Luettelo jääkäreistä M

Tämä on luettelo Suomen jääkäriliikkeeseen kuuluneista jääkäreistä. Kaiken kaikkiaan 1 895 vapaaehtoista aloitti jääkärikoulutuksen 1915–1918 Saksassa. Aluksi 200 suomalaista koulutettiin Lockstedtin leirillä Holsteinissä. Vuoden 1915 syksyllä Saksa päätti nostaa suomalaisosaston vahvuuden 2 000 mieheen. Suomessa aloitettiin koko maata kattava salainen värväys. Seuraavana keväänä joukosta muodostettiin Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27.

Jääkärimerkki

M

Siirry kirjaimeen → A B C D E F G H I J K L M N O P R S T U V W Y Z Å Ä Ö

Valter Nikolai Mahomäki

(2. elokuuta 1893 Mustasaari –) oli suomalainen jääkärialiupseeri. Hänen vanhempansa olivat koneenkäyttäjä Matti-Nikolai Mahomäki ja Anna Jaakontytär. Mahomäki kävi kansakoulun ja työskenteli koneenkäyttäjänä Vaasassa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 25. huhtikuuta 1916, mutta hänet vapautettiin 24. heinäkuuta 1916 sotapalveluksesta hänellä todetun silmäsairauden takia ja hänet laskettiin siviilitöihin Saksaan. Takaisin Suomeen hän palasi sisällissodan jälkeen 29. marraskuuta 1918 ja astui Suomen armeijan palvelukseen 4. tammikuuta 1919 aliupseerin vakanssilla. Hänet sijoitettiin Suomen valkoisen kaartin 4. komppaniaan, josta hän erosi jo 25. helmikuuta 1919 ja työskenteli sen jälkeen työmiehenä eri puolilla maata ja vuosina 1919 – 1939 konemestarina amerikkalaisissa ja kotimaisissa laivoissa. Mahomäki osallistui talvisotaan Asevarikko 2:lla. Välirauhan aikana hän toimi lämmittäjänä kaasunsuojeluvarikolla. Jatkosodan puhjettua hän jatkoi samassa tehtävässä vuoteen 1942 saakka. Vuonna 1942 hänet vapautettiin palveluksesta ja hän työskenteli sen jälkeen työnjohtaja Lapissa ja Petsamossa vuosina 1942 – 1943. Sotien jälkeen hän työskenteli hinaajissa konepäällikkönä Vaasassa. Ylennykset: Aliupseeri 4. tammikuuta 1919.

Hannes Edvard Maijanen

(20. syyskuuta 1892 Kemin maalaiskunta –) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Juho Erkki Maijanen ja Priita Matilda Ruonavaara. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919-25 Serafina Peterin kanssa, joka kuoli jo vuonna 1925 ja Maikanen avioitui toisen kerran 1937 Elna Lyydia Ranisen kanssa, josta hän erosi vuonna 1949 ja avioitui kolmannen kerran vuonna 1949 Aune Esteri Kauhasen kanssa. Maijanen työskenteli kirvesmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 8. helmikuuta 1916, josta hänet laskettiin 26. helmikuuta 1916 alkaen sotapalvelukseen kelpaamattomana siviilitöihin Saksaan. Takaisin Suomeen Maijanen palasi Suomen sisällissodan jälkeen 1. joulukuuta 1918 ja työskenteli sen jälkeen työmiehenä eri puolilla maata.

Jaakko William Mairo

(30. marraskuuta 1885 Ylistaro – 20. toukokuuta 1925) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat lohkotilallinen Matti Mairo ja Liisa Vilhelmiina Rajala. Mairo liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 9. maaliskuuta 1916, josta hänet laskettiin hänellä todetun sairauden takia siviilitöihin Saksaan 28. maaliskuuta 1916. Mairo palasi Saksasta takaisin Suomeen vasta Suomen sisällissodan jälkeen 29. marraskuuta 1918 ja työskenteli sen jälkeen etupäässä metsätöissä. Hän kuoli lopulta tapaturmassa Vihannissa 20. toukokuuta 1925, jonne hänet myös haudattiin.

Juho Konstantin Makkonen

(4. joulukuuta 1897 Kestilä – 9. joulukuuta 1933) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen äitinsä oli Anna Maria Makkonen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1928 Fanny Sipilän kanssa. Makkonen kävi kansakoulun ja työskenteli merimiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 31. tammikuuta 1917, josta hänet siirrettiin 16. kesäkuuta 1917 pataljoonan 2. komppaniaan ja 21. kesäkuuta 1917 takaisin täydennysjoukkoon, josta hänet laskettiin myöhemmin siviilitöihin Saksaan. Takaisin Suomeen Makkonen palasi Suomen sisällissodan jo päätyttyä 24. marraskuuta 1918 ja astui Suomen armeijan palvelukseen 10. joulukuuta 1918 aliupseerin vakanssilla. Hänet sijoitettiin Suomen valkoisen kaartin 7. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 25. joulukuuta 1918 Terijoen rajavartiopataljoonan 1. komppaniaan, missä hän toimi koulutusaliupseerina ja kenttävartion päällikkönä. Armeijasta Makkonen erosi 7. huhtikuuta 1919 ja työskenteli sen jälkeen satamatöissä Helsingissä ja Viipurissa. Hän kuoli keuhkotautiin Viipurissa 9. joulukuuta 1933, hautapaikka on tuntematon. Ylennykset: Aliupseeri 10. joulukuuta 1918, Varavääpeli 25. joulukuuta 1918, Vääpeli 14. helmikuuta 1919. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Matti Malinen

(28. marraskuuta 1896 Viipuri – 11. helmikuuta 1919) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat varastomies Matti Malinen ja Anna Helena Silvennoinen. Malinen kävi kansakoulun ja työskenteli liikeapulaisena Viipurissa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 7. maaliskuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella, josta hänet siirrettiin 10. maaliskuuta 1917 hänellä todetun sairauden takia pataljoonan täydennysjoukkoon, josta hänet laskettiin 19. maaliskuuta 1917 siviilitöihin Saksaan. Takaisin pataljoona täydennysjoukkoon hän palasi 18. huhtikuuta 1917, josta hänet siirrettiin edelleen 20. toukokuuta 1917 takaisin 3. komppaniaan. Saksassa olo aikanaan hän oli useita kertoja hoidettavana eri sairaaloissa hänen keuhkotaudin takia.

Malinen astui Suomen armeijan palvelukseen varavääpeliksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan kuormastoaliupseeriksi 3. Jääkärirykmentin 7. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan. Häntä seurannut keuhkotauti esti myös hänen osallistumisen varsinaisiin taistelutoimiin Suomen sisällissodassa. Sisällissodan jälkeen Malinen kuului edelleen edellä mainitun joukko-osaston (myöhemmin Savon jääkärirykmentti 3 ja Uudenmaan rykmentti) II pataljoonan konekiväärikomppaniaan, mutta oli edelleen keuhkotaudin heikentämä ja oli sen takia hoidettavana Takaharjun parantolassa. Hän kuoli lopulta tautiinsa Viipurin sotilassairaalassa 11. helmikuuta 1919. Ylennykset: Varavääpeli 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 1. heinäkuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 2. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Vilho Malinen

(14. syyskuuta 1893 Pietari – 4. huhtikuuta 1944) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat jalkinetyöntekijä Pekka Malinen ja Kristina Penttinen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1924 Hilda Irene Lehtosen kanssa. Malinen kävi viisi luokkaa Pietarin suomalaista yhteiskoulua ja työskenteli konttoristina Helsingissä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 12. kesäkuuta 1917, josta hänet siirrettiin 10. elokuuta 1917 pataljoonan haupitsipatteriin. Haupitsipatterista hänet siirrettiin 6. tammikuuta 1918 hänellä todetun sairauden takia takaisin pataljoonan täydennysjoukkoon. Hän joutui jäämään helmikuussa 1918 sairaana Saksaan, kun muu osa pataljoonasta lähetettiin takaisin Suomeen. Malinen palasi lopulta takaisin Suomeen huhtikuun alussa vuonna 1918. Näin ollen hän kerkesi Suomen sisällissotaan ja hänet määrättiinkin Suomeen saavuttuaan 3. huhtikuuta 1918 alkaen aliupseeriksi ylennettynä Jääkäritykistön 3. patteriin. Hän osallistui patterin mukana sisällissodan taisteluihin Tampereella. Tampereen valloituksen jälkeen hänet sijoitettiin tykistön uudelleen muodostamisen jälkeen juuri perustetun Jääkäritykistöprikaatin 3. jääkäripatteriston 6. Patteriin vääpeliksi, jonka mukana hän otti osaa taisteluihin Viipurista. Malinen palveli sisällissodan jälkeen Suomen tykistökoulussa. Armeijasta hän erosi 14. syyskuuta 1918 ja työskenteli sen jälkeen metsä- ja maatöissä ja vuodesta 1920 alkaen pienviljelijänä Lopella. Vuoden 1937 marraskuussa hän siirtyi Armeijan pukimon palvelukseen Riihimäelle. Hänet haudattiin Riihimäelle. Ylennykset: Aliupseeri 3. huhtikuuta 1918, Vääpeli 11. huhtikuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Talvisodan muistomitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Jaakko Albert Malkamäki

Vilhelm Malkamäki

Arthur Johannes Malm

(27. lokakuuta 1886 Turku – 2. kesäkuuta 1923) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat työmies Juho Malm ja Matilda Antintytär. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1906 Karin Augusta Hermanssonin kanssa, josta hän erosi vuonna 1922. Malm kirjoitti ylioppilaaksi Nya svenska läroverket i Helsingfors-nimisestä oppilaitoksesta vuonna 1910 ja liittyi Uusmaalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan fyysis-matemaattisella osastolla vuosina 1910 - 1914. Malm liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 25. maaliskuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 1. komppaniaan. Hän erosi kursseilta hänellä todetun sairauden takia 13. kesäkuuta 1915 ja palasi Suomeen. Suomessa hän osallistui paluunsa jälkeen jääkärivärväystehtäviin. Suomessa hänet vangittiin kesäkuussa vuonna 1916 ja karkotettiin sen jälkeen Venäjälle. Hänet vangittiin toistamiseen lokakuussa ja vietiin sen jälkeen ensin Peresilnajan ja myöhemmin Spalernajan vankilaan. Spalernajasta hän vapautui Venäjän vallankumouksen alku tuoksinassa 12. maaliskuuta 1917. Suomen sisällissotaan hän ei osallistunut vaan astui sisällissodan jälkeen 26. kesäkuuta 1918 alkaen armeijan palvelukseen ja hänet sijoitettiin 1. Rannikkotykistöpataljoonan 3. patteriin, jossa hän toimi patterinvääpelinä. Rannikkotykistöpataljoonasta hänet siirrettiin 27. tammikuuta 1919 opettajaksi aliupseerikouluun. Myöhemmin hän erosi armeijasta ja matkusti Viroon, missä hän osallistui Viron vapaussotaan. Virosta palattuaan hän työskenteli yksityisenä matematiikan opettajana Helsingissä. Hänet haudattiin Helsingin uudelle hautausmaalle. Ylennykset: Vääpeli 26. kesäkuuta 1918. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Erik Leo Johannes Malmberg

Kaarlo Lauri Torvald Malmberg

Georg Werner Fredrik Mandelin

Karl Rainer Wolfgang Mandelin

Åke Berndt Mangström

Erik Afred Mannil

(14. lokakuuta 1897 Vöyri – 5. tammikuuta 1955) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Jakob Mannil ja Lisa Kock. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Selma Katarina Södergårdin kanssa. Mannil kävi kansakoulun ja yhden lukukauden kansanopistoa ja työskenteli maanviljelijänä Vöyrissä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 23. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Mannil astui Suomen armeijan palvelukseen Saksassa 7. helmikuuta 1918 aliupseeriksi ylennettynä. Hän palasi takaisin Suomeen 18. helmikuuta 1918 jääkärien etujoukon mukana Vaasaan. Vaasasta hänet komennettiin Suomen sisällissotaan ensin kouluttajaksi Vöyrin sotakouluun ja myöhemmin 2. Jääkärirykmentin 6. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla, missä hän haavoittui pahasti 28. maaliskuuta 1918 ja oli sen jälkeen kahden kuukauden ajan hoidettavana Jyväskylän sotilassairaalassa. Hän pääsi sairaalahoidosta ja piti sairausloman kunnes 28. syyskuuta 1918 hänet sijoitettiin koulutusaliupseeriksi Suomen valkoisen kaartin 7. komppaniaan. Suomen valkoisesta kaartista hänet siirrettiin 5. lokakuuta 1918 koulutusaliupseeriksi Itämeren jalkaväkirykmentti l:een. Armeijasta hän erosi 2. joulukuuta 1918 ja työskenteli eronsa jälkeen maanviljelijänä ja vuodesta 1925 alkaen autonkuljettajana Vöyrissä. Ylennykset: Aliupseeri 7. helmikuuta 1918, Vääpeli keväällä 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaudenmitali 1. lk. , Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Lauri Vihtori Mannila ent. Yli-Mannila

(25. tammikuuta 1893 Ulvila – 29. helmikuuta 1956) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Juhani Yli-Mannila ja Maria Lindgren. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Anna Myyrän kanssa. Mannila työskenteli merimiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 2. maaliskuuta 1916, mutta hänet vapautettiin jo 5. toukokuuta 1916 sotapalvelukseen kelpaamattomana ja lähetettiin edelleen siviilitöihin Saksaan. Takaisin Suomeen Mannila palasi vuoden 1919 alkupäivinä ja työskenteli sen jälkeen pienviljelijänä Porin maakunnassa. Vuonna 1926 hän matkusti perheineen Yhdysvaltoihin josta hän siirtyi myöhemmin perheineen Kanadaan. Kanadasta hän palasi takaisin Suomeen vuonna 1932 ja työskenteli sen jälkeen Oy Shell Ab:n palveluksessa. Mannila osallistui talvi - ja jatkosotaan Oy Shell Ab:lla polttoaineiden jakajana ja palotorjuntatehtävissä. Sotien jälkeen hän työskenteli romukauppiaana Porissa. Kunniamerkit: Talvisodan muistomitali.

Aarne Manninen ent. Thonberg

Eero Niilo Manninen aik. Thornberg

Karl Anton Manninen

(30. heinäkuuta 1892 Pori – 5. kesäkuuta 1960) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maalari Abraham Anton Manninen ja Sofia Rosendahl. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1918 Nanna Sofia Kuittisen kanssa. Manninen kirjoitti ylioppilaaksi Porin klassillisesta lyseosta vuonna 1913 ja liittyi Satakuntalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston lainopillisessa tiedekunnassa vuosina 1913–1917. Hän liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 5. maaliskuuta 1915, mutta erosi kurssilta jo 17. huhtikuuta 1915 ja palasi takaisin Suomeen. Suomeen palattuaan hänet otettiin 5. huhtikuuta 1917 alkaen Helsingin poliisilaitoksen palvelukseen. Helsingin poliisissa hän hoiti keskusosastolla ylikonstaapelin tehtäviä huhtikuuhun 1918. Myöhemmin hän antautui sanomalehtialalle ja toimi vuosina 1918–1921 oikolukijana Suomen Sosialidemokraatin palveluksessa. Myöhemmin hän toimi edellä mainitun lehden toimittajana uutis- ja ulkomaanosastolla 1920–1926 ja lehden vastaavana toimittajana 1923–1927. Työväen sanomalehtien tietotoimiston päätoimittajana hän toimi 1926–1928. Vuosina 1928–1930 hän toimi Suomen Sosialidemokraatin sunnuntailukemiston ja Päiviin Peilin toimittajana ja pakinoitsijana ja oli vuodesta 1931 alkaen lehden toimitussihteerinä ja 1935 lähtien samalla sunnuntailukemiston toimittajana. Edellä mainituista tehtävistä hän jäi eläkkeelle vuonna 1948. Hän sai toimia vuonna 1919 Kunnallisten ja valtiollisten vaalien vaalilautakuntien puheenjohtajana Helsingissä, missä tehtävässä hän toimi vastaisuudessa kaikissa vaaleissa. Hän toimi Helsingin sanomalehtimiesyhdistyksen hallituksen jäsenenä 1930–1948 ja oli edustajana Pohjoismaisessa sanomalehtimieskongressissa Malmössä vuonna 1926 sekä teki valtion stipendiaattina opintomatkan ulkomaille vuonna 1930. Hän julkaisi C. Anthonius -nimimerkillä erilaisia kirjoitelmia Suomen Sosialidemokraatissa sekä kirjoitti romaanit Suvun kirous ja Seikkailu maailmansodan toiselta vuodelta. Hänet haudattiin Helsinkiin.

Iisakki Edvard Mannismäki

Viktor Marins

(15. tammikuuta 1896 Sulva – 28. maaliskuuta 1918) oli suomalainen jääkärialiupseeri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Jonas Marins ja Gustava Lervik. Kävi kansakoulun. Toimi maanviljelijänä ja kalastajana Salvassa. Marins liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 13. maaliskuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet siirrettiin pataljoona rintamalta paluun jälkeen pataljoonan 2. konekiväärikomppaniaan 19. heinäkuuta 1917. Marins astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan kiväärinjohtajaksi 2. Jääkärirykmentin konekiväärikomppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla, missä hän kaatui 28. maaliskuuta 1918 taistelussa. Hänet haudattiin Sulvan sankarihautaan. Ylennykset: Aliupseeri 11, helmikuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Frans Iivari Martikainen

Jaakko Martikainen

(20. toukokuuta 1884 Sulkava – 16. toukokuuta 1952) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat sahanasettaja Juho Martikainen ja Seliina Turunen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Hanna Karoliina Kankaan kanssa. Martikainen kävi kansakoulun ja työskenteli työmiehenä Alatorniolla ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 7. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Myöhemmin pataljoonan rintamakomennuksen päätyttyä hänet siirrettiin 25. lokakuuta 1917 alkaen hänellä todetun sairauden takia pataljoonan täydennysjoukkoon ja laskettiin siviilitöihin Saksaan. Saksasta hän palasi takaisin Suomeen sisällissodan jälkeen 1. joulukuuta 1918 ja työskenteli sen jälkeen työmiehenä Alatorniolla. Martikainen toimi talvisodan aikana rautatietyömiehenä ja jatkosodan aikana Petsamon Nikkelin palveluksessa. Sotien jälkeen hän toimi edelleen rautatietyömiehenä. Hänet haudattiin Alatorniolle. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Erik Martois

(10. heinäkuuta 1892 Vöyri – 15. marraskuuta 1917) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Johan Martois ja Kaisa Reata Skarper. Martois kävi kansakoulun ja työskenteli työmiehenä Vöyrissä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 25. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Hänet siirrettiin 23. kesäkuuta 1917 hänellä todetun sairauden takia pataljoonan täydennysjoukkoon, josta hän joutui myöhemmin Altonan sotilassairaalaan, missä hän kuoli 15. lokakuuta 1917. Hänet haudattiin sikäläiseen hautausmaahan. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Ilmari Armas-Eino Martola

Lauri Aleksanteri Martti

(1. helmikuuta 1898 Oulu –) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat satulaseppä Johan Erkki Martti ja Anna Stiina Mattila. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1928 Maija Bycklingin kanssa. Martti kävi kansakoulun sekä sen jatkokurssin ja työskenteli satulaseppänä Oulussa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 28. helmikuuta 1916, josta hänet siirrettiin 11. huhtikuuta 1916 pataljoonan haupitsipatteriin. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Ekkau-Kekkaussa sekä Aa-joella.

Martti astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan tykinjohtajaksi Jääkäritykistön 3. patteriin. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Kurussa, Muroleessa, Viljakkalassa ja Ylöjärvellä sekä Tampereella. Hänet määrättiin Tampereen valloituksen jälkeen tykistön uudelleen järjestelyn seurauksena vasta perustetun Jääkäritykistöprikaatin 3. jääkäripatteriston 5. patteriin vääpeliksi ja hän osallistui kyseisessä joukossa taisteluihin Viipurissa. Sisällissodan jälkeen Martti palveli patterinvääpelinä Suomen tykistökoulussa, josta hänet siirrettiin 17. elokuuta 1918 tykistön uudelleenjärjestelyn yhteydessä vääpeliksi Vuoristotykistön 1. patteriin. Hän erosi armeijasta 16. helmikuuta 1919, jotta voisi liittyä 21. maaliskuuta 1919 alkaen Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan. Hän toimi retkellä aluksi Vuoritykkipatterissa tykin- ja jaosjohtajana ja otti osaa taisteluihin Rajakonnussa, Viteleessä, Tuuloksessa, Aunuksenkaupungissa, Mäkriällä ja Aleksanteri Syväriläisen (Svirskin) luostarissa sekä sen jälkeen Aunuksenkaupungin puolustukseen ja Tuuloksen rintaman taisteluihin. Hän järjesti myöhemmin kesäkuun alusta vuonna 1919 Vitelessä kenttätykistöpatterin ja otti osaa Vitelen puolustukseen sekä Rajakonnussa. Myöhemmin hän osallistui patteriupseerina taisteluihin vuoristotykkipatterissa Kangasjärvellä. Retkeltä hän palasi takaisin Suomeen 15. joulukuuta 1919. Seuraavana vuonna hän astui 4. toukokuuta 1920 tullilaitoksen palvelukseen ja toimi ylimääräisenä tullivartijana Oulussa, Metsäpirtissä ja Viipurissa. Hänet nimitettiin 9. maaliskuuta 1928 liikkuvaksi tullivartijaksi ja 14. huhtikuuta 1930 vakinaiseksi tullivartijaksi Helsingin tullikamariin, missä virassa hän palveli vuoteen 1964 saakka.

Martti osallistui talvisotaan patterinvääpelinä Tykistökoulutuskeskus 1:ssä ja Kenttätykistörykmentti 12:ssa. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin kolonnanjohtajaksi Kevyt Patteristo 10:een, jonka mukana hän osallistui taisteluihin Korpiselässä, Aittojoella, Jessoilassa, Terulla, Aänislinnassa, Kontupohjassa, Käppäselässä ja Karhumäellä. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 30. huhtikuuta 1918, Vääpeli 15. heinäkuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. lk. mitali kultaisen ristin kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Otto Alfred Martti

Einar Iisakki Marttinen

Kalle Edvard Marttinen

(30. marraskuuta 1896 Kangasniemi – 10. joulukuuta 1952 Toronto, Ontario, Kanada) oli suomalainen jääkärikersantti. Hänen vanhempansa olivat työmies Heikki Marttinen ja Olga Romo. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Martta Forellin kanssa. Marttinen työskenteli räätälinä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 23. marraskuuta 1917, josta hänet siirrettiin 3. joulukuuta 1917 pataljoonan haupitsipatteriin. Marttinen astui Suomen armeijan palvelukseen jefreitteriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan Jääkäritykistön 1. patteriin, missä joukossa hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Messukylässä ja Tampereella. Tampereen valloituksen jälkeen hänet siirrettiin tykistön uudelleen järjestelyssä vasta muodostetun Jääkäritykistöprikaatin 1. jääkäripatteriston 2. patteriin varusmestariksi ja otti sen mukana osaa Viipurin valloitukseen. Marttinen palveli sisällissodan jälkeen Suomen tykistökoulussa, josta hänet siirrettiin 29. elokuuta 1918 Laatokan puolustukseen Valamon saariasemalle. Marttinen erosi armeijasta 16. maaliskuuta 1919 ja työskenteli sen jälkeen räätälinä Viipurissa ja Turussa. Myöhemmin hän muutti Kanadaan, jonne hänet lopulta haudattiin Torontoon, Ontarioon Kanadaan. Ylennykset: Jefreitteri 11. helmikuuta 1918, Aliupseeri 19. huhtikuuta 1918, Kersantti 24. lokakuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk. , Mm. Jääkärimerkki.

Lauri Aleksander Maskula

Kaarle "Kalle" Arvo Massinen

Paul Henrik Karl (Kalle) Mata ent. Henrichsson

Jaakko Matarainen

(12. lokakuuta 1892 Toivakka – 16. tammikuuta 1918) oli suomalainen jääkäri. Hänen äitinsä oli Edla Matarainen. Matarainen työskenteli merimiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 30. syyskuuta 1915, josta hänet siirrettiin 21. joulukuuta 1915 alkaen pataljoonan 4. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Pataljoonan rintamalta paluun jälkeen Matarainen osallistui moottorivene- ja rautatienrakennuskursseille Libaussa vuonna 1917. Hänet laskettiin 10. tammikuuta 1918 siviililomalle Saksaan, missä hän sai surmansa ollessaan matkalla Kölniin lähellä Osnabrückin kaupunkia sattuneessa rautatieonnettomuudessa 16. tammikuuta 1918. Hänet haudattiin Osnabrückin hautausmaalle yhdessä 11:n samassa onnettomuudessa kuolleen jääkärin kanssa. Ylennykset: Hilfsgruppenführer 4. huhtikuuta 1916. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Armas Matikainen

(25. elokuuta 1895 Kaukola – 18. maaliskuuta 1925) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Pietari Matikainen ja Anna Matikainen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Anna Savolaisen kanssa. Matikainen kävi kansakoulun ja työskenteli maanviljelijänä Kaukolassa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 29. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Matikainen astui Suomen armeijan palvelukseen varavääpeliksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan puolijoukkueenjohtajaksi aluksi 3. Jääkärirykmentin 7. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 25. maaliskuuta 1918 4. Jääkärirykmentin 11. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Viipurissa. Matikainen palveli sisällissodan jälkeen koulutusaliupseerina 4. Jääkärirykmentistä muodostetussa Jääkäripataljoona 4:ssä, joka tunnettiin myöhemmin nimillä Jääkäripataljoona 2 ja Pohjolan jääkäripataljoona. Hänet siirrettiin 31. lokakuuta 1918 Terijoen rajavartiopataljoonan 3. komppaniaan ja 16. helmikuuta 1920 alkaen Käkisalmen läänin rykmentin 8. komppaniaan. Matikainen erosi armeijasta 1. lokakuuta 1920. Hän toimi myöhemmin 1. tammikuuta - 31. toukokuuta 1921 välisen ajan Kaukolan suojeluskunnan paikallispäällikkönä ja 1. huhtikuuta 1922 - 30. marraskuuta 1923 välisen ajan kirjurialiupseerina Keski-Suomen rykmentin I pataljoonan esikunnassa, jonka jälkeen hän siirtyi tarkastajaksi Keskinäisen henkivakuutusyhtiö Kalevalle Keravalle. Ylennykset: Hilfsgruppenführer 24. joulukuuta 1916, Varavääpeli 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 7. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Johan Henrik Matikka myöh. Örn myöh. Metsäsissi

Örn vuonna 1918 ja Metsäsissi vuonna 1936 (14. maaliskuuta 1895 Oulu – 18. huhtikuuta 1953) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat koneenkäyttäjä Jaakko Matikka ja Katharina Pukki. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1918 Aliina Albertiina Mobergin kanssa, josta hän erosi vuonna 1928 ja avioitui uudelleen vielä samana vuonna Marja Jemiina Ponkan kanssa. Metsäsissi kävi kansakoulun ja työskenteli mekaanikkona ja myöhemmin merimiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 2 komppaniaan 11. maaliskuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Jääkärikoulutus aikanaan hän osallistui myös asemestarikursseille Kovnossa ja konekivääriasemestarikursseille Libaussa vuonna 1917. Metsäsissi astui Suomen armeijan palvelukseen varavääpeliksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan asemestariksi 1. Jääkärirykmentin 1. jääkäripataljoonaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Lempäälässä ja Sainiolla sekä Viipurissa. Sisällissodan jälkeen hänet määrättiin armeijan uudelleen järjestelyn yhteydessä Suomen valkoiseen kaartiin. jossa hän toimi III pataljoonan asemestarina ja varaston hoitajana. Armeijasta hän erosi 16. toukokuuta 1922 ja työskenteli sen jälkeen koneenkäyttäjänä Kemi Oy:ssä Kemissä. Metsäsissi osallistui talvisotaan aluksi Kemin väestöntarkistuselimessä ja myöhemmin vartiopäällikkönä Kemin Merilässä, päävartiossa ja Vartiokomppaniassa. Välirauhan aikana hän toimi aluksi samassa tehtävässä, kunnes hänet siirrettiin varaston päälliköksi Länsi-Pohjan suojeluskuntapiiriin. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin vääpeliksi Jalkaväkirykmentti 12:n I pataljoonaan. Myöhemmin hänet siirrettiin Jalkaväenkoulutuskeskus 9:ään asemestariksi, josta hänet siirrettiin Jalkaväenkoulutuskeskus 10:een. Koulutuskeskuksesta hänet siirrettiin vuonna 1942 alkaen 800. Ilmasuojelukomppaniaan Länsi-Pohjan suojeluskuntapiiriin. Hänet haudattiin Kemiin. Ylennykset: Varavääpeli 11. helmikuuta 1915, Vääpeli 15. lokakuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Talvisodan muistomitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

August Nikolai Matinlassi

Edvard Mattila

(3. maaliskuuta 1883 Alahärmä – 17. helmikuuta 1919) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat palstatilallinen Edvard Mattila ja Maria Leskiranta. Mattila työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 17. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella, josta hänet siirrettiin 22. helmikuuta 1917 Altonan työosastoon, josta hänet laskettiin elokuussa vuonna 1917 siviilitöihin Saksaan. Takaisin Suomeen hän palasi vasta Suomen sisällissodan jälkeen 15. syyskuuta 1918, jonka jälkeen hän työskenteli työmiehenä Alahärmässä. Hänet haudattiin Alahärmään. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Juho Kustaa Mattila

(21. joulukuuta 1893 Kortesjärvi – 25. marraskuuta 1957) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Juho Kustaa Mattila ja Tilda Hernesniemi. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Lilja Vilhelmiina Kukkolan kanssa. Mattila kävi kansakoulun ja työskenteli maanviljelijänä Kortesjärvellä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 23. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Pataljoonan rintamalta paluun jälkeen Mattila kävi Libaussa vuonna 1917 järjestetyn rautatienrakennuskurssin.

Mattila astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan koulutusaliupseeriksi ensin 1. Jääkärirykmentin 1. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 24. maaliskuuta 1918 alkaen 2. Jääkärirykmentin 6. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän osallistui Suomen sisällissodan taisteluihin Karjalankannaksella muun muassa Kuokkalassa. Mattila palveli sisällissodan jälkeen koulutusaliupseerina edelleen 2. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin Porin jalkaväkirykmentti 2. Mattila erosi armeijasta 11. helmikuuta 1919 ja työskenteli sen jälkeen maanviljelijänä Kortesjärvellä. Sotien aikana hän osallistui väestönsuojelu ja ilmasuojelu tehtäviin kotiseudullaan. Hänet haudattiin Kortesjärvelle. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Vääpeli syksyllä 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 2. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Konrad Mikael Mattila

(27. joulukuuta 1891 Tyrvää –) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Matti Vihtori Mattila ja Maria Matilda Piranen. Mattila työskenteli merimiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 16. huhtikuuta 1916, josta hänet siirrettiin 21. heinäkuuta 1916 pataljoonan pioneerikomppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Pataljoonan rintamalta paluun jälkeen Mattila siirrettiin 17. lokakuuta 1917 takaisin täydennysjoukkoon, josta hänet laskettiin 23. lokakuuta 1917 siviilitöihin Saksaan. Takaisin Suomeen Mattila palasi vasta Suomen sisällissodan jälkeen 29. marraskuuta 1918 ja työskenteli paluunsa jälkeen merimiehenä. Hänen myöhemmät elämän vaiheet ovat ilmeisen hämärän peitossa. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Otto Juhana Mattila

(4. toukokuuta 1890 Mäntyharju – 14. kesäkuuta 1948) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Juho Mattila Ja Hilma Pippuri. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Hilda Maria Höltän kanssa. Mattila työskenteli maanviljelijänä Mäntyharjulla ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 24. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet siirrettiin pataljoonan rintamalta paluun jälkeen 12. helmikuuta 1917 Altonan työosastoon, josta hänet laskettiin saman vuoden elokuussa siviilitöihin Saksaan. Mattila palasi takaisin Suomeen 29. marraskuuta 1918 ja liittyi sen jälkeen vuonna 1919 Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan, missä hän palveli kiväärinjohtajana I pataljoonan kevyessä konekiväärikomppaniassa ja otti osaa taisteluihin ensin eteläisellä ja myöhemmin Säämäjärven rintamalla. Sotaretkeltä palattuaan hän työskenteli putkimiehenä ja villahuovikkaiden valmistajana Uukuniemellä ja vuodesta 1935 alkaen Sortavalassa. Kunniamerkit: Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Johan Ivar Mattsson

(5. heinäkuuta 1891 Sipoo – 26. huhtikuuta 1947) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Johan Henrik Mattsson ja Maria Matilda Lindroos. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1937 Ingrid (Sigrid) Maria Ahllbomin kanssa. Mattsson työskenteli merimiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 24. syyskuuta 1915, josta hänet siirrettiin 17. maaliskuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon, josta hänet laskettiin 16. huhtikuuta 1916 edelleen siviilitöihin Saksaan. Takaisin Suomeen Mattsson palasi vasta Suomen sisällissodan jälkeen marraskuussa vuonna 1918 ja työskenteli sen jälkeen työmiehenä ja merillä merimiehenä.

Kalle Mattson myöh. Laine

3. lokakuuta 1884 Heinola – 28. syyskuuta 1923 oli suomalainen jääkäri ja lämmittäjä. Hänen vanhempansa olivat työmies Taavi Mattsson ja Karoliina Jaakontytär. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1922 Anna Palanderin kanssa. Tämä Heinolalainen työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 4. kesäkuuta 1916, mistä hänet laskettiin sotilaspalvelukseen kykenemättömänä siviilitöihin 14. heinäkuuta 1916. Hän kuitenkin palasi pataljoonan täydennysjoukkoon 30. tammikuuta 1917, mutta laskettiin uudelleen siviilitöihin 16. helmikuuta 1917 sairautensa takia. Hän palasi Suomeen sisällissodan jo osin tauottua toukokuussa 1918 ja sai töitä lämmittäjänä Tilkan sotilassairaalasta ja myöhemmin Ternator Oy:stä lahdesta. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Karl Albert Mattsson myöh. Rosenberg

(27. joulukuuta 1892 Geta –) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Erik Alfred Mattsson Ja Maria Sofia Karlsson. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1931 Anni Alice Rosenbergin kanssa. Mattsson kävi kansakoulun ja Ahvenanmaan maamieskoulun. Opintojaan hän jatkoi Tanskassa. missä hän opiskeli käytännöllistä maanviljelystä. Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 7. joulukuuta 1915, josta hänet siirrettiin 13. joulukuuta 1916 pataljoonan haupitsipatteriin. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.

Mattsson astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan kuormasto-upseeriksi Jääkäripatteriston 2. patteriin. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Länkipohjassa, Pitkäjärvellä, Orivedellä, Vääksyssä, Kangasalla ja Lempäälässä sekä Tampereella. Tampereen valloituksen jälkeen hänet siirrettiin tykistön uudelleen järjestelyn myötä Jääkäritykistöprikaatin 2. jääkäripatteriston 3. patteriin ja otti sen mukana osaa sotatoimiin Karjalankannaksella. Mattsson palveli sisällissodan jälkeen Suomen tykistökoulussa, josta hänet siirrettiin 15. heinäkuuta 1918 alkaen Vuoristotykistöpatteristoon. Armeijasta hän erosi 1. lokakuuta 1918 ja työskenteli sen jälkeen työnjohtajana ja vuonna 1919 tulkkina Ahvenanmaan linnoituksien hävitystyössä. Myöhemmin Mattsson työskenteli maanviljelystyönjohtajana vuoteen 1922 saakka. Vuonna 1922 hän muutti Pohjois-Amerikan Yhdysvaltoihin, mistä hän palasi vuonna 1926 ja vuokrasi itselleen Helsingin pitäjän pappilan virkatalon, mikä oli hänellä vuokralla vuoteen 1931 saakka. Myöhemmin hän työskenteli maanviljelijänä omistamallaan tilalla Finströmissä Ahvenanmaalla. Mattsson vaihtoi sukunimensä Rosenbergiksi vuonna 1939. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 10. huhtikuuta 1918, Vääpeli 15. heinäkuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Teodor Henrik Maunu

Toivo Johannes Maunu ent. Jussila

Tuomas Edvard Maunula

Vilhelm (Ville) Mauranen

Uno Reinhold Meckelborg

(10. heinäkuuta 1894 Orivesi – 6. lokakuuta 1963) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat asemamies Oskar Meckelborg ja Maria Kivistö. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1922 Anna Jonbergin kanssa. Meckelborg kävi kansakoulun ja työskenteli liikemiehenä Vaasassa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 23. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa. Schmardenista hänet siirrettiin 29. marraskuuta 1916 Altonan työosastoon, josta hänet laskettiin edelleen elokuussa vuonna 1917 siviilitöihin Saksaan. Takaisin Suomeen Meckelborg palasi sisällissodan jälkeen 20. marraskuuta 1918. Suomessa hän työskenteli 1. joulukuuta 1918 - 1. elokuuta 1922 välisen ajan Sotasaaliskonttorin varastonhoitajana. Sen jälkeen hän työskenteli omassa kuljetusyrityksessä vuosina 1923 – 1925. Vuonna 1925 hän muutti Kanadaan, josta hän palasi vuonna 1927 ja työskenteli sen jälkeen vuosina 1931 - 1934 Oy Töölön huutokauppakamarin palveluksessa. Myöhemmin hän työskenteli Helsingin rautatieasemalla kantajien esimiehenä ja vuodesta 1938 alkaen samalla vakuutusyhtiö Kalevan vahtimestarina. Hänet haudattiin Helsinkiin. Kunniamerkit: Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Lars Rafael Melander

Erik Gunnar Melin

Eemil Melkko

(24. heinäkuuta 1891 Mäntyharju – 16. kesäkuuta 1942) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat työmies Kaarlo Melkko ja Ida Penttinen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Vilhelmiina Häyrysen kanssa. Melkko työskenteli koneenkäyttäjänä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 23. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, josta hänet siirrettiin 1 joulukuuta 1916 Altonan työosastoon, josta hänet laskettiin edelleen siviilitöihin Saksaan elokuussa vuonna 1917. Takaisin Suomeen Melkko palasi sisällissodan jälkeen 29. marraskuuta 1918 ja astui 12. tammikuuta 1919 Suomen armeijan palvelukseen aliupseerin vakanssilla ja hänet sijoitettiin Itä-Suomen jalkaväkirykmentti 5:een, josta muodostettiin myöhemmin Pohjois-Savon rykmentti. Rykmentissä hän toimi koulutusaliupseerina ja komppanianvääpelinä eri komppanioissa. Armeijasta hän erosi 1. toukokuuta 1922 ja työskenteli sen jälkeen työmiehenä ja maanviljelijänä Mikkelin pitäjässä. Melkko osallistui talvisotaan vääpelinä Mikkelin varuskunnassa. Välirauhan aikana hän työskenteli kirvesmiehenä ja jatkosodan puhjettua hänet komennettiin vääpeliksi Mikkelin komendantti virastoon. Hänet haudattiin Mikkelin maalaiskunnan sankarihautaan. Ylennykset: Aliupseeri 9. tammikuuta 1919, Kersantti 1. syyskuuta 1919, Vääpeli 5. kesäkuuta 1920. Kunniamerkit: Talvisodan muistomitali, Jääkärimerkki.

Alexander Mellblom

Uuno Nikolai Meri ent. Gustafsson

(28. toukokuuta 1894 Pori – 15. helmikuuta 1952) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Kaarlo Kustaa Gustafsson ja Amanda Vilhelmiina Juhontytär. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1929 Anni Sofia Anttilan kanssa. Meri työskenteli merimiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 20. lokakuuta 1915, josta hänet siirrettiin 21. joulukuuta 1915 pataljoonan 4. komppaniaan. Hänet laskettiin 27. helmikuuta 1916 siviilitöihin Saksaan Meri poistui Saksasta Englantiin elokuussa vuonna 1916, missä hän työskenteli merimiehenä. Myöhemmin hän liittyi Englannissa marraskuussa vuonna 1917 englantilaiseen merijalkaväkirykmenttiin ja osallistui sen mukana aikaisemmin palvelemaansa armeijaa vastaan käytyihin sotatoimiin länsirintamalla. Englannin armeijasta hänet vapautettiin maailmansodan päätyttyä 20. joulukuuta 1918, jonka jälkeen hän palasi takaisin Suomeen heinäkuussa vuonna 1921 ja työskenteli sen jälkeen merimiehenä ja viimein työmiehenä Porin paperitehtaan korjauspajassa. Hänet haudattiin Poriin.

Erkki Johannes Merikallio

Väinö Leopold Merikallio

Aleksi Meriluoto

(20. syyskuuta 1887 Evijärvi – 3. kesäkuuta 1946 Lappajärvi) oli suomalainen jääkärialiupseeri. Hänen vanhempansa olivat työmies Elias Näsi ja Maria Puotinen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Amanda Pitkäkankaan kanssa. Meriluoto työskenteli työmiehenä Evijärvellä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 12. tammikuuta 1916, mutta vapautettiin palveluksesta jo 7. huhtikuuta 1916 ja laskettiin siviilitöihin. Takaisin Suomeen meriluoto palasi 29. marraskuuta 1918 ja astui armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä 1. helmikuuta 1919 ja hänet sijoitettiin Porin jalkaväkirykmentti n:o 2:n 5. komppaniaan, mistä hänet siirrettiin 24. huhtikuuta 1919 Savon jääkärirykmentin 8. komppaniaan. Hänet vapautettiin palveluksesta kesällä 1919 ja hän toimi sen jälkeen työmiehenä Keski-Pohjanmaalla. Ylennykset: Aliupseeri 1. helmikuuta 1919.

Lauri Johannes Merimaa ent. Huisko

Johan Edvard Merisalo-Forsman ent. Forsman

Johannes Mestari

(5. tammikuuta 1891 Revonlahti – 11. helmikuuta 1944) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Olli Mestari ja Maria Keskitalo. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1922 Lilja Kristina Pekurin kanssa. Mestari kävi kaksi luokkaa kansakoulua ja työskenteli työmiehenä Revonlahdella ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 19. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Mestari joutui jäämään Saksaan sairaalahoitoon, kun muu pataljoona kotiutettiin helmikuussa vuonna 1918. Hän palasi takaisin Suomeen Ruotsin kautta 1. maaliskuuta 1918 ja astui Suomen armeijaan aliupseeriksi ylennettynä. Hänet määrättiin Valkoiseen armeijaan koulutusaliupseeriksi 1. Jääkärirykmentin täydennyspataljoonaan Vaasaan, missä hän palveli sisällissodan loppuun saakka. Sisällissodan jälkeen hän palveli 1. kesäkuuta 1918 alkaen Suomen valkoisessa kaartissa, mistä hänet määrättiin I pataljoonan 2. komppaniaan koulutusaliupseeriksi ja myöhemmin varastonhoitajaksi. Armeijasta hän erosi 13. lokakuuta 1918 ja työskenteli sen jälkeen autonkuljettajana ja polkupyörä- sekä automekaanikkona Paavolan pitäjän Rankin kylässä. Hän toimi myös omien töidensä ohella kouluttajana Paavolan suojeluskunnassa vuodesta 1925 alkaen. Suomen sotien aikana hän kantoi kortensa kekoon osallistumalla vartiopalvelukseen kotiseudullaan. Hänet haudattiin Paavolaan. Ylennykset: Aliupseeri 1. maaliskuuta 1918, Vääpeli 13. heinäkuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 2. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Johannes Konstantin Mickelsson

(1. toukokuuta 1890 Korppoo – 16. huhtikuuta 1929) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Johan Mickelsson ja Maria Augusta Fagerlund. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Edla Axa Elvira Sundmanin kanssa ja hänen kuoltuaan toisen kerran vuonna 1926 Alli Matilda Österlundin kanssa. Mickelsson työskenteli merimiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 30. syyskuuta 1915, josta hänet laskettiin siviilitöihin Saksaan jo 18. lokakuuta 1915. Talkaisin Suomeen Mickelsson palasi sisällissodan jälkeen vuoden 1919 alussa ja työskenteli sen jälkeen työmiehenä ja merimiehenä Korppoossa.

Aaro Miettinen

Eero Miettinen

(19. marraskuuta 1899 Kuopio – 5. marraskuuta 1928) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat varastonhoitaja August Miettinen ja Hilda Fredrika Sutinen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Laura Fredrika Piiraisen kanssa, joka kuoli vuonna 1925. Miettinen kävi viisi luokkaa Kuopion klassillista lyseota ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 26. lokakuuta 1917, josta hänet siirrettiin 19. marraskuuta 1917 pataljoonan haupitsipatteriin. Miettinen astui Suomen armeijan palvelukseen jefreitteriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan tykinjohtajaksi Jääkäritykistön 3. patteriin, jonka mukana osallistui taisteluihin Kurussa, Muroleessa, Viljakkalassa ja Ylöjärvellä sekä Tampereella. Hänet määrättiin Tampereen valtauksen jälkeen suoritetussa tykistön uudelleen järjestelyssä vasta muodostettuun Jääkäritykistöprikaatin 3. jääkäripatteriston 6. patteriin niin ikään tykinjohtajaksi. Hän osallistui kuudennen patterin mukana taisteluihin Viipurissa. Sisällissodan jälkeen Miettinen palveli Suomen tykistökoulussa, josta hän erosi 22. syyskuuta 1918 ja suuntasi tiensä Viroon, missä hän osallistui Viron vapaussotaan. Viron vapaussodassa hän toimi jaosjohtajana Pohjan Poikain tykistön 1. patterissa ja otti sen mukana osaa taisteluihin Luhde-Grosshofissa, Valkissa ja Marienburgissa sekä Petserin rintamalla. Virosta palattuaan Miettinen työskenteli kauppa-apulaisena Kuopion osuusliikkeessä, josta hän siirtyi vuonna 1922 Kajaanin Puutavara Osakeyhtiön palvelukseen järjestys- ja palopäälliköksi. Kajaanista hän siirtyi samanlaiseen työhön Diesen Wood Oy:n palvelukseen Pitkärantaan. Pitkärannassa hän toimi samalla paikallisen suojeluskunnan paikallispäällikkönä. Myöhemmin hän työskenteli noin kaksi vuotta Savo oy:n tulitikkutehtaan palveluksessa. Ylennykset: jefreitteri 11. helmikuuta 1918, aliupseeri 9. maaliskuuta 1918, vääpeli 25. elokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 2. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Viron Vapaudenristi II/3 lk; Viron Vapaussodan muistomitali.

Juho Vilhelm Miettinen

(24. marraskuuta 1887 Nurmes – 13. marraskuuta 1966 Nurmes) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Matti Miettinen ja Tiina Tuovinen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1928 Olga Tirkkosen kanssa, joka kuoli vuonna 1932 ja hän avioitui toisen kerran vuonna 1933 Aliina Okkosen kanssa. Miettinen työskenteli työmiehenä Nurmeksessa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 18. joulukuuta 1915, josta hänet siirrettiin 11. toukokuuta 1916 hänellä todetun sairauden takia pataljoonan täydennysjoukkoon ja laskettiin lopulta 10. elokuuta siviilitöihin Saksaan. Takaisin Suomeen Miettinen palasi sisällissodan jälkeen vuoden 1918 lopulla ja työskenteli sen jälkeen pienviljelijänä ja työmiehenä Nurmeksessa.

Olavi Miettinen

(25. heinäkuuta 1892 Kuopion maalaiskunta –) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Lassi Kusti Miettinen ja Vilhelmiina Winska. Miettinen kävi kansakoulun ja työskenteli räätälinä Kuopiossa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 9. marraskuuta 1915. Hänet poistettiin pataljoonan vahvuudesta 1. toukokuuta 1916 ja laskettiin siviilitöihin Saksaa. Takaisin Suomeen Miettinen palasi sisällissodan jälkeen vuoden 1918 lopulla ja työskenteli sen jälkeen räätälinä Kuopion maalaiskunnassa ja Vaasassa.

Väinö Miettinen

Hans Vilhelm Miinala

(11. kesäkuuta 1896 Kemi – 13. maaliskuuta 1925) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat liikemies Alarik Miinala (s.18.syyskuuta 1871 Alatornio) ja Elina Josefina Ruonala (s.30.lokakuuta 1872 Tornio). Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Jenny Vilhelmina Drakan kanssa. Miinala kävi kansakoulun ja työskenteli kauppa-apulaisena Kemissä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 26. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän astui Suomen armeijan palvelukseen varavääpeliksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan vääpeliksi 4. Jääkärirykmentin 11. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Viipurissa. Miinala palveli sisällissodan jälkeen vääpelinä 4. Jääkärirykmentin 3. komppaniassa, josta hänet siirrettiin 7. heinäkuuta 1918 joukkueenjohtajaksi Kaartin jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Armeijasta hän erosi 1. elokuuta 1919 ja siirtyi Alatornion suojeluskunnan paikallispäälliköksi, missä tehtävässä hän toimi vuoden 1920 jälkipuoliskolle saakka. Myöhemmin hän työskenteli liikealalla ensin Kemissä ja vuodesta 1922 alkaen Pietarsaaressa. Ylennykset: Varavääpeli 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 1. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Johan Guido Mikkola

Frans Iisak Mikkonen

(23. joulukuuta 1895 Ristijärvi – 25. syyskuuta 1931) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat räätäli Heikki Mikkonen ja Miina Alviina Kinnunen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1927 Sylvi Maria Karppisen kanssa. Toimi työmiehenä Ristijärvellä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 7. huhtikuuta 1917, josta hänet siirrettiin pataljoonan 1. komppaniaan 10 elokuuta 1917. Mikkonen astui Suomen armeijan palvelukseen jefreitteriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan varapäälliköksi ensin Kuopion 3. vapaaehtoisen komppaniaan ja otti sen mukana osaa taisteluihin Savitaipaleella, Mäntyharjulla ja Lusissa. Hänet siirrettiin huhtikuun alussa vuonna 1918 joukkueenjohtajaksi 6. Jääkärirykmentin 16. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan ja otti osaa sen mukana taisteluihin Sainiolla ja Kelkkalassa sekä Viipurissa. Mikkonen palveli sisällissodan jälkeen joukkueenjohtajana ja kuormastoaliupseerina 6. Jääkärirykmentistä muodostetussa Jääkäripataljoona 6:ssa, josta muodostettiin myöhemmin ensin Jääkäripataljoona 3 ja sitten Kajaanin sissipataljoona ja vihdoin Pohjanmaan jääkäripataljoona. Mikkonen erosi armeijasta 1. toukokuuta 1919, jonka jälkeen hän työskenteli metsätyömiehenä Kainuussa. Ylennykset: jefreitteri 7. helmikuuta 1918, Varavääpeli 1. elokuuta 1918, Vääpeli 22. lokakuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Jaakko Herman Mikkonen

Reino Ilmari Mikkonen

Wäinö Mikkonen

Eemil Minkkinen

(22. joulukuuta 1889 Rautalampi – 29. lokakuuta 1949) oli suomalainen jääkärivääpeli ja maalari. Hänen äitinsä oli Miina Minkkinen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1912 Sofia Jylkkän kanssa. Minkkinen kävi yhden luokan kansakoulua ja työskenteli työmiehenä Kalajoella ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 17. kesäkuuta 1916, josta hänet laskettiin hänellä todetun sairauden takia 27. maaliskuuta 1917 siviilitöihin Saksaan. Hän palasi kumminkin takaisin pataljoonan täydennysjoukkoon 25. huhtikuuta 1917, mutta hänet laskettiin uudelleen siviilitöihin 29. kesäkuuta 1917. Saksasta hän palasi takaisin Suomeen sisällissodan jälkeen toukokuussa 1918 ja hän armeijan palvelukseen 2. kesäkuuta 1918 aliupseeriksi ylennettynä. Hänet sijoitettiin Kaartin jääkäripataljoonan 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 8. syyskuuta 1918 Vuoristoprikaatin tiedonantovälineosastoon ja 6. marraskuuta 1919 hän palasi takaisin Kaartin jääkäripataljoonaan, jossa hänet sijoitettiin konekiväärikomppaniaan. Armeijasta Minkkinen erosi 20. marraskuuta 1919. Hän tosin astui uudelleen armeijan palvelukseen 1. toukokuuta 1921 ja hänet sijoitettiin tällä kertaa 7. Erilliseen konekiväärikomppaniaan, josta hänet vapautettiin 1. elokuuta 1921. Myöhemmin hän työskenteli maalarina Kalajoella ja Konnevedellä. Ylennykset: Aliupseeri 2. kesäkuuta 1918, Vääpeli 15. elokuuta 1918. Kunniamerkit: Jääkärimerkki. Hauta Konneveden vanhalla hautausmaalla, äitinsä kanssa samassa haudassa , Jääkäriliiton pystyttämässä hautakivessä on virheellinen kuolinaika. Hautakivet ovat vierekkäin vanhalla hautausmaalla.

August Moberg

Juho Moilanen

(25. huhtikuuta 1886 Ristijärvi – 19. huhtikuuta 1924) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Joonas Moilanen ja Eeva Karoliina Tolonen. Moilanen työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 9. marraskuuta 1915, josta hänet laskettiin siviilitöihin Saksaan jo 21. joulukuuta 1915. Takaisin Suomeen Moilanen palasi sisällissodan jälkeen vuoden 1918 lopulla, jonka jälkeen hän työskenteli työmiehenä Rovaniemellä. Hänet haudattiin Rovaniemelle.

Herman (Manne) Moilanen

(12. elokuuta 1891 Puolanka – 16. syyskuuta 1965) oli suomalainen jääkäri. Hänen äitinsä oli Kaisa Luukkonen (oma ilmoitus). Moilanen työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 11. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet siirrettiin pataljoonan rintamalta paluun jälkeen 28. maaliskuuta 1917 alkaen Altonan työosastoon, josta hänet laskettiin elokuussa vuonna 1917 siviilitöihin Saksaan. Takaisin Suomeen hän palasi sisällissodan jälkeen 29. marraskuuta 1918 ja työskenteli sen jälkeen työmiehenä Pyhäjärvellä ja vuodesta 1939 alkaen Pihtiputaalla. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Knut Alarik Krysostomus Moliis

(2. elokuuta 1880 Eckerö –) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat rovasti Karl Alfred Konstantin Moliis ja Susanna Mathilda Appelgren. Moliis kävi kuusi luokkaa Vaasan Ruotsalaista lyseota. Hän työskenteli vuodesta 1899 alkaen harjoittelijana valtionrautateillä, jonne hänet nimitettiin vuonna 1902 linjasähköttäjäksi. Vuonna 1906 hän sai nimityksen toisen luokan kirjuriksi. Moliis liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 28. marraskuuta 1916, mutta hänet vapautettiin jo 4. joulukuuta 1916 sotapalvelukseen kelpaamattomana ja laskettiin siviilitöihin Saksaan. Saksassa hän joutui 6. helmikuuta 1917 Altonan työosastoon, josta hänet laskettiin syksyllä 1917 takaisin siviilitöihin. Takaisin Suomeen Moliis palasi sisällissodan jälkeen 13. joulukuuta 1918. Suomessa hän palasi Valtion Rautateiden palvelukseen ja hänet nimitettiin 16. kesäkuuta 1919 kassan- ja varastonhoitajaksi Oulun-Nurmeksen rautatienrakennukselle. Viipurin-Koiviston rautatienrakennukselle hänet nimitettiin 1. huhtikuuta 1923. Moliis poistui maasta maaliskuussa 1924, todennäköisesti Yhdysvaltoihin.

Karl (Kaarlo) Toivo Mull myöh. Mervi

Ruth Margareta Munck

Juho (Janne) Mursu

Elias Eemeli Mustaparta

(28. kesäkuuta 1898 Alatornio – 28. tammikuuta 1925) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä, Tuho Heikki Tiiperi eli Mustaparta ja Anna Greeta Piuva. Mustaparta kävi kansakoulun ja työskenteli maanviljelijänä Alatorniolla ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 28. tammikuuta 1916, josta hänet vapautettiin hänen sairautensa perusteella 5. toukokuuta 1916 ja laskettiin siviilitöihin Saksaan. Saksasta hän palasi takaisin Suomeen 29. marraskuuta 1918 ja työskenteli sen jälkeen maanviljelijänä kotitalossaan. Aa-joella. Hän ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 28. 1. 1916 ja kuulin pioneerikomppaniaan. Vapautettiin sairauden takia, 5. toukokuuta 1916 ja laskettiin siviilitöihin. Palasi Suomeen 29. marraskuuta 1918. Toimi sen jälkeen maanviljelijänä kotitalossaan. Hänet haudattiin Alatornioon. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Erkki Mikonpoika Mustonen

Hemmi Konstantin Mustonen

Johan David Mustonen

(25. heinäkuuta 1891 Joroinen – 27. maaliskuuta 1919) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat työmies Antti Juho Mustonen ja Emma Maria Hartikainen. Mustonen työskenteli maanviljelys- ja metsätöissä Joroisissa ja Pohjois-Suomessa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 2. maaliskuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Mustonen astui Suomen valkoisen armeijan palvelukseen Saksassa 7. helmikuuta 1918 aliupseeriksi ylennettynä. Takaisin Suomeen hän palasi 18. helmikuuta 1918 jääkärien etujoukon mukana Vaasaan. Vaasasta hänet määrättiin Satakunnan joukkojen päällikön käyttöön. Hän toimi kouluttajana Ikaalisiin sijoitetussa kutsuntamiehistä muodostetussa harjoitus- ja vartiokomppaniassa. Myöhemmin hän toimi huhtikuusta lähtien Satakunnan etappipataljoonan päällikkönä. Mustonen palveli sisällissodan jälkeen Suomen valkoisen kaartin Vöyrin pataljoonan taloustoimistossa talousaliupseerina. Hänet haudattiin Joroisiin. Ylennykset: Aliupseeri 7. helmikuuta 1918, Vääpeli keväällä 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Kosti Väinö Mustonen

Toivo Mustonen

(30. heinäkuuta 1891 Sotkamo – 13. helmikuuta 1946) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Heikki Mustonen ja Maria Tervonen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1933 Enni Maria Ramstedtin kanssa. Mustonen kävi kansakoulun ja työskenteli työmiehenä Oulussa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 21. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Mustonen astui Suomen armeijan palvelukseen vääpeliksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan vääpeliksi 5. Jääkärirykmentin 13. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Kuokkalassa ja etenemiseen Rajajoelle. Mustonen palveli sisällissodan jälkeen edelleen 1. komppanian vääpelinä 5. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin Kuopion jalkaväkirykmentti 4. Mustonen erosi armeijasta 11. helmikuuta 1919 ja liittyi Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan, missä hän toimi joukkueenjohtajana ja komppanianpäällikkönä IV pataljoonan 3. komppaniassa ja myöhemmin 2. rykmentin II pataljoonan 3. komppaniassa. Hän osallistui retkikunnalla taisteluihin Veskelyksessä, Niiniselässä, Matrossassa, Polovinassa, Suollusmäellä ja Salmenniskassa. Retkikunnalta palattuaan hän toimi 15. syyskuuta 1919 - 15. joulukuuta 1920 välisenä aikana Sotkamon suojeluskunnan paikallispäällikkönä. Myöhemmin hän työskenteli metsätyönjohtajana Oulussa ja Kajaanissa. Ylennykset: Vääpeli 11. helmikuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Aunuksen Vapaussodan muistomitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Armas Orpo Mykkänen

(1. kesäkuuta 1897 Lapinlahti – 29. huhtikuuta 1918) oli suomalainen jääkäri. Hänen äitinsä oli Anna Mykkänen. Mykkänen työskenteli maalarina Torniossa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 31. lokakuuta 1915, mutta hänet pataljoonan vahvuudesta 8. toukokuuta 1916 ja hänet lähetettiin Altonan työosastoon 15. marraskuuta 1916. Altonasta hänet laskettiin elokuissa 1917 edelleen siviilitöihin Saksaan. Takaisin Suomeen Mykkänen palasi vuosien 1917 – 1918 vaihteessa ja työskenteli sen jälkeen merimiehenä ja kuoli lopulta Bergenissä Norjassa 29. huhtikuuta 1918.

Kalle Heikki Mykkänen

(9. elokuuta 1888 Lapinlahti – 19. toukokuuta 1921) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat työmies Jafet Mykkänen ja Riika Koivisto. Mykkänen kävi kansakoulun ja työskenteli työmiehenä Kemissä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 13. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella, josta hänet laskettiin siviililomalle 10. tammikuuta 1918. Lomalle lähdettyään hän joutui junaonnettomuuteen Osnabrückin lähellä 16. tammikuuta 18 ja jäi sairaalahoitoon Lyypekkiin. Hän oli yksi harvoista jotka selviytyivät turmasta hengissä. Mykkänen palasi takaisin Suomeen sisällissodan jälkeen 10.kesäkuuta 1918 ja astui armeijan palvelukseen ja hänet sijoitettiin 3. Jääkärirykmenttiin, jossa hän palveli aliupseerina III pataljoonassa. Myöhemmin hänet siirrettiin vääpeliksi Pioneeri koulutuspataljoonaan, missä hän palveli vuoteen 1919 saakka, jonka jälkeen hän erosi vakinaisesta palveluksesta ja siirtyi poliisikonstaapeliksi Valkealan nimismiespiiriin. Ylennykset: Aliupseeri 10. kesäkuuta 1918, Varavääpeli 10. heinäkuuta 1918, Vääpeli 8. elokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Jääkärimerkki.

Taavetti Mykkänen

(22. huhtikuuta 1895 Keitele – 24. heinäkuuta 1946) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Salomo Mykkänen ja Kirsti Nousiainen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1931 Aina Vilhelmiina Siekkisen kanssa. Mykkänen kävi kansakoulun ja työskenteli työmiehenä Kemissä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 11. huhtikuuta 1916, josta hänet vapautettiin hänellä todetun sairauden takia 5. toukokuuta 1916 ja laskettiin siviilitöihin Saksaan. Mykkänen palasi takaisin Suomeen sisällissodan jälkeen 29. marraskuuta 1918. Suomesta Mykkänen suuntasi kulkunsa tammikuussa vuonna 1919 Viroon. Virossa hän otti osaa Viron vapaussotaan Pohjaa Poikain rykmentin II pataljoonan 5. komppaniassa. Mykkänen haavoittui Valkin taistelussa 31. tammikuuta 1919. Suomeen palattuaan Mykkänen työskenteli sahantyömiehenä Kemissä. Kunniamerkit: Jääkärimerkki, Viron Vapaussodan muistomitali, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Juho Heikki Myllykoski

(20. helmikuuta 1890 Iisalmen maalaiskunta – 19. heinäkuuta 1931) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen äitinsä oli Kaisa Maria Myllykoski. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Olga Vilhelmiina Lassilan kanssa. Myllykoski kävi kansakoulun ja Pohjois-Savon kansanopiston sekä työskenteli työmiehenä Iisalmessa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 2. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Myllykoski astui armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 7. helmikuuta 1918. Hän saapui takaisin Suomeen 18. helmikuuta 1918 jääkärien etujoukon mukana Vaasaan. Vasasta hänet komennettiin kuopiolaisiin joukkoihin ja otti niiden mukana osaa Mouhun rintaman taisteluihin, jossa hän haavoittui 15. maaliskuuta 1918. Hän pääsi sairaalasta haavoistaan parannuttuaan 31. maaliskuuta 1918, jonka jälkeen hänet määrättiin 11. huhtikuuta 1918 alkaen joukkueenjohtajaksi 6. Jääkärirykmentin 17. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan, jonka mukana hän osallistui taisteluihin Viipurin ympäristössä. Myllykoski palveli sisällissodan jälkeen 12. heinäkuuta 1918 alkaen koulutusaliupseerina ja komppanianvääpelinä Pioneerikoulutuspataljoonan 2. komppaniassa. Armeijasta hän erosi 15. helmikuuta 1919, jonka jälkeen hän toimi 15. huhtikuuta 1919 – 1. maaliskuuta 1920 välisenä aikana Vanajan suojeluskunnan paikallispäällikkönä. Hän siirtyi 1. maaliskuuta 1920 alkaen Valtion rautateiden palvelukseen asemamieheksi Hämeenlinnan asemalle. Hänet haudattiin Hämeenlinnaan. Ylennykset: Aliupseeri 7. helmikuuta 1918, Varavääpeli 23. maaliskuuta 1918, Vääpeli 5. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaudenmitali 2. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Erkki Nestor Myllykytö myöh. Sankelo

(1. tammikuuta 1897 Kortesjärvi – 13. huhtikuuta 1938) oli suomalainen jääkärikersantti. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Jaakko Myllykytö ja Anna Laukki. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1928 Aino Maria Luukkosen kanssa. Tämä Kortesjärveläinen maanviljelijä liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 29. lokakuutakuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Hän saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan aseiden vastaanotto ja rintamallelähettämistehtäviin ja määrättiin huhtikuussa 1918 alkaen varusmestariksi 2. ja 5. Jääkärirykmentin täydennyspataljoonaan. Sisällissodan jälkeen hänet siirrettiin 2. elokuuta 1918 alkaen 5. Jääkärirykmentin (myöh. Kuopion jalkaväkirykmentti n:o 4) 3. konekiväärikomppaniaan. Hän erosi armeijasta 11. tammikuuta 1919 ja liittyi huhtikuussa 1919 Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan ja toimi joukkueenjohtajana 3. pataljoonan 3. komppaniassa. Hän kuului retkikuntaan sen Suomeen paluuseen ja lopulliseen hajottamiseen saakka ja otti osaa pohjoisrintamalla käytyihin taisteluihin. Sotilasuransa jälkeen hän toimi työmiehenä Kangasalla ja Tampereella sekä maaliskuusta 1935 alkaen Vallisaaren ammusvaraston työ- ja vartiomiehenä. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Kersantti vuoden 1918 lopulla. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Juho Valtteri Myllykytö myöh. Sankelo

(22. joulukuuta 1892 Kortesjärvi – 22. maaliskuuta 1942 oli suomalainen jääkärikersantti. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Jaakko Myllykytö ja Sanna Kaisa Antintupa. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1930 Gerda Fransilia Nyholmin kanssa. Myllykytö kävi kolme luokkaa kansakoulua ja työskenteli kotitalossaan Kortesjärvellä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 9. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, josta hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 30. syyskuuta 1916 ja laskettiin siviilitöihin. Hän palasi takaisin pataljoonan täydennysjoukkoon 13. elokuuta 1917 ja sieltä edelleen takaisin 3. komppaniaan 16. elokuuta 1917. Hänet siirrettiin uudelleen pataljoonan täydennysjoukkoon 6. lokakuuta 1917, josta hänet laskettiin siviilitöihin 10. lokakuuta 1917. Suomeen Myllykytö palasi takaisin sisällissodan jälkeen tammikuussa vuonna 1919 ja sai töitä Riihimäen pakkotyölaitoksen vartijana ja myöhemmin etsivänä poliisina Kotkasta. Kotkasta hän muutti Helsinkiin ja siirtyi konstaapeliksi Helsingin poliisilaitokselle, missä hän palveli vuoteen 1924 saakka. Myöhemmin hän työskenteli varastomiehenä Suojeluskuntain ase- ja konepajassa sekä yliesikunnan taisteluvälineosastolla, kunnes vuonna hän siirtyi Merivartiolaitoksen palvelukseen vuonna 1930. Seuraavana vuonna hän siirtyi Vallisaaren ammusvarastolle vartiomieheksi.Myllykytö vaihtoi vuonna 1925 nimensä Sankeloksi. Hänet haudattiin Malmille. Ylennykset: Kersantti 1918. Kunniamerkit: Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Kustaa Kasper Myllymäki

(16. huhtikuuta 1897 Alahärmä – 10. syyskuuta 1969) oli suomalainen jääkärialikersantti. Hänen vanhempansa olivat räätäli Antti Myllymäki ja Sanna Erikoinen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1922 Aina Olivia Roosin kanssa, joka kuoli vuonna 1931. Myllymäki kävi kansakoulun ja työskenteli työmiehenä Alahärmässä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 23. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Myöhemmin hänet siirrettiin 11. helmikuuta 1917 alkaen Altonan työosastoon, josta hänet laskettiin elokuussa vuonna 1917 siviilitöihin Saksaan. Myllymäki palasi takaisin Suomeen sisällissodan jälkeen 29. marraskuuta 1918. Palattuaan hän työskenteli työmiehenä Alahärmässä ja Jepualla. Hän palveli 18. huhtikuuta 1919 alkaen lyhyen ajan alikersanttina Jääkäriprikaatin polkupyöräosastossa. Vuonna 1930 Myllykäki matkusti Kanadaan. Hänet haudattiin South Porcupineen, Ontarioon, Kanadaan. Ylennykset: Alikersantti 18. huhtikuuta 1919. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Aaro Allan Myllynen myöh. Katermo

Myllynen käytti Saksassa peitenimeä Arno Allan Katermo, jonka sukunimen hän vaihtoi lopulta nimekseen vuonna 1941, (17. toukokuuta 1896 Lieksa – 11. syyskuuta 1948) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat työnjohtaja Pekka Myllynen ja Karolina Charlotta Rusanen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1941 Elin Viktoria Idmanin myöh. Harmo kanssa. Hän kävi Nurmeksen yhteiskoulun vuosina 1908 – 1910, mutta erosi 3. luokalta. Myöhemmin hän opiskeli vuosina 1918 - 1922 Münchenissä musiikkia, sekä kirjallisuus- ja taidehistoriaa.

Katermo liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 2. tammikuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Myöhemmin hänet siirrettiin 12. helmikuuta 1918 alkaen pataljoonan täydennysjoukkoon, josta hän erosi myöhemmin. Katermo palasi takaisin Suomeen syksyllä vuonna 1922 ja työskenteli sen jälkeen toimittajana vuosina 1923 – 1924 Karjalan Aamulehdessä ja vuosina 1927 – 1932 Etelä-Suomen toimituksissa. Myöhemmin hän toimi freelancerina sanomalehtialalla. Lehtiin hän kirjoitteli lähinnä artikkeleita, arvosteluja, pakinoita ja novelleja.

Talvi- ja jatkosodan aikana Katermo toimi aluksi aikakauslehtien toimituksissa, kunnes jatkosodan puhjettua hänet sijoitettiin joukkueenjohtajaksi ja vartiopäälliköksi 192. Ilmasuojelukomppaniaan Munkkiniemeen. Hän palveli myös vuosina 1942 – 1943 Helsingin suojeluskuntapiirin liikennetoimistossa. Sotien jälkeen hän jatkoi työskentelyään aikakauslehtien toimittajana ja lopulta Pohjois-Pohjan toimitussihteerinä Kemissä. Hänet haudattiin Helsinkiin Kaartin hautausmaalle. Ylennettiin Hilfsgruppenführer 31. toukokuuta 1917, Vääpeli 1941. Kunniamerkit: Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Einar Otto Evert Karlsson Myntti

Bertel Efraim Mårtenson

Oskari Arvid Mäenpää

(30. huhtikuuta 1897 Kortesjärvi – 25. joulukuuta 1969) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Hermanni Mäenpää ja Maija Liisa Ylikoski. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1929 Martta Sofia Maikkulan kanssa. Mäenpää kävi kansakoulun ja työskenteli maanviljelijänä Kortesjärvellä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 27. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.

Hän astui Suomen armeijan palvelukseen varavääpeliksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan rehumestariksi 1. Jääkärirykmentin 1. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Lempäälässä ja Säiniöllä sekä Viipurissa. Mäenpää määrättiin sisällissodan jälkeen suoritetussa armeijan uudelleenjärjestelyssä Suomen valkoiseen kaartiin, missä hän toimi Lapuan pataljoonan rehumestarina ja 24. lokakuuta 1918 alkaen rykmentin rehumestarina ja hevoshoitopäällikkönä. Mäenpää erosi armeijasta 16. toukokuuta 1919 vain liittyäkseen Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan. Retkikunnalla hän osallistui taisteluihin Rajakonnussa ja Kavannossa, missä hän haavoittui. Myöhemmin Mäenpää osallistui vielä Itä-Karjalan sotaan, joka käytiin vuosina 1921 – 1922. Sodassa hän osallistui Porajärven taisteluun.

Sotaretkiltä palattuaan Mäenpää työskenteli maanviljelijänä ja työnjohtajan apulaisena Pohjois-Suomessa ja vuodesta 1930 alkaen Muurolan parantolan palkollisena. Mäenpää osallistui talvisotaan Muurolan Sotasairaalan palveluksessa ja myöhemmin vääpelinä Jalkaväenkoulutuskeskus 5:n toimituskomppaniassa. Sotien jälkeen Mäenpää hoiti pientilaansa Muurolan Terunperällä. Hänet haudattiin Rovaniemelle. Ylennykset: Varavääpeli 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 25. heinäkuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaudenmitali 2. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Aunuksen Vapaussodan muistomitali, Jääkärimerkki.

Leo Mäkelin

(15. joulukuuta 1897 Tampere –) oli suomalainen jääkärivaravääpeli. Hänen vanhempansa olivat sanomalehdentoimittaja kansanedustaja Yrjö Esaias Emanuel Mäkelin ja Liisa Vuorenmaa. Mäkelin kävi neljä luokkaa Oulun suomalaista lyseota ja työskenteli kauppa-apulaisena Oulussa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 14. helmikuuta 1916, josta hänet siirrettiin 53 muun miehen kera 2. lokakuuta 1917 perustettuun pataljoonan tiedonanto-osastoon. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Mäkelin astui Suomen armeijan palvelukseen varavääpeliksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Vaasassa hän kuitenkin periaatteellisiin syihin vedoten anoi eroa sotapalveluksesta, minkä johdosta hän oli sisällissodan ajan pidätettynä Vaasassa. Hänet kumminkin vapautettiin sodan jälkeen. Hän matkusti vapauduttuaan Vaasasta Ouluun, missä hän toimi liikeapulaisena osuusliike Voiman sähköosastolla maaliskuuhun 1919. Mäkelin matkusti talvella vuonna 1921 Ruotsin kautta Venäjälle ja sieltä saatujen tietojen mukaan hän työskenteli siellä muun muassa Petroskoin seminaarissa sähköopin ja kemian opettajana. Mäkelin kävi Suomessa 1960 - luvulla, jonka jälkeen hänestä ei ole saatavilla tietoja. Ylennykset: Varavääpeli 11. helmikuuta 1918.

Anton Mäkelä

(4. huhtikuuta 1897 Helsinki – 1. huhtikuuta 1926) oli suomalainen suojeluskuntaupseeri. Hänen vanhempansa olivat vahtimestari Anton Mäkelä ja Eva Maria Spiring. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1918 Aleksandra (Sanni) Matilda Veijalaisen kanssa. Mäkelä kävi kansakoulun ja kaksivuotisen liikeapulais-iltakurssin Helsingissä sekä suoritti yksityisesti viidennen luokan Hämeenlinnan lyseossa vuonna 1921. Hän työskenteli konttoristina ja sähköttäjänä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 28. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, missä hän haavoittui 17. lokakuuta 1916 ja oli sen jälkeen hoidettavana eri sairaaloissa. Haavoista parannuttuaan hänet siirrettiin 2. huhtikuuta 1917 pataljoonan täydennysjoukkoon, mistä hänet siirrettiin takaisin omaan komppaniaansa 23. toukokuuta 1917. Mäkelä astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan esikuntavääpeliksi 5. Jääkärirykmentin 13. jääkäripataljoonaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Karjalankannaksella muun muassa Kuokkalassa ja etenemiseen Rajajoelle. Sisällissodan jälkeen Mäkelä palveli edelleen 5. Jääkärirykmentissä, jonka nimi muutettiin myöhemmin muotoon Kuopion jalkaväkirykmentti 4. Rykmentissä hänet määrättiin 2. heinäkuuta 1918 alkaen rykmentin esikuntaan esikuntavääpeliksi. Hänet komennettiin 15. syyskuuta 1918 Viipurin upseerikokelaskouluun, josta hän palasi takaisin rykmenttiinsä kurssin jälkeen 29. tammikuuta 1919. Armeijasta Mäkelä erosi 13. helmikuuta 1919 ja siirtyi suojeluskuntajärjestön palvelukseen. Suojeluskunnissa hänet sijoitettiin 1. maaliskuuta 1919 alkaen Lopen suojeluskunnan paikallispäälliköksi, josta hänet siirrettiin 1. toukokuuta 1922 Joensuun suojeluskuntapiiri VII alueen päälliköksi. Hänet on haudattu Malmille. Mäkelä kävi suojeluskuntaupseerikurssin vuonna 1923 ja taktiikan soveltamiskurssin vuonna 1925 Suojeluskuntain päällystökoulussa. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Vääpeli maaliskuussa 1918, Suojeluskuntaupseeri 5. maaliskuuta 1923. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Evert Mäkelä

Juho Emil Mäkelä

(17. marraskuuta 1896 Kortesjärvi – 29. marraskuuta 1955) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Iisakki Mäkelä ja Liisa Lillkock. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1927 Lahja Katarina Lindenin kanssa. Mäkelä kävi kansakoulun ja työskenteli työmiehenä Kortesjärvellä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 15. joulukuuta 1915, josta hänet siirrettiin 21. toukokuuta 1916 pataljoonan haupitsipatteriin. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Ekkau-Kekkaussa sekä Aa-joella.

Mäkelä astui Suomen armeijan palvelukseen jefreitteriksi ylennettynä Saksassa 7. helmikuuta 1918. Takaisin Suomeen hän palasi aselaiva S/S Virgolla 3. maaliskuuta 1918. Suomessa hänet komennettiin jaosjohtajaksi Jääkäritykistön 3. patteriin. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Kurussa, Muroleessa, Viljakkalassa ja Ylöjärvellä sekä Tampereella. Näissä taisteluissa hän haavoittui lievästi Epilässä 2. huhtikuuta 1918. Tampereen vapautuksen jälkeen hänet sijoitettiin tykistön uudelleen järjestelyn yhteydessä perustetun Jääkäritykistöprikaatin 3. jääkäripatteriston 5. patteriin, jonka mukana osallistui Viipurin valloitukseen.

Mäkelä palveli sisällissodan jälkeen aluksi Suomen tykistökoulussa ja 2. helmikuuta 1919 - 3. syyskuuta 1919 välisen ajan rehumestarina Vuoristotykistössä, josta hänet siirrettiin 1. kesäkuuta 1920 Rannikkotykistörykmentti I :n 1. patteriston 23. patteriin kapitulanttivääpeliksi. Edellä mainitun patterin päällikkönä hän toimi 1. kesäkuuta 1920 - 11. joulukuuta 1921 välisen ajan. Hänet komennettiin 4. maaliskuuta 1922 koulutusaliupseeriksi Rannikkotykistön kapitulanttikouluun. Hän suoritti kyseisen koulun vuonna 1924. Myöhemmin hänet määrättiin 26. joulukuuta 1924 alkaen vääpeliksi 3. patteriston 39. patteriin, josta hän erosi 1. helmikuuta 1927, jonka jälkeen hän työskenteli 1. syyskuuta 1927 alkaen Merisotakoulun kadettiosaston talonmiehenä vuoteen 1945 saakka. Vuonna 1945 hänet siirrettiin Puolustusministeriön palvelukseen ja oli sen palkollisena vuoteen 1951 saakka. Puolustusministeriöstä hän siirtyi Suomenlinnan komendantintoimiston talonmieheksi ja lämmittäjäksi ja oli tehtävässä vuoteen 1953 saakka, jolloin hän jäi eläkkeelle. Hänet haudattiin Mikkeliin Kyyhkylän veljeshautaan. Ylennykset: Jefreitteri 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 6. huhtikuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk. , Vapaussodan muistomitali soljen kera, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 2. lk. mitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Matti Vihtori Mäkelä

(2. syyskuuta 1897 Ylihärmä – 19. heinäkuuta 1964) oli suomalainen jääkärivääpeli Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Vihtori Mäkelä ja Sanna Maria Stenman. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Fanny Eliina Kalijärven kanssa, josta hän erosi vuonna 1931. Mäkelä kävi kansakoulun ja työskenteli maanviljelijänä Alahärmässä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 29. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.

Mäkelä astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi 6. Jääkärirykmentin 16. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Säiniöllä, Kelkkalassa ja Viipurissa. Mäkelä toimi sisällissodan jälkeen koulutusaliupseerina 6. Jääkärirykmentistä muodostetussa Jääkäripataljoona 6:ssa, josta muodostettiin myöhemmin ensin Jääkäripataljoona 3 ja sitten Kajaanin sissipataljoona. Hänet siirrettiin Kajaanin sissipataljoonasta 16. tammikuuta 1919 Kuopion jalkaväkirykmentti 4:ään, josta hän erosi jo tammikuuta 1. helmikuuta 1919 ja liittyi Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan. Mäkelä toimi retkikunnalla joukkueenjohtajana ja komppanianpäällikkönä rykmentin II pataljoonan 1. komppaniassa. Hän osallistui retkikunnalla taisteluihin Pisissä, Saarimäellä, Aunuksenkaupungin ympäristössä, Tuuloksen rintamalla ja Viteleessä. Sotaretkiltä palattuaan Mäkelä työskenteli työnjohtajana tietyömailla Pohjois-Suomessa.

Myöhemmin hän asui muun muassa kuusi vuotta Kanadassa. Hänet haudattiin Ouluun. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 5. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaudenmitali 2. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Aunuksen Vapaussodan muistomitali, Jääkärimerkki.

Niiles Ruben Mäkelä

Paavo Ilmari Mäkelä

(19. heinäkuuta 1896 Noormarkku – 25. toukokuuta 1936) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat isännöitsijä Viktor Mäkelä ja Naima Sofia Bernström. Mäkelä kävi kaksi luokkaa Porin lyseota sekä Porin kauppakoulun. Hän työskenteli konttoristina Noormarkussa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 23. tammikuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Hänet siirrettiin 23. kesäkuuta 1917 hänellä todetun sairauden takia pataljoonan täydennysjoukkoon, josta hänet laskettiin edelleen siviilitöihin Saksaan 12. heinäkuuta 1917. Mäkelä palasi takaisin Suomeen sisällissodan jälkeen 23. marraskuuta 1918. Suomeen paluunsa jälkeen hän palveli 13. tammikuuta - 11. helmikuuta 1919 kersanttina Suomen valkoisen kaartin 5. komppaniassa, jonka jälkeen hän toimi Noormarkun suojeluskunnan harjoituspäällikkönä. Noormarkusta hän siirtyi 15. helmikuuta 1920 Yläneen suojeluskunnan paikallispäälliköksi. Suojeluskunnasta hän erosi 1. heinäkuuta 1921 ja työskenteli sen jälkeen 15. heinäkuuta 1921 alkaen A. Ahlström Oy:n rahalaitosten konttoristina Haminaholmassa, Porissa ja Pihlavassa. Ahlströmiltä hän erosi sairauden takia 31. heinäkuuta 1928. Hänet haudattiin Noormarkkuun. Ylennykset: Kersantti 13. tammikuuta 1919, Vääpeli 1. heinäkuuta 1921. Kunniamerkit: Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Semi Akseli Mäkelä

(25. huhtikuuta 1890 Kurikka – 28. maaliskuuta 1918) oli suomalainen jääkärialiupseeri. Hänen vanhempansa olivat työmies Sameli Mäkelä ja Susanna Samelintytär. Mäkelä kävi kansakoulun ja työskenteli satulaseppänä Kurikassa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 19. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, josta hänet laskettiin siviilitöihin Saksaan 25. marraskuuta 1916. Takaisin pataljoonaan hän palasi 5. heinäkuuta 1917 ja hänet sijoitettiin pataljoonan täydennysjoukkoon, josta hänet siirrettiin 10. elokuuta 1917. takaisin 1. komppaniaan. Mäkelä astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan koulutusaliupseeriksi 2. Jääkärirykmentin 4. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla, jossa hän kaatui 28. maaliskuuta 1918 ja haudattiin Kurikan sankarihautaan. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Toivo Erland Mäkelä

(29. huhtikuuta 1889 Pirkkala – 15. elokuuta 1967) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat kauppias Erland Mäkelä ja Johanna Vesilahti. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1925 Fanny Vilhelmiina Andersinin kanssa. Mäkelä kävi kansakoulun ja työskenteli valajana Helsingissä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 21. joulukuuta 1915, josta hänet laskettiin 15. maaliskuuta siviilitöihin Saksaan hänellä todetun sairauden takia. Sairaalahoitoon hänet passitettiin toukokuussa vuonna 1916 ja oli hoidettavana marraskuuhun saakka. Mäkelä palasi takaisin Suomeen 31. tammikuuta 1919 ja työskenteli sen jälkeen valajana ja työnjohtajana eri valimoissa. Mäkelä perusti vuonna 1922 oman valimon Lappeenrantaan. Luottamustehtäviä Mäkelällä oli elämänsä aikana useita muun muassa hän toimi Etelä-Saimaan Ampujain puheenjohtajana vuosina 1938 – 1946 ja toimi Karjalan Ampujapiirin johtokunnan jäsenenä ja puheenjohtajana vuosina 1948 – 1953 sekä oli Suomen Valimomiesliiton Itä-Suomen osaston hallinnon jäsenenä ja puheenjohtajana vuosina 1949 – 1951. Hän toimi myös Lappeenrannan Käsityö- ja teollisuusyhdistyksen jäsenenä ja varapuheenjohtajana ja Talonomistajain yhdistyksen hallituksen jäsenenä. Näistä toimistaan hänelle myönnettiin Suomen Ampujainliiton kultainen ansiomerkki ja Keskuskauppakamarin 30 vuotis kultainen ansiomerkki. Hänet haudattiin Hyvinkäälle. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 2. lk; Talvisodan muistomitali, Jääkärimerkki.

Väinö Edvard Mäkelä

Kaito (Vaito) Urho Kristianinpoika Mäkelänaho

(käytti Saksassa peitenimeä Mäkelä), (11. lokakuuta 1896 Kemin maalaiskunta – 16. tammikuuta 1918) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Kristian Mäkelänaho ja Emilia Amanda Juhontytär. Mäkelänaho kävi kansakoulun ja työskenteli työmiehenä Kemissä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 9. marraskuuta 1915, josta hänet siirrettiin 21. joulukuuta 1915 alkaen pataljoonan 4. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, josta hänet siirrettiin 26. marraskuuta 1916 alkaen Altonan työosastoon ja laskettiin edelleen elokuussa vuonna 1917 siviilitöihin Saksaan. Mäkelänaho sai surmansa 16. tammikuuta 1918 ollessaan pataljoonasta lomamatkalla Kölniin lähellä Osnabrückin kaupunkia tapahtuneessa junaonnettomuudessa. Hänet haudattiin Osnabrückin hautausmaalle yhdessä yhdentoista muun tapaturmassa menehtyneen jääkärin kanssa. Kunniamerkit: Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Johannes (Jukka) Mäki

Juho Einari Mäki

Matti Olavi Mäki

(5. kesäkuuta 1896 Lapua – 16. tammikuuta 1918) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Aleksanteri Mäki ja Sanna Liisa Luoma. Mäki kävi kansakoulun ja työskenteli suutarina Lapualla ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 11. helmikuuta 1916, josta hänet siirrettiin 30. maaliskuuta 1917 pataljoonan täydennysjoukkoon, josta hänet laskettiin siviilitöihin Saksaan 12. heinäkuuta 1916. Hän palasi takaisin pataljoonan täydennysjoukkoon 12. elokuuta 1917 ja siirrettiin 18. elokuuta 1917 alkaen pataljoonan 4. komppaniaan. Komppaniasta hän pääsi 10. tammikuuta 1918 siviililomalle, mutta joutui 16. tammikuuta 1918 ollessaan matkalla Kölniin lähellä Osnabrückin kaupunkia rautatieonnettomuuteen, missä sai surmansa. Hänet haudattiin Osnabrückin hautausmaahan yhdessä yhdentoista samassa onnettomuudessa kuolleen jääkärin kanssa. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Adam Reinhold Mäkikangas

(9. toukokuuta 1893 Pyhäjärvi – 2. maaliskuuta 1958) oli suomalainen jääkärialikersantti. Hänen äitinsä oli Katariina Matilda Mäkikangas. Mäkikangas työskenteli työmiehenä Pyhäjärvellä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 14. maaliskuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, josta hänet siirrettiin 1. joulukuuta 1916 Altonan työosastoon, josta hänet laskettiin edelleen siviilitöihin Saksaan elokuussa vuonna 1917. Mäkikangas palasi takaisin Suomeen vasta Suomen sisällissodan jälkeen 3. tammikuuta 1919. Suomeen saavuttuaan hän astui 7. tammikuuta 1919 armeijan palvelukseen ja hänet sijoitettiin Pohjolan jääkäripataljoonaan, josta muodostettiin myöhemmin Kajaanin sissipataljoona. Hän toimi pataljoonassa koulutusaliupseerina 2. komppaniassa. Armeijasta hän erosi 10. kesäkuuta 1919 ja työskenteli sen jälkeen työmiehenä Pohjois-Suomessa. Mäkikangas osallistui talvi- ja jatkosotaan aluksi Oulun sotilaspiirin esikunnassa varastotyömiehenä sekä myöhemmin työnjohtajana armeijan suutarinverstaalla Kajaanissa ja Rovaniemellä. Sotien jälkeen hän oli sairaalahoidossa vuoteen 1946 saakka, jonka jälkeen hän hoiti perustamaansa suutariliikettä Oulussa vuoteen 1947 saakka. Myöhemmin hän oli hoidettavana Oulunsalon Vilppulan invalidikodissa vuoteen 1950 saakka ja sen jälkeen Kyyhkylän invalidikodissa vuoteen 1958 saakka. Hänet haudattiin Kyyhkylään. Ylennykset: Alikersantti 3. huhtikuuta 1919. Kunniamerkit: Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Einar Nikolai Mäkinen

Heikki Jalmari Mäkinen

(19. tammikuuta 1892 Loimaa – 25. helmikuuta 1929) oli suomalainen suojeluskuntaupseeri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Kaarle Vihtori Mäkinen (Nokimäki) ja Edla Maria Iivari. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921-27 Eeva Emerentia Kitkon kanssa, joka kuoli vuonna 1927. Mäkinen kävi kansakoulun ja työskenteli maalarina Loimaalla ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 3. maaliskuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Aa-joelta hänet siirrettiin 11. helmikuuta 1917 alkaen Altonan työosastoon, josta hänet laskettiin elokuussa vuonna 1917 siviilitöihin Saksaan. Saksasta Mäkinen palasi takaisin Suomeen sisällissodan jälkeen 24. kesäkuuta 1918 ja astui 4. heinäkuuta 1918 armeijan palvelukseen vääpeliksi ylennettynä. Hänet sijoitettiin Kaartin jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan. Kaartin jääkäripataljoonasta hänet siirrettiin 7. elokuuta 1918 Jääkäriprikaatin polkupyöräosastoon. Mäkinen erosi armeijasta 1. lokakuuta 1920 ja siirtyi suojeluskuntajärjestön palvelukseen. Suojeluskunnassa hänet sijoitettiin 1. syyskuuta 1922 alkaen päälliköksi Varsinais-Suomen suojeluskuntapiirin Loimaan alueelle (myöhemmin piirin VI alue). Suojeluskunnasta Mäkinen erosi 31. joulukuuta 1926 ja työskenteli sen jälkeen maanviljelijänä Loimaalla. Hänet haudattiin Loimaalle. Ylennykset: Vääpeli 4. heinäkuuta 1918, Suojeluskuntaupseeri 10. heinäkuuta 1922. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Urho Lauri Mäkinen

(26. helmikuuta 1891 Vesilahti – 14. helmikuuta 1961) oli suomalainen jääkäri, Saksan armeijan hilfsgruppenführer ja Latvian armeijan luutnantti. Hänen vanhempansa olivat sahanomistaja Antti Edvin Mäkinen ja Josefina Mathilda Fredrika Grönvall. Mäkinen kävi viisi luokkaa Turun suomalaista lyseota ja yhden vuoden Turun kauppakoulua. Hän työskenteli liikemiehenä Turussa ennen liittymistään yhtenä vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 26. kesäkuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 1. komppaniaan. Myöhemmin hänet sijoitettiin 10. syyskuuta 1915 alkaen Kuninkaallisen, Preussin Jääkäripataljoona 27:n konekiväärikomppaniaan, josta hänet siirrettiin 31. maaliskuuta 1916 alkaen pataljoonan täydennysjoukkoon. Täydennysjoukosta hänet siirrettiin 10. joulukuuta 1916 pataljoonan haupitsipatteriin. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Riianlahdella ja Aa-joella. Helmikuussa vuonna 1918, kun pataljoona kotiutettiin Mäkinen oli juuri silloin sairaalahoidossa Königsbergissä ja ei siten kerinnyt pataljoonan paluumatkalle Suomeen. Saksassa Mäkinen liittyi parannuttuaan syksyllä Baltische Landeswehrin palvelukseen. Hänet sijoitettiin Landswehrissä patteriupseeriksi, missä tehtävässä hän otti osaa muun muassa Riian valloitukseen toukokuussa vuonna 1919. Riian valloituksen jälkeen Mäkinen siirtyi kesällä vuonna 1919 Latvian armeijan palvelukseen, jossa hänet ylennettiin luutnantiksi. Latvian armeijassa hän toimi muun muassa komendanttina Majorenhofissa. Mäkinen palveli myöhemmin Viron armeijan panssarijunapataljoonassa (tiedot perustuvat asianomaisen omiin ilmoituksiin). Mäkinen palasi takaisin Suomeen vuonna 1920 ja työskenteli sen jälkeen liikemiehenä ja eri yritysten edustajana. Ylennykset: Hilfsgruppenführer 1. maaliskuuta 1916. Kunniamerkit: Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Johan August Mäkiniemi

Aappo Mäläskä

(24. huhtikuuta 1892 Kestilä – 15. huhtikuuta 1919) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Matti Mäläskä ja Kaisa Rusanen. Mäläskä työskenteli työmiehenä Rovaniemellä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 8. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, josta hänet siirrettiin 14. elokuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon ja komennettiin Suomeen. Suomessa hän toimi itäisellä etapilla Jaatilan etappiaseman hoitajana. Suomesta hän matkusti myöhemmin Norjaan. Norjasta hän palasi Suomeen vuoden 1918 lopulla ja liittyi Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan huhtikuussa 1919, mutta sairastui pian sen jälkeen Salmissa anginaan ja kuoli tautiin 15. huhtikuuta 1919. Hänet haudattiin Salmin luterilaiseen hautausmaahan. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Johannes Mäntylä

Ludvig Mäntylä

Johan Edvard Mättö

Aarne Johannes Määttä

Oskar Määttä

(31. maaliskuuta 1892 Pielisjärvi – 25. lokakuuta 1941) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Israel Määttä ja Elli Kärkkäinen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Hilja Emelina Partasen kanssa. Määttä kävi kansakoulun ja työskenteli räätälinä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 23. elokuuta 1917, josta hänet laskettiin siviilitöihin 4. syyskuuta 1917 sotapalvelukseen kykenemättömänä. Takaisin Suomeen hän palasi 11. joulukuuta 1918 ja työskenteli sen jälkeen räätälinä Pielisjärvellä. Vuodesta 1937 lähtien hän hoiti omistamaansa vaatturiliikettä Lieksassa vuoteen 1941 saakka. Talvi- ja jatkosodan aikana Määttä toimi väestönsuojelutehtävissä Lieksassa.

Fredrik Verner Möller

(käytti Saksassa peitenimeä Werner Müller), (16. tammikuuta 1895 Kuolajärvi – 19. huhtikuuta 1941) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat kruununnimismies Berndt Fredrik Ossian Möller ja Naema Johanna Castron. Möller kävi viisi luokkaa Tornion yhteiskoulua ja työskenteli tullivartijana Torniossa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 30. elokuuta 1915, josta hänet siirrettiin 16. maaliskuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon. Hänet vapautettiin myöhemmin armeijasta sairauden takia 20. syyskuuta 1916 ja laskettiin edelleen siviilitöihin. Takaisin Suomeen Möller palasi keväällä 1918. Seuraavana vuonna hän sairastui ja joutui hoidettavaksi Pitkäniemen mielisairaalaan, jossa oli hoidettavana kuolemaansa saakka. Hänet haudattiin Kokkolaan.

Henrik Vilhelm Mörk

(4. kesäkuuta 1894 Helsinki – 21. lokakuuta 1920) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat kaivertaja Anders Edvard Mörk ja Engla Erika Lindert. Mörk kävi kansakoulun ja työskenteli hammasteknikkona Helsingissä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 21. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän osallistui vuonna 1917 Libaussa järjestetyille autokursseille. Mörk astui Suomen armeijan palvelukseen varavääpeliksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi 3. Jääkärirykmentin 5. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Tampereella ja Viipurissa. Mörk palveli sisällissodan jälkeen edelleen 3. Jääkärirykmentissä. josta muodostettiin myöhemmin Savon jääkärirykmentti 3. Hän toimi rykmentissä rykmentin asemestarina. Hänet komennettiin 8. heinäkuuta 1918 alkaen Vaasaan asemestarikursseille ja siirrettiin sen jälkeen 15. tammikuuta 1919 alkaen Autopataljoonaan. Armeijasta hän erosi 28. helmikuuta 1919, mutta uudelleen armeijan palvelukseen jo l. toukokuuta 1919 ja hänet sijoitettiin asemestariksi Uudenmaan rykmenttiin. Hänet haudattiin Helsingin Hietaniemen hautausmaalle. Ylennykset: varavääpeli 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 4. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Aarne Wennfrid Möttönen

Lähteet

• A. Wegelius, Suomen leijona ja Saksan kotka, WSOY Porvoo 1938.
• Jernström, E. (toim.): Jääkärit maailmansodassa. Helsinki: Sotateos Oy, 1933. Teoksella ei ole ISBN:a..
• Onttonen, Markku (toim.): Jääkärikirja. Helsinki : Gummerus : Ajatus, 2002. ISBN 951-20-6232-1.
• Lackman, Matti: Jääkärimuistelmia. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13498-1.
• Lackman, Matti: Suomen vai Saksan puolesta? : jääkäreiden tuntematon historia. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-16158-X.
• Lauerma, Matti, toim. Markku Onttonen ja Hilkka Vitikka: Jääkärien tie. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1984. ISBN 951-0-12588-1.
• Lauerma, Matti: Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27 : vaiheet ja vaikutus. Porvoo, Helsinki: WSOY, 1966. Teoksella ei ole ISBN:a..
• Jaakko Suomalainen, Johannes Sundvall, Emerik Olsoni, Arno Jaatinen toim. Suomen Jääkärit, elämä ja toiminta sanoin ja kuvin osa 1 ja 2, Osakeyhtiö sotakuvia Kuopio 1933
• Aarne Sihvo, Kolmasti komennettuna, Gummerus Jyväskylä 1918
• A. Wegelius, Aseveljet 1 ja 2, WSOY Porvoo 1924
• Heikki Nurmio ja Leonard Grandell toim. Viipurin valloitus kenraalimajuri Wilkmanin armeijaryhmän toiminta. Kustannusosakeyhtiö Ahjo Helsinki 1919
• Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja Genos 54(1983), s. 18–22 Koonnut ulkoasiainneuvos Åke Backström.
• Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975, ISBN 951-99046-9-7
• Keskipohjalaisia elämäkertoja. Kokkola, 1995.
• Toim. Ignatius, Theslöf, Palmén, Grotenfelt, Nordenstreng, Soikkeli: Suomen vapaussota I–VI Otava Helsinki 1920–1925.
• Pekkola, Auer: Kalterijääkärit I–III, Wsoy Porvoo 1930.
• Toim. Kai Donner, Th. Svedlin ja Heikki Nurmio, Suomen vapaussota I–VIII, Gummerus Jyväskylä 1927.
• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• N. V. Hersalo, Suojeluskuntain historia I–III, Hata Oy Vaasa 1966.
• Toim. L. Harvila, M. Alajoki, M. O. Rintanen ja M. Vanonen, Tykkimies 1960, Suomen kenttätykistön säätiön vuosikirja n:o 3, Kirjapaino Vaasa Oy, Vaasa 1960.
• Sotavuodet Kalajoella, Kalajoen veteraanijärjestöt 1991.