Wikipedia

Hikipaja

Hikipaja (engl. sweatshop) on työympäristö, jota länsimaissa pidetään työoloiltaan tai työehdoiltaan huonona. Hikipajoille on ominaista, että työ on vaarallista tai työntekijät eivät voi vaikuttaa työoloihinsa, niissä työskennellään ilman suojausta vaarallisilla laitteilla ja materiaaleilla äärimmäisissä lämpötiloissa työnantajan väärinkäytösten kohteena, ja työläiset tekevät pitkiä päiviä pienellä palkalla ilman ylityökorvausta tai alle minimipalkan. Hikipajoissa lapsityö on yleistä.

Muodin valmistamista.
Hikipaja vuonna 1903 Yhdysvalloissa Chicagossa.

Monien taloustieteilijöiden mukaan hikipajojen kieltäminen tai rajoittaminen ajaa työläiset vieläkin huonompiin työoloihin ja matalampiin palkkoihin, vie lapsityövoiman katuammatteihin kuten prostituutioon ja estää kehitysmaita vaurastumasta niin, että tulevaisuudessa olisi tarjolla parempia työpaikkoja.

Hikipajojen puolesta muokkaa

Vaikka hikipajat liitetään kehitysmaihin, niitä voi olla missä maassa hyvänsä. Hikipajoja on tavattu kaikista maista, myös Yhdysvalloista ja Euroopasta. Hikipajat liitetään usein alkeelliseen teknologiaan, ja ne voivat tuottaa kaikenlaisia tuotteita, esimerkiksi leluja, kenkiä, vaatteita, huonekaluja ja elektroniikkaa. Ekonomistit Paul Krugman[1] ja Johan Norberg[2] ovat puolustelleet hikipajoja, sillä ne antavat toimeentulon ihmisille, joilla ei muuten olisi mitään toimeentuloalähde?.

Vaikka hikipajojen työolot ja palkat näyttävät länsimaisesta näkökulmasta huonoilta, ne ovat parannus siihen, mitä maissa oli tarjolla ilman niitä. Muutenhan työntekijät eivät hakeutuisi noihin töihin (ja jopa maksaisi pimeää lisää saadakseen näitä haluttuja työpaikkoja[2][3]). Hikipajojen vaihtoehtoja työntekijöille olisivat omavaraisviljely ja muut äärimmäisen raskaat työt, prostituutio, roskanpoiminta tai nälkiintyminen työttömänä.[4][5] Tämä johtuu työn matalasta tuottavuudesta köyhimmissä maissa, palkkaa ja työoloja ei voi nostaa työn arvoa korkeammalle. Ilman läntistä osaamista, teknologiaa ja konekantaa työntekijän on vaikeaa tuottaa sellaista, mistä asiakkaat olisivat valmiit maksamaan enemmän.[6]

Jos hikipajojen työllistämismahdollisuuksia rajoitetaan, tuloksena voi olla nälkiintyminen. Kun Yhdysvalloissa esiteltiin Child Labour Deterrence Act, arviolta 50 000 lasta erotettiin Bangladeshissa töistään vaatetusteollisuudessa, ja moni heistä joutui turvautumaan töihin kuten kivenmurskaus, katuammatit ja prostituutio. Unicefin tutkimus Maailman lasten tila vuonna 1997 totesi vaihtoehtoiset työt vaateteollisuutta vaarallisemmiksi ja riistävämmiksi.[7]

Vastustajat sanovat, että työläiset usein eivät ansaitse tarpeeksi ostaakseen valmistamiaan tuotteita. Tällöin he vertaavat kehitysmaan palkkoja teollisuusmaan hinta- ja varallisuustasoon[8].

Tietokirjailija Johan Norberg on todennut ironisesti:[9]

»Hikipajojen vastustajat sanovat, ettei pitäisi ostaa Vietnamin kaltaisista maista, koska niiden työolot ovat vääränlaisia. He sanovat: "Te olette liian köyhiä käymään kauppaa kanssamme. - - Me emme osta tuotteitanne ennen kuin olette yhtä rikkaita kuin me." Tämä on täysin väärin. Nämä maat eivät rikastu, elleivät ne saa viedä tuotteitaan.»

Penn & Teller haastattelivat Wal-Mart-jaksossaan taloustieteen professori Benjamin Powellia, jonka mukaan hikipajatyyppiset työt kehitysmaissa ovat usein huomattava parannus vaihtoehtoisiin töihin nähden (mm. maatalous) ja muistuttaa, että Yhdysvallatkin oli aikanaan samassa hikipajojen kehitysvaiheessa.[10]

Artikkelissaan Niken hikipajasta Vietnamissa Johan Norberg kirjoitti: "Kun puhun tehtaalla nuorelle vietnamilaiselle naiselle, Tsi-Chille, palkka ei ole se, josta hän on kaikkein onnellisin. Toki hän tienaa viisi kertaa enemmän kuin ennen, enemmän kuin aviomiehensä, ja hän voi nyt kustantaa laajennuksen taloonsa. Mutta kaikkein arvokkain asia on, hän sanoo, että hänen ei tarvitse enää työskennellä ulkona maatilalla - - Maataloustyö tarkoittaa 10–14 tunnin työpäiviä polttavassa auringossa tai rankkasateessa - - Kaikkein sinnikkäimmät väitteet, joita Nike kuulee työntekijöiltään, on vaatimus laajentaa tehtaita, niin että työntekijöiden sukulaisetkin saisivat sieltä töitä."[2]

Christian Science Monitor -lehti kirjoitti vuonna 2005: "Esimerkiksi Hondurasissa, jossa oli tunnettu Kathy Lee Gifford -hikipajaskandaali, keskivertovaatetustyöntekijä ansaitsee 13,10 dollaria päivässä, kun 44 prosenttia maan väestöstä elää alle kahdella dollarilla päivässä - - Kambodžassa, Haitissa, Nicaraguassa ja Hondurasissa hikipajayritysten palkat ovat keskimäärin yli kaksinkertaisia maiden keskituloihin nähden."[11]

1990-luvulla on dokumentoitu kolme tapausta, joissa hikipajoja vastustavat aktivistit ovat tahattomista lisänneet lapsiprostituutiota köyhissä maissa:[12]

  • Bangladeshissa suljettiin monia saksalaisyrityksen hikipajoja, minkä seurauksena tuhannet bangladeshilaiset lapset menettivät työnsä ja ajautuivat prostituoiduiksi, rikollisuuteen tai nälkäkuolemiin.
  • Pakistanissa Niken, Reebokin ja muiden yritysten hikipajoja suljettiin, ja nämä pakistanilaislapset ajautuivat prostituutioon.
  • Nepalissa mattotehdas sulki monia hikipajoja, jolloin tuhannet nepalilaistytöt ajautuivat prostituutioon.

AP raportoi 2008 Kiinan kansalaisten valittavan, että Yhdysvaltojen talouskriisi sai heidät menettämään työnsä hikipajoissa. Eräs heistä, Wang Wenming, totesi: "Tämä Amerikan finanssikriisi tappaa meidät. Se vie jo ruoan suustamme."[13]

Hikipajojen kritiikkiä muokkaa

Naomi Klein toi vuonna 2000 esiin hikipajat globalisaatiokriittisessä teoksessaan No Logo. Kirja sättii brändipainotteista kulutuskulttuuria kuvaamalla suuryritysten toimintaa. Nämä yritykset ovat myös yleensä syyllistyneet työntekijöiden riistoon hikipajoissaan maailman köyhimmissä maissa tavoitteenaan aina suuremmat tuotot, Klein kirjoittaa. Hän arvosteli Nike-yhtiötä kirjassaan niin paljon, että siitä tuli yksi ensimmäisistä julkaisuista, joka sai vastauksen suoraan itse yhtiöltä.[14].

Ammattiyhdistysliikkeen ja kansalaisjärjestöjen PlayFair2008-kampanjaverkoston mukaan tilanteen parantumisesta huolimatta hikipajojen työntekijöillä ei edelleenkään ole vapaata järjestäytymis- ja neuvotteluoikeutta, heidän palkkansa ei riitä elämiseen, pätkätyöt ovat yleistyneet ja tehtaat saatetaan sulkea yllättäen.[15]

Hikipajojen historia muokkaa

Vaikka monet työpaikat ovat olleet ahtaita, vaarallisia, matalapalkkaisia ja ilman työsuhdeturvaa, kaikki työpaikat eivät kuitenkaan alun perin olleet hikipajoja. Hikipajat saivat alkunsa 1830–1850-luvuilla verkatehtaissa, joissa aliurakoitsijaa kutsuttiin "hiostajaksi". Hiostusjärjestelmäksi kutsuttiin aliurakointia, jossa palkkaus määräytyi tuotetun tavaramäärän mukaan. Termiä käyttivät järjestelmän kriitikot, kuten Charles Kingsley.[16] Aliurakoitsija saattoi palkata toisen aliurakoitsijan pienemmällä palkalla, jolloin itse työn tekijälle maksettava palkka jäi lopulta mitättömän pieneksi. Niinpä lopullisen työn tekijäksi jäivät hätää kärsivät naiset ja lapset "nälkäpalkalla". Työturvallisuus oli olematonta. Vammautuneet tai sairaat työntekijät korvattiin pian toisilla.lähde?

1800-luvun lopulla hikipajat houkuttelivat maaseudun köyhälistöä ja siirtolaisia kaupunkeihin. Näin kasvoivat Lontoon East London ja New Yorkin Lower East Side verkatehdasalueet. Hikipajat herättivät vastustusta, ja ammattiyhdistysväki kutsui niitä ahtaiksi, huonosti ilmastoiduiksi, palovaarallisiksi ja tauteja levittäviä rottia viliseviksi loukoiksi. Vuonna 1910 perustettiin International Ladies' Garment Workers' Union työolosuhteiden parantamiseksi.lähde?

Verkatehtaiden hikipajoista saivat alkunsa niin ammattiyhdistysliike kuin työturvallisuuslaki ja työlainsäädäntö. Hikipaja alkoi sanomalehdistössä tarkoittaa työpaikkaa, jonka olosuhteet olivat ala-arvoiset. Etenkin Jacob Riisin valokuvat teoksessa How the Other Half Lives ja Upton Sinclairin kirja The Jungle (suom. 'Viidakko') nostivat hikipajojen olosuhteet suuren yleisön ja poliitikkojen tietoisuuteen.lähde?

Lopullisen kolauksen hikipajojen huonoon maineen yleisön silmissä aiheutti verkatehtaiden tulipalo New Yorkissa 1911. Vaikka talouskasvusta seurannut työntekijän parempi tuottavuus ja neuvotteluasema, tai toisaalta vähimmäispalkka, työlainsäädäntö, paloturvallisuus ja oikeuslaitos hävittivät hikipajat länsimaista, ne eivät kuitenkaan kokonaan kadonneet. Nykyään hikipajat yhdistetään kolmannen maailman tehdastyöhön.

Yhdysvaltain hallitus (Government Accountability Office) totesi raportissaan vuodelta 1994, että maassa on tuhansia hikipajoja. Hikipaja tarkoitti raportissa "työnantajaa, joka rikkoo useampaa kuin yhtä työlakia koskien minimipalkkaa, työaikaa, lapsityötä, työturvallisuutta, työterveyttä, tukia tai yrityksen rekisteröintiä.[17] Useimmat teollisuusyritykset kehitysmaissa ovat tämän määritelmän mukaisesti kuin hikipajoja.lähde?

Hikipajoihin liittyy usein myös ihmiskauppa, kun työläisiä huijataan väärin lupauksin tai velkasitein. Laittomia siirtolaisia, kouluttamattomia köyhiä ja lapsityövoimaa on helppo painostaa ja uhkailla viranomaisilla. Koska ympäristö- ja työsuojelulainsäädäntö on puutteellista, työtapaturmat ovat yleisempiä kuin lännessä. Joskus jopa vankilat naamioidaan hikipajoiksi.lähde?

Hikipajojen ongelmia on vaikea korjata. Kehitysmaat kuten Intia, Kiina, Vietnam, Bangladesh ja Honduras houkuttelevat tuotantoa lännestä hikipajoihinsa. Prosessi, jossa tuotanto siirtyy länsimaista kehitysmaihin on nimeltään maapalloistuminen, mutta sitä kutsutaan myös neoliberalismiksi, johon kuuluu vapaa markkinatalous. Toisaalta kehitysmaissa lännestä tulleet "hikipajat" ovat parannus verrattuna keskimääräisiin aiempiin työpaikkoihin sekä työoloiltaan että palkkatasoltaan[3][18][19]

Sosiaalinen vaikutus muokkaa

 
Vaikka Itä-Aasia on täynnä hikipajoja, Saharan eteläpuolisesta Afrikasta ne puuttuvat lähes kokonaan. Tämä kaavio näyttää väestön, joka elää alle 1 dollarin tuloilla päivässä. Itä-Aasiassa tämä väestönosa on vähentynyt, mutta säilynyt lähes muuttumattomana Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Kaavio esittää ajanjaksoa 1981-2001.[20]

Elintasokuilu kasvaa muokkaa

Tulokuilu maailman rikkaimpien ja köyhempien maiden välillä kasvaa. Suhde rikkaimman ja köyhimmän viidenneksen välillä oli 74:1 vuonna 1997, 60:1 vuonna 1990 ja 30:1 vuonna 1960. 1820 se oli 3:1, 1870 7:1 ja 1930 11:1 [21] Kuten oheinen kuvaaja osoittaa, se johtuu köyhyyden lisääntymisestä hikipajattomissa kehitysmaissa, kun taas hikipajamaissa köyhien määrä on vähentynyt huomattavasti.[20]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. ↑ Paul Krugman: In Praise of Cheap Labor Slate Magazine. 21.3.1997. Slate. (englanniksi)
  2. ↑ a b c Norberg, Johan: The Noble Feat of Nike YaleGlobal Online. 13.6.2003. Viitattu 29.4.2018. (englanniksi)
  3. ↑ a b Norberg, Johan: The noble feat of Nike The Spectator. 7.6.2003. Viitattu 29.4.2018. (englanniksi)
  4. ↑ Meyerson, Allen: In Principle, A Case for More Sweatshops The New York Times. 22.6.1997. Viitattu 4.4.2008. (englanniksi)
  5. ↑ Kristof, Nicholas: Inviting All Democrats The New York Times. 14.1.2004. Viitattu 4.4.2008. (englanniksi)
  6. ↑ Johan Norberg: Globaalin kapitalismin puolustus, s. 180-185
  7. ↑ An Agreement in Bangladesh (pdf) (s. 60) The State of the World’s Children 1997. 1997. Unicef. Viitattu 4.12.2014. (englanniksi)
  8. ↑ Honduras imf.org. Viitattu 9.10.2008. (englanniksi)
  9. ↑ Gillespie, Nick: Poor Man's Hero Reason magazine. Reason Foundation. Viitattu 31.5.2007. (englanniksi)
  10. ↑ Penn & Teller: Penn & Teller: Defending Sweatshops Youtube. 28.3.2007. Viitattu 29.4.2018. (englanniksi)
  11. ↑ Powell, Benjamin & Skarbek, David: Don't get into a lather over sweatshops The Christian Science Monitor. 2.8.2005. Viitattu 29.4.2018. (englanniksi)
  12. ↑ Third World Workers Need Western Jobs FoxNews. 6.5.2004. Viitattu 29.4.201. (englanniksi)8
  13. ↑ Foreman, William: Factory closure in China a sign of deeper pain TimesWV. 19.10.2008. Viitattu 29.4.2018. (englanniksi)
  14. ↑ Nike's response to No Logo 8.3.2000. Nike Inc. (englanniksi)
  15. ↑ Hikipaja tekee yhä bränditossusi 22.4.2008. Markkinointi & Mainonta. Viitattu 15.12.2012.
  16. ↑ Bloy, Marjie: Cheap Clothes and Nasty The Peel Web. 4.3.2016. Viitattu 29.4.2018. (englanniksi)
  17. ↑ Efforts to Address the Prevalence and Conditions of Sweatshops United States General Accounting Office. marraskuu 1994. Viitattu 29.4.2018. (englanniksi)
  18. ↑ Kristof, Nicholas: Where Sweatshops Are a Dream The New York Times. 14.1.2009. Viitattu 29.4.2018. (englanniksi)
  19. ↑ Niken hikipajat – kehitysmaiden paratiisi Vapaasana.net. 16.6.2003. Viitattu 29.4.2018.
  20. ↑ a b Chen, Shaohua & Ravallion, Martin: How have the world’s poorest fared since the early 1980s? kesäkuu 2004. Development Research Group, World Bank. Viitattu 29.4.2018. (englanniksi)
  21. ↑ The Institute of Governmental Studies: Global Poverty: The Gap Between the World's Rich and Poor Is Growing, and the Dying Continues. Public Affairs Report, 2/2001. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Hikipaja&oldid=20308316”