Lei Chien-ying (kiin.: 雷千瑩; pinyin: Léi Qiānyíng, s. 17. huhtikuuta 1990) on taiwanilainen jousiampuja ja olympiamitalisti.

Mitalit
Maa:  Taiwan
Naisten jousiammunta
Olympialaiset
Pronssia Pronssia Rio de Janeiro 2016 Joukkue
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa ’s-Hertogenbosch 2019 Yksilö
Kultaa Kultaa ’s-Hertogenbosch 2019 Joukkue
AM-kilpailut
Kultaa Kultaa Taipei 2013 Yksilö
Kultaa Kultaa Bangkok 2015 Sekapari
Hopeaa Hopeaa Taipei 2013 Joukkue
Hopeaa Hopeaa Bangkok 2019 Sekapari

Lei on kilpaillut vuodesta 2009 lähtien, jolloin hän osallistui Aasian-mestaruuskilpailuihin, joissa oli kymmenes. Vuonna 2010 Lein paras sijoitus oli kolmas Aasian Grand Prix -kilpailussa. Ensimmäisiin maailmanmestaruuskilpailuihin Lei osallistui Torinon MM-kilpailuissa 2011, mutta hävisi ensimmäisen ottelunsa chileläiselle Denisse Van Lamoenille. Lei kilpaili Lontoon olympialaisissa sekä yksilö- että joukkuekilpailussa. Hän oli sijoitusammuntojen jälkeen 39. Yksilökilpailun ensimmäisellä kierroksella hän voitti turkkilaisen Begül Löklüoğlun, mutta hävisi toisella kierroksella tanskalaiselle Carina Christiansenille 6–4.[1] Joukkuekilpailussa Taiwan pääsi aloittamaan suoraan puolivälierävaiheesta, jossa Taiwan kohtasi Venäjän. Venäjä voitti ottelun vasta lisänuolien avulla.[2][3]

Lei kilpaili vuoden 2013 MM-kilpailuissa, mutta hävisi kolmannella kierroksella. Hän kilpaili myös saman vuoden AM-kilpailuissa, joissa voitti kultaa yksilökilpailusta ja hopeaa joukkuekilpailusta.[4] Seuraavan kerran hän kilpaili arvokilpailuissa vuoden 2015 AM-kilpailuissa. Yksilökilpailussa Lei pääsi suoraan kolmannelle kierrokselle, mutta hävisi Melika Abdolkarimille 6–4. Joukkuekilpailussa Taiwan hävisi välierissä Etelä-Korealle ja pronssiottelussa Kiinalle. Sekaparikilpailussa Taiwan eteni loppuotteluun voittamalla ensin Myanmarin, Pohjois-Korean ja Intian. Loppuottelussa Taiwan voitti Etelä-Korean.[5] Vuonna 2016 Lei kilpaili Rio de Janeiron olympialaisissa yksilö- ja joukkuekilpailussa. Yksilökilpailun ensimmäisellä kierroksella Lei voitti espanjalaisen Adriana Martínin, mutta hävisi toisella kierroksella eteläkorealaiselle Choi Mi-Seonille.[6] Joukkuekilpailussa Taiwanin joukkue saavutti pronssia voitettuaan pronssiottelussa Italian 5–3.[7][3]

Vuoden 2019 MM-kilpailuissa Lei kilpaili useassa sarjassa. Yksilökilpailussa hän pääsi aloittamaan kolmannelta kierrokselta. Hän eteni puolivälieriin voittamalla ensimmäiset kaksi otteluaan 6–0. Puolivälierissä Lei voitti moldovalaisen Alexandra Mîrcan ja välierissä eteläkorealaisen Choi Mi-sunin. Loppuottelussa Lei voitti eteläkorealaisen Kang Chae-youngin 6–5. Joukkuekilpailussa Taiwan voitti toisella kierroksella Ranskan ja puolivälierissä Valko-Venäjän 6–0. Välierissä Taiwan voitti Kiinan 5–1 ja loppuottelussa Etelä-Korean 6–2. Sekaparikilpailussa Lei kilpaili Tang Chih-chunin parina. He voittiva toisella kierroksella Saksan ja puolivälierissä Japanin kummatkin 6–0. Välierissä Alankomaiden pari voitti taiwanilaiset ja pronssiottelussa Italia voitti taiwanilaisparin 5–3.[8] Bangkokin AM-kilpailuissa 2019 Lei saavutti hopeaa sekanelinpelissä.[3]

Lähteet muokkaa

  1. 2012 Summer Olympics - Archery - Individual, Women Olympedia. Viitattu 21.4.2021. (englanniksi)
  2. 2012 Summer Olympics - Archery - Team, Women Olympedia. Viitattu 21.4.2021. (englanniksi)
  3. a b c Lei Chien-ying - Results WA. Viitattu 21.4.2021. (englanniksi)
  4. 18TH ASIAN ARCHERY CHAMPIONSHIPS & YOG QUALIFIER 2013 WA. Viitattu 21.4.2021. (englanniksi)
  5. BANGKOK 2015 ASIAN ARCHERY CHAMPIONSHIPS + CQT WA. Viitattu 21.4.2021. (englanniksi)
  6. 2016 Summer Olympics - Archery - Individual, Women Olympedia. Viitattu 21.4.2021. (englanniksi)
  7. 2016 Summer Olympics - Archery - Team, Women Olympedia. Viitattu 21.4.2021. (englanniksi)
  8. ’S-HERTOGENBOSCH 2019 HYUNDAI WORLD ARCHERY CHAMPIONSHIPS + OG QT WORLD RANKING EVENT WA. Viitattu 21.4.2021. (englanniksi)