Jacques Roux
Jacques Roux (21. elokuuta 1752 Pranzac – 10. helmikuuta 1794 Bicêtre) oli ranskalainen radikaali katolinen pappi, joka johti Ranskan suuren vallankumouksen aikana ”raivopäinä” (enragés) tunnettua sanskulottien äärisiipeä.
Roux’n isä oli upseeri.[1] Roux kävi pappisseminaarin Angoulêmessa[2] ja hänet vihittiin papiksi vuonna 1782.[1] Ennen vallankumousta hän toimi pappina Saintongen alueella.[3] Hän joutui vuonna 1790 jättämään silloisen seurakuntansa, kun häntä syytettiin talonpoikien levottomuuksien lietsomisesta.[1][2] Hän saapui samana vuonna Pariisiin, jossa hänestä tuli Saint-Nicolas-des-Champs-kirkon kirkkoherra. Hän aloitti poliittisen esiintymisen kordelieeriklubissa ja Pariisin Gravilliersin sektion eli äänestysalueen hallinnossa.[3] Roux oli radikaalien demokraattisten aatteiden kannattaja.[4] Sodan puhjettua keväällä 1792 hän vaati hamstraajien teloittamista.[4] Roux osallistui elokuussa 1792 Tuileries’n palatsin valtaukseen, minkä jälkeen hänet valittiin Pariisin kommuunin pääneuvostoon.[2] Hän oli saattamassa tammikuussa 1793 kuolemaan tuomittua entistä kuningasta Ludvig XVI:a giljotiiniin.[1]
Roux johti helmikuussa 1793 elintarvikkeiden niukkuuteen ja leivän hintaan liittyneitä mellakoita Pariisissa.[4][3] Hän johti myös sanskulottijoukkoja Pariisin kansannousussa, joka pakotti kansalliskonventin erottamaan 2. kesäkuuta 1793 girondistit jäsenyydestään. Maan johtoon nousseet jakobiinit olivat kuitenkin myös haluttomia toteuttamaan Roux’n vaatimuksia.[4] Roux tuomitsi kansalliskonventin kyvyttömyyden toimia hamstraajia ja keinottelijoita vastaan, ja johti 25. kesäkuuta kansalaislähetystöä, joka vaati konventilta radikaalia talouspolitiikkaa.[3][4] Hänen konventille pitämänsä puhe tunnetaan ”raivopäiden manifestina”.[1] Pariisissa 26.–28. kesäkuuta tapahtuneet ”saippuamellakat” pantiin Roux’n syyksi.[3][4] Jakobiinijohtaja Maximilien de Robespierre syytti 28. heinäkuuta Roux’ta vieraan vallan agentiksi ja vastavallankumoukselliseksi, minkä seurauksena Roux erotettiin Pariisin kommuunista ja kordelieeriklubista.[4]
Roux vaikutti myös 5. syyskuuta 1793 tapahtuneeseen uuteen kansannousuun, jonka yhteydessä Pariisin sektioiden edustajat marssivat joukolla kansalliskonventtiin ja painostivat sen hyväksymään entistä radikaalimpia päätöksiä, jotka aloittivat ”terrorin ajan”.[3] Roux vangittiin samana päivänä. Hän teki itsemurhan Bicêtren vankilassa 10. helmikuuta 1794.[4][3] Syksystä 1793 alkaen Jacques Hébertin johtamat hébertistit pyrkivät omaksumaan Roux’n ja ”raivopäiden” poliittisen ohjelman.[4]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e Jacques Roux (englanniksi) Alpha History 24.5.2017. Viitattu 19.9.2022.
- ↑ a b c Roger Dufraisse: Roux Jacques (ranskaksi) Encyclopædia Universalis. Viitattu 19.9.2022.
- ↑ a b c d e f g Colin Jones: The Longman Companion to the French Revolution, s. 23, 86, 122, 337, 355, 368–370, 377, 393. Longman, Lontoo/New York 1988.
- ↑ a b c d e f g h i Jacques Roux (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 20.4.2013.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jacques Roux Wikimedia Commonsissa
- Jacques Roux Archive (englanniksi) Marxists.org