Wikipedia

Sielullisten vahingoittamista vastaan

Sielullisten vahingoittamista vastaan (m.kreik. Περὶ ἀποχῆς ἐμψύχων, Peri apokhēs empsykhōn, lat. De abstinentia ab esu animalium) on Porfyrioksen kirjoittama teos, joka käsittelee kasvisruokavaliota ja sen etiikkaa, ja on suunnattu eläinten syömistä vastaan.[1][2]

Sielullisten vahingoittamista vastaan
Περὶ ἀποχῆς ἐμψύχων
Alkuperäisteos
Kirjailija Porfyrios
Kieli muinaiskreikka
Genre filosofia
Julkaistu n. 268–270
Suomennos
Suomentaja Liisa Kaski
Kustantaja Tutkijaliitto
Julkaistu 2022
ISBN 978-952-7093-41-2
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Historia muokkaa

Teoksen synty muokkaa

Porfyrios oli uusplatonilainen filosofi, joka kirjoitti 200-luvun jaa. jälkimmäisellä puoliskolla ja 300-luvun taitteessa. Sielullisten vahingoittamista vastaan on pisin häneltä (lähes) kokonaan säilyneistä teoksista. Teoksen, sen enempää kuin Porfyrioksen muidenkaan kirjoitusten, tarkkaa syntyaikaa ei tunneta. Se on kuitenkin kirjoitettu sen jälkeen, kun Porfyrios oli tullut Roomaan vuonna 263, ja ennen hänen kirjoittamaansa Plotinoksen elämäkertaa Plotinoksen elämä vuonna 301. Yleensä teos ajoitetaan vuosiin 268–270, jolloin Porfyrios oli Sisiliassa toipumassa hermoromahduksesta, joka oli tehnyt hänestä itsemurhaan taipuvaisen. Itsemurha mainitaan teoksessa usein. Myös teoksessa oleva maininta Porfyrioksen itse Karthagossa kasvattamasta peltopyystä sopii paikkaan, sillä Karthago oli suhteellisen lähellä Sisiliaa.[2][3]

Porfyrios osoitti teoksen ystävälleen Castricius Firmukselle. Hänet tunnetaan ainoastaan Porfyriokselta tästä teoksesta sekä Plotinoksen elämästä. Castricius kuului Plotinoksen lähipiiriin ja rahoitti häntä Minturnaessa olleiden tilojensa tuotolla.[2] Hän oli luopunut aikaisemmin noudattamastaan kasvisruokavaliosta ja alkanut jälleen syödä lihaa, ja Porfyrios yrittää teoksellaan saada hänet käännytettyä takaisin kasvisruokavalioon.[4] Porfyriokselle eläinten syömisestä pidättäymisessä oli kyse sielun pitämisestä puhtaana. Toisaalta aihe liittyi filosofiseen kysymykseen siitä, miten oikeudenmukaisuuden käsite tulee nähdä sovellettuna kaikkiin ”sielullisiin” eli sekä ihmisiin että muihin eläimiin.[5]

Tekstihistoria muokkaa

Teoksesta on säilynyt kaksi käsikirjoitusperinnettä, jotka kummatkin ovat huonolaatuisia. Niissä on paljon virheitä, ja tekstiä on muutettu alkutekstistä paljon, vaikkakin enemmän ilmaisuissa kuin varsinaisessa sisällössä. Varsinaisten käsikirjoitusperinteiden lisäksi teoksen kreikkalaista pakanauskontoa käsitteleviä osia lainataan laajalti Eusebios Kesarealaisen teoksessa Praeparatio evangelica, Kyrillos Aleksandrialaisen teoksessa Julianosta vastaan (Contra Julianum) ja Theodoretos Kyrrhoslaisen teoksessa Therapeutica eli Graecarum affectionum curatio. Varsinkin Eusebioksen ja Kyrilloksen tekemät lainaukset ovat hyödyllisiä ja lähempänä alkutekstiä kuin teoksen tekstihistoriassa muuten säilynyt teksti. Theodoretoksen tekemät lainaukset sen sijaan eivät ole yhtä hyödyllisiä, sillä ne ovat lyhyitä ja peräisin Eusebiokselta.[2]

J. B. Felicianus (Giovanni Feliciano) julkaisi teoksen latinankielisen käännöksen Venetsiassa vuonna 1547. Teoksen kreikankielisen alkutekstin ensimmäinen painettu laitos (editio princeps) oli Petrus Victoriuksen Firenzessä heti seuraavana vuonna 1548 painama. Se sisälsi myös muita tekstejä, kuten Eunapioksen kirjoittaman Porfyrioksen elämäkerran teoksesta Filosofien ja sofistien elämä, sekä kriittisen apparaatin. J. Valentinus toimitti vuonna 1655 tekstilaitoksen, joka sisälsi ensimmäisenä lukujaon ja -numeroinnin. Laitos sisälsi myös Lucas Holstenin (Holstenius) tekemän latinankielisen käännöksen. Myöhempiä laitoksia olivat muun muassa J. de Rhoerin (Utrecht, 1767) ja August Nauckin toimittamat (Teubner-laitos, 1860, uudistettu 1886).[2]

Tutkimuksessa teokseen viitataan usein sen latinankielisen nimen lyhennelmällä De abstinentia.[1][2]

Sisältö muokkaa

Sielullisten vahingoittamista vastaan on kirjoitettu Castricius Firmukselle osoitetun kirjeen muodossa. Porfyrios katsoo, ettei eläimiä tulisi surmata, ei edes ruoaksi. Hän aloittaa käsittelemällä argumentteja eläinten syömisen ja uhraamisen puolesta, ja sitten pyrkii kumoamaan ne. Hän katsoo, että eläinten syöminen on sopimatonta ottaen huomioon sen, mitä ihmisistä ja jumalista tiedetään, epäoikeudenmukaista ottaen huomioon sen, mitä eläimistä tiedetään, ja tarpeetonta ottaen huomioon sen, mitä ei-kreikkalaisista kansoista tiedetään. Teksti on säilynyt nykyaikaan lähes kokonaisena lukuun ottamatta teoksen loppua. Teos on säilyttänyt paljon tietoa kreikkalaisen pakanauskonnon uskomuksista ja käytännöistä.[2]

Teos on alusta asti jaettu neljään kirjaan. Myöhemmin kirjat on jaettu numeroituihin lukuihin ja nämä edelleen numeroituihin alikohtiin.[1]

Kirja I käsittelee kasvisruokavalion etuja ja lihan syömisestä pidättäytymistä, ja perustelee niiden tarpeellisuutta. Porfyrios käsittelee laajalti peripateetikkojen, stoalaisten ja epikurolaisten vastaväitteitä kasvisruokavaliota vastaan. Erityisen laajasti hän käsittelee vastaväitteitä, jotka ovat peräisin epikurolaisen Hermarkhoksen teoksesta Empedoklesta vastaan eli Kirjeitä Empedokleesta, joka käsitteli Empedokleen ajattelua, sekä Clodius Neapolislaiselta, joka julkaisi tutkielman eläinten syömistä pidättäytymistä vastaan.[4][6][7]

Lainausten välissä Porfyrios esittää oman, uusplatonismiin perustuvan näkemyksensä. Hän näkee ihmisen olevan henkinen olento, jonka täytyy pyrkiä erkaantumaan aistillisuudesta. Syömämme ruoan tulisi olla helposti sulavaa, ja ruokavaliossa tulisi noudattaa kohtuullisuutta. Eläinten liha on haitallista terveydelle ja sen syöminen johtaa haitallisiin ruumiillisiin haluihin.[4]

Kirja II käsittelee eläinuhreja. Ne olivat antiikin aikana kriittinen kysymys eläinten syömisen tai siitä pidättäytymisen kannalta, sillä vaikka tuon ajan ruokavalio olikin muutoin varsin kasvispitoista, eläinten uhraaminen ja tätä seuranneet juhla-ateriat, joissa uhrattujen eläinten liha syötiin, kuuluivat oleellisesti ajan uskontoon ja yhteisölliseen elämään.[1][8]

Porfyrios katsoo, etteivät eläinuhrit miellytä jumalia. Hän esittää, että uhrit olivat alun perin kasviksia, ja eläimiä alettiin uhrata vasta nälänhädän aikana. Koti- ja hyötyeläinten uhraaminen on väärin, koska ne eivät ole tehneet meille mitään pahaa. Villien ja haitallisten eläinten uhraaminen taas ei sovi jumalten arvolle. Luvussa lainataan laajalti erityisesti Theofrastosta. Lainaukset ovat suureksi osaksi tai kokonaan peräisin hänen kadonneesta teoksestaan Hurskaudesta.[8]

Kirja III käsittelee oikeudenmukaisuuden käsitettä sovellettuna ihmisiin ja eläimiin. Porfyrios suuntaa argumenttinsa lähinnä stoalaisia vastaan, ja katsoo, että oikeudenmukaisuus kuuluu myös eläimille. Erityisesti Porfyrios hyödyntää luvussa Plutarkhosta. Porfyrioksen mukaan sekä Platon, Aristoteles, Empedokles että Pythagoras katsoivat, että eläimet kykenevät ajattelemaan. Todisteeksi hän esittää muun muassa sen, että eläimet kykenevät oppimaan ihmisten niille antamia käskyjä sekä päättelemään, mikä olisi oikea toimintatapa eri tilanteissa. Jokainen, joka asettaa lihansyönnin eläinten oikeudenmukaisen kohtelun edelle, rikkoo luonnollista lakia vastaan, ja jokainen, joka ei enää vahingoita eläimiä, tekee itsestään hyvän.[1][9]

Kirja IV antaa esimerkkejä kansoista ja merkkihenkilöistä, jotka olivat pidättäytyneet eläinten syömisestä ja noudattaneet kasvisruokavaliota. Porfyrios aloittaa käsittelemällä myyttistä kulta-aikaa. Sen jälkeen hän kuvaa muun muassa spartalaisten, egyptiläisten, essealaisten, brahmaanien ja gymnosofistien tapoja. Kirja katkeaa kesken sen jälkeen, kun Porfyrios on käsitellyt ateenalaisille lakeja säätänyttä Triptolemosta. Näin puuttumaan jää lopun osio, joka käsitteli roomalaisia kasvissyöjiä.[1][10]

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b c d e f Kaski, Liisa: ”Antiikin eläinetiikkaa suomeksi”. Teoksessa Porfyrios 2022, s. 7–19.
  2. ↑ a b c d e f g Porphyry, On abstinence from animal food (1823) Preface to the online edition Early Church Fathers. Viitattu 24.4.2023.
  3. ↑ Porfyrios: Sielullisten vahingoittamista vastaan 3.4.7.
  4. ↑ a b c Porfyrios: Sielullisten vahingoittamista vastaan 1.
  5. ↑ Press, Alexander: Justice Purity Piety: A Reading of Porphyry’s On Abstinence from Ensouled Beings 2020. University of California, Los Angeles. Viitattu 24.4.2023.
  6. ↑ Boyd, M. J.: Porphyry, De Abstinentia I 7-12. The Classical Quarterly, Jul. - Oct., 1936, 30. vsk, nro 3/4, s. 188–191. Artikkelin verkkoversio.
  7. ↑ Obbink, Dirk: Hermarchus, Against Empedocles. The Classical Quarterly, 1988, 38. vsk, nro 2, s. 428–435. Artikkelin verkkoversio.
  8. ↑ a b Porfyrios: Sielullisten vahingoittamista vastaan 2.
  9. ↑ Porfyrios: Sielullisten vahingoittamista vastaan 3.
  10. ↑ Porfyrios: Sielullisten vahingoittamista vastaan 4.

Kirjallisuutta muokkaa

Suomennos muokkaa

  • Porfyrios: Sielullisten vahingoittamista vastaan. Suomentanut Liisa Kaski. Tutkijaliitto, 2022. ISBN 978-952-7093-41-2.

Muita käännöksiä ja tekstilaitoksia muokkaa

  • Porphyry: De abstinentia ab esu animalium. Abraham, 1767. Teoksen verkkoversio.
  • Porphyre: De l'abstinence. Tome I, livre I. Collection Budé. Paris: Les Belles Lettres, 2000. ISBN 978-2251002811.
  • Porphyre: De l'abstinence. Tome II, livres II–III. Collection Budé. Paris: Les Belles Lettres, 1980. ISBN 978-2251002828.
  • Porphyre: De l'abstinence. Tome III, livre IV. Collection Budé. Paris: Les Belles Lettres, 1995. ISBN 978-2251004440.
  • Porphyry: On Abstinence from Killing Animals. Käännös ja johdanto Gillian Clark. London: Duckworth, 2000. ISBN 0-7156-2901-8.

Aiheesta muualla muokkaa

  • Porphyry: De abstinentia. ToposText. (englanniksi)
  • Porphyry: On abstinence from animal food: Book I, Book II, Book III, Book IV. Translated by Thomas Taylor, 1823. Early Church Fathers – Additional Texts. (englanniksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sielullisten_vahingoittamista_vastaan&oldid=21654447”