Lavea lähes väljä etuvokaali
Lavea lähes väljä etuvokaali on vokaaliäänne, jota suomen kielen oikeinkirjoituksessa merkitään kirjaimella Ä/ä. Kansainvälisessä foneettisessa aakkostossa sen merkki on [æ].[1] Se asettuu vielä väljemmän etuvokaalin [a] ja puoliväljän etuvokaalin [ɛ] väliin, ja monessa kielessä jotkut näistä äänteistä ovatkin toistensa allofoneja. Suomen fonologiassa äänteen takainen vastine on lavea väljä takavokaali, jota merkitään foneettisesti niin sanotulla latinalaisella alfalla [ɑ] ja suomen kielen oikeinkirjoituksessa kirjaimella A/a.
| IPA | ⟨æ⟩ |
| X-SAMPA |
{ |
| IPA – Unicode | U+00E6 |
|
|
|
Ääntäminen muokkaa
Vokaalia [æ] määrittävät seuraavat foneettiset piirteet:
- Vokaali on etinen, koska kielen massa suuontelossa on suhteellisen edessä.
- Vokaali on lähes väljä, koska kielen korkein kohta on varsin alhaalla, muttei alimmassa mahdollisessa kohdassaan.
- Vokaali on lavea, koska huulten asento on soikea, ei pyöreä.
Esiintyminen eri kielissä muokkaa
Lavea lähes väljä takavokaali [æ] esiintyy vain joissakin kielissä spesifinä foneemina. Sen kirjoitustapa vaihtelee.
- Suomessa ja virossa [æ] merkitään kirjaimella ä.
- Ruotsissa [æ] voidaan merkitä kirjaimella ä tai e sanasta riippuen, ja toisaalta kirjain ä voi edustaa myös äännettä [e]; esimerkiksi erkänna ääntyy /ærtʃennɑ/.
- Norjassa ja tanskassa se kirjoitetaan æ, norjassa usein myös e. Norjassa äänne on tyypillisesti hiukan keskisempi kuin suomessa, paitsi diftongissa /æi/.
- Englannissa kirjain a edustaa usein äännettä [æ], esimerkiksi sanassa hat.
- Azerissa [æ] merkitään kirjaimella ə. Alun perin käytössä oli vuoteen 1991 kyrillinen kirjaimisto, jossa äänteelle oli käytössä vastaava kirjain. Ensimmäisessä latinalaisen kirjaimiston versiossa äännettä kuvasi kirjain ä, mutta se vaihdettiin nykyiseen (ə) heti seuraavana vuonna.[2]
- Tataarissa kyrillisessä versiossa käytetään samaa kuin azerin (ə) ja latinalaisessa versiossa kirjainta ä, joskin myös ə on ollut käytössä latinan kirjaimistolla.[3]
- Turkissa kirjain e lausutaan [ɛ]~[æ] silloin kun sitä seuraa tavut m, n, l, r.[4]
Monissa kielissä, muun muassa ranskassa ja saksassa, esiintyy suomen /æ/- ja /e/-äänteiden väliin sijoittuva lavea puoliväljä etuvokaali [ɛ].
Lähteet muokkaa
- Wiik, Kalevi: Fonetiikan perusteet. Suomenkielinen oppikirja. Helsinki: WSOY kurssikirjat, 1981. ISBN 951-0-10324-1.
Viitteet muokkaa
- ↑ IPA i-charts (2023) International Phonetics Association. Viitattu 1.3.2023. (englanniksi)
- ↑ Script change in Azerbaijan: acts of identity, Lynley Hatcher, International Journal of the Sociology of Language. Volume 2008, Issue 192, Pages 105–116
- ↑ Law on the use of the Tatar language as the state language of the republic of Tatarstan gossov.tatarstan.ru. Arkistoitu 3.3.2016. Viitattu 13.12.2022.
- ↑ Göksel, Asli; Kerslake, Celia (2005), Turkish: a comprehensive grammar, Routledge, ISBN 978-0415114943
- ↑ Wiik, s. 35–42.
