Sairasmaja
Sairasmajat olivat Suomen Punaisen Ristin Suomen rajaseuduille rakennuttamia terveydenhuollon ja sairaanhoidon toimitiloja. Sairasmajan yhteydessä sijaitsi myös majaa hoitaneen sairaanhoitajan asunto.[1]
Sairasmajojen perustaminen alkoi 1920-luvulla Kuopion läänin maaherra, varatuomari Gustaf Ignatiuksen vuonna 1925 tekemän ehdotuksen perusteella sen jälkeen kun eduskunta oli myöntänyt määrärahoja tätä varten. Esikuvamaana oli Ruotsi, jossa sairasmajoja oli alettu perustaa 1920-luvun alussa Pohjois-Ruotsiin. Sairasmajoja perustettiin Lapin Kuolajärveltä Laatokan Karjalan Salmiin ulottuneelle alueelle. Majat rakennettiin useimmiten järven rannalle, jotta sairaskuljetuksiin käytetyille vesilentokoneille olisi tarjoutunut mahdollisuus laskeutua majan läheisyyteen. Majojen mallipiirustukset tekivät arkkitehdit Axel Mörne ja professori Onni Tarjanne.[1]
SPR:n sairasmajatoimintaa johti lääketieteen ja kirurgian tohtori Martti Johannes Siirala (1889–1948) vuoteen 1936 saakka. Ennen talvisotaa valmistui kahdeksan sairasmajaa:
- Kuolismaan sairasmaja, Ilomantsi (1926)
- Paanajärven sairasmaja, Kuusamo (1927)
- Ruhtinaansalmen sairasmaja, Suomussalmi (1927)
- Ägläjärven sairasmaja, Korpiselkä (1928)
- Rautavaaran sairasmaja (1929)
- Vuorijärven sairasmaja, Kuolajärvi (Salla) (1931)
- Naarvan sairasmaja, Ilomantsi (1932)
- Aholanvaaran sairasmaja, Oulanka (1935)
Sotavuosina useimmat sairasmajat joko tuhoutuivat tai jäivät luovutetulle alueelle. Sotien jälkeen toimivat vain Rautavaaran ja Naarvan sairasmajat ja lisäksi Ruhtinaansalmen sairasmaja jälleenrakennettiin. Uusia sairasmajoja rakennettiin nyt Lentiiraan, Kursuun, Savukoskelle ja Outakoskelle. 1950-luvulla lakkautettiin 1950 Kursun ja Savukosken sairasmajat, 1953 Rautavaaran sairasmaja, 1954 Ruhtinaansalmen sairasmaja, 1956 Lentiiran sairasmaja ja 1957 Naarvan sairasmaja. Viimeisenä lakkautettiin 1972 Outakosken sairasmaja.[2]