Kuopion hiippakunnan piispa

Kuopion hiippakunnan piispa johtaa Kuopion hiippakuntaa. Kuopion hiippakunnan piispa toimii hiippakuntansa hengellisenä johtajana ja ylimpänä virkamiehenä.[1] Piispan hengellisiin tehtäviin kuuluu valvoa, että saarnoissa noudatetaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustusta ja että sakramentit sekä jumalanpalvelukset toimitetaan kirkon määräysten ja tradition mukaisesti. Virkansa puolesta piispa toimii Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulin puheenjohtajana sekä piispainkokouksen että kirkolliskokouksen jäsenenä. Piispa vihkii myös Kuopion hiippakunnan papit, lehtorit, kirkot ja kappelit. Piispa asettaa myös vakinaiset papit virkoihinsa ja suorittaa seurakunnissa piispantarkastuksia.[2]

Kuopion hiippakunnan piispa
Kuopion hiippakunnan piispan vaakuna.
Piispa Jari Jolkkonen
Nimittäjä Kuopion hiippakunta
Perustettu 1939
Ensimmäinen Eino Sormunen
Kotisivut https://www.piispajarijolkkonen.fi/

Kuopion hiippakunnan piispana on toiminut 6. toukokuuta 2012 lähtien Jari Jolkkonen.[3]

Piispat muokkaa

piispa virka-aika lisätietoa
  Eino Sormunen 1939–1962
  Olavi Kares 1962–1974
Paavo Kortekangas 1974–1981
  Jukka Malmivaara 1981–1984
Matti Sihvonen 1984–1996
  Wille Riekkinen 1996–2012
  Jari Jolkkonen 2012–

Lähteet muokkaa

  1. Piispat Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 14.5.2024.
  2. Sanasto: Piispa Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 14.5.2024.
  3. Kuopion piispa Piispa Jari Jolkkonen. Viitattu 14.5.2024.