Luontomatkailu

Luontomatkailu on monipuolista matkailutoimintaa, jossa kohteena on jokin luontoalue. Siihen liittyviä asioita ovat luonnonympäristö, turismi, ihmisen kokemus luonnosta sekä eettisyyteen liittyvät kysymykset. Luontomatkailu on turismia, jonka viehätys ja aktiviteetit perustuvat luonnonympäristöön ja siellä toteutettavaan toimintaan Voidaan ajatella, että luontomatkailu perustuu ihmisen mielessä syntyneeseen tai synnytettyyn ympäristökiinnostukseen ja sen kaupallistumiseen. Luontomarkailua ei ole määritelty täsmällisesti siten, että se olisi virallinen toimiala, vaan se jakaantuu useisiin osa-alueisiin: maaseutumatkailu, ohjelmapalvelut, käyntikohteet, ekomatkailu, lintumatkailu (bongaus), välinevuokraus jne. Luontomatkailulla voidaan nähdä muuta matkailua vahvempi yhteys ja vaikutus paikalliseen talouteen ja kulttuuriin, siitä on tullut yhä selkeämmin aluekehityksen väline. Luontomatkailun talous- ja työllisyysvaikutuksia sekä kehittämisedellytyksiä on arvioitu laajasti vuonna 2002 ilmestyneessä ns. VILMAT-työryhmän raportissa: Ohjelma luonnon virkistyskäytön ja luontomatkailun kehittämiseksi (Ympäristöministeriö 2002). Luontomatkailun arvostukseen vaikuttavat mm. sosioekonominen asema, suhde ympäristö- ja luonnonsuojelu aatteisiin, tulojen ja vapaa-ajan suhde, ulkoilutottumukset, etninen tausta, teknologiauhkat ja –muutokset jne.

Voidaan ajatella luontomatkailun perustuvan ajatukseen siitä, että maisemanvaihdos voi merkitä matkailijalle paluuta luontoon, eristäytymistä, hakeutumista luonnonrauhaan ja myös mahdollisuuksia vaihtaa turvallisuuden tunne jonkinasteisiin riskeihin, esimerkiksi koskenlaskun, eräsafareiden, vaellusten ja kiipeilyn muodossa. Muita aktiviteetteja voivat olla koskenlasku, moottorikelkkailu, lumiluolavaellukset, luonnossa kävely, luontovalokuvausta, marjojen poiminen, sienestys, soutaminen, veneily, kalastus...

Suomen erämaa-alueet ja kansallispuistot sivuavat maanteiden varsille perustettuja matkailukeskuksia ja keskukset toimivat retkeilijöiden ja vaeltajien tukikohtina tarjoten (~kaupallisia, osin kaupallisia tai ilmaisia) matkailupalveluja. Keskusten lähiympäristössä on yleensä suhteellisen selvä päivämatkailun vyöhyke merkittyine reitteineen ja taukotupineen. Tällaisen lähialueen virkistyskäyttö on yksiselitteisesti matkailua. Keskusten lähialueelta ulommaksi siirtyessä ei enää ole merkittyjä reittejä, ja taukotuvat vaihtuvat harvaan sijaitseviin autio- ja varaustuviksi. Tällöin ollaan varsinaisella eräretkeilyalueella, jolla vaeltajat viipyvät päivä- ja viikkokausia.

Erämatkailijat ovat matkailijoiden keskuudessa äärityyppi, vaikka raja varsinaisen matkailijan ja vaeltajan välillä on selvä. Yksilön siirtyminen eräretkeilijäksi tapahtuu yleensä joko osallistumalla ensin ohjatulle vaellukselle tai jonkun kokeneen vaeltajakumppanin johdattamana. Vaeltamaan voidaan lähteä kaikkina vuodenaikoina, mutta talviolosuhteet voivat olla vaativia.

Metsämatkailu

Metsämatkailu on kaupallista retkeilytoimintaa, jossa ei ole kyse pelkästään luontoaktiviteeteista ja hyötyliikunnasta, erämaakokemuksista tai virkistyskäyttäytymisestä. Mukana on voimakkaasti tiedostava puoli, jossa matkailijaa tulisi informoida metsien ekologiasta, taloushistoriallisesta merkityksestä ja yleensä asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa sen eri vaiheissa. Metsämatkailu edellyttää metsien matkailullista tuotteistamista, joka voi tapahtua rakentamalla kiinteitä kohteita ja tuottamalla tapahtumia. Virkistys- ja matkailualueiden käytön olemassaoloon ja kehitykseen vaikuttavat metsien ikä, metsätyyppi, soistuneisuus ja maisemallinen arvo, alueiden pinnanmuodostus ja vesistöisyys, asutuskeskusten läheisyys, muiden maankäyttäjien kilpailu, maaomistusolot ja kaavoitus.

Erämaat

Kaikki luontoon perustuvan matkailun muodot eivät edellytä sitä, että matkailu suuntautuisi aina kaikkein suosituimmille alueille, missä kilpailu matkailijoista on yleensä kovin. Myös laajat korpimaat vesistöineen ja kukkuloineen kelpaavat aktiiviseen luontomatkailuun ja niillä on merkittäviä virkistysmahdollisuuksia, joten ne soveltuvat retkeilyyn ja siihen liittyviin harrastuksiin kuten suunnistukseen, hiihtämiseen, kalastukseen ja veneilyyn.

Erämaat jakautuvat matkailu- ja retkeilykäytön näkökulmasta ryhmiin niiden laajuuden, palvelujen olosuhteiden vaativuuden ja käyttövilkkauden perusteella. Erämaa-alueiden kaltaisia ovat myös matkailun ja retkeilyn kannalta tärkeät suuret luonnonpuistot ja kansallispuistot.

Valtion mailla sijaitsevat luonnonpuistot on rauhoitettu periaatteessa kokonaan. Käytännössä niillä on kuitenkin merkitystä sekä tutkimuskohteina että rajoitetusti myös retkeilykohteina. Matkailija pääsee tutustumaan vetovoimaisempien luonnonpuistojen nähtävyyksin merkityillä retkeilyreiteiltä käsin, minkä lisäksi talvinen hiihtovaellus on mahdollista kaikkialla luonnonpuistojen alueella.

Kansallispuistot

Kansallispuistot ovat valtion omistamia alueita ja vaatimuksena on alueiden merkitys yleisenä luonnonnähtävyytenä tai muutoin luonnontuntemuksen lisääminen tai yleisen luonnon harrastuksen kannalta lisäämisen tai yleisen luonnonharrastuksen kannalta. Marjojen ja hyötysienien poimiminen, onkiminen, pilkkiminen ja poron hoito alueella on sallittu. Suuret kansallispuistot ulottuvat päivämatkailupituisten reittien alueelta kauas syvään metsään ja tuntureille missä kulkijoilta edellytetään perinteisiä retkeilytaitoja.

Kansallispuistoissa ihmisten liikkumista pyritään ohjaamaan varta vasten perustetuille reiteille ja itse kansallispuistoissa on tarjolla vain vaatimattomia palveluja, kuten tulentekopaikkoja, leiriytymiskatoksia, autio- ja varaustupia, pitkospuita, kahluupaikkoja ja siltoja. Kävijöiden tulisi muistaa kunnioittaa luonnonrauhaa, liikkua jälkiä jättämättä ja eläimiä häiritsemättä. Varsinaiset matkailupalvelut on normaalisti sijoitettu kansallispuistojen ulkopuolella. Palvelukeskusten laajuus ja monipuolisuus vaihtelevat suuresti alueen matkailuluonteen mukaan. Slovakiassa sijaitsevan Slovenský rajin kansallispuiston alueella vaellusreittien varrella on lähes pystysuoraan kallioon kiinnitettyjä tikkaita, tukiketjuja sekä siltoja. Unkarissa on Aggtelekin kansallispuisto, missä sijaitsevasta kalkkikiviluolastosta pääsee Bradla-Domican luolastoon. Domica niminen luolaston osa on Slovakian puolella ja sijaitsee Slovenský krasin kansallispuiston alueella. Tämän kansallispuiston alueella luolan ulkopuolella on rengasmainen retkeilyreitti, joka johtaa läpi rotkon ja jonka varrella on opastauluja, joissa on tietoa alueen luonnosta, geologiasta ja historiasta.

Ekomatkailu

Pääartikkeli: Ekomatkailu

Ekomatkailu on kestävän kehityksen mukaisesti tapahtuvaa matkailua luonnossa, jossa matkailijalle annetaan samalla ympäristökasvatusta.

Vesistöjen merkitys

Vesien, rannikoiden ja saaristojen runsaus antaa loma-asukkaille ja luonnosta kiinnostuneille matkailijoille runsaasti virkistys- ja harrastusmahdollisuuksia. Suuret järvet ja niitä yhdistävät joet luovat hyvät mahdollisuudet niin paikalliselle vesiliikennöinnille kuin myös kaupungista toiseen tapahtuvalle matkaamiselle ja tätä hyödynnetäänkin reittiliikenteellä ja sightseeing-risteilyillä. Heikkoutena sisävesiliikennematkailulla ovat kesän epävakaisuus ja lyhyt sesonki. Vahvuuksina taas ovat ainutlaatuinen järvimaisema ja luonto. Talvella jääpeitteellä voi luistella, jääkelkkailla, hiihtää, moottorikelkkailla ja pilkkiä. Kesällä taas voi uida, veneillä, vesihiihtää, urheilukalastaa. Jos järven läheisyydessä on vuoristoa, voidaan järven ja sen ympäristön matkailu yhdistää vuosristomatkailuun. Samoin myös luontomatkailu voidaan yhdistää kaupunkimatkailuun, kuten Italiassa sijaitsevan Gardajärven ympäristössä.

Erikoiskohteet kuten saaret, kosket ja putoukset voivat houkutella yksittäisinä nähtävyyksinä tai harrastekohteina. Vesiympäristöön liittyy myös vetovoimaisia tekomuotoja kuten kanavat ja vanhat myllyt. Esimerkiksi Suomen saaristorannikko on kansainvälisestikin katsoen ainutlaatuinen. Sisämaassa on lisäksi paikoin kauniita järvi-, metsä- ja harjualueita, jotka soveltuvat sekä talvi että kesämatkailuun. Kansainvälisellä tasolla verraten Suomen loma-asuntojen määrä on suuri.

Luontomatkailu Suomessa

Suomi on kansainvälisen turismin tärkeimpiin lähtöalueisiin verrattuna harvaan asuttua syrjäseutua, missä luonnon vetovoimaan perustuvia nähtävyyksiä on monipuolisesti tarjolla eri vuoden aikoina. Samalla Suomi tunnetaan kehittyneenä ja modernina maana, jossa yhteiskuntarakenne on kunnossa ja jonka matkailija kokee turvallisena. Suurin osa saapuvista matkailijoista on kotoisin ruuhkautuneista suurkaupungeista. Suomen rooli on toimia hektisen Euroopan virkistysalueena, tilan, luonnonrauhan, metsien ja soiden sekä vesistöjen yhdistelmänä. Kaupungistuminen on kotimaassakin merkinnyt voimakasta päivä- ja viikonloppumatkailun painetta, joka kohdistuu varsinkin suurempien kaupunkien reunavyöhykkeisiin. Tämä on johtanut erityisten ulkoilu- ja virkistysalueiden kehittymiseen.

Suomessa on loistavat puitteet tämäntyyppistä normaalielämästä ja arkirutiineista poikkeavien, jopa vastakkaisten ympäristöjen ja olosuhteiden etsimiseen. Matkailijan aktiivisuuden aste voi vaihdella eri ikäryhmien ja matkailijasegmenttien mukaan, mutta Suomesta löytyy luontoaktiviteetteja niin rauhaa kuin jännitystä etsiville.

Suomessa kotimaan matkailussa kesän valttikorttina lämpö, jonka suomalainen kokee suhteutettuna talven kylmyyteen, mutta kansainvälisessä vertailussa Suomen kesä on sekä viileähkö että epävakainen mutta sallii kyllä aktiivisen lomanvieton. Syksyllä loistokas ruska-aika houkuttelee matkailijoita. Talveen sisältyy suuri osa Suomen kotimaisessa ja varsinkin kansainvälisestä matkailupotentiaalista, jonka ytimenä on jää ja lumi. Ne mahdollistavat monenlaiset luontopohjaiset aktiviteetit, joihin sisältyy elämyksiä.

Vuodenaikojen kesto ja säännöllisyys ovat luoneet hyvät keskimääräiset edellytykset sekä kesä- että talvimatkailulle, eivätkä ääriolosuhteet kuten myrskyt tai hirmupakkaset aiheuta merkittäviä ongelmia. Sääolot ovat kuitenkin vaihtelevia ja ilmasto ei salli takuuvarmojen turistisesonkien syntyä. Esimerkiksi Lapissa on pitkä hiihtokausi, mutta Etelä- ja Länsi-Suomessa rannikkoseutujen epävakaat sääolot haittaavat kunnollisen talvimatkailun kehittymistä.

Suomen matkailusta ja luonnosta puhuttaessa ei sovi unohtaa vesistöjä. Lisäksi suurin osa Suomen maa-alasta on 68 % metsää. Tämä ”vihreä kulta” mahdollistaisi laajamittaisen metsämatkailun. Pohjois-Suomessa on omalla lailla määritetty ja suojeltu niin sanotut erämaat, syrjäiset ja mahdollisimman luonnontilaiset seudut. Vuonna 1991 Lappiin perustettiin 12 erämaa-aluetta, joilla haluttiin varmistaa asumattomien luonnonalueiden (sekä niihin liittyvien saamelaisperinteiden) säilyminen muuttumattomana tämän ajan ja tulevaisuuden tarpeisiin. Erämaiden suojelu katsottiin tarpeelliseksi myös tutkimuksen sekä retkeily- ja virkistysmahdollisuuksien turvaamiseksi. Alueiden matkailuun kuuluva topografia vaihtelee metsäerämaista avoimiin tunturiylänköihin. Samalla niiden vaativuusaste virkistyskäytössä vaihtelee suuresti varsinkin talviolosuhteissa.

Katso myös

• Kansallispuisto
• Erämaa
• Metsä
• Maisema

Lähteet

• Vuoristo, Kai-Veikko & Vesterinen, Nina: Lumen ja suven maa: Suomen matkailumaantiede. 3. uudistettu painos. Helsinki: WSOYpro, 2009. ISBN 978-951-0-34086-8.
• Pohjonen Laura, 2007: Suomen luonto matkailun vetovoimatekijänä -essee
• Lasse J. Laine. Luonnon lumoissa. Otava 2008. (luontomatkoilla maailmalla)