Jean Joseph Stampe (17. huhtikuuta 1889 Molenbeek, Belgia15. tammikuuta 1978) oli belgialainen lentokonesuunnittelija.

Jean Stampen vanhemmilla oli kahvila Ixellesissä, ja hän oli perheen ainut lapsi. Ajalleen tyypillisesti hän kiinnostui 12-vuotiaana polkupyöristä ja moottoripyöristä. 20 vuoden iässä vuonna 1909 hän osti itselleen lentokoneen tyyppiä Bleriot XI, joka sai hänet kiinnostumaan intohimoisesti lentämisestä. Samana vuonna hän meni naimisiin, jonka seurauksena perheeseen syntyi poika, Léon. Elantonsa ansaitakseen Stampe ryhtyi mekaanikoksi ja työskenteli myös vanhempiensa kahvilassa.

Vuonna 1914 Stampe mursi moottoripyöräonnettomuudessa jalkansa, mikä siirsi I maailmansotaan lähtöä. 56 päivän sairaala-ajan aikana hän opetteli soittamaan mandoliinia. Seuraavana vuonna Stampe haki ja pääsi Belgian ilmavoimiin. Tuolloin Belgiassa ja useassa muussakin maassa oli voimassa periaate, että tulevat lentoupseerit hankkivat lentokoulutuksensa omalla rahoituksellaan yksityisissä lentokouluissa. Jean Stampe kouluttautui Hendonissa Englannissa, amerikkalaisessa lentokoulussa. Lupakirjan hän sai 30. tammikuuta 1916.

17. lokakuuta 1923 Stampe perusti Stampe & Vertongen -lentokonetehtaan isänsä rahoituksella. Yhtiö suunnitteli vuonna 1933 Stampe SV 4 -lentokoneen. Sitä valmistettiin toisen maailmansodan jälkeen lisenssillä Ranskassa maan ilmavoimien koulukoneeksi.

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.