Wikipedia

Ensio Uoti

Ensio Ilmari Uoti (5. syyskuuta 1897 Pori – 1966 Aachen[1]) oli suomalainen poliitikko ja kansallissosialisti, joka 1930-luvulla toimi äärioikeistolaisen Suomalaissosialistisen Työväen Puolueen johtajana.

Ensio Uoti

Elämä muokkaa

Ensio Uotin vanhemmat olivat anarkistina tunnettu pastori Juho Henrik Uoti ja kansakoulunopettaja Augusta Matilda Laurila (1863–1936). Uoti otti osaa moneen taisteluun sisällissodassa ja liittyi Saksan armeijaan vuonna 1918.[2] Vuonna 1919 hän muutti Saksaan opiskelemaan insinööriksi, jonka jälkeen Uoti kävi Suomessa vain satunnaisesti. Uoti valmistui Aachenin teknillisen korkeakoulun metallurgian osastolta diplomi-insinööriksi vuonna 1924.[3] Hän työskenteli Suomen puolustusvoimissa insinööriupseerina, mutta hänet erotettiin 1930-luvun alussa, sillä hän ei ”suostunut tottelemaan käskyjä, joita piti yksilöllisiä ja ryhmäpyyteitä ajaviksi ja siten aatteettomiksi”. Uoti oli tavannut Saksassa kansallissosialistisen talousteoreetikon Gottfried Federin, jonka ajattelusta hän otti keskeisiä vaikutteita. Uotin mukaan valtion roolia talouselämässä olisi vahvistettava, jota saataisiin poistettua kapitalismiin liittynyt ”muukalaisryhmien”, erityisesti juutalaisten vaikutusvalta.[4]

Vuosina 1932–1934 Uoti toimi aktiivisesti Suomalaisen Työn Puolueessa, Suomen Kansallissosialistisessa Liitossa, Isänmaallisessa kansanliikkeessä ja Suomen Kansan Järjestössä. Hän oli SKSL:n hallituksen puheenjohtaja, kunnes riitautui Yrjö Ruudun kanssa ja erotettiin puolueesta elokuussa 1933.[5] Uoti edusti SKSL:n saksalaistyylistä suuntausta, josta Ruutu pyrki erottautumaan.[6] Tämän jälkeen hän toimi puolisen vuotta IKL:ssä, josta Uoti myös erotettiin. SKJ:ssä hän vaikutti vuonna 1934, kunnes joutui konfliktiin johtaja Arvi Kalstan kanssa. Tämän jälkeen Uoti oli mukana perustamassa Suomalaissosialistista Työväen Puoluetta marraskuussa 1934.[5]

SSTP osallistui vuoden 1936 eduskuntavaaleihin Uudenmaan vaalipiirissä. Puolueen listan otsikossa oli iskulause ”parempi palkka työstä”. Vaalikampanjassa hyökättiin niin marxilaisia kuin IKL:ää vastaan. Helsingissä kiersi puolueen vaalimainoksilla varustettu auto, joka herätti huomiota suuren hakaristilippunsa vuoksi. Puolueen lista sai korkeintaan muutamia satoja ääniä.[5][7] SSTP lakkautettiin jatkosodan jälkeen (23. syyskuuta 1944 voimaan tulleen) välirauhansopimuksen 21. artiklan nojalla 12. lokakuuta 1944.[8]

Syksyllä 1939 Uoti kutsuttiin liikekannallepanon yhteydessä armeijan palvelukseen mutta joulukuussa 1939 hänen sallittiin matkustaa tunnustelutehtäviin Berliiniin. Oman kertomansa mukaan Uoti pääsi tapaamaan Heinrich Himmleriä, joka olisi sanonut, että Saksa ei tule sallimaan Suomen miehitystä ja että jo kahden vuoden päästä Saksa ja Neuvostoliitto olisivat sodassa. Uotin mukaan Saksa olisi tarjoutunut lähettämään Suomeen jo tammikuussa 1940 Ahvenanmaan kautta 100 000 miehen avustusretkikunnan, jos Suomen hallitus muutettaisiin "saksalaisystävälliseksi". Mistään riippumattomasta lähteestä ei ole kuitenkaan löytynyt vahvistusta sille, että Uoti olisi todella tavannut Himmlerin tuolloin. Matkan aikana Uoti kuitenkin puolusti Berliinissä Suomen raha- ja finanssipolitiikkaa koskenutta väitöskirjaansa, ja palattuaan Suomeen helmikuussa 1940 hän raportoi tuloksettomasta matkastaan ulkoministeri Väinö Tannerille.[9] Uoti tuomittiin talvisodan jälkeen kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen virkarikoksesta, ja lisäksi hän oli Valpon seurantalistalla vakoilusta epäiltynä.[10]

Sotien jälkeen Uoti oli Radikaalisen Kansanpuolueen ehdokkaana vuoden 1951 eduskuntavaaleissa. Hän halusi myös ehdokkaaksi vuoden 1956 presidentinvaaleihin pääsemättä kuitenkaan edes ehdokkaaksi.[4] Vuonna 1955 Arvo Onni Salmisen kustantama aikakauslehti Yleisö tuki Uotin presidentinvaalikampanjaa Urho Kekkosta vastaan. Lehden lokakuun numerossa ilmestyi hänen kirjoittamansa artikkeli Ohjaan vapauteen – Kekkonen ajaa kommunismiin. Samana vuonna Uoti julkaisi myös omakustannekirjan Näin tahtoi valtiomies – Tämän saivat aikaan diletantit, jossa hän väitti parlamentaarisen demokratian johtavan enemmistöpuolueiden diktatuuriin ja lopulta sosialisoimiseen sekä proletariaatin diktatuuriin. Uoti tarjosi tilalle omaa vaihtoehtoaan ”todellista suomalaista demokratiaa”.[11] Hänen poliittinen ohjelmansa oli 1950-luvulla lähes sama kuin 1930-luvulla, vain juutalaisten maahanmuuton vastustaminen oli jäänyt pois. Kekkosen tultua presidentiksi Uoti kirjoitti hänelle ja pyysi nimitystä Suomen Pankkiin, mutta Kekkonen ei vastannut kirjeeseen.[4]

Uoti oli vielä vuonna 1960 mukana perustamassa Yhtynyt Suomi -nimistä järjestöä yhdessä Yrjö Raikkaan kanssa.[4] Uoti kuoli Saksan Aachenissa vuonna 1966.[1]

Teoksia muokkaa

  • Kansan työ. Suomalaissosialistisia julkaisuja N:o 1. Suomalaissosialistinen työväen puolue, Helsinki 1935
  • Kansan valta. Suomalaissosialistisia julkaisuja N:o 2. Suomalaissosialistinen työväen puolue, Helsinki 1935
  • Die Geld- und Finanzpolitik Finnlands nach Erlangung der Selbstständigkeit nebst einem Exkurs über die Wohnbautätigkeit in den Städten : ein Beitrag zur Kritik der liberalen Wirtschaftspolitik; väitöskirja (Universität Berlin, Fakultät der Staatswissenschaftlichen). Rudolf Bau, Berlin 1940
  • Näin tahtoi valtiomies – Tämän saivat aikaan diletantit: suomalaisessa kansallissosialistisessa kentässä mukana olleen toimijan ”testamentti”. Tekijä, Helsinki 1955

Lähteet muokkaa

  • Henrik Ekberg: Führerns trogna följeslagare – Den finländska nazismen 1932–1944. Schildts, 1991. 951-50-0522-1.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b Kuolleita. Helsingin Sanomat, 24.6.1966, s. 6. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 1.7.2018.
  2. ↑ Kansallis-sosialisti 30.06.1933 Vaalinumero
  3. ↑ Suomalaiset opiskelijat ulkomailla. Uusi Suomi, 28.10.1924, nro 250, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 27.11.2018.
  4. ↑ a b c d Tommi Kotonen: Politiikan juoksuhaudat – Äärioikeistoliikkeet Suomessa kylmän sodan aikana, s. 76–77, 79–81. Atena, Jyväskylä 2018.
  5. ↑ a b c Ekberg 1991, s. 95–99.
  6. ↑ Ekberg 1991, s. 57.
  7. ↑ Virallisissa tilastoissa ei erotella eduskunnan ulkopuolelle jääneiden listojen kannatuksia. Nämä listat saivat Uudellamaalla yhteensä 534 ääntä.
  8. ↑ Mikko Uola: ”Suomi sitoutuu hajottamaan...”: Järjestöjen lakkauttaminen vuoden 1944 välirauhansopimuksen 21. artiklan perusteella, s. 262–271. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura, 1999. ISBN 951-710-119-8.
  9. ↑ Roselius, Aapo – Silvennoinen, Oula – Tikka, Marko: ”Kerran Suomessa taistellaan – suomalainen fasismi ja sota”, Suomalaiset fasistit – mustan sarastuksen airuet, s. 345,346. Helsinki: WSOY, 2016. ISBN 978-951-0-42327-1.
  10. ↑ Teemu Planting: Ensio Uotin suomalaissosialismi. Plagiaatti Hitlerin Mein Kampfista - tiivistelmä, Helsingin yliopisto, valtiotieteellinen tiedekunta, Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos 2013.
  11. ↑ Antikvariaatti.net, Yleisö-aikakauslehden numeroiden 9 ja 10/1955 esittely
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ensio_Uoti&oldid=22381178”