Fort Kristina
Fort Kristina (myöhemmin Fort Altena) oli ensimmäinen rakennettu tukikohta ja asuinpaikka Uuden Ruotsin siirtokunnalle Pohjois-Amerikassa. Se rakennettiin vuonna 1638 ja nimettiin Ruotsin kuningatar Kristinan mukaan. Fort Kristina sijaitsi suunnilleen 1,6 kilometriä itään nykyisestä Wilmingtonin kaupungista Delawaressa, Brandywine Creekin ja Christinajoen yhtymäkohdassa.
| Fort Kristina (Fort Altena) | |
|---|---|
 Fort Kristinan pienoismalli. American Swedish Historical Museum |
|
| Sijainti | Wilmington, Delaware |
| Koordinaatit | |
| Rakennustyyppi | Paaluvarustettu vartioasema ja linnake |
| Valmistumisvuosi | 1638 |
| Suunnittelija | Peter Minuit |
| Rakennuttaja | Uuden Ruotsin kauppayhtiö |
| Omistaja | Ruotsin valtio |
| Haltija | Uusi Ruotsi |
| Käyttäjä | Uuden Ruotsin siirtokunta |
| Julkisivumateriaali | Savella muuratut paaluhirret |
 |
|
Historia muokkaa
Saapuminen Delawareen ja maan osto muokkaa
Ensimmäiset Uuden Ruotsin siirtolaiset saapuivat Delawarejoelle maaliskuussa 1638. Purjealukset Kalmar Nyckel ja Fågel Grip toivat tuolloin mukanaan 25 matkustajaa ja jonkin verran kauppatavaraa. Siirtolaisten johtajana toimi entinen Uusien Alankomaiden kuvernööri Peter Minuit, joka oli saanut tehtäväkseen Ruotsin siirtokunnan perustamisen Delawareen. Aluksilta ammutut tervehdyslaukaukset keräsivät rannalle paikallisia delaware-intiaaneja, joille siirtolaiset antoivat tuliaisina pieniä lahjoja.[1]
Seuraavan päivän aikana useita intiaanijohtajia saapui Kalmar Nyckeliin neuvottelemaan maakaupoista. Delawarein kieltä taitava tulkki Andreas Lucasson helpotti molemminpuolista ymmärtämystä ja Ruotsin hallituksen puolesta laaditut kaksi kauppakirjaa allekirjoittivat Peter Minuit, Måns Nilsson Kling (Mauno Klinga), Andreas Lucasson ja Jacob Sandelin. Intiaanien edustajat piirsivat omat "totem-merkkinsä" asiapapereihin ja ottivat vastaan kulta- ja hopeaesineitä, vaskikattiloita, kirveitä ja erilaisia koruja. Siirtolaiset saivat vastineeksi maa-alueen, joka käsitti Delawarejoen länsirannan nykyisestä Wilmingtonista Philadelphiaan saakka.[2]
Fort Kristinan rakentaminen muokkaa
Fort Kristinan rakennustyöt aloitettiin välittömästi Christinajoen varrella. Siirtokuntain turvaaminen oli välttämätöntä mahdollisten hyökkäysten varalta. Kristinan ulkovarustus tehtiin pystyyn asetetuista korkeista paaluhirsistä. Rakennelmaa tuettiin kivillä ja mullalla sekä savipohjoisella rakennusaineella. Kun linnake oli joen rannalla, sitä suojaavat vallihaudat kaivettiin vain kolmelle sivustalle. Kahta vallihautaa ympäröi upottava suo. Linnoitukseen kuului myös huone linnanväelle, varastotilat ja ampumareiäin varustettu puolustustorni, johon laivasta tuodut tykit sijoitettiin.[3]
Peter Minuit ei suostunut ottamaan vastaan Fort Kristinan komentajuutta vaan Uuden Ruotsin kuvernööriksi valittiin luutnantti Måns Nilsson Kling. Linnoituksen miesvahvuus oli ensimmäisenä talvena 24 siirtolaista.[4]
Linnakkeen laajentaminen muokkaa
Vuonna 1639 kuvernööri ja hänen alaisensa kohdistivat uuden Ruotsin ja Fort Kristinan kasvuun suuret odotukset. Siirtokuntaa tukevan Ruotsin kauppayhtiön johtajan Klas Larsson Flemingin aikomuksena oli lähettää seuraavien laivojen mukana suuria määriä siirtolaisia, mutta monet vaikeudet estivät hankkeen toteutumista. Kauppayhtiön hollantilaiset osakkaat kieltäytyivät antamasta rahallista tukea koska ensimmäinen matka oli tullut paljon odotettua kalliimmaksi. myöskään ruotsalaiset suvut eivät olleet kiinnostuneita lähtemään Delawareen ja siirtolaisia jouduttiin etsimään suomalaisten joukosta. Syksyllä 1639 toiselle matkalleen lähtenyt Kalmar Nyckel toi mukanaan vain vajaat 30 siirtolaista, joista päällystöön kuului joka kolmas.[5]
Viimeksi tulleiden siirtolaisten avustuksella Fort Kristinaa kunnostettiin ja vallituksen sisälle rakennettiin kuusi pienempää taloa, joista viisi toimi asuntoina, kuudes kirkkona. Myös linnakkeen ulkopuolelle pystytettiin kaksi rakennusta, joiden ympärille tehtiin pieniä viljelysmaita lähinnä tupakan viljelemiseen.[6]
1640-luvun alkupuolella Uuden Ruotsin asutus levisi yhä kauemmas Fort Kristinan ympäriltä. Etupäässä suomalaisten asuttamia pieniä kyliä ilmaantui Christinajoen varrella nykyisten Chesterin (Upland) ja Marcus Hookin (Finland) alueille, sekä Schuylkilljoelle ja Philadelphiaan.[7]
Vuonna 1643 kuvernöörin virkaan astunut Johan Printz otti tehtäväkseen rakentaa Uudesta-Ruotsista voimakkaan siirtokunnan, joka pystyisi tulevaisuudessa pitämään puolensa muita siirtokuntia vastaan. Printz ei tyytynyt vahvistamaan vain Fort Kristinaa vaan rakennutti ympäristöön joukon muita linnoituksia. Näistä vahvin oli Kristinan linnasta etelään noussut Fort Elfsborg, jonne asetettiin 8 tykkiä.[3] Printz rakennutti itselleen myös erillisen kuvernöörinpalatsin, joka tunnettiin Printzin hovina (Printhof). Rakennus sijaitsi Delawarejoessa olevalla Tinicum-saarella hieman Philadelphiasta etelään.[8]
Printz pyrki ylläpitämään hyvät suhteet intiaaneihin koska siirtokunnan tulevaisuus riippui kaupankäynnistä sikäläisten heimojen kanssa. Manhattanilla keskushallintoaan pitänyt Uudet Alankomaat ja Massachusettsin Uuden-Englannin kauppiaat kilpailivat samoista turkiksista kuin Uusi Ruotsi. Kolmen siirtokunnan tahoilta tulleen lisääntyneen kysynnän seurauksena delawaret metsästivät metsänsä tyhjiksi turkiseläimistä. Tämä sai Printzin kohdistamaan kaiken huomionsa susquehannoihin, joiden metsästysmailla oli edelleen hyvä majavakanta. Saadakseen mahdollisimman paljon turkiksia Uusi Ruotsi maksoi niistä suuremman hinnan kuin kilpailijat. Turkiskaupan ansiosta Fort Kristina nousi entistä tärkeämpään asemaan Christinajoen vesiliikenteen valvonnassa ja hollantilaiset ja englantilaiset kauppa-alukset pyrittiin käännyttämään takaisin[9]
Ruotsista kulkeutuvan siirtolais- tavarakuljetuksen katkeaminen usean vuoden ajaksi vei Uuden Ruotsin johtavan aseman Delawaren jokilaakson turkiskaupassa. Uusien Alankomaiden kuvernööri Peter Stuyvesant hyödynsi tilannetta ja rakennutti Fort Casimirin tukikohdan Delawarejoen varrelle ruotsalaisalueen rajalla. Printz otti yhteyden Ruotsiin ja pyysi sotaväkeä siirtokunnan tueksi. Kun pyyntöön ei suostuttu hän matkusti kotimaahansa ja jätti vävynsä Johan Papegojan Uuden-Ruotsin käskynhaltijaksi. Printzin paikalle kuvernööriksi lähetettiin Johan Risingh, joka saapui Delawareen syksyllä 1654 mukanaan paljon rakennus- ja kauppatarvikkeita sekä noin 250 siirtolaista, joiden joukossa oli monen alan ammatinharjoittajia.[10]
Fort Kristinan antautuminen muokkaa
Ensimmäisenä tehtävänään Risingh valtasi Fort Casimirin ja pakotti alueella asuvat 22 hollantilaista vannomaan uskollisuudenvalan Ruotsin hallitukselle. Tämän jälkeen Ruotsista saapuneet sotilaat ja siirtolaiset majoitettiin eri linnoituksiin ja uudisasukkaiden koteihin. Risinghin saamien ohjeiden mukaan linnoitusten turvallisuutta lisättiin uusilla tykeillä, turvarakennelmilla ja maakellarilla. Kristinan ympäriltä mitattiin pienehkö alue kaupunkitonteiksi ja linnoituksen uskottiin laajenevan Christenehamnin kaupungiksi.[11]
Uuden Ruotsin siirtolaisuuden leviäminen lisäsi vastatoimia Uudessa Amsterdamissa ja kuvernööri Stuyvesant sai käskyn lopettaa ruotsalaisten valta Delawarejoella. Elokuussa 1655 sotalaiva Waag saapui Amsterdamista Uuteen-Amsterdamiin mukanaan 200 sotilasta. Saman kuukauden lopulla Stuyvesantin johtama laivasto, joka koostui kahdesta sotalaivasta ja viidestä aseistetusta kauppa-aluksesta, lähti valtaamaan Uuden Ruotsin linnakkeita 317 sotilaan turvin.[12]
Kuullessaan odotettavissa olevasta hyökkäyksestä Risinghillä tuli kiire kerätä Fort Kristinaan mahdollisimman suuren puolustuksen. Siirtolaiset tulivat suurena joukkona Uplandista, Finlandista ja Tinicumin saarelta ja olivat valmiit torjumaan hyökkäyksen. Tulitaistelua ei kuitenkaan tullut. Hollantilaiset alukset purjehtivat Fort Kristinan edustalle ja Stuyvesant kehotti linnakkeen puolustajia antautumaan. Risingh vetosi ruotsalaisten oikeuteen Delawaren siirtokunnassa ja pelkäsi Stuyvesantin toimien voivan johtaa suursotaan Ruotsin ja Hollannin valtakuntien välillä.[13]
Fort Kristina antautui muutaman päivän neuvottelujen jälkeen ja nimettiin myöhemmin Fort Altenaksi. Suomalaiset ja ruotsalaiset uudisasukkaat saivat vuoden sisällä päättää halusivatko he jatkaa Hollannin hallinnon alaisina vai palata kotimaahansa.
Lähteet muokkaa
- Barraveld, Dirk J: Henry Hudson and therise and fall of New Amsterdam Lulu.com, 2009 ISBN 978-1409278177 (englanniksi)
- Ilmonen S: Delawaren suomalaiset, Kareisto, 1988. ISBN 951-23-2565-9
- Louhi E, A: The Delaware Finns or The First Permanent Settlements in Pennsylvania, Delaware, West New Jersey, and Eastern Part of Maryland, Genealogical Publishing, 2009 ISBN 978-0806351032
- Johnson, Amandus: The Swedish Settlements on the Delaware, 1638-1664 volume 2, Ulan Press, 2012 (vuoden 1923 alkuperäispainoksen kopio, ei ISBN numeroa) B00AWM654Q (englanniksi)
- Rauanheimo, Akseli: Uuteen maailmaan, Wsoy, 1921
- Weslager, C.A: Delaware Indians, Rutgers University Press, 1990. ISBN 978-0813514949 (englanniksi)
Viitteet muokkaa
- ↑ Ilmonen 1988 s. 22.
- ↑ Ilmonen 1988 s. 23.
- ↑ a b Ilmonen 1988 s. 24.
- ↑ Barr 2009, s. 210.
- ↑ Johnson 2012 vol 2, s. 699.
- ↑ Raunanheimo 1921, 156.
- ↑ Weslager 1990 s. 120.
- ↑ Ilmonen 1988 s. 76.
- ↑ Weslager 1990 s. 123.
- ↑ Ilmonen 1988 s. 88.
- ↑ Johnson 2012. s. 522.
- ↑ Louhi E.A: The Delaware Finns genealogia.fi. Arkistoitu 13.11.2013. Viitattu 8.03.2013. (englanniksi)
- ↑ Ilmonen 1988 s. 62.