Metsä
Metsä on elinympäristö, biotooppi, joka koostuu pitkistä yleensä puurunkoisista kasveista, joiden latvuskerros eli latvusto muodostaa melko yhtenäisen peitteen ja joiden seassa esiintyy lyhyempiä kasveja muodostaen alempia kerroksia. FAO:n määritelmän mukaan metsänä pidetään vähintään 5 000 neliömetrin kokoista aluetta, jolla puut kohoavat yli viiden metrin korkeuteen ja latvusto peittää yli 10 prosenttia pinta-alasta.[1]
Maanpinnan tuntumassa kasvava sienirihmasto on metsän kasvulle ja hyvinvoinnille erittäin tärkeä. Pinnanalaisten hajottajaeliöiden valtaisa joukko yhdessä sienien kanssa kierrättää metsän ravinteita ja kivennäisaineita. Puusta pudonnut lehti, neulanen tai oksa maatuu vähitellen, ja siinä olevat ravinteet päätyvät lopulta, hajoamisen kautta, puiden juuristoon, ja sitä kautta takaisin kiertoon. Lehdissä ja neulasissa tapahtuva yhteyttäminen mahdollistaa elämän maapallolla.
Metsät puhdistavat ilmaa sekä tuottavat happea, siksi ne edistävät ihmisten terveyttä. Metsässä ja muissa luontoympäristöissä ajan viettämisen on todettu tukevan ihmisen psyykkistä hyvinvointia.
Metsät eri ilmastovyöhykkeissä muokkaa
Metsiä on kaikissa ilmastovyöhykkeissä kylmimpiä ja kuivimpia lukuun ottamatta. Napa-alueilla ja vuoristossa metsien levinneisyys päättyy puurajalla. Suomessa puurajan muodostaa hieskoivu pohjoisimman Lapin tuntureilla.
Trooppiset sademetsät kasvavat päiväntasaajan molemmin puolin muun muassa Kaakkois-Aasiassa, Afrikassa, Keski- ja Etelä-Amerikassa. Sademetsissä on paljon puulajeja, ja ne ovat tiheitä. Sademetsien puut eivät pudota lehtiään minään vuodenaikana.
Monsuunimetsiä kasvaa trooppisilla seuduilla, pääasiassa Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa, missä vuorottelevat kuiva- ja sadekausi. Kuiva-ajaksi puut varistavat usein lehtensä.
Savannimetsät kasvavat tropiikissa arojen ja sademetsien välissä. Savannin puut ovat matalia, usein piikikkäitä ja pienilehtisiä. Puut kasvavat harvassa, ja maa on heinikon peitossa. Kuivemmilla alueilla, suoraan aavikkoon rajoittuen kasvaa piikkimetsiä, joiden puut ovat pieniä ja piikikkäitä, usein rakenteeltaan erikoisia, esimerkiksi akasiat.
Lämpimällä vyöhykkeellä talvisadealueilla, pääasiassa Australiassa, Kaliforniassa, Kapmaassa ja Välimeren maissa kasvaa nahkealehtisiä, ainavihreitä lehtimetsiä, joiden puut ovat useimmiten pieniä ja sopeutuneita kuivaan ympäristöön. Tällaisia puita ovat esimerkiksi tammi, myrtti, oliivipuu ja laakeripuu. Lisäksi tällaisilla alueilla kasvaa havupuita kuten sypressit ja pinja.
Lämpimän vyöhykkeen seuduilla, joille on kuitenkin ominaista talvi ja lämmin sateinen kesä, pääasiassa Keski-Eurooppa, Japani, Yhdysvaltain itäinen osa, laajoja alueita Kiinassa, kasvaa kesävihreitä lehtimetsiä eli lehtometsiä, joille tyypillisiä puita ovat tammi, vaahtera, pyökki, jalava ja saarni. Lisäksi erityisesti Pohjois-Amerikassa ja Japanissa esiintyy runsaasti havupuita. Maan pintakerros on tavallisesti kuohkeata multaa, ja pintakasvillisuuden muodostavat erilaiset ohutlehtiset ruohot.
Boreaaliset havumetsät eli kangasmetsät eli taiga muodostavat leveän vyöhykkeen poikki Kanadan, Pohjois-Aasian ja Pohjois-Euroopan. Puuston muodostavat havupuut, kuten kuusi, mänty ja lehtikuusi, sekä jotkin lehtipuut kuten koivu ja haapa. Aluskasvillisuus koostuu pääasiassa varvuista, sammalista ja jäkälistä. Vuoristossa ja pohjoisrajalla kangasmetsät muuttuvat huonompikasvuisiksi ja lopulta puuttomaksi tundra- tai alppikasvillisuudeksi.
Suomen metsätyypit muokkaa
Suomen metsät on jaoteltu metsätyyppeihin, joista tärkeimmät ovat (rehevimmästä karuimpaan): lehtometsä, lehtomainen kangas, tuore kangas, kuivahko kangas, kuiva kangas ja karukkokangas. Kutakin metsätyyppiä luonnehtivat tietyt opaskasvit. Lehdossa monet pitkävartiset ja mehevät ruohot ja saniaiset, lehtomaisella kankaalla käenkaali, sananjalka ja sammalet, tuoreella mustikka ja sammalet, kuivalla puolukka ja jäkälät ja karukolla kanerva ja jäkälät. Useat lintulajit ovat tyypillisiä tietyn metsätyypin metsässä, esimerkiksi mustapääkerttu lehdossa, hippiäinen tuoreella ja leppälintu karukossa.
Maailman metsävarat muokkaa
Metsien määrä on vähentynyt ihmisen toiminnan tuloksena erityisesti trooppisella vyöhykkeellä. Metsää kasketaan pelloksi, erikoispuita (esimerkiksi mahonki, tiikki) etsitään yhä kaukaisemmilta seuduilta, sellu- ja paperitehtaita sekä sahoja rakennetaan jatkuvasti lisää erityisesti kehittyviin maihin ja niin edelleen. Toisaalta istutusmetsien määrä lisääntyy jatkuvasti. Suosituimpia ovat nopeakasvuiset eukalyptus ja kontortamänty massapuuksi.
Suomessa istutetaan joka vuosi miljoonia puuntaimia, pääasiassa mäntyä, kuusta ja koivua. Tammen, lehtikuusen ja erilaisten jalokuusten (joulukuusipuita) viljely on lisääntynyt. Suomi on kuitenkin yksi harvoista maista missä metsien määrä ei ole vähentynyt, vaikka metsien moninaisuus on.
Vuonna 2015 julkaistun arviolaskelman mukaan Maan metsissä on noin kolme biljoonaa puuta. Laskelma perustuu valituilta alueilta laskettujen runkojen määriin ja satelliittikuviin. Arviolta ihmiset kaatavat noin 15 miljardia puuta vuodessa ja istuttavat noin viisi miljardia puuta kaadettujen tilalle.[2]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ Tieteen kuvalehti, 13/2010, s. 51.
- ↑ Maapallolla on paljon enemmän puita kuin on luultu, jopa kolme tuhatta miljardia Tiede. 3.9.2015. Viitattu 4.9.2015.
Kirjallisuutta muokkaa
- Huikari, Olavi: Arktisten metsien kasvun ihme. Helsinki: Terra Cognita, 1998. ISBN 952-5202-21-6.
- Vehkamäki, Seppo (toim.): Metsät ja hyvä elämä
- Uusi metsäkirja (Gaudeamus)