Boulevard Saint-Michel
Boulevard Saint-Michel (Pyhän Mikaelin bulevardi) on Pariisissa sijaitseva Seinen rannalta etelään johtava puistokatu, joka muodostaa rajan Pariisin 5. ja 6. kaupunginosan (arrondissement) välillä. Katu alkaa Pont Saint-Michel -nimiseltä sillalta, joka yhdistää Seinen etelärannan ja Île de la Citén, johtaa Pariisin tähtitornin läheisyyteen ja on Pariisin Latinalaiskorttelin suurin ja vilkkain katu. Varsinkin opiskelijat käyttävät sen nimestä yleisesti lyhennettyä muotoa Boul' Mich' .
Bulevardi-nimestään huolimatta Boulevard Saint-Michel ei sijaitse Pariisin vanhojen kaupunginmuurien (bolwerk) paikalla, vaan Pariisin keskiaikaiset muurit leikkasivat nykyisen katulinjauksen lähes kohtisuorasti. Muureissa sijaitsi tällä kohdalla aikoinaan portti nimeltä Pyhän Mikaelin portti (ransk. Porte Saint-Michel) Nykyinen katu on rakennettu vasta 1850-luvulla, kun Napoleon III:n hallituskaudella Georges Eugène Haussmannin johdolla Pariisiin rakennettiin suuri joukko uusia puistokatuja ja purettiin niiden tieltä suuri joukko vanhoja rakennuksia.[1] Katu rakennettiin yhdensuuntaiseksi sitä noin 200 metriä idempänä kulkevan, sivukaduksi jääneen Rue Saint-Jacquesin kanssa, joka siihen saakka oli ollut Pariisin keskustasta kaupungin eteläosiin johtava valtaväylä. Aluksi kadun nimi oli Boulevard Sébastopol rive gauche[1] (Sevastopolin bulevardi vasemmalla rannalla, vähän aikaisemmin käydyn Sevastopolin taistelun muistoksi). Nykyisen nimensä Boulevard Saint-Michel sai vuonna 1864, mutta sen jatke Seinen toisella puolella on yhä nimeltään Boulevard Sébastopol.
Boulevard Saint-Michelin ja varsinkin sen pohjoisosan varrella on runsaasti kirjakauppoja, kahviloita, elokuvateattereita ja vaatekauppoja. Sen varrella Boulevard Saint-Germainin risteyksessä on myös Ranskan keskiaikaisen taiteen museo Musée de Cluny.
Boulevard Saint-Micheliltä johtaa myös pääportti Luxembourgin puistoon. Samalta kohdalta vastakkaiseen suuntaan johtaa Rue Soufflot, joka päättyy Panthéonille.
Toukokuussa 1968 Boulevard Saint-Michel oli useita viikkoja suljettuna opiskelijalevottomuuksien vuoksi.
Erään ranskalaisen poliitikon on kerrottu aikoinaan vaalien edellä luvanneen, että Boulevard Saint-Micheliä jatketaan merenrantaan saakka. Kun häneltä kysyttiin, kummasta päästä sitä jatkettaisiin, hän olisi vastannut: "Molemmista päistä."
Boulevard Saint-Michel populaarikulttuurissa muokkaa
Boulevard Saint-Michel mainitaan muun muassa seuraavissa kirjoissa:
- Elämän kahle (luku 44), W. Somerset Maugham, 1915
- Noctambule, Ballads of a Bohemian, Robert W. Service, 1921
- Odysseus (luku 3), James Joyce, 1922
- Ja aurinko nousee, Ernest Hemingway, 1926
- How it Feels to Be Colored Me, Zora Neale Hurston, 1928
- Madeline's Rescue, Ludwig Bemelmans, 1951
- 68 Boulevard Saint-Michel, Danielle Martinigol & Alain Grousset, 1999
Musiikissa katu mainitaan Peter Sarstedtin kappaleessa "Where Do You Go to My Lovely", jossa kuvitteellinen Marie-Claire niminen nainen elää jet-set-elämää ja asuu kalliissa asunnossa Boulevard Saint-Michel-kadulla. Hector on tehnyt laulusta versionsa "Kuningatar", jossa mainitaan myös Boulevard Saint-Michel. Katu mainitaan myös Gary Mooren vuoden 1979 hitissä "Parisienne Walkways"
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Colin Jones: Paris, Biography of a City, s. 355, Penguin Books 2006, ISBN 978-0-140-28292-4
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Boulevard Saint-Michel Wikimedia Commonsissa
