Proletariaatin diktatuuri

Proletariaatin diktatuuri on marxilaisuudessa esiintyvä käsite, joka tarkoittaa väkivaltaisen vallankumouksen seurauksena perustettavaa poliittista järjestelmää, jossa proletariaatti eli työväenluokka tai sitä edustava puolue on ainoa vallankäyttäjä.

Sosialismin teoreetikko Karl Marx omaksui ranskalaiselta sosialistilta Louis-Auguste Blanquilta ajatuksen diktatuurista sosialistisen vallankumouksen välittömänä tavoitteena. Marxin mielestä proletariaatin diktatuuri oli siirtymävaihe, jonka kuluessa lakkautetaan kapitalistisen järjestelmän rakenteet, kuten tuotantovälineiden yksityisomistus. Kehityksen lopputuloksena olisi kommunistinen yhteiskunta, jossa sekä raha että valtiovalta ovat kadonneet ja vallitsee yleinen hyvinvointi.

Venäläinen sosialisti Vladimir Lenin omaksui Marxin ajatuksen proletariaatin diktatuurista, mutta saatuaan vallan Venäjällä muutti sen puolueen diktatuuriksi myös työväenluokkaa kohtaan. Toistaiseksi missään proletariaatin diktatuuri ei ole johtanut Marxin teorian mukaisiin seurauksiin eli valtiovallan kuoleentumiseen.

Proletariaatin diktatuuri kuuluu edelleen joidenkin kommunististen liikkeiden tavoitteisiin.

Käsitteen historia

Vielä 1800-luvun alussa käsite "diktatuuri" oli ainoastaan antiikin historiaa. Antiikin Roomassa oli väliaikainen diktaattorin virka, joka täytettiin vain kriisitilanteissa. Virka vaipui unohduksiin sen jouduttua huonoon valoon Julius Caesarin pyrittyä elinikäiseksi diktaattoriksi. Ennen 1900-lukua käsitteellä diktatuuri ei ollut sellaista huonoa kaikua, jonka käsite sai 1900-luvun diktaattorien myötä.

Marxilaisuuden oppi-isän Karl Marxin näkemys proletariaatin diktatuurista oli hämärä, ja hän käytti sanaa vain harvoin. Sen sijaan venäläinen marxilainen sosialidemokraatti V. I. Lenin piti diktatuuria vallankumouksen olennaisena seurauksena. Vaikka Lenin väitti nojautuvansa Marxin ajatuksiin, hän todellisuudessa oli saanut oppinsa ranskalaisen vallankumouksellisen Louis-Auguste Blanquin ajatuksista. Tämä oli kirjoittanut tiedostavasta etujoukosta, jonka johdolla vallankumous tehtäisiin. Voittanut etujoukko perustaisi tilapäisen yksinvallan. Vaaleja ei Blanquin mukaan voinut järjestää, koska kansan enemmistö oli liian tietämätöntä ymmärtääkseen etujaan.

Kaapattuaan vallan Venäjällä vuonna 1917 bolševikit perustivat Blanquin oppien mukaisen etujoukon diktatuurin. Lenin joutui asiasta kiistaan marxilaisuuden tärkeimmän teoreetikon Karl Kautskyn kanssa, joka tunsi Leniniä paremmin Marxin kirjoitukset. Proletariaatin diktatuurista tuli osa Neuvostoliiton valtionideologiaa eli marxismi-leninismiä. Käsitettä ei kuitenkaan enää käytetty Neuvostoliiton vuoden 1977 perustuslaissa. Siinä Neuvostovaltion julistettiin olevan ”koko kansan valtio”, koska porvaristo luokkana oli hävinnyt.

Auguste Blanqui

Ajatuksen vallankumouksellisesta diktatuurista otti käyttöön ranskalainen sosialisti Louis-Auguste Blanqui (1805–1881). Hän kehitti opin tiedostavasta etujoukosta, jonka johdolla vallankumous tehtäisiin. Voittanut etujoukko perustaisi sen jälkeen tilapäisen yksinvallan. Vaaleja ei Blanquin mukaan voinut järjestää, koska tietämätön kansan enemmistö ei ymmärrä omaa etuaan.

Blanquin ajatuksille antoivat pohjaa kokemukset vuoden 1848 vallankumouksesta ja Pariisin kommuunista vuonna 1870. Tuolloin Blanqui katsoi, että maaseudun takapajuisten talonpoikien mielipiteisiin ei voinut luottaa. Etujoukon tekemää kaappausta oli kokeiltu jo vuonna 1839, kun 400 aseistettua blanquilaista valtasi Pariisin kaupungintalon. Kumousta keksi kaksi päivää.

Karl Marx

Sosialismin tunnetuin teoreetikko Karl Marx kirjoitti vuoden 1848 vallankumouskokemusten innoittamana "proletariaatin diktatuurista" välivaiheen hallitusmuotona, jota tarvittaisiin sosialistisen vallankumouksen voitettua. Karl Marx mainitsi proletariaatin diktatuurin harvoin, sillä hän kirjoitti tuskin mitään vallankumouksen tekemisestä käytännössä tai tulevaa vallankumousta seuraavista oloista. Vuonna 1852 kirjeessä Joseph Weydemeyerille hän kuitenkin toteaa, että luokkataistelu johtaa väistämättä proletariaatin diktatuuriin, joka on siirtymistä kaikkien luokkien hävittämiseen ja luokattomaan yhteiskuntaan. Teoksessa Louis Bonanarten Brumairekuun kahdeksastoista (1851–1852) Marx käyttää vuoden 1848 tapahtumia kuvatessaan sanoja "porvarillis-tasavaltalaisten diktatuuri" ja "järjestyspuolueen parlamentaarinen diktatuuri". Marx kirjoitti proletariaatin diktatuurista myös vuonna 1875 teoksessa Gothan ohjelman arvostelua.

Marx ei kuvaillut proletariaatin diktatuuria sen tarkemmin kuin seurauksena väkivaltaisesta kumouksesta, jossa proletariaatti kukistaa kapitalistien vallan. Marxille valtio edusti aina hallitsevaa luokkaa. Kapitalistisessa yhteiskunnassa se oli porvariston luokkaherruuden väline. Kommunismiin siirryttäessä oli työväenluokan tehtävänä kaataa porvarillinen valtio, joka oli korvattava työläisten vallalla, eli proletariaatin diktatuurilla. Proletariaatin pystyttämän diktatuurin aikana tuotantovälineet otetaan yhteisomistukseen ja aloitetaan luokattoman, kommunistisen yhteiskunnan rakentaminen. Sen kehittyessä valtiovalta menettää vähitellen merkityksensä, sillä luokkien ja luokkaristiriitojen kadotessa ei valtiotakaan enää tarvita. Tällöin myös proletariaatin diktatuuri katoaa ja korvautuu yhteiskunnalla, jossa ei ole minkäänlaista valtiollista väkivaltakoneistoa eikä edes valtiota.

Marx suhtautui luottavaisesti siihen, että proletariaatin diktatuuri ei kääntyisi pienen vähemmistön tai yhden henkilön despotismiksi. Kun anarkisti Mihail Bakunin varoitti asiasta, Marx torjui väitteen. Hän kirjoitti Bakuninin teoksen marginaaliin huomautuksen, että aivan kuten kapitalisti pysyy kapitalistina, vaikka istuu kunnanvaltuustossa, samoin entiset työläiset pysyvät työläisinä noustessaan johtoasemiin. Marx uskoi, että sosialismissa valtaa käyttäisi yhteiskunnassa valtaenemmistönä oleva proletariaatti. Hal Draperin mukaan Marx tarkoitti proletariaatin diktatuurilla vallankäytön luokkaluonnetta eikä sitä, että vallankäyttö olisi muodoltaan diktatuuria.

Friedrich Engels

Myöhemmin Engels oli taipuvainen ajattelemaan, että niissä maissa, joissa on tasavalta tai hyvin suuri vapaus, voidaan kuvitella myös rauhallista kehitystä sosialismiin. Työväenluokka voi päästä rauhallisesti valtaan demokraattisessa tasavallassa. Se on jopa "proletariaatin diktatuurille ominainen muoto, kuten jo suuri Ranskan vallankumous osoitti". Hal Draper on analysoinut proletariaatin diktatuurin käsitettä Marxin ja Engelsin kirjoituksissa. Hänen mukaansa myös Engels korosti käsitteessä sitä, että valta oli työväestön käsissä, ei sitä, että vallankäyttö olisi yksinvaltaista.

G. Plehanov ja V. I. Lenin

Venäjän sosialidemokraattien johtohahmo Georgi Plehanov, joka kuului menševikkeihin, oli vaikuttamassa siihen, että proletariaatin diktatuuri sisällytettiin Venäjän sosialidemokraattien puolueohjelmaan.

Kun bolševikit kaappasivat vallan Venäjällä lokakuun vallankumouksessa vuonna 1917, Lenin hajotti perustuslakia säätävän kansalliskokouksen ja keskitti kaiken vallan bolševikeille. Leninin mukaan työläisten ja talonpoikien neuvostojen valta oli proletariaatin diktatuuria, eikä porvariston edustajille ollut tarpeen antaa äänioikeutta. Bolševikkien komento kehittyi nopeasti hallinnoksi, joka tukahdutti vapaat vaalit myös työläisneuvostoissa. Proletariaatin diktatuuri täytti tällöin jo kaikki tavallisen diktatuurin tuntomerkit; siitä oli tullut kaikkiin luokkiin, myös proletariaattiin kohdistuvaa diktatuuria.

Karl Kautsky

Vuonna 1918 saksalaisessa työväenliikkeessä vaikuttanut Karl Kautsky kirjoitti teoksen Die Diktatur des Proletariats vastauksena bolševikkien valtaannousulle Venäjällä. Kautsky pyrki todistamaan, että bolševikit väärinkäyttivät Marxin perintöä pystyttäessään diktatuurin Venäjällä. Hänen mukaansa Marx käytti käsitettä 'proletariaatin diktatuuri' vain kerran, vuonna 1875 yhdessä kirjeistään. Lisäksi Kautsky katsoi, että Marx piti jo Pariisin kommuunia proletariaatin diktatuurina. Koska sen hallinto kuitenkin oli valittu yleisellä äänestyksellä, Kautsky tulkitsi niin, että Marx piti proletariaatin diktatuuria demokraattisena järjestelmänä, jossa proletariaatti vain oli enemmistönä.

Bolševikkien vastaus

Lenin: Proletaarinen vallankumous ja luopio Kautsky (1920)

Kautskyn kirjaseen vastasivat nopeasti sekä V.I. Lenin että Nikolai Buharin. Molemmat kirjoittivat kiihkeät vastineet, joissa Kautskya pilkattiin. Buharin luonnehti Kautskya surkeaksi sofistiksi, jonka elämäntehtävänä oli loputon skolastinen suunpieksäntä. Lenin kirjoitti satasivuisen teoksen Proletaarinen vallankumous ja luopio Kautsky, missä hän herjasi "korkeasti oppinutta herra Kautskya" valheelliseksi heittiöksi, joka oli myynyt itsensä porvaristolle.

Kautsky ei Leninin mielestä voinut olla tietämättä, että Marx ja Engels puhuivat sekä kirjeissään että painetuissa teoksissaan proletariaatin diktatuurista monia kertoja sekä ennen Kommuunia että varsinkin sen jälkeen neljänkymmenen vuoden ajan, joten vuoden 1875 kirjeessä esitetty maininta ei ollut ainoa. Lenin oli kuitenkin siinä asemassa, että suurin osa Marxin kirjoituksista oli tuohon aikaan julkaisematta, ja käsikirjoitusten haltijana oli Karl Kautsky, joten Lenin, toisin kuin Kautsky, ei tuntenut Marxin koko tuotantoa. Hän kirjoitti:

Ei pidä unohtaa, että Kautsky tietää Marxin teokset melkein ulkoa, että kaikista Kautskyn sepustuksista päätellen hänen kirjoituspöydässään tai päässään on useita pieniä puisia laatikoita, joihin kaikki, mitä Marx on kirjoittanut, on järjestetty mitä huolellisimmin ja mitä mukavimmalla tavalla siteerausta varten.

Lenin vetosi muun muassa seuraavaan Engelsin kirjoitukseen:

Vallankumous on teko, jolla osa väestöstä sanelee tahtonsa väestön toiselle osalle kiväärien, pistimien ja tykkien avulla, siis sangen auktoritatiivisten välineiden avulla. Ja voittanut puolue joutuu välttämättömyyden pakosta pitämään yllä herruuttaan sen pelon avulla, jota sen aseet aiheuttavat taantumuksellisissa.

NKP:n XX puoluekokouksessa helmikuussa 1956 sovittiin puolueen uudesta linjasta Stalinin kuoltua vuonna 1953. Puolueen ideologiaa varten kirjoitettiin Otto Wille Kuusisen johdolla oppikirja Marxismin-leninismin perusteet (1959), joka nopeasti käännettiin myös suomeksi. Tutkija Jukka Renkama on analysoinut teoksen laatimiseen liittyneitä poliittisia jännitteitä, joista yksi liittyi proletariaatin diktatuurin käsitteeseen. Kirja toteaa, että riistoyhteiskunnassa valtio on aina riistäjäluokan diktatuuria. Teos onnistuu kuitenkin vihjaamaan, ettei Neuvostoliitto enää ollut luokkadiktatuuri. Käsitettä ei enää käytetty Neuvostoliiton vuoden 1977 perustuslaissa. Siinä neuvostovaltion katsottiin olevan ”koko kansan valtio”, koska porvaristo luokkana oli hävinnyt.

Suomalaiset kommunistit

Suomen kommunistinen puolue julkaisi vuonna 1957 puolueohjelman, jossa se katsoi, että siirtyminen sosialismiin edellyttää välivaiheena proletariaatin diktatuuria. Vuoden 1969 ohjelmassa se korvattiin käsitteellä 'työväenvalta', jolla tarkoitettiin sosialistista demokratiaa, missä työväenluokka on johtava voima. Ohjelma johti puolueen jakautumiseen ”revisionisteihin” ja ”luokkakantaisiin”. Jälkimmäiset pitivät edelleen kiinni muun muassa proletariaatin diktatuurista.

Katso myös

• Stalinismi

Lähteet

• Buharin, Nikolai: Proletariaatin diktatuurin teoria. Suomentanut Kaj Henriksson. Gosizdat, 1919. Teoksen verkkoversio (viitattu 23.12.2021).
• Constitution of the Soviet Socialist Republic Internet Archive. Viitattu 23.12.2021.
• Dictatorship of the proletariat Encyclopaedia Britannica. Viitattu 22.12.2021.
• Hokkanen, Lauri: Kenen joukoissa seisoin: Taistolaiset ja valtioterrorin perintö. Jyväskylä: Docenco, 2021. ISBN 978-952-291-980-9.
• Kautsky, Karl: Die Diktatur des Proletariats. Ignaz Brand, 1918. Teoksen verkkoversio. (saksaksi)
• Kuusinen, O. W. ym.: Marxismin-leninismin perusteet. Oppikirja. Karjalan ASNT:n Valtion kustannusliike, 1960. Teoksen verkkoversio.
• Lenin, V. I.: Valtio ja vallankumous. Teoksessa: V. I. Lenin: Valitut teokset neljässä osassa (3), s. 139–234. Kustannusliike Edistys, 1967. Teoksen verkkoversio.
• Lenin, V. I.: Valtio ja vallankumous. Teoksessa: Vladimir Lenin, »Teokset», 25. osa, s. 385–497. Petroskoi: Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, 1918. Teoksen verkkoversio.
• Lenin, V .I.: Proletaarinen vallankumous ja luopio Kautsky. Teoksessa: V.I. Lenin: Teokset, 28. osa, s. 217–315. Moskova: Vieraskielisen kirjallisuuden kustannusliike, 1961. Teoksen verkkoversio.
• Marx, Karl: K. Marxin kirjeestä Joseph Weydemeyerille. Teoksessa: Marx Engels Lenin. Historiallisesta materialismista. Kokoelma, s. 162–176. Moskova: Kustannusliike Edistys, 5.3.1852 (alkuperäinen).
• Marx, Karl: Louis Bonaparten brumairekuun kahdeksastoista, Teoksessa: Marx & Engels. Valitut teokset, (6 osaa), 3. osa, s. 141–259. Kustannusliike Edistys, 1978. Teoksen verkkoversio.
• Marx, Karl: Gothan ohjelman arvostelua. Teoksessa: Marx Engels Lenin. Historiallisesta materialismista. Kokoelma, s. 162–176. Moskova: Kustannusliike Edistys, 1875 (alkuteos).
• Renkama, Jukka: Valtiokäsitys osana Hrushtshevin kauden uudistustavoitteita. Idäntutkimus, 14 (3), 2007. Artikkelin verkkoversio.
• Singer, Peter: Marx. Suomentanut Teppo Eskelinen. Into, 2013. ISBN 978-952-264-231-8.