 184 047 Kaarina 31 973 Raisio 23 533 Naantali 14 309 Lieto 14 083 Masku 5 819 Rusko 3 913
Oulun keskustaajama	227 046	&&&&&&&&&&&&0203.0250000203,25	1 118,4	Oulu 208 251 Kempele 18 795
Jyväskylän keskustaajama	&&&&&&&&&0128911.&&&&00128 911	&&&&&&&&&&&&0111.0220000111,22	&&&&&&&&&&&01159.01000001 159,1	Jyväskylä 127 222 Muurame 1 689
Lahden keskustaajama	&&&&&&&&&0119469.&&&&00119 469	&&&&&&&&&&&&0116.0320000116,32	&&&&&&&&&&&01027.01000001 027,1	Lahti 103 990 Hollola 15 101 Asikkala 378
Kuopion keskustaajama	98 081	&&&&&&&&&&&&&053.020000053,20	1 814,8	Kuopio
Porin keskustaajama	&&&&&&&&&&083479.&&&&0083 479	&&&&&&&&&&&&0120.0420000120,42	&&&&&&&&&&&&0693.0200000693,2	Pori 83242 Ulvila 10 273 Harjavalta 6 367 Nakkila 3 967
Joensuun keskustaajama	&&&&&&&&&&072621.&&&&0072 621	&&&&&&&&&&&&&080.082000080,82	&&&&&&&&&&&&0898.0600000898,6	Joensuu 61 659 Kontiolahti 6 272 Liperi 4 690
Vaasan keskustaajama	&&&&&&&&&&067789.&&&&0067 789	&&&&&&&&&&&&&069.073000069,73	&&&&&&&&&&&&0972.0200000972,2	Vaasa 59 570 Mustasaari 8 219

Muuttoliike kaupunkeihin

Pääartikkeli: Suomen kaupungistuminen

Väestöennusteiden mukaan Suomen suurimpien kaupunkiseutujen väestö tulee myös lähivuosikymmeninä kasvamaan. Näitä kasvukeskuksia ovat Helsingin, Tampereen, Turun, Oulun, Kuopion ja Jyväskylän seudut sekä näitä pienemmät yliopistokaupungit. Kasvukeskukset houkuttelevat uusia asukkaita muuttamaan niihin lähialueiltaan, mutta etenkin Helsingin seudulle muutetaan suoraan kauempaakin, koska paikallinen keskus ei tarjoa riittävästi mahdollisuuksia ja joka tapauksessa olisi muutettava kauas.

Suomen kasvukeskukset: Helsinki, Tampere, Turku, Oulu ja Jyväskylä ympäristöineen.

Kasvavia seutuja yhdistävät hyvä työpaikka- ja koulutustarjonta, kattavat kaupalliset ja julkiset palvelut, hyvät liikenneyhteydet ja edullinen sijainti. Mitä suuremmaksi kaupunki kasvaa, sitä houkuttelevampi siitä tulee, kun palvelut, työpaikat, koulutusmahdollisuudet ja kulttuuritarjonta lisääntyvät. Suomen kasvukeskukset sijaitsevat enimmäkseen maan lounaiskolkassa. Poikkeuksen tekee Oulu, jota on kehitetty osin poliittisin päätöksin Pohjois-Suomen veturiksi.

Yliopistoista tai yliopistojen filiaaleista on selvää etua kaupungin kehittymisen kannalta työpaikkojen ja kattavien palvelujen ohella, sillä taantuvia yliopistokaupunkeja ei Suomessa ole. Itä-Suomessa etenkin Lappeenranta ja Kuopio ovat onnistuneet pysymään kasvukeskuksina. Kullakin yliopistokaupungilla on muitakin vahvuuksia, kuten asema maakuntansa selvänä keskuksena. Kasvukeskusten menestys onkin tapahtunut osin muun maakunnan kustannuksella nuorten muuttaessa keskuskaupunkiin ja maaseudun kuihtuessa. Toisaalta, jos maakunnalla ei olisi vetovoimaista keskuskaupunkia, muuttoliike voisi kohdistua kokonaan pois maakunnasta.

Taantuvat kaupungit eivät ole onnistuneet asukkaiden houkuttelemisessa. Nämä kaupungit ovat usein syrjässä suurista keskuksista maan pohjois- ja itäosissa, mutta muutamia sijaitsee myös etelämpänä ja lännessä rannikolla. Ne ovat aikoinaan omanneet hyvät lähtökohdat, kuten suuria teollisuuslaitoksia tai olleet rautateiden risteysasemia. Globalisaation myötä teollisuus siirtyi osin pois Suomesta; tilanne on hankala kaupungeille, joiden elinkeino oli selkeästi painottunut sen varaan. Korvaavien elinkeinojen kehittäminen on ollut vaikeaa esimerkiksi Porin ja Lahden talousalueilla. Toisaalta yliopistokaupunki Tampere on onnistuneesti siirtänyt painopistettä pois teollisuudesta ja on maan voimakkaimmin kasvavia keskuksia.

Seutukunnat Suomessa

Pääartikkeli: Suomen seutukunnat

Kaupunkiseutu tarkoittaa keskuskuntaa ja sitä ympäröiviä lähikuntia, jotka ovat tiiviissä yhteydessä keskuskuntaan. Suomen kunnat on hallinnollisesti ryhmitelty seutukunniksi, joista osa on kasvukeskusseutukuntia ja osa väestöään menettäviä maaseutumaisempia alueita. Koko seutukunnan väkiluku antaa todellisemman kuvan talousalueen koosta etenkin, jos alueen kuntarakenne on pirstaloitunut. Toisaalta seutukuntaan kuuluu aina laajoja haja-asutusalueita, joka saa kaupunkialueen näyttämään harvaanasutulta.

Seutukuntajakoa on useasti muutettu, eivätkä Suomen seutukuntajaot liity mitenkään ulkomaisten kaupunkien yhteydessä käytettyihin kaupunkiseutujaotuksiin. Seutukunnat eivät aina noudata talousalueiden rajoja, ja joskus samaan talousalueeseen kuuluvat kaupungit voivat kuulua eri maakuntaankin. Eräät keskikokoiset kaupungit taas eivät välttämättä muodosta omia seutukuntiaan, vaan kuuluvat jonkin suuremman keskuskaupungin seutukuntaan. Seutukunta käsitteenä ei välttämättä anna selvää käsitystä sen sisältämän kaupungin tai kaupunkien koosta, vaan ainoastaan seutukunnan koosta, joka sekin voi olla tapauksesta riippuen melko keinotekoinen käsite.

Käynnissä olevien kuntaliitosten myötä monet seutukunnat ovat yhdistymässä tai yhdistyneet yhdeksi kunnaksi. Näin on tapahtumassa tai tapahtunut esimerkiksi Hämeenlinnan, Joensuun, Jyväskylän, Kokkolan, Kouvolan, Lappeenrannan, Salon ja Seinäjoen seuduilla. Tämä hämärtää edelleen kaupunki-käsitteen merkitystä. Uusi suurkunta kutsuu yleensä itseään kaupungiksi, jolloin koko suurkunta on hallinnollisesti kaupunki, vaikka kaupunkimaista asutusta olisikin vain suurkunnan keskustaajamassa.

Lähteet

• Niemi, Erkki: Kaupungin rajat – Laitakaupunki, esikaupunki, nukkumalähiö. Hyvinvointikatsaus, 2004, nro 3, s. 4–13. Tilastokeskus. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 7.7.2014.

Aiheesta muualla

• Kaupungit ja keskukset Rakennusperinto.fi. 10.10.2008. Museovirasto ja Ympäristöministeriö. Arkistoitu 12.1.2012. Viitattu 30.8.2012.
• Kuntaliitto
• Suomen Kaupunkiopas
• Tilastokeskus

Suomen kunnat