Nicolas Luckner
Nicolas (Nikolaus) Luckner (12. tammikuuta 1722 Cham, Ylä-Pfalz – 4. tammikuuta 1794 Pariisi, Ranska)[1][2] oli saksalaissyntyinen Ranskan marsalkka, joka toimi komentajana Ranskan vallankumoussotien alkuvaiheessa. Hänet teloitettiin niin sanottuna terrorin aikana.
Elämä muokkaa
Luckner opiskeli Passaun jesuiittakollegiossa[2] ja aloitti sotilasuransa 15-vuotiaana Baijerin armeijassa. Hän soti vuonna 1739 turkkilaisia vastaan Unkarissa ja sai vuonna 1743 ylennyksen husaarirykmentin luutnantiksi. Vuonna 1745 koko rykmentti annettiin Alankomaiden armeijan käyttöön. Seitsenvuotisen sodan aikana vuonna 1757 Luckner värväytyi Hannoverin armeijaan.[1] Hän kunnostautui husaarijoukkojen everstinä muun muassa vuoden 1757 Rossbachin taistelussa.[2] Hän sai vuonna 1761 kenraaliluutnantin arvon. Sodan päätyttyä vuonna 1763 Luckner siirtyi Ranskan palvelukseen. Hän omisti perintömaata Holsteinissa ja sai Tanskan aatelissa vuonna 1778 paronin ja vuonna 1784 kreivin arvon.[1][2]
Ranskan vallankumouksen puhjettua Luckner esiintyi sen kannattajana. Kuninkaan pakorityksen jälkeen kesällä 1791 hän vannoi uskollisuuttaan kansalliskokoukselle. Hänet nimitettiin joulukuussa 1791 Reinin-armeijan komentajaksi ja ylennettiin samalla Ranskan marsalkaksi. Sodan puhjettua Luckner siirrettiin toukokuussa 1792 pohjoisen armeijan komentajaksi. Hän käynnisti hyökkäyksen Itävallan Alankomaihin ja valtasi Meninin sekä Courtrain, mutta joutui pian perääntymään takaisin kohti Lilleä. Luckner jakoi tämän jälkeen Reinin puolustuksen kenraali La Fayetten kanssa, ja hän tuki kesällä 1792 myös La Fayetten poliittisia manööverejä Ranskan perustuslaillisen monarkian puolustamiseksi. Kun La Fayette pakeni yllättäen maasta elokuun alussa, myös Lucknerin ylle lankesi epäilyksen varjo, mutta hänet määrättiin siitä huolimatta muodostamaan uutta reserviarmeijaa Chalôns-sur-Marneen. Jo muutaman kuukauden kuluttua tyytymätön kansalliskonventti korvasi hänet eversti Choderlos de Laclos’lla. Luckner saapui Pariisiin ja puolusti toimintaansa kansalliskonventin kuulemisessa.[1][2] Sen jälkeen hän vetäytyi palveluksesta ja asettui Metziin.[1]
Terrorin aikana Luckner vangittiin ja vallankumoustribunaali tuomitsi hänet kuolemaan. Hänet teloitettiin 4. tammikuuta 1794.[1]
Muuta muokkaa
Claude Joseph Rouget de Lisle sepitti Ranskan kansallislaulun Marseljeesin huhtikuussa 1792 alkuaan Lucknerin komentaman Reinin armeijan sotilaiden kannustuslauluksi ja omisti sen Lucknerille.[3] Lucknerin nimi on kaiverrettu Pariisin Riemukaareen.[1]
Lähteet muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nicolas Luckner Wikimedia Commonsissa
