Duke Kahanamoku
Duke Paoa Kahinu Mokoe Hulikohola Kahanamoku (24. elokuuta 1890 Honolulu – 22. tammikuuta 1968), lempinimeltään ”The Big Kahuna”, oli Havaijilla syntynyt yhdysvaltalainen lainelautailija ja uinnin olympiavoittaja. Kahanamokua on kutsuttu nykyaikaisen lainelautailun ”isäksi”[1].
Suomeksi herttuaa tarkoittava ”Duke” ei ole arvonimi tai lempinimi, vaan isän mukaan annettu etunimi. Isä Duke oli saanut nimen synnyttyään samaan aikaan vuonna 1869 kuin Edinburghin herttua prinssi Alfred vieraili Havaijilla.lähde?
Uintisaavutukset muokkaa
Kahanamoku ui 11. elokuuta 1911 Honolulussa 100 jaardin maailmanennätyksen 55,4, joka paransi vanhaa ennätystä peräti 4,6 sekuntia. Hän rikkoi myös 220 jaardin ennätyksen ja sivusi 50 jaardin ennätystä. Amateur Athletic Union (AAU) ei pitänyt ennätyksiä uskottavina ja hyväksyi ne vasta vuosia myöhemmin.lähde?
Vuoden 1912 olympialaisissa Kahanamoku osallistui 100 metrin vapaauintiin, jossa hän teki uuden maailmanennätyksen ja voitti kultaa ajalla 1.03,4.[1][2] Finaalissa hän oli niin ylivoimainen, että hänellä oli aikaa pysähtyä puolimatkassa ja katsoa taakseen, mutta voitti silti kahden metrin erolla.lähde? Hän voitti kisoissa myös hopeaa 4 × 200 metrin vapaauintiviestissä.
Vuoden 1920 olympialaisissa Kahanamoku puolusti 100 metrin voittoaan menestyksekkäästi ja voitti kultaa myös viestijoukkueessa. 100 metrillä Kahanamoku sivusi omaa maailmanennätystään semifinaalissa ja rikkoi sen finaalissa. Uusi maailmanennätysaika oli 1.00,4.[3] Finaali kuitenkin määrättiin uitavaksi uudelleen, mutta Kahanamoku oli edelleen voittaja.lähde? Myös viestijoukkue teki uuden maailmanennätyksen 10.04,4.[3] Vuoden 1920 kisoissa hän oli myös Yhdysvaltojen vesipallojoukkueen jäsen.lähde?
Seuraavissa olympiakisoissa 1924 Pariisissa hän sai hopeaa 100 metrillä ja hävisi Johnny Weissmullerille. Pronssia sai hänen veljensä Samuel Kahanamoku.
Kahanamoku piti uransa aikana hallussaan 100 jaardin ja 100 metrin vapaauinnin maailmanennätyksiä. Hän teki vuonna 1913 100 jaardin maailmanennätyksen 54,6, joka paransi Charles Danielsin edellistä ennätystä 0,2 sekunnilla. Vuonna 1915 Kahanamoku paransi ennätystä kahteen otteeseen ajoilla 53,8 sekä 53,2. Viimeisen kerran hän teki matkan maailmanennätyksen vuonna 1917, jolloin hän ui ajan 53,0. Ennätys pysyi voimassa vuoteen 1922, jolloin Weissmuller rikkoi sen. 100 metrin vapaauinnissa Kahanamoku ui 1912 maailmanennätyksen 1.01,6, joka oli 0,8 sekuntia nopeampi kuin Curt Brettingin edellinen ennätys. Kahanamoku ui matkan maailmanennätyksen myös vuonna 1918 ajalla 1.01,4 ja vuonna 1920, jolloin ennätysaika oli 1.00,4. Weissmuller onnistui rikkomaan myös tämän ennätyksen vuonna 1922.[4]
Lainelautailijana muokkaa
Olympialaisten välissä ja lopetettuaan olympiauransa Kahanamoku kiersi ympäri maailmaa antamassa uintinäytöksiä sekä esittelemässä lainelautailua – lajia, joka siihen asti oli tunnettu vain Havaijilla. Kahanamokun mukana lajista tuli tunnettu muun muassa Australiassa.
Kahanamoku on valittu sekä uinnin että lainelautailun Hall Of Fameen.
Yksityiselämä muokkaa
Vuonna 1940 hän meni naimisiin tanssiopettaja Nadine Alexanderin kanssa.[1] Heillä ei ollut lapsia.[5]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Patti Paniccia: Who Owns the Duke? HONOLULU Magazine. 1.11.2006. Viitattu 25.2.2016. (englanniksi)
- ↑ Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 19. Otava, 1970.
- ↑ a b Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 22. Otava, 1970.
- ↑ Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 370. Otava, 1970.
- ↑ Cindy Luis, Pat Bigold: Nadine Kahanamoku ‘very special person’ starbulletin.com. 18.7.1997. Star Bulletin. Viitattu 24.8.2015. (englanniksi)
Aiheesta muualla muokkaa
- Duke Kahanamoku Kansainvälinen olympiakomitea. (englanniksi)
|
1896: Alfréd Hajós | 1906: Charles Daniels | 1908: Charles Daniels | 1912: Duke Kahanamoku | 1920: Duke Kahanamoku | 1924: Johnny Weissmuller | 1928: Johnny Weissmuller | 1932: Yasuji Miyazaki | 1936: Ferenc Csik | 1948: Walter Ris | 1952: Clarke Scholes | 1956: Jon Henricks | 1960: John Devitt | 1964: Don Schollander | 1968: Michael Wenden | 1972: Mark Spitz | 1976: Jim Montgomery | 1980: Jörg Woithe | 1984: Rowdy Gaines | 1988: Matt Biondi | 1992: Aleksandr Popov | 1996: Aleksandr Popov | 2000: Pieter van den Hoogenband | 2004: Pieter van den Hoogenband | 2008: Alain Bernard | 2012: Nathan Adrian | 2016: Kyle Chalmers | 2020: Caeleb Dressel |
