Karen Bit Vejle (s 5. kesäkuuta 1958 Ejby, Tanska) on tanskalais-norjalainen paperileikkauksia tekevä taiteilija.

Karen Bit Vejle
Henkilötiedot
Syntynyt5. kesäkuuta 1958 (ikä 65)
Ejby
Ammatti muotoilija, taiteilija
Taiteilija
Salanimi Bit
Ala paperitaide, paperileikkaus
Aiheesta muualla
Kotisivut

Karen Bit Vejle alkoi tehdä pieniä paperileikkauksia 1970-luvulla. Fiskarsin ompelusaksilla leikattavien teosten koko ja monimutkaisuus lisääntyi vähitellen. Nykyisin metrien kokoisten arkkien leikkaaminen saattaa kestää kuukausia, suurimmissa jopa vuoden.[1]

Vejlen pitsimäisten teosten aiheet löytyvät eri suunnista kuten H. C. Andersenin satuhahmoista ja pankkikriisistä. Vejlen leikkaamia kuvia on käytetty rock-yhtyeen levyn kansissa sekä astioiden ja kastehuopien kuvioinnissa.[2]

Pitkään paperileikkauksia tehneen Vejlen töistä oli ensimmäinen näyttely vuonna 2009.[3] Sittemmin näyttelyitä on ollut monissa museoissa ja gallerioissa, muun muassa Victoria & Albert Museumissa ja Joensuun taidemuseossa.[4] Televisiotuottajana työskennellyt Vejle sairastui ME-tautiin ja sairauslomalla paperileikkausten tekeminen helpotti oloa. Hän piti työnsä piilossa, kunnes tuttava sattumalta näki niitä.[5]

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa