Giordano Bruno

Giordano Bruno (alkujaan Filippo Bruno; 1548 Nola, Italia – 17. helmikuuta 1600 Rooma) oli italialainen filosofi, okkultisti ja tähtitieteilijä, jota katolinen kirkko vainosi hänen kerettiläisten oppiensa takia ja lopulta poltti roviolla Roomassa, sillä Bruno ei halunnut luopua ajatuksistaan. Brunoa on pidetty jälkikäteen vapaan ajattelun esitaistelijana. Ateistinen ajattelija Bruno ei ollut, vaan okkultismiin taipuvainen panteisti, joka esitti muutamia aikaansa edellä olevia ajatuksia, joista suureen osaan hän oli saanut herätteen antiikin ajan filosofeilta, rakentaen oman ajatusjärjestelmänsä.

Elämä muokkaa

Giordano Bruno, alkuperäiseltä nimeltään Filippo Bruno, syntyi Nolassa Vesuvius-tulivuoren juurella Campanian alueella Napolin kuningaskunnassa.^[1] Hänen isänsä oli Giovanni Bruno ja ammatiltaan hän oli sotilas. Bruno opiskeli dominikaaniluostarissa vuodesta 1556 alkaen. Siellä hän otti nimen Giordano Bruno, ja kutsui myöhemmin itseään kotikylänsä mukaan nimellä Bruno Nolanona, ”Bruno Nolalainen”. Hän valmistui papiksi 1572 ja teologian tohtoriksi 1575. Opiskeluaikanaan Bruno ei pitänyt tavan mukaisesti kammiossaan pyhimysten vaan ristiinnaulitun kuvia.

Bruno pakeni Napolista vuonna 1576 inkvisitiota ja kirkollista oikeudenkäyntiä harhaoppisuussyytösten varjostamana. Lisäksi häntä syytettiin hukkuneena löydetyn dominikaaniveljen murhasta.^[1] Tästä lähtien Brunon elämä oli levotonta vaeltelua, hän joutui monesti riitoihin isäntiensä kanssa eri syistä. Vaellettuaan Pohjois-Italiassa, Roomassa, Venetsiassa, Liguriassa ja Ranskassa hän saapui lopulta Genovaan, missä liittyi kalvinisteihin. Bruno syytti erästä professoria kahdestakymmenestä virheestä jakamassaan lehtisessä ja joutui vangiksi, kunnes perui julistuksensa. Hänet kuitenkin ajettiin Genovasta pois, kun hänelle oli tullut riita edellä mainitun saman professorin kanssa. Täysin pettyneenä kalvinisteihin 1579 Bruno matkusti Ranskaan Lyoniin, mistä hän ei kuitenkaan löytänyt töitä. Tämän vuoksi hän vaelsi Toulouseen, josta katolisten ja hugenottien välisten uskonnollisten mellakoiden jälkeen siirtyi Pariisiin. Luopiopappina Bruno ei saanut opetusvirkaa. Pariisissa Bruno alkoi niittää mainetta muistitekniikoiden osaamisellaan, ja pääsi kuningas Henrik III:n suosioon. Huhtikuussa 1583 Bruno matkusti Ranskan suurlähettilään mukana Englantiin mukanaan Henrik III:n suosituskirje. Englannissa Bruno muun muassa opetti Oxfordissa pannassa ollutta kopernikaanista filosofiaa ja esitti oman näkemyksensä sielun kuolemattomuudesta. Näin Bruno aiheutti väittelyn, jossa häntä syytettiin plagioinnista, ja Bruno joutui lähtemään Oxfordista.

Giordano Brunoa esittävä patsas Roomassa Campo de’ Fiorilla, Brunon polttoroviopaikalla.

Vuosina 1584–1585 Bruno julkaisi monia merkkiteoksia, joissa tuli esille hänen filosofinen järjestelmänsä, muun muassa ajatus äärettömästä maailmankaikkeudesta. Kirjassa De la Causa, Principio e Uno (”Syystä, periaatteesta ja ykseydestä”) oli Cusanuksen oppi vastakohtien ykseydestä, ja La cena de le ceneri sisälsi Kopernikuksen astronomiaa. Merkittävä oli myös teos De l'Infinito Universo e Mondi (”Äärettömästä maailmankaikkeudesta”).

Kun Ranskan lähetystöä vastaan hyökättiin Lontoossa, Bruno palasi Pariisiin, missä tilanne oli poliittisesti jännittynyt. Bruno joutui erään aristoteelista maailmankuvaa edustaneen matemaatikon epäsuosioon 120 teesinsä vuoksi. Cambrain yliopistossa Brunoa pilkattiin. Riideltyään matemaatikko Mordenten kanssa eräästä toisesta asiasta tappeluun päättyen, hän pakeni Saksaan, jossa vietti viisi vuotta eri kaupungeissa.

Bruno ei saanut Marburgista papin töitä, ja siirtyi opettamaan aristoteelista filosofiaa Wittenbergiin. Kun ilmapiiri muuttui siellä, Brunoa ei enää siedetty, ja pakeneva Bruno saapui Prahaan, mistä luterilaiset teologit ajoivat hänet pian pois. Vuonna 1591 Bruno saapui Frankfurtiin. Patriarkka Giovanni Mocenigo kutsui hänet Venetsiaan haluten saada oppia muistitekniikoissa. Bruno opetti matematiikkaa Padovan yliopistossa. Mocenigo oli tyytymätön Brunon muistitekniikan opetukseen. Hän uskoi Brunon olevan suuri maagi, joka salasi häneltä asioita. Kun Bruno sanoi, että hänen täytyi pakata tavaransa mennäkseen hakemaan Frankfurtista eräitä teoksia, Mocenigo uhkasi ilmiantaa Brunon inkvisitiolle. Hän tunkeutui kuuden gondolieerin kanssa Brunon asuntoon vaatien tätä opettamaan kaiken tietämänsä. Mocenigon rippi-isä sai tapauksen tietoonsa ja vaati Brunon luovutusta inkvisitiolle.

Inkvisitio pidätti Brunon 22. maaliskuuta 1592. Häntä syytettiin kerettiläisyydestä ja jumalanpilkasta. Brunoa kuulusteltiin jonkin aikaa Venetsiassa, ja hän puolusti itseään sitkeästi. Bruno siirrettiin Roomaan, missä häntä pidettiin seitsemän vuotta Nonan tornissa Pietarinkirkon lähellä huonoissa olosuhteissa. Bruno lienee ollut aliravittu, koska hänellä ei ollut sukulaisia, jotka olisivat voineet lähettää hänelle ruokaa. Oikeudenkäynti eteni hitaasti, ja Bruno yritti turhaan anoa armoa.

Brunoa syytettiin epämoraalisesta elämäntavasta ja monien kristillisyyden oppien kieltämisestä. Alkuun Bruno pyysi saada peruuttaa oppinsa, mutta siihen ei uskottu. Lopulta hän julisti, ettei hän aikoisi, eikä saisikaan perua väitteitään, että hänellä ei ollut mitään mitä perua, että hän ei ollut kirjoittanut mitään perumisen arvoista, ja ettei hän tiennyt, mitä hänen pitäisi perua.^[1] Niinpä Bruno todettiin syylliseksi kerettiläisyyteen. Bruno kärsi inkvisition ankarimman rangaistuksen. Hänet poltettiin roviolla Roomassa Campo de’ Fiorin aukiolla 17. helmikuuta 1600. Brunon ajatusta äärettömästä maailmankaikkeudesta ei hyväksytty hänen kuolemansa jälkeen 1600-luvulla, mutta Isaac Newtonin kehittämien teorioiden jälkeen ajatus oli jo helpommin omaksuttavissa.

Vuonna 1889 italialaiset vapaa-ajattelijat ja rationalistit pystyttivät Campo de’ Fiorin aukiolle Brunon patsaan.

Ajattelu muokkaa

Brunon ajattelu hylkäsi perinteisen kristillisyyden, mutta hän ei ollut ateistikaan. Brunon ajattelussa oli yhdistelmä 1500-luvun lopun hermeettistä okkultismia, antiikin uusplatonilaista filosofiaa ja omia ajatuksia. Mukana oli vaikutteita stoalaisilta ja epikurolaisilta. Brunon kirjoitukset edistivät huomattavasti jo kuopatun uusplatonismin nousua renessanssiajalla. Bruno imi vaikutteita monilta muilta ajattelijoilta, joita olivat muun muassa Lucretius, Nikolaus Kopernikus, Tuomas Akvinolainen, maailmankaikkeuden sielua kannattanut Averroes, Duns Scotus, renessanssin uusplatonisti Marsilio Ficino ja Nicolaus Cusanus.

Giordano Brunon mielestä jumaluus ilmeni koko materian ja hengen täyttämässä maailmassa, jota kuvaamaan hän loi panteistisen hylotsoistisen järjestelmän. Bruno julisti panteistista maailmankuvaa runollisella innolla. Brunon maailmankaikkeus oli ääretön, tasainen, muuttumaton ja isotrooppinen, ja neljän alkuaineen atomeista, monadeista koostuva. Monadit olivat hänen mukaansa olevaisen katoamattomia osia, jotka liittyvät yhteen ja irtaantuvat toisistaan. Jumala ja maailmankaikkeus olivat hänen mukaansa sama asia. Materia oli jumalaista, älykästä toisin kuin nykyisessä järkiperusteisessa maailmankuvassa. Eri materiakokonaisuudet, monadit, ilmensivät jumaluuden eri tasoja. Brunon maailmankuva oli suurelta osin keskiaikainen ja maaginen.

Brunon mukaan maa pyöri, vaikka katolinen kirkko ei kannattanut ajatusta. Brunon mielestä kaikkeus oli ääretön, eetterin täyttämä, ja siinä on lukemattomia aurinkoja, joita lukemattomat planeetat kiertävät samaan tapaan kuin maa ja muut planeetat aurinkoa.^[2] Bruno uskoi myös useaan rinnakkaiseen valinnoista syntyvään maailmaan. Giordano Bruno ei ollut loistava matemaatikko eikä hän tajunnut matematiikan merkitystä tähtitieteen kannalta. Hän korosti havainnointia ja vastusti puhdasta filosofista päättelyä.

Brunon panteistiset opit olivat ristiriidassa Raamatun luomiskertomuksen ja monien muiden kristillisten oppien kanssa. Bruno ei pitänyt mistään uskonnosta eikä uskonut kuolemanjälkeiseen elämään. Bruno hyökkäsi avoimesti kristinuskoa vastaan ja piti Moosesta näyttelijänä ja Jeesusta taikurina ja heittiönä.^[1] Bruno vaikutti joihinkin myöhempiin ajattelijoihin, muun muassa Gottfried Leibniziin.