Cenwalh

Wessexin kuningas

Cenwalh (k. 672) oli Wessexin kuningas 643645 ja 648672. Hän nousi valtaistuimelle isänsä kuningas Cynegilsin kuoltua, joko vuonna 641 tai 643. Hänen kuninkuuttaan varjosti Mercian kasvava mahti. [1]

Cynegils oli vanhoilla päivillään kääntynyt kristityksi, mutta Beda Venerabiliksen mukaan Cenwalh kieltäytyi kasteesta. Anglosaksien kronikan mukaan Cenwalh nousi Wessexin kuninkaaksi 643 ja määräsi, että Winchesteriin oli rakennettava kirkko. Bedan mukaan Cenwalh hylkäsi ensimmäisen vaimonsa, Mercian kuninkaan Pendan sisaren Cyneburgan, mennäkseen naimisiin Seaxburgin kanssa. Tämän vuoksi Penda karkotti Cenwalhin vuonna 645. Cenwalh sai turvapaikan Itä-Anglian kuninkaan Annan luota ja kääntyi siellä kristityksi. Myöhemmin hän palasi Wessexin kuninkaaksi. Anglosaksien kronikan mukaan Cenwalh sai kasteen vuonna 646, ja hän sai kuninkuutensa takaisin vuonna 648.[1][2]

Kronikan mukaan Cenwalh antoi maata Ashdownista sukulaiselleen, kuningas Cwichelmin pojalle Cuthredille. Cenwalh taisteli vuonna 658 walesilaisia vastaan Penselwoodissa ja ajoi nämä Parretiin saakka. Bedan mukaan Cenwalh nimitti Agilbertin Dorchester-on-Thamesin piispaksi ja Winen Winchesterin piispaksi. Agilbert kuitenkin palasi Ranskaan pian nimityksensä jälkeen, jossa hänestä tuli Pariisin piispa. Myös Wine luopui virastaan riitaannuttuaan Cenwalhin kanssa vuonna 669.[1]

Cenwalhin kuninkuuden viime vuosina Wessex menetti alueita Mercialle. Anglosaksien kronikka kertoo, että vuonna 661 Mercian kuningas Wulfhere hävitti maita aina Ashdowniin saakka. Wulfhere myös valloitti Wightsaaren ja lahjoitti sen Sussexin kuninkaalle Æthelwalhille. Kronikan mukaan Cenwalh kuoli vuonna 672, ja hänen leskensä kuningatar Seaxburg hallitsi sen jälkeen Wessexiä vuoden verran. Beda Venerabiliksen mukaan Cenwalhin kuoltua Wessex jaettiin kymmeneksi vuodeksi useiden vasallikuninkaiden kesken.[1][2]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. a b c d Kings of Wessex 534–944 Foundation for Medieval Genealogy. Viitattu 23.2.2020. (englanniksi)
  2. a b Kari 2001, s. 119