Paperitaide
Paperitaide on erilaisien paperimateriaalien ja paperintyöstötekniikoiden avulla syntyvää nykytaidetta. Paperitaideteokset ovat pienistä osista tai suuremmista yhtenäisistä pinnoista rakentuvia muodoltaan veistosmaisia, kolmiulotteisia kappaleita. Niitä voi tavata kaikkialla museoissa ja gallerioissa sekä julkisissa tiloissa, jopa ulkona. Paperitaide on myös suosittu luovan toiminnan harrastus, koska paperi on helppo ja halpa materiaali, joka on useimpien ulottuvilla.[1]
Paperitaiteilijat käyttävät monenlaisia tekniikoita teosten valmistuksessa. On mahdollista hyödyntää perinteisiä paperinvalmistusmenetelmiä, joiden avulla jauhetaan kierrätystekstiileistä paperimassaa tai materiaalit voidaan etsiä luonnosta. Voidaan myös käyttää valmista teollista paperimateriaalia tai kierrätysmateriaaleja. Teoksen tekninen valmistaminen voi siis olla pitkä ja työläs prosessi tai vaihtoehtoisesti teos voi syntyä helposti ja yksinkertaisesti saksien ja liiman avulla. Paperin työstämistavasta riippumatta teoksiin voidaan yhdistää monenlaisia ainesosia paperin lisäksi. Voidaan käyttää esimerkiksi muovia, metallia, vahoja, kankaita, tai vaikkapa eläinten karvoja. Paperitaiteen suosio on kasvanut kierrätysajatuksen suosion myötä.[1]
Paperitaiteen synty muokkaa
Tiedetään, että jo 1700-luvulla käytettiin paperimassaa erilaisten kädentaitoa vaativien esineiden valmistuksessa. Kuitenkin vasta 1900-luvun taitteessa suhtautuminen paperiin materiaalina alkoi muuttua, ja sitä alettiin käyttää taiteessa nykyiseen länsimaissa tunnettuun tapaan. Paperi sai uuden merkityksen, kun taidegrafiikka irrottautui omaksi taiteenlajikseen kirjapainokäytössä olleista menetelmistä. Tunnetuimmat varhaiset paperitaideteokset syntyivät, kun kubistit Pablo Picasso ja Georges Braque tekivät revityistä paperiarkeista kollaaseja ja reliefejä.[1]
Ilmiö, jota alettiin kutsua paperitaiteeksi, syntyi 1960-luvun alkupuolella. Paperitaiteen kenttä jakautui heti kahtia, kun Euroopassa ja Yhdysvalloissa syntyivät omat erilliset paperitaiteen suuntaukset. Eurooppalaisessa paperitaiteessa hyödynnettiin valmiita teollisia massoja, kun taas Yhdysvalloissa suosittiin käsin tehtyä paperimassaa. Merkittävästi paperitaiteen nousuun vaikutti yhdysvaltalaisen Robert Rauschenbergin vierailu 1970-luvulla Ranskassa, jossa hän esitti taidettaan ja valmisti paperimassateoksia paikallisesti. ja Kenneth Nolandin maalaussarjat Horizontal Stripes ja Circles sekä David Hockneyn Swimming Pool valmistuivat samoihin aikoihin. Vaikka vielä 1970-luvulla eurooppalaisista taiteilijoista harvat käyttivät paperimassaa teoksissaan, paperipajojen määrä alkoi kuitenkin pikku hiljaa kasvaa. Eri puolille Eurooppaa perustettiin pajoja. Paperivalmistus oppiaineena yleistyi taideoppilaitoksissa ja yliopistoissa.[1]
Paperitaide oli suosionsa huipulla Euroopassa 1980-luvulla[2]. Saksassa järjestettiin vuonna 1981 ensimmäinen paperitaide-biennaali, ja tämän jälkeen useita erityisnäyttelyitä[3]. Taiteilijat järjestäytyivät omiin yhdistyksiinsä, joista tunnetuin on kansainvälinen International Association of Hand Papermakers and Paper Artists, IAPMA. Yhdistys toimii edelleen aktiivisesti järjestäen vuosittain kongresseja eri puolilla maailmaa ja tuottaen julkaisuja paperitaiteeseen liittyen.[4][1]
Paperitaide Suomessa muokkaa
Suomessa paperitaide tuli tutuksi 1980-luvulla.[5] Vuonna 1984 Taideteollisessa koulutuskeskuksessa järjestettiin käsin tehdyn paperinvalmistuksen kurssi, jonka aiheena oli: ”Orgaaniset massat – käsintehty paperi”. Leenakaisu Hattusen ”Paperin historiaa ja – valmistusta” oli ensimmäinen paperitaiteeseen liittyvä opinnäyte Taideteollisesta korkeakoulusta. Samaan aikaan perustettiin laadukasta käsin tehtyä paperia valmistava Baalin Alttarit -paperipaja, jonka perustivat Väiski Putkonen ja Seppo Hallavainio. Myös paperinarusta tehtyjä design-tuotteita valmistava tunnettu yritys, Woodnotes Oy, perustettiin 1980-luvun lopulla. Paperitaide oli jo tehnyt läpimurron 1990-luvulle siirryttäessä lukuisten yhteis- ja yksityisnäyttelyiden kautta. Suomen Paperitaiteen keskus syntyi vuonna 1993, kun suomalaiset paperitaiteilijat järjestäytyivät yhdistykseksi. Porvoossa sijaitseva keskus järjesti säännöllisesti näyttelyitä sekä tuotti julkaisuja, sillä oli myös kansainvälisiä yhteistyöhankkeita.[6][1]
Toinen merkittävä yhteenliittymä oli Tallin Arkki, kuvataiteilija Eija Isojärven vuonna 1995 perustama paperityöhuone. Se järjesti kursseja sekä luentosarjoja paperitaiteeseen keskittyen sekä tarjosi työtilaa kuvataiteilijoille ja graafikoille.[7] Suomen paperitaidegalleria, joka keskittyi yksinomaan paperitaiteeseen, avattiin Kuusankoskelle paperitehtaiden läheisyyteen vuonna 1989. Se sulkeutui vuonna 2009 esiteltyään paperitaidetta kahden vuosikymmenen ajan.[8][1]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g Laura Sallas: Keveät kuidut, painavat paperit : Paperitaide Suomessa tekijän näkökulmasta (Pro gradu -tutkielma) Syksy 2013. Jyväskylän yliopisto. Viitattu 8.5.2014.
- ↑ Moilanen, Tuula, 1995. Käsintehty paperi. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Taide, s. 40-42.
- ↑ Hakanen, Hannele & Häkli, Esko & Manninen, Raija & Niinikoski, Eero, 2010. Pelkkää paperia, s. 52.
- ↑ IAPMA http://www.iapma.info/
- ↑ Hakanen, Hannele & Häkli, Esko & Manninen, Raija & Niinikoski, Eero, 2010. Pelkkää paperia, s. 10
- ↑ Isojärvi, Eija & Kuusinen, Kimmo & Putkonen, Väiski & Sainio, Anneli & Tamminen, Olli & Tiittanen, Kirsi & Vesara, Timo, 1997. Paperinäyttely Kuitu. Paperitaiteen 2. biennaali 18.5.-28.9.1997. Fiskarsin osuuskunta, s. 4-5.
- ↑ Laura Sallas, kuvataiteilija Eija Isojärven suullinen tiedonanto, Jyväskylän yliopisto.
- ↑ Hakanen, Hannele & Häkli, Esko & Manninen, Raija & Niinikoski, Eero, 2010. Pelkkää paperia, s. 10-11.