Hlystit
Hlystit (ven. хлысты, hlysty, ’ruoskijat, piiskaajat’) olivat Venäjällä 1600-luvulta 1900-luvun alkuun vaikuttanut siperialainen uskonlahko.[1] Suomessa siitä saivat vaikutteita muun muassa hyppääjien liike[2] sekä kartanolaisuus[3].Edvard Radzinskin mukaan Grigori Rasputinin uskonnolliset näkemykset edustivat eräänlaista versiota hlystiläisestä uskosta[4].
Historia muokkaa
Hlystien perustajana pidetään 1600-luvun loppupuolella elänyttä kostromalaista Daniil Filippovitšia[5], joka julisti olevansa Herra Sebaot. Hlystien perimätiedon mukaan Daniil oli "laskeutunut taivaasta tulisissa vaunuissa suuren kohun saattelemana". Tarinan mukaan pajarit veivät hänet Moskovaan ja ristiinnaulitsivat hänet Spasskajan porttiin. Daniilin oletettiin kuitenkin nousseen kuolleista taivaaseen jättäen mahdollisuuden uusien kristuksien ja jumalansynnyttäjien syntymiseen Pyhän Hengen kautta. Vuoden 1783 vainoissa Daniil Filippovitšin hauta avattiin ja hänen jäännöksensä poltettiin.[6]
Hlystiläisyyttä esiintyi lähinnä Länsi-Venäjällä talonpoikien keskuudessa. Virallisen kirkon karsastuksen vuoksi liike sai salaisen luonteen. Yksittäisiä seurakuntia kutsuttiin hlystien keskuudessa "laivoiksi".
Venäjällä 1700-luvulta 1900-luvun alkuun esiintynyttä kastroitujen skoptsi-lahkoa pidetään hlysteistä alun perin syntyneenä liikkeenä. Myös monissa muissa venäläisissä lahkoissa oli hlystiläisyyden kanssa yhteneviä piirteitä.[7]
Hengelliset tavoitteet ja radenije-rituaali muokkaa
.jpg)
Hlystien hengellisenä päämääränä oli Kristuksen uudelleensyntyminen sielussa vanhan syntisen minän kuolettamisen kautta. Liike oli askeesimyönteinen, mutta harrasti hurmoksellisia öisiä kokouksia. Liikkeen teologiassa tavallisesta ihmisestä saattoi tulla Kristus tai Jumalansynnyttäjä, kunhan lihanhimo oli ensin kuoletettu Pyhän Hengen asettuessa ruumiiseen. Tämä tapahtui ekstaattisen tanssimisen ja seksuaaliorgioitten kautta niin sanotussa radenije-rituaalissa. Rituaaliin osallistujat lauloivat "itseäni ruoskin, Jeesusta etsin" ja tanssivat villisti ympyrää. Rukouksenpitäjä ("profeetta") ruoski osanottajia molemmille olkapäille.[7] Tanssi päättyi ekstaattiseen lattialle taintumiseen, jonka aikana harrastettiin sukupuolista kanssakäymistä. Tämä nähtiin Pyhän Hengen vaikutuksena sekä synnin katoamisen merkkinä. Kollektiivisen synninteon nähtiin ikään kuin poistavan synnin rituaalisesti.[6][5]
Lähteet muokkaa
- ↑ Teologinen sanakirja.
Olavi Louheranta, Siperiaa sanoiksi — uralilaisuutta teoiksi - ↑ Mauri Kinnunen: Herätysliike kahden kulttuurin rajalla (väitöskirja), JY
- ↑ Kirkko ja kaupunki
- ↑ Radzinski, Edvard: Rasputin, s. 294. WSOY, 2000.
- ↑ a b Christopher Hodapp ja Alice Von Kannon, Conspiracy Theories & Secret Societies For Dummies, Google Books, s. 345–346 viitattu 15.8.2010
- ↑ a b Radzinski, Edvard: Rasputin, s. 54-64. WSOY, 2000.
- ↑ a b Lavonen, Nina: Puhtaat pojat, taivaan tyttäret - Inkerin kuohittujen lahko. Juminkeko-säätiö, 2012. ISBN 978-952-5385-70-0.