Wikipedia

Ernest Shackleton

brittiläinen tutkimusmatkailija

Ernest Henry Shackleton (15. helmikuuta 1874 Kilkea, Irlanti – 5. tammikuuta 1922 Grytviken Etelä-Georgia) oli angloirlantilainen tutkimusmatkailija. Shackleton tunnetaan parhaiten Endurance-laivalla 1914–1916 tekemästään tutkimusretkestä Etelämantereelle.

Ernest Shackleton
Ernest Henry Shackleton
Ernest Shackleton
Ernest Shackleton
Henkilötiedot
Syntynyt15. helmikuuta 1874[1][2]
Kilkea, Irlanti[1]
Kuollut5. tammikuuta 1922 (47 vuotta)[1]
Grytviken, Etelä-Georgia[1]
Ammatti tutkimusmatkailija
Muut tiedot
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Kotisivu

Nuoruus muokkaa

Shackleton syntyi Irlannissa ja hänen isänsä oli lääkäri. Hän asui lapsena vähän aikaa Dublinissa ennen kuin hänen vanhempansa muuttivat pysyvästi Englantiin. Perheeseen kuului kaksi poikaa ja kahdeksan tytärtä. Shackleton kävi koulun Dulwich Collegen sisäoppilaitoksessa. Ernest lähti 16-vuotiaana brittiläisen kauppalaivan palvelukseen. Hän toimi muun muassa laivan perämiehenä ja luutnanttina. Shackleton avioitui Emily Dormannin kanssa 1904.[3]

Etelämantereen tutkimusretket muokkaa

1901–02 Discoveryn tutkimusretki muokkaa

Pääartikkeli: Discoveryn etelänaparetkikunta

Shackleton liittyi Robert Falcon Scottin retkikuntaan elokuussa 1901. Matka tehtiin Discovery-laivalla McMurdonsalmeen Etelämantereelle. Tavoitteena oli päästä etelänavalle. Scott, Shackleton ja tohtori Edward Wilson lähtivät matkaan yhdeksällätoista rekikoiralla ja viidellä reellä. Retkikunta saavutti 82. leveysasteen ja 17' minuuttia. Shackleton kärsi matkalla keripukista ja häntä oli kuljetettava reellä.[4]

1907–1909 Nimrodin tutkimusretki muokkaa

 
Nimrod lähdössä Etelämantereelle (1907)
Pääartikkeli: Shackletonin vuoden 1908 etelänaparetkikunta

Nimrodin tutkimusmatka oli Shackletonin ensimmäinen itsenäinen. Shackleton onnistui järjestämään rahoituksen retkelle alkuvuodesta 1907. Elokuussa 1907 Shackletonin alus Nimrod lähti kohti etelämannerta. Mukana retkellä oli yhdeksän koiraa ja viisitoista ponia. Vain kahdeksan ponia saatiin asemapaikalle eri syistä, loput jouduttiin teurastamaan jo satamassa. Lopuistakin poneista neljä kuoli jo asemapaikalla: jäljelle jäi neljä ponia.[5]

Shackleton lähti lokakuun 29. päivänä 1908 Kap Roydsin tukikohdasta Great Ice Barrierin jäätiköltä neljän ponin ja kolmen miehen kanssa (Frank Wild, tohtori Eric Marshall ja luutnantti Jameson Adams). Ponit osoittautuivat virheratkaisuksi; matkan edistyessä ne ammuttiin yksi kerrallaan niiden voimien loppuessa, paitsi viimeinen, Socks: se putosi joulukuun alussa jäähalkeamaan. Retkikunta saavutti kuitenkin 88. leveysasteen ja 23' minuuttia ja pääsivät vain 160 kilometrin päähän etelänavasta, mutta heidän täytyi kääntyä takaisin muonavarojen loppumisvaaran vuoksi. Englantiin palaamisen jälkeen Shackleton sai aatelisarvon ja hänestä tuli kansallissankari.[5]

Seuraavan parin vuoden ajan Shackleton makseli Nimrodin matkan velkoja, saneli best-sellerin ja muutti Nimrodin maksulliseksi museoksi.[6]

1914–1917 Etelämantereen ylitysretki muokkaa

Pääartikkeli: Shackletonin Etelämantereen ylitysretki
 
Ernest Shackleton (1915)

Shackleton lähti Antarktiksen ylitysretkelle Endurance-laivalla 8. elokuuta 1914. Etelä-Georgian saarelta retkikunta lähti eteenpäin 5. joulukuuta. Laiva juuttui jäihin 18. tammikuuta 1915 ja haaksirikkoutui 27. lokakuuta, jolloin retkikunta siirtyi jään päälle. Jäiden rikkoontuessa 9. huhtikuuta 1916 retkikunta siirtyi pelastusveneisiin ja onnistui pääsemään pienelle Elefanttisaarelle Etelämantereen pohjoisosaan 15. huhtikuuta. Shackleton lähti 24. huhtikuuta kuuden miehen kanssa 1287 kilometrin pituiselle avunhakumatkalle Etelä-Georgian saarelle pienellä James Caird -nimisellä pelastusveneellä. Saarelle päästiin 10. toukokuuta, mutta tämän jälkeen heidän piti vielä ylittää saari päästäkseen sen itärannalle valaanpyyntiasemalle, jonne Shackleton saapui 20. toukokuuta. Tämän jälkeen Shackleton pyrki pelastamaan Elefanttisaarelle jääneen miehistönsä, mutta yritykset epäonnistuivat jäiden vuoksi. Vasta 30. elokuuta 1916 chileläinen avomerihinaaja Yelcho onnistui pääsemään Elefanttisaarelle ja toi haaksirikkoiset Punta Arenasiin.[7]

Myös retkikunnan ryhmä, jonka tehtävänä oli ollut asettaa varastoja Rossinmeren puolelle Aurora-laivalla, oli joutunut pulaan. Shackleton palasi takaisin Etelämantereelle kokoamaan retkikuntansa viimeiset rippeet. Englantiin hän palasi lopulta toukokuussa 1917. Tämän jälkeen Shackleton teki nopeatempoisen luentomatkan Yhdysvaltoihin. Palattuaan Englantiin keskelle ensimmäistä maailmansotaa Shackleton haki vapaaehtoisena armeijaan, koska hän ymmärsi palveluksen olevan ehto tulevien yritysten rahoittamiseksi. Hallitus ymmärsi hänen julkisuusarvonsa ja lähetti hänet Etelä-Amerikkaan houkuttelemaan Argentiinaa ja Chileä mukaan sotaan ympärysvaltojen puolelle. Shackleton lähti Buenos Airesiin lokakuussa 1917 ja palasi takaisin Englantiin huhtikuussa 1918. Hän yritti edelleen päästä asepalvelukseen, mutta lopulta hän päätyi Huippuvuorten kautta Murmanskiin, jossa hänen nimikkeenään oli "arktisesta kuljetuksesta vastaava miehistöupseeri".[8]

Sodan jälkeen Shackleton saneli loppuun Endurancen tutkimusmatkasta kertovan South-kirjan, joka julkaistiin vuonna 1919. Shackleton joutui luopumaan kaikista oikeuksistaan teokseen maksaakseen velkojaan. Näin Shackleton oli varaton ja vailla ansiotyötä.[8]

1921–1922 Shackletonin-Rowettin tutkimusretki muokkaa

Vuonna 1920 Shackleton ilmoitti haluavansa takaisin antarktisille seuduille. Hänen tavoitteenaan oli Etelämantereen ympäripurjehdus Quest-laivalla. Matkaan lähdettiin Lontoosta syyskuussa 1921. Shackletonin terveys alkoi horjua ja Riossa hän sai sydänkohtauksen, mutta kieltäytyi tutkimuksista ja matka jatkui etelään. Laiva saapui Etelä-Georgian saarelle 4. tammikuuta 1922. Shackleton sai sydänkohtauksen ja kuoli 5. tammikuuta kello 2.50 Questillä, joka oli ankkurissa saarella. Tutkimusmatkailijan ruumis haudattiin omaisten toivomuksesta Etelä-Georgian Grytvikeniin. Hänen viimeiset sanansa olivat: "Sinä haluat minun aina luopuvan jostakin. Mistä toivot minun nyt luopuvan?"[8]

Jälkikirjoitus muokkaa

James Caird -säätiö perustettiin vaalimaan Shackletonin saavutusten muistoa vuonna 1994. Säätiön presidenttinä on toiminut Shackletonin nuorin poika, Edward Shackleton. Alexander Shackleton pojantytär on toiminut säätiön presidenttinä vuodesta 1995. Shackletonin Etelänavan ylitysretkestä on kuvattu vuonna 2002 kaksiosainen Charles Sturridgen ohjaama televisioelokuva, jonka pääosassa Shackletonia esittää Kenneth Branagh.

Shackletonin hauta on suosittu turistien matkakohde Grytvikenissä Etelä-Georgiassa. RRS Ernest Shackleton -niminen laiva on nimetty hänen kunniakseen. Shackletonin muistokirjasto on Scottin napa-alueiden tutkimuksen instituutissa (engl. Scott Polar Research Institute) Cambridgen yliopistossa.

Lähteet muokkaa

  • Caroline Alexander: Endurance : Shackletonin legendaarinen Antarktiksen retki. Suomentanut Tapio Pekola. Otava, 1999. ISBN 951-1-16156-3.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b c d Ernest Shackleton Encyclopædia Britannica. 11.2.2019. Viitattu 14.2.2019 (englanniksi).
  2. ↑ Excerpt: The Voyage of the James Caird by Ernest Shackleton Learn & Teach. American Museum of Natural History. Viitattu 27.8.2019. (englanniksi)
  3. ↑ Alexander, s.6
  4. ↑ Alexander, s. 5
  5. ↑ a b Alexander, s.7
  6. ↑ Alexander, s. 8
  7. ↑ Alexander
  8. ↑ a b c Alexander, s. 188–193

Kirjallisuutta muokkaa

  • Lansing, Alfred: Kestävyys: Shackletonin uskomaton matka Etelämantereelle. (Endurance: Shackleton's incredible voyage, 1959.) Suomentanut Panu Pekkanen. 2. painos (1. painos 1959). Helsinki: Tammi, 2002. ISBN 951-31-1513-5.
  • James, Naomi: Meren kutsu. Otava, 1990. ISBN 951-1-10384-9. Sivut 64–78.
  • Andersson, J. G.: Etelänavan sankareita. Tammi, 1948.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ernest Shackleton.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ernest_Shackleton&oldid=22193420”