Jousiammunta
Jousiammunta on ampumista jousella ja nuolella. Nuolet voi tähdätä esimerkiksi maalitauluun tai jousimetsästyksessä saaliseläimeen. Jousiammunta on urheilumuoto ja olympialaji. Entisaikaan myös sodissa käytettiin jousiampujia.
Historia muokkaa
Jousi on perinteinen ase, jota on käytetty eri puolilla maailmaa jo kivikaudella ja jota käytetään edelleen joissain yhteisöissä. Jousia on käytetty metsästyksessä, sodankäynnissä ja urheiluvälineenä.[1]
Jouset kädessään suurriistaa takaa ajavia metsästäjiä kuvataan muun muassa luola- ja kalliomaalauksissa, jotka on ajoitettu 20 000–50 000 vuoden taakse. Jousen ja nuolen käytön on arvioitu ulottuvan paljon sitäkin varhaisemmalle ajalle ihmiskunnan historiassa. Jousella ovat ampuneet lähes kaikki alkuperäiskansat. Merkittävistä alueista vain Australiassa jousta ei käytetty, vaan sen tilalla käytettiin bumerangeja ja vipukeihäitä.[2]
Vanhat jouset olivat joko yhdestä puusta tehtyjä pitkäjousia tai useasta osasta koottuja yhdistelmäjousia eli vahvistettuja jousia. Muinaisten egyptiläisten tiedetään käyttäneen pitkäjousta sota-aseenaan jo 3500 eaa. Yksipuista pitkäjousta käyttivät Englannin armeijat vielä keskiajalla. Japanilaisilla oli bambusta koostettuja pitkäjousia, joita käytettiin aina 1900-luvulle saakka. Suomalaisten ja lappalaisten jouset oli koottu koivusta ja männystä, ja suomalaisia sotilaita pidettiin 1500-luvulla erittäin taitavina käsijousella ampujina. Arktisten alueiden kansat vahvistivat jousiaan joskus valaan luilla ja jänteillä.[3]
Lyhyitä vastakaarijousia alettiin käyttää ratsastajien aseena noin 2000 eaa. Keskiajalla mongolikansat käyttivät lyhyitä vastakaarijousiaan hyvin tehokkaasti valloittaessaan suuria alueita. Vastakaarijousi lienee kiinalaista keksintöä. Kiinalaiset keksivät luultavasti myös varsijousen, jota he käyttivät sota-aseena jo noin 1500 eaa. Keski-Euroopassa varsijousi oli tärkeä ase lyhyen ajan ennen tuliaseiden käyttöönottoa. Pohjolassa varsijousi on ollut merkittävä metsästysase; sota-aseena jousta käytettiin Suomessa viimeisiä kertoja Porrassalmen taistelussa 1789.[4]
Nuolenkärjet valmistettiin aluksi karkaisemalla puuta polttamalla. Myöhemmin nuolenkärkiä on tehty kivestä, luusta ja metallista, mutta Amazonin intiaanit käyttävät edelleen puukärkisiä nuolia kalastamisessa.[5]
Välineet muokkaa
Jousi muokkaa
- Pääartikkeli: Jousi (ase)
Jousi koostuu yksinkertaisimmillaan joustavasta kaaresta ja jänteestä. Jousta jännittäessään ampuja varastoi jänteen avulla käsivarsiensa ja selkälihastensa energiaa jousena toimiviin rakenteisiin. Ne puolestaan siirtävät jänteen avulla liike-energian nuoleen, joka voi laukaistaessa lähteä jopa yli 90 metrin sekuntinopeudella.[6]
Jouset jaetaan nykyisin rakenteen mukaan pitkäjousiin, vastakaarijousiin, taljajousiin ja jalkajousiin eli varsijousiin. Jokaiseen perustyyppiin kuuluu useita erilaisia malleja ja muunnoksia. Primitiivijouset ovat yksinkertaisia luonnonmateriaaleista valmistettuja perinteisen mallisia välineitä, jotka edustavat tunnettuja historiallisia kulttuureita. Taljajousi on uudenaikainen jousityyppi, jossa on apupyöriä, epäkeskoja ja apujänteitä, joilla jänteelle varastoidaan lisää heittovoimaa.[6]
Jousen rungossa voi olla tähtäin. Se kohdistetaan tauluun, ja silmä tarkennetaan siihen ennen laukaisua. Vaistoammunnassa käytetään jousta, jossa ei ole tähtäintä.[7]
Nuoli muokkaa
- Pääartikkeli: Nuoli
Nuolen osia ovat nuoliputki, insertit, sulat ja kärki. Nuolten rungot valmistetaan nykyisin hiilikuidusta, alumiinista, puusta, lasikuidusta tai ruostumattomasta teräksestä.[8] Valmiina ostettavat nuolet valitaan ampujan pituuden ja jousen jäykkyyden mukaan. Nuolen voi ostaa myös osina ja koota itse. Nuolen oleellisia ominaisuuksia ampujan kannalta ovat jäykkyys ja pituus.[9] Kilpailuissa pyritään hyvään osumistarkkuuteen käyttämällä jäykkiä, ohutseinäisiä ja kevyitä nuolia, joilla on kevyt kärki. Maastoammunnassa ja metsästysammunnassa käytetään vahvempia nuolia.[8]
Muita varusteita muokkaa
Laukaisulaitetta voidaan käyttää, jos jousen laukaisu sormilla olisi ilman sitä liian vaikeaa suuren jännekulman vuoksi, kuten taljajousessa usein on. Laukaisulaitetta pidetään laukaisukädessä, jänne asetetaan siihen ja vapautetaan laukaisussa.[10]
Jousiampujan muita lisävarusteita ovat esimerkiksi stabilaattorit, vakaimet ja tuet, valolähteet ja laserit, kuvauslaitteet, nopeusmittari ja etäisyysmittari, jouseen kiinnitettävät siimakela ja äänenvaimennin, sormiläppä ja sormisuojus, rannesuoja ja rannelenkki, jousivaaka, nuolen irrottimet, jousen rakennus- ja virityssarjat sekä jousilaukku, nuoliteline ja nuolikotelo.[11]
Ampuminen muokkaa
Jos jousta on säilytetty virittämättömänä, se viritetään ennen käyttöä. Virityksessä jänne kiinnitetään kireäksi jousen kärkiin. Jänteen virittämiseen on useita erilaisia menetelmiä, ja siinä voi käyttää apuna esimerkiksi apujännettä, seinään kiinnitettyjä tappeja, virityslaatikkoa tai virityspenkkiä.[12]
Jouseen asetetaan halutut säädöt ennen ampumista. Asetuksiin kuuluvat esimerkiksi jännevälin tai vetopituuden säätö, jousen tillerin säätö ja nuolihyllyn asetukset.[13]
Jousen vetopituus on se mitta, jonka verran ampuja vetää nuolta vireeseen. Vetopituus riippuu ampujan koosta: tavallinen vetopituus miesampujalle on 27–30 tuumaa, naisille ja junioreille usein vähemmän. Taljajousta vedetään yleensä 1–2 tuumaa enemmän kuin perinteistä vastakaari- tai pitkäjousta, sillä vetojäykkyys kasvaa voimakkaasti vedon loppuvaiheessa. Taljajousen vetopituutta voi yleensä säätää.[14]
Jousella voi ampua oikealla tai vasemmalla kädellä, ja jousia valmistetaan sekä oikea- että vasenkätisinä malleina. Oikeakätiset henkilöt ampuvat yleensä pitäen jousta vasemmassa kädessään ja vetäen nuolta oikealla kädellään. Jos vasen silmä on kuitenkin hallitseva, oikeakätiselle voi joskus olla luontevampaa ampua vasenkätisenä. Oikeakätisen jousessa ikkunaleikkaus, jonka kautta nuoli ammutaan, on vasemmalla puolella.[14]
Nuolia ammutaan maaliin, joka voi olla esimerkiksi sisäkkäisistä renkaista maalattu maalitaulu tai luonnolliselta näyttävä eläimen kuva. Maalin takana on tausta, johon nuolet pysähtyvät, sekä turvallinen tila.[15]
Ampuja seisoo vartalo ja jalkaterät valintansa mukaan suunnattuina joko ampumalinjan mukaisesti tai hiukan siitä vinoon eteen tai taaksepäin. Jokaisessa asennossa on omat etunsa ja haittansa. Ampuja pitää jousta toisessa kädessään ja asettaa toisella kädellään nuolen jänteelle ja nuolihyllylle. Hän suoristaa jousta pitävän kätensä, vetää jänteen leukansa, poskensa tai niskansa tasolle, tähtää ja laukaisee eli päästää nuolen irti.[16] Testiammunnan perusteella voidaan hienosäädöillä ja mikrosäädöillä korjata tähtäyksen mahdollinen korkeusvirhe tai sivuttaisvirhe, tai nuolen epämääräinen lento.[17]
Kilpailutyypit muokkaa
Tauluammunta on jousiammunnan pääkilpailumuoto. Siinä käytetään tähtäinjousta, taljajousta, vaistojousta tai pitkäjousta. Olympialaisissa ammutaan vain tähtäinjousella.[18]
Ammuntamatka tähtäinjousella ammuttaessa on 70 metriä. Taulu on halkaisijaltaan 122 senttimetriä ja kympin halkaisija on 12 senttimetriä. Taljajousella, vaistojousella ja pitkäjousella ammutaan 50 metrin matkalta.[18]
Tauluammunnassa on henkilökohtainen kilpailu, parikilpailu ja joukkuekilpailu. Tauluammunnan alkukilpailussa ammutaan 72 nuolta. Parhaat pääsevät kahden kilpailijan välisille pudotuskierroksille, jotka huipentuvat mitaliotteluihin. Otteluissa ammutaan 15 nuolta, tähtäinjousella 9–15 nuolta, kolmen nuolen sarjoissa. Eri jousityypeille on oma pistelaskunsa.[18]
Maastoammunnassa käytetään tähtäinjousta, taljajousta tai vaistojousta. Ammuntamatkat ovat viidestä metristä 60 metriin ja taulut halkaisijaltaan 20 senttimetristä 80 senttimetriin. Alkukilpailussa ammutaan 144 nuolta kahden päivän aikana 24 ammuntapaikalla, jotka sijaitsevat maastossa. Pudotuskierroksille pääsee 16 parasta kilpailijaa tai 8 parasta joukkuetta.[19]
Harrastuksena muokkaa
Suomessa jousiammuntaa voi harrastaa lähes 70 seurassa (vuonna 2008). Jousiammunnan opettelu vie paljon aikaa ja vaatii pitkäjänteisyyttä. Jousiammunta tarjoaa vastapainoa kiireiselle elämänrytmille, sillä siinä on pystyttävä keskittymään tilanteeseen ja kontrolloitava hermoja.[20]
Jousiammuntaharrastusta suositellaan aloitettavaksi aikaisintaan kymmenvuotiaana, sillä vasta tuolloin katsotaan ampujalla olevan riittävästi keskittymiskykyä sekä voimaa jousen jännittämiseen. Ensimmäinen kilpailusarja on tarkoitettu 10–12-vuotiaille. Vanhimmat jousiammunnan harrastajat ovat Suomessa yli 70-vuotiaita.[20]
Lähteet muokkaa
- Hyytinen, Timo: Suuri jousikirja: jouset, jousiammunta, jousimetsästys. Arma Fennica, 2008. ISBN 978-952-5687-05-7.
- Hyytinen, Timo: Jousikirja: jousen historia, jousityypit, varusteet, jousiammunnan tekniikka, jousimetsästys, jousikalastus. Arma Fennica, 2016. ISBN 978-952-5687-38-5.
Viitteet muokkaa
- ↑ Hyytinen 2008, s. 7.
- ↑ Hyytinen 2016, s. 5.
- ↑ Hyytinen 2016, s. 5–6.
- ↑ Hyytinen 2016, s. 7–8.
- ↑ Hyytinen 2016, s. 8.
- ↑ a b Hyytinen 2008, s. 7–9.
- ↑ Hyytinen 2008, s. 99, 114.
- ↑ a b Hyytinen 2016, s. 47.
- ↑ Hyytinen 2008, s. 21–23.
- ↑ Hyytinen 2008, s. 28–29.
- ↑ Hyytinen 2016, s. 31–43.
- ↑ Hyytinen 2008, s. 32–33.
- ↑ Hyytinen 2008, s. 35–41.
- ↑ a b Hyytinen 2008, s. 20.
- ↑ Hyytinen 2008, s. 30–31.
- ↑ Hyytinen 2008, s. 92–106.
- ↑ Hyytinen 2008, s. 42–51.
- ↑ a b c Tauluammunta Suomen jousiampujain liitto. Arkistoitu 2.3.2019. Viitattu 1.3.2019.
- ↑ Maastoammunta Suomen jousiampujain liitto. Arkistoitu 2.3.2019. Viitattu 1.3.2019.
- ↑ a b Hyytinen 2008, s. 109.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jousiammunta Wikimedia Commonsissa
