Koripallon maailmanmestaruuskilpailut 2023

Koripallon maailmanmestaruuskilpailut 2023 pelattiin 25. elokuuta – 10. syyskuuta 2023 Filippiineillä, Japanissa ja Indonesiassa. Kyseessä on historian ensimmäinen kerta, kun MM-kilpailujen isännyys on jaettu useamman maan kesken ja ensimmäinen kerta, kun kisat pelataan toisen kerran peräkkäin muulla mantereella kuin Euroopassa tai Etelä-Amerikassa. Pelipaikkakuntia oli viisi, ja mitaliottelut pelattiin Filippiineillä Mall of Asia Arenalla. MM-lopputurnaukseen osallistui edelliskisojen tapaan 32 maajoukkuetta.[1]

Koripallon maailman­mestaruus­kilpailut 2023
2023 FIBA Basketball World Cup
Joukkueet 32
Isäntämaa  Filippiinit
 Indonesia
 Japani
Kaupungit Bocaue, Quezon City, Pasay, Jakarta, Okinawa
Ajankohta 25. elokuuta – 10. syyskuuta 2023
Mitalistit
Kultaa  Saksa
Hopeaa  Serbia
Pronssia  Kanada
Ottelut 92
Yleisö 700 665 (7 616 ottelua kohti)
Arvokkain pelaaja Saksa Dennis Schröder
← 2019 2027 →

Filippiinit ja Japani ovat isännöineet MM-kilpailuja kerran aikaisemmin, Japani vuonna 2006 ja Filippiinit vuonna 1978. Indonesialle kisaisännyys on historian ensimmäinen.[2]

Loppuottelu pelattiin Eurooppalaisten joukkueiden kesken. Dennis Schröderin johtama Saksan joukkue voitti maailmanmestaruuden historian ensimmäistä kertaa.[3] Yhdysvaltain joukkue jäi toista kertaa peräkkäin ilman MM-mitalia häviten pronssiottelussa Kanadan joukkueelle.[4]

Pelipaikkakunnat muokkaa

MM-lopputurnauksen stadioneista kolme oli Filippiineillä, yksi Indonesiassa ja yksi Japanin pääsaarista etelään sijaitsevalla Okinawalla.[5]

  Filippiinit
Bocaue Quezon City Pasay
Philippine Arena Araneta Coliseum Mall of Asia Arena
Kapasiteetti: 55 000 Kapasiteetti: 16 500 Kapasiteetti: 15 000
     
Isäntäkaupungit Filippiineillä
Isäntäkaupunki Japanissa
Isäntäkaupunki Indonesiassa
  Japani   Indonesia
Okinawa Jakarta
Okinawa Arena Indonesia Arena
Kapasiteetti: 10 000 Kapasiteetti: 16 500
   

Osallistujat muokkaa

Aasia ja Oseania

Afrikka

Amerikka

Eurooppa

Isäntämaa

(^) = joukkueen kilpailulliseen tasoon sidottu ehdollinen osallistumisoikeus: Indonesian maajoukkue olisi saanut paikan kisoihin, mikäli se olisi selviytynyt vuoden 2021 Aasian-mestaruuskilpailuihin ja sijoittunut niissä kahdeksan parhaan joukkoon. Joukkue pääsi järjestäjämaan statuksella vuodelle 2022 siirrettyihin kisoihin, mutta jäi niissä kymmenenneksi, ja jäi näin ilman osallistumisoikeutta MM-kotikisoihinsa.[6]

Alkulohkovaihe muokkaa

Jokaisen lohkon kaksi parasta joukkuetta eteni toiselle kierrokselle, jossa joukkueet jaettiin neljään neljän maan jatkolohkoon

Lohko A muokkaa

Areenat:

Sija Joukkue Ottelut Voitot Tappiot Pisteet Karsinta
1   Dominikaaninen tasavalta 3 3 0 6 Eteni toiselle kierrokselle
2   Italia 3 2 1 5
3   Angola 3 1 2 4
4   Filippiinit (I) 3 0 3 3

(I) isäntämaa

Ottelut
25. elokuuta
11.00 Angola   67–81   Italia
Raportti
15.00 Dominikaaninen tasavalta   87–81   Filippiinit
Raportti
27. elokuuta
11.00 Italia   82–87   Dominikaaninen tasavalta
Raportti
15.00 Filippiinit   70–80   Angola
Raportti
29. elokuuta
11.00 Angola   67–75   Dominikaaninen tasavalta
Raportti
15.00 Filippiinit   83–90   Italia
Raportti

Lohko B muokkaa

Areena:

Sija Joukkue Ottelut Voitot Tappiot Pisteet Karsinta
1   Serbia 3 3 0 6 Eteni toiselle kierrokselle
2   Puerto Rico 3 2 1 5
3   Etelä-Sudan 3 1 2 4
4   Kiina 3 0 3 3
Ottelut
26. elokuuta
11.00 Etelä-Sudan   96–101   Puerto Rico
(ja.)
Raportti
15.00 Serbia   105–63   Kiina
Raportti
28. elokuuta
11.00 Kiina   69–89   Etelä-Sudan
Raportti
15.00 Puerto Rico   77–94   Serbia
Raportti
30. elokuuta
11.00 Etelä-Sudan   83–115   Serbia
Raportti
15.00 Kiina   89–107   Puerto Rico
Raportti

Lohko C muokkaa

Areena:

Sija Joukkue Ottelut Voitot Tappiot Pisteet Karsinta
1   Yhdysvallat 3 3 0 6 Eteni toiselle kierrokselle
2   Kreikka 3 2 1 5
3   Uusi-Seelanti 3 1 2 4
4   Jordania 3 0 3 3
Ottelut
26. elokuuta
11.45 Jordania   71–92   Kreikka
Raportti
15.40 Yhdysvallat   99–72   Uusi-Seelanti
Raportti
28. elokuuta
11.45 Uusi-Seelanti   95–87   Jordania
(ja.)
Raportti
15.40 Kreikka   81–109   Yhdysvallat
Raportti
30. elokuuta
11.40 Yhdysvallat   110–62   Jordania
Raportti
15.40 Kreikka   83–74   Uusi-Seelanti
Raportti

Lohko D muokkaa

Areena:

Sija Joukkue Ottelut Voitot Tappiot Pisteet Karsinta
1   Liettua 3 3 0 6 Eteni toiselle kierrokselle
2   Montenegro 3 2 1 5
3   Egypti 3 1 2 4
4   Meksiko 3 0 3 3
Ottelut
25. elokuuta
11.45 Meksiko   71–91   Montenegro
Raportti
15.30 Egypti   67–93   Liettua
Raportti
27. elokuuta
11.45 Montenegro   89–74   Egypti
Raportti
15.30 Liettua   96–66   Meksiko
Raportti
29. elokuuta
11.45 Egypti   100–72   Meksiko
Raportti
15.30 Montenegro   71–91   Liettua
Raportti

Lohko E muokkaa

Areena:

Sija Joukkue Ottelut Voitot Tappiot Pisteet Karsinta
1   Saksa 3 3 0 6 Eteni toiselle kierrokselle
2   Australia 3 2 1 5
3   Japani (I) 3 1 2 4
4   Suomi 3 0 3 3

(I) isäntämaa

Ottelut
25. elokuuta
11.00 Suomi   72–98   Australia
Raportti
15.10 Saksa   81–63   Japani
Raportti
27. elokuuta
11.30 Australia   82–85   Saksa
Raportti
15.10 Japani   98–88   Suomi
Raportti
29. elokuuta
10.30 Saksa   101–75   Suomi
Raportti
14.10 Australia   109–89   Japani
Raportti

Lohko F muokkaa

Areena:

Sija Joukkue Ottelut Voitot Tappiot Pisteet Karsinta
1   Slovenia 3 3 0 6 Eteni toiselle kierrokselle
2   Georgia 3 2 1 5
3   Kap Verde 3 1 2 4
4   Venezuela 3 0 3 3
Ottelut
26. elokuuta
11.00 Kap Verde   60–85   Georgia
Raportti
14.30 Slovenia   100–85   Venezuela
Raportti
28. elokuuta
11.00 Venezuela   75–81   Kap Verde
Raportti
14.30 Georgia   67–88   Slovenia
Raportti
30. elokuuta
11.00 Georgia   70–59   Venezuela
Raportti
14.30 Slovenia   92–77   Kap Verde
Raportti

Lohko G muokkaa

Areena:

Sija Joukkue Ottelut Voitot Tappiot Pisteet Karsinta
1   Espanja 3 3 0 6 Eteni toiselle kierrokselle
2   Brasilia 3 2 1 5
3   Norsunluurannikko 3 1 2 4
4   Iran 3 0 3 3
Ottelut
26. elokuuta
12.45 Iran   59–100   Brasilia
Raportti
16.30 Espanja   94–64   Norsunluurannikko
Raportti
28. elokuuta
12.45 Norsunluurannikko   71–69   Iran
Raportti
16.30 Brasilia   78–96   Espanja
Raportti
30. elokuuta
12.45 Norsunluurannikko   77–89   Brasilia
Raportti
16.30 Iran   65–85   Espanja
Raportti

Lohko H muokkaa

Areena:

Sija Joukkue Ottelut Voitot Tappiot Pisteet Karsinta
1   Kanada 3 3 0 6 Eteni toiselle kierrokselle
2   Latvia 3 2 1 5
3   Ranska 3 1 2 4
4   Libanon 3 0 3 3
Ottelut
25. elokuuta
12.15 Latvia   109–70   Libanon
Raportti
16.30 Kanada   95–65   Ranska
Raportti
27. elokuuta
12.45 Libanon   73–128   Kanada
Raportti
16.30 Ranska   86–88   Latvia
Raportti
29. elokuuta
12.45 Libanon   79–85   Ranska
Raportti
16.30 Kanada   101–75   Latvia
Raportti

Toinen kierros muokkaa

Jokaisen lohkon kaksi parasta eteni puolivälieriin.

Lohko I muokkaa

Areena:

Sija Joukkue Ottelut Voitot Tappiot Pisteet Karsinta
1   Italia 5 4 1 9 Eteni pudotuspeleihin
2   Serbia 5 4 1 9
3   Puerto Rico 5 3 2 8
4   Dominikaaninen tasavalta 5 3 2 8
Ottelut
1. syyskuuta
11.00 Serbia   76–78   Italia
Raportti
15.00 Dominikaaninen tasavalta   97–102   Puerto Rico
Raportti
3. syyskuuta
11.00 Italia   73–57   Puerto Rico
Raportti
15.00 Dominikaaninen tasavalta   79–112   Serbia
Raportti

Lohko J muokkaa

Areena:

Sija Joukkue Ottelut Voitot Tappiot Pisteet Karsinta
1   Liettua 5 5 0 10 Eteni pudotuspeleihin
2   Yhdysvallat 5 4 1 9
3   Montenegro 5 3 2 8
4   Kreikka 5 2 3 7
Ottelut
1. syyskuuta
11.40 Yhdysvallat   85–73   Montenegro
Raportti
15.40 Liettua   92–67   Kreikka
Raportti
3. syyskuuta
11.40 Kreikka   69–73   Montenegro
Raportti
15.40 Yhdysvallat   104–110   Liettua
Raportti

Lohko K muokkaa

Areena:

Sija Joukkue Ottelut Voitot Tappiot Pisteet Karsinta
1   Saksa 5 5 0 10 Eteni pudotuspeleihin
2   Slovenia 5 4 1 9
3   Australia 5 3 2 8
4   Georgia 5 2 3 7
Ottelut
1. syyskuuta
11.30 Saksa   100–73   Georgia
Raportti
15.10 Slovenia   91–80   Australia
Raportti
3. syyskuuta
10.30 Australia   100–84   Georgia
Raportti
14.10 Saksa   100–71   Slovenia
Raportti

Lohko L muokkaa

Areena:

Sija Joukkue Ottelut Voitot Tappiot Pisteet Karsinta
1   Kanada 5 4 1 9 Eteni pudotuspeleihin
2   Latvia 5 4 1 9
3   Espanja 5 3 2 8
4   Brasilia 5 3 2 8
Ottelut
1. syyskuuta
12.45 Espanja   69–74   Latvia
Raportti
16.30 Kanada   65–69   Brasilia
Raportti
3. syyskuuta
12.45 Brasilia   84–104   Latvia
Raportti
16.30 Espanja   85–88   Kanada
Raportti

Pudotuspelit muokkaa

Areena:

Puolivälierät Välierät Loppuottelu
                   
5. syyskuuta - Pasay        
   Italia  63
8. syyskuuta - Pasay
   Yhdysvallat  100  
   Yhdysvallat  111
6. syyskuuta - Pasay
     Saksa  113  
   Saksa  81
10. syyskuuta - Pasay
   Latvia  79  
   Saksa  83
5. syyskuuta - Pasay
     Serbia  77
   Liettua  68
8. syyskuuta - Pasay
   Serbia  87  
   Serbia  95 Pronssiottelu
6. syyskuuta - Pasay
     Kanada  86  
   Kanada  100    Yhdysvallat  118
   Slovenia  89      Kanada  127
 

Puolivälierät muokkaa

5. syyskuuta
11.45
Liettua   68–87   Serbia
(25–24, 13–25, 17–24, 13–14)
Raportti
Mall of Asia Arena
Yleisömäärä: 6 223
Tuomarit:   Omar Bermúdez,   Mārtiņš Kozlovskis,   Johnny Batista

5. syyskuuta
15.40
Italia   63–100   Yhdysvallat
(14–24, 10–22, 20–37, 19–17)
Raportti
Mall of Asia Arena
Yleisömäärä: 9 764
Tuomarit:   Julio Anaya,   Ademir Zurapović,   Juan Fernández

6. syyskuuta
11.45
Saksa   81–79   Latvia
(13–16, 23–18, 26–25, 19–20)
Raportti
Mall of Asia Arena
Yleisömäärä: 7 584
Tuomarit:   Antonio Conde,   Yohan Rosso,   Martin Vulić

6. syyskuuta
15.30
Kanada   100–89   Slovenia
(26–24, 24–26, 30–21, 20–18)
Raportti
Mall of Asia Arena
Yleisömäärä: 11 710
Tuomarit:   Roberto Vázquez,   Manuel Mazzoni,   Gatis Saliņš

Välierät muokkaa

8. syyskuuta
11.45
Serbia   95–86   Kanada
(23–15, 29–24, 23–24, 20–23)
Raportti
Mall of Asia Arena
Yleisömäärä: 8 630
Tuomarit:   Yohan Rosso,  Julio Anaya,   Manuel Mazzoni

8. syyskuuta
15.40
Yhdysvallat   111–113   Saksa
(31–33, 29–26, 24–35, 27–19)
Raportti
Mall of Asia Arena
Yleisömäärä: 11 011
Tuomarit:   Antonio Conde,   Boris Krejič,   Gatis Saliņš

Pronssiottelu muokkaa

10. syyskuuta
11.30
Yhdysvallat   118–127 (ja.)   Kanada
(25–34, 31–24, 26–33, 29–20, 7–16)
Raportti
Mall of Asia Arena
Yleisömäärä: 10 666
Tuomarit:   Yohan Rosso,   Julio Anaya,   Takaki Kato

Loppuottelu muokkaa

10. syyskuuta
15.40
Saksa   83–77   Serbia
(23–26, 24–21, 22–10, 14–20)
Raportti
Mall of Asia Arena
Yleisömäärä: 12 022
Tuomarit:   Roberto Vázquez,   Omar Bermúdez,   Gatis Saliņš

Sijoitukset muokkaa

Selviytyi Pariisin kesäolympialaisiin 2024
Selviytyi olympiakarsintaturnaukseen
# Maajoukkue V–T
    Saksa 8–0
    Serbia 6–2
    Kanada 6–2
4.   Yhdysvallat 5–3
5.   Latvia 6–2
6.   Liettua 6–2
7.   Slovenia 5–3
8.   Italia 4–4
9.   Espanja 3–2
10.   Australia 3–2
11.   Montenegro 3–2
12.   Puerto Rico 3–2
13.   Brasilia 3–2
14.   Dominikaaninen tasavalta 3–2
15.   Kreikka 2–3
16.   Georgia 2–3
17.   Etelä-Sudan 3–2
18.   Ranska 3–2
19.   Japani 3–2
20.   Egypti 2–3
21.   Suomi 2–3
22.   Uusi-Seelanti 2–3
23.   Libanon 2–3
24.   Filippiinit 1–4
25.   Meksiko 2–3
26.   Angola 1–4
27.   Norsunluurannikko 1–4
28.   Kap Verde 1–4
29.   Kiina 1–4
30.   Venezuela 0–5
31.   Iran 0–5
32.   Jordania 0–5

Palkitut muokkaa

 
Saksan Dennis Schröder, vuoden 2023 MM-turnauksen arvokkain pelaaja.

Tähdistöjoukkue muokkaa

Lähde:[7]

Mitalistit muokkaa

Kultaa Hopeaa Pronssia
  Saksa
Dennis Schröder
Andreas Obst
Daniel Theis
Johannes Voigtmann
Franz Wagner
Isaac Bonga
Niels Giffey
Justus Hollatz
David Kramer
Maodo Lo
Johannes Thiemann
Moritz Wagner
Päävalmentaja: Gordon Herbert
  Serbia
Bogdan Bogdanović
Ognjen Dobrić
Nikola Jović
Stefan Jović
Nikola Milutinov
Aleksa Avramović
Dejan Davidovac
Marko Gudurić
Vanja Marinković
Filip Petrušev
Dušan Ristić
Boriša Simanić
Päävalmentaja: Svetislav Pešić
  Kanada
RJ Barrett
Dillon Brooks
Luguentz Dort
Shai Gilgeous-Alexander
Dwight Powell
Kyle Alexander
Nickeil Alexander-Walker
Trae Bell-Haynes
Zach Edey
Melvin Ejim
Kelly Olynyk
Philip Scrubb
Päävalmentaja: Jordi Fernandez

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa