Seulontamenettely
Seulontamenettely (ruots. sållningsförfarande) oli Suomessa aiemmin käytössä ollut valitusten eriyttämismenettely, jossa hovioikeus kykeni tietyin edellytyksin päättämään, oliko sinne alioikeudesta saapunut valitus otettava enempään tutkintaan vai voitiinko valituksen tutkiminen hovioikeudessa päättää ja asian käsittely lopettaa.[1]
Seulontamenettely otettiin hovioikeuksissa käyttöön 1. lokakuuta 2003,[1] ja se päättyi 1. tammikuuta 2011, jolloin sen korvasi jatkokäsittelylupa (ruots. tillstånd till fortsatt handläggning), josta säädetään oikeudenkäymiskaaren 25 a luvussa.
Seulonnan ehdot muokkaa
Valituksen tutkimista ei jatkettu, jos hovioikeus yksimielisesti totesi olevan selvää, että:
- asiassa ei ole [lain] nojalla toimitettava pääkäsittelyä;
- käräjäoikeuden ratkaisu tai siellä noudatettu menettely ei ollut virheellinen; eikä
- asianosaisen oikeusturva asian laatu huomioon ottaen muustakaan syystä edellyttänyt valituksen käsittelyn jatkamista.
Päätös siitä, että valituksen tutkimista ei jatketa, voitiin tehdä myös myöhemmin valmistelun aikana ja se voi koskea myös valituksen osaa.[2]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Jokela, Antti: Rikosprosessi, s. 705–713. Helsinki: Talentum, 2006. ISBN 978-952-14-1294-3.
- ↑ Laki oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta (381/2003) Finlex®. 23.5.2003. Helsinki: Oikeusministeriö ja Edita Publishing Oy. Viitattu 22.4.2012.