Juhani Antonoff
Juhani Antonoff (ven. Ива́н Па́влович Анто́нов, Ivan Pavlovitš Antonov, 11. helmikuuta 1887 Viipuri – 24. joulukuuta 1967 Lahti[1]) oli Venäjällä työskennellyt suomalainen arkkitehti.
.jpg)
Juhani (Johannes) Antonoff syntyi varakkaaseen suomenvenäläiseen perheeseen. Hän valmistui Viipurin reaalilyseosta vuonna 1906 ja pääsi opiskelemaan Pietarin taideakatemian arkkitehtiosastolle vuonna 1908. Antonoff valmistui kiitettävin arvosanoin vuonna 1917.[2]
Opiskeluaikanaan Antonoff toimi Pietarissa muun muassa arkkitehti Aleksandr Poleštšukin apulaisena. Venäjän vallankumouksen jälkeen hän työskenteli Pietarin kansantalousneuvostossa. Antonoff palasi vuonna 1921 Viipuriin, jossa hän oli reaalilyseon piirustuksenopettajana.[2]
Vuonna 1926 Antonoff lähti Ivan Fominin kannustamana Uralille rakentamaan Sverdlovskin ja Magnitogorskin teollisuuskaupunkeja. Hän työskenteli suunnittelutoimisto Uralgipromezin työryhmän johtajana ja suunnitteli etupäässä Veniamin Sokolovin kanssa konstruktivismia edustavia teollisuus- ja asuinrakennuksia. Niiden joukossa ovat Magnitogorskin metallitehdas, Serovin metallityöläisten kulttuuritalo sekä NKVD:n asuintalot ja toinen Neuvostojen talo Sverdlovskissa.[2]
Sverdlovskissa vakoilijaksi epäilty Antonoff palasi Viipuriin vuonna 1933. Hän sai töitä Jalmari Lankisen arkkitehtitoimistosta, joka siirtyi Lahteen vuonna 1944. Antonoff työskenteli nimettömänä, mutta toimiston töissä voi nähdä samoja piirteitä kuin hänen aikaisemmin suunnittelemissaan rakennuksissa. Tällaisia ovat sylinterimäiset muodot, erkkerit, massojen väliset kontrastit ja paljaiden julkisivujen nauhaikkunat. Antonoffin Sverdlovskin-kauden tyyliä edustavat muun muassa useat sairaalarakennukset sekä Armilan koulu (1938) Lappeenrannassa ja asuintalo Jyväskylässä (1945).[2]
Lähteet muokkaa
- ↑ Kuolinilmoitus. Etelä-Suomen Sanomat, 29.12.1967, s. 2.
- ↑ a b c d Kebke, L. G.: ”Anonimnyi sotrudnik finskogo arhitekturnogo bjuro 1930–1960 gg.: arhitektor Ivan Pavlovitš Antonov”, Izobrazitelnoje isskustvo, arhitektura i iskusstvovedenije Russkogo zarubežja, s. 404–409. Sankt-Peterburg: Dmitri Bulanin, 2088. ISBN 978-5-86007-597-9. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)