Wikipedia

Bomarsundin taistelu

Oolannin sodan taistelu

Bomarsundin taistelu oli 8.–16. elokuuta 1854 käyty Oolannin sodan taistelu, jossa brittiläis-ranskalainen laivasto ja ranskalaiset jalkaväkijoukot piirittivät ja valtasivat Venäjän armeijan puolustaman Bomarsundin linnoituksen Ahvenanmaan Sundissa. Linnoituksen puolustukseen osallistui myös suomalaisia. Taistelun jälkeen linnoitus tuhottiin räjäyttämällä.

Bomarsundin taistelu
Osa Oolannin sotaa
Bomarsundin linnoitusta tulitetaan HMS Bulldogin kannelta, William Simpsonin litografia Edwin T. Dolbyn aikalaispiirroksesta.
Bomarsundin linnoitusta tulitetaan HMS Bulldogin kannelta, William Simpsonin litografia Edwin T. Dolbyn aikalaispiirroksesta.
Päivämäärä:

8.–16. elokuuta 1854

Paikka:

Bomarsund, Sund, Ahvenanmaa

Lopputulos:

Brittiläis-ranskalaisten joukkojen voitto

Osapuolet

 Iso-Britannia
 Ranska

 Venäjän keisarikunta

Komentajat

Charles Napier
Alexandre Parseval-Deschenes
Achille Baraguey d’Hilliers

Jakob Bodisco
Knut Furuhjelm

Vahvuudet

12 000 – 13 000

2 200

Tappiot

54–100

53

Tausta muokkaa

Brittiläis-ranskalainen laivasto Itämerellä muokkaa

Ison-Britannian ja Ranskan jouduttua mukaan Krimin sotaan lähetettiin Itämerelle maaliskuussa 1854 vara-amiraali Charles Napierin komentama brittiläinen laivasto ja huhtikuussa vara-amiraali Alexandre Parseval-Deschenesin komentama ranskalainen laivasto. Ne yhdistivät voimansa Inkoon Barösundin edustalla 13. kesäkuuta.[1] Itämeren tärkein venäläinen linnoitus oli Pietarin edustalla sijaitseva Kronstadt ja toiseksi tärkein Helsingin edustalla sijaitseva Viapori, mutta Napier ilmeisesti piti kumpaakin liian vaikeasti valloitettavana ja valitsi siksi kohteeksi kolmannen tärkeän linnoituksen eli Bomarsundin. Senkin valloittamiseen tarvittiin vahvat maihinnousujoukot.[2]

Bomarsund muokkaa

 
Havainnekuva Bomarsundin päälinnoituksesta.

Bomarsundin linnoituksen rakentaminen oli aloitettu jo 1830-luvulla, mutta sodan puhjetessa se oli edelleen keskeneräinen.[3] Linnoituksen puolustuksesta vastasi Venäjän 10. suomenmaalainen linjapataljoona, johon kuului noin tuhat miestä, sekä yksi 300 miestä käsittänyt tykistöosasto. Varuskunnan vahvistukseksi oli lähetetty Turusta kaksi Suomen krenatööritarkk’ampujapataljoonan komppaniaa (400 miestä), joiden tehtävänä oli puolustaa linnoituksen eteläpuolista rantapatteria. Linnoituksen komendanttina toimi kenraalimajuri Jakob Bodisco, suomalaisia krenatöörejä komensi eversti Knut Furuhjelm, joka toimi samalla Ahvenanmaan tilapäisenä kuvernöörinä.[4][5] Lisäksi linnoituksessa oli 180 miehen työkomennuskunta, 28 Donin kasakkaa ja insinöörikomennuskunta,[4] yhteensä noin 2 200 miestä.[6]

Bomarsundin päälinnaketta suojeli kolme erillistä puolustustornia: lännessä Brännklintin torni eli C-torni, pohjoisessa Notvikin torni eli U-torni ja idässä viereisellä Prästön saarella Z-torni. Muita suunniteltuja torneja ja niitä yhdistävää muuria ei oltu ehditty rakentaa valmiiksi.[7] Bomarsundissa oli yhteensä 116 käyttökelpoista tykkiä, joista 70 päälinnoituksessa ja muut puolustustorneissa.[4] Viereiselle Lumparninselälle johtavista salmista Ängösundia luultiin liian kapeaksi suurille sotalaivoille, joten linnoitussuunnitelmissa ei huomioitu siltä suunnalta tulevan hyökkäyksen mahdollisuutta.[8]

Ensimmäinen taistelu kesäkuussa 1854 muokkaa

Ennen päähyökkäystä Bomarsundin luo saapui Ängösundin kautta 21. kesäkuuta 1854 kolme kapteeni William Hutcheon Hallin komentamaa brittiläistä sotalaivaa, kaksi höyryfregattia ja yksi höyrykorvetti. Pohjanlahtea vartioimaan määrätty Hall oli oma-aloitteisesti päättänyt hyökätä Bomarsundiin, vaikka se oli vähäisillä voimilla jokseenkin hyödytöntä. Alukset tulittivat linnoitusta yhdeksän tunnin ajan 48 tykillä ja Bomarsundista vastattiin tuleen. Alukset vetäytyivät seuraavana yönä saatuaan osumia ja käytettyään ammusvarastonsa loppuun. Linnoitus ei kärsinyt suuria vaurioita, ainoastaan sen edustalla ollut rantavarustus tuhoutui. Sekä venäläiset että britit juhlivat taistelua omana voittonaan, ja kummallakin puolella jaettiin ylennyksiä ja kunnianosoituksia.[5][9] Operaatio joka tapauksessa osoitti brittien löytäneen käyttökelpoisen laivaväylän Bomarsundin luo, tosin Ängösundin väylän oli jo ennen Hallia löytänyt ja luodannut brittilaivaston kartoitustyötä tehnyt HMS Lightningin kapteeni Bartholomew Sulivan.[9]

Tämän pienemmän taistelun yhteydessä Hallin lippulaivan HMS Heclan vt. perämies Charles Lucas kunnostautui heittämällä aluksen kannelle lentäneen kranaatin viime hetkellä yli laidan. Hänet palkittiin myöntämällä hänelle kaikkein ensimmäinen Viktorian risti, kun tämä uusi kunniamerkki kaksi vuotta myöhemmin otettiin käyttöön.[7][9][10]

Maihinnousujoukkojen saapuminen muokkaa

Calais’sta lähti 14.–20. heinäkuuta brittiläisillä kuljetusaluksilla noin 10 000 ranskalaista jalkaväen sotilasta, joita komensi kenraali Achille Baraguey d’Hilliers.[11][5] Laivasaattue kohtasi brittiläis-ranskalaisen Itämeren-laivaston 31. heinäkuuta Ahvenanmaan Ledsundin luona, mistä ne lähtivät yhdessä kohti Bomarsundia.[12] Kesäkuun hyökkäyksen jälkeen kenraali Bodisco oli pyytänyt lähettämään avukseen Turusta tykkiveneitä, joilla Ängösundin salmi voitaisiin suojata vihollisaluksilta. Vihollinen ehti kuitenkin paikalle ensin, joten apuun lähetetyt tykkiveneet joutuivat palaamaan tyhjin toimin. Kapteeni Sulivan luotsasi ensimmäisen brittiläisen eskaaderin Ängösundin läpi 22. heinäkuuta. Koska salmi oli liian kapea linjalaivoille, operaatioon käytettiin pienempiä alustyyppejä kuten fregatteja ja korvetteja.[4] Brittiläisiä ja ranskalaisia sota-aluksia ankkuroitui Bomarsundin edustalle 24. heinäkuuta alkaen, mutta 7. elokuuta saakka ne pidättäytyivät ryhtymästä mihinkään sotatoimiin.[5] Bodisco määräsi varotoimena polttamaan linnoituksen lähellä sijainneen Skarpansin kaupunkimaisen asutuskeskuksen, jotta vihollinen ei voisi käyttää rakennuksia.[4]

Taistelun kulku muokkaa

 
Piirros Bomarsundin pommituksesta mereltä.

Maihinnousu ja piirityksen alku muokkaa

Joukkojenkuljetusalusten saavuttua alkoi suuri maihinnousu Ahvenanmantereelle 8. elokuuta vastaisena yönä. Ranskalaisten pääjoukko nousi maihin Tranvikissa Bomarsundin eteläpuolella ja pienempi brittijoukko samanaikaisesti Hultassa Bomarsundin pohjoispuolella, molemmat noin viiden virstan päässä linnoituksesta. Maihinnousujoukot yhtyivät 3,5 kilometriä linnoituksesta länteen sijainneessa Finbyn kylässä, johon kenraali Baraguey d’Hilliers perusti komentopaikkansa.[6][5] Pienempiä maihinnousuja tehtiin myös Mångstektassa ja muissa paikoissa. Bomarsund oli nyt täydellisesti piiritetty sekä maalta että mereltä. Piiritysjoukkoja oli yhteensä lähes 13 000 miestä, joista brittejä noin 2 000. Piiritykseen osallistuneita laivoja oli lähes 80, ja ne pysyttelivät toistaiseksi linnoituksen tykkien ulottumattomissa.[6] Hyökkääjän suuren ylivoiman vuoksi taistelun lopputulos oli selvä jo alusta alkaen.[13]

Puolustustornien ja linnoituksen valtaaminen muokkaa

Ranskalaisen jalkaväen ensimmäinen hyökkäys C-tornia vastaan torjuttiin 8. elokuuta.[5] Ranskalaiset kokosivat maihin viedyistä laivatykeistä patteriston, joka alkoi tulittaa C-tornia 13. elokuuta vastaisesta yöstä alkaen vuorokauden ympäri. Tornin puolustusta johti suomalainen kapteeni Karl Alexander Joachim Tesche.[14][5] Tykkitulesta vaurioituneen tornin puolustus kävi pian toivottomaksi, joten Tesche määräsi pääosan miehistään perääntymään yön turvin päälinnoitukseen, minkä jälkeen torni oli tarkoitus räjäyttää. Ranskalaiset onnistuivat kuitenkin valtaamaan tornin rynnäköllä 14. elokuuta, jolloin pistimestä jalkaan haavoittunut Tesche ja 34 muuta sotilasta jäivät vangeiksi. Ranskalaisille päätynyt C-torni muodosti nyt uhan Bomarsundille, ja sitä alettiin tulittaa päälinnakkeesta. Torni tuhoutui aamupäivällä 15. elokuuta suuressa räjähdyksessä ilmeisesti ruutivaraston sytyttyä tuleen tai saatua osuman.[14][7]

 
Piirros lähitaistelusta ranskalaisten ja venäläisten välillä.

Prikaatikenraali Harry Jonesin komentamat brittijoukot aloittivat 14. elokuuta hyökkäyksen U-tornia vastaan, ja sitä tulitettiin samaan aikaan myös laivoista. Tornin puolustusta johti luutnantti Zverdjev.[15] U-tornia tulitettiin kolmella järeällä laivatykillä, jotka puhkaisivat valtavan aukon sen ulkoseinään saattaen puolustajien tykit suojattomiksi. Torni antautui aamulla 15. elokuuta.[7][15]

Päälinnaketta alettiin tulittaa samanaikaisesti maalta ja mereltä 15. elokuuta, jolloin laivat tuotiin tykinkantaman päähän. Laivojen ohella linnakkeen etupuolta tulitti Grinkaruddenin niemeltä brittien valtaama venäläinen patteri, kun taas ranskalaisten tykistö tulitti linnakkeen suojatonta takapuolta. Bomarsundin puolustajat olivat uupuneita ja heillä oli jäljellä vain muutama tykki. Vähitellen tuli ilmeiseksi, että jalkaväkihyökkäyksen sijaan britit ja ranskalaiset olivat valmiita pommittamaan koko linnoituksen maan tasalle. Lopettaakseen turhan verenvuodatuksen kenraali Bodisco määräsi linnoituksen antautumaan 16. elokuuta yhdeltä iltapäivällä.[7][16] Jäljellä oli vielä Z-torni, jota tulitettiin pari tuntia, kunnes sen komentajalle luutnantti Châtelainille saatiin vietyä Bodiscon antautumiskäsky.[16]

Bomarsundin makasiininhoitaja Westeniuksen arvion mukaan taistelussa kuoli 53 ja haavoittui 86 linnoituksen puolustajaa.[5] Brittien on sanottu menettäneen kaatuneina ja haavoittuneina 16 ja ranskalaisten 38 miestä, mutta toisten tietojen mukaan hyökkääjien tappiot olivat yhteensä noin 100 miestä. Vangeiksi jäi 2 235 linnoituksen puolustajaa ja heidän perheenjäsentään,[17] joukossa komendantti Bodisco ja kuvernööri Furuhjelm.[5]

Bomarsundin päätaisteluun osallistuneista brittiläisistä sotilaista vielä kaksi sai Viktorian ristin. Palkitut olivat luutnantti John Bythesea ja William Johnstone, jotka onnistuivat väijytyksellä sieppaamaan 12. elokuuta Bomarsundista mantereelle pyrkineiden viestinviejien postisäkit.[13]

Seuraukset muokkaa

Britannia ja Ranska eivät voineet jättää joukkojaan miehittämään Ahvenanmaata ympärivuotisesti, joten Bomarsund päätettiin tuhota, jottei se päätyisi takaisin venäläisille.[7][18] Ensin räjäytettiin kaksi jäljelle jäänyttä puolustustornia ja lopuksi itse päälinnoitus 2. syyskuuta.[18] Viimeiset vihollisalukset poistuivat 4. syyskuuta.[5]

Kaikki Bomarsundissa vangeiksi jääneet vietiin pois laivoilla. Vankeja kuljettaneet brittiläiset laivat lähtivät 17. ja ranskalaiset 18. elokuuta. Noin tuhat vankia – joukossa kenraali Bodisco – vietiin Ranskaan Aixin saarelle ja 500 muuta Englannin Sheernessiin lähelle Lontoota.[5] Suomalaiset vangit vietiin kaikki Englantiin, jossa heidät sijoitettiin erilleen Lewesin kaupunkiin Sussexiin.[17] Ranskaan viedyt Bomarsundin sotavangit pääsivät palaamaan jo syksyllä 1855, Englantiin sijoitetut vasta rauhanteon jälkeen vuonna 1856.[5]

Muuta muokkaa

 
Bomarsundissa kaatuneiden brittien muistokivi.

Bomarsundin taistelua kuvataan suomalaisessa sotalaulussa ”Oolannin sota”, jonka alkuperäisen version ovat ilmeisesti sepittäneet tuntemattomat Bomarsundissa sotavangeiksi jääneet suomalaiset.[19]

Bomarsundissa on nykyään kolme muistomerkkiä taistelussa kaatuneille, venäläisten muistomerkki vuodelta 1984, ranskalaisten muistomerkki vuodelta 1990 ja brittien muistomerkki vuodelta 2004.[20] Englannin Lewesissä on vuonna 1877 Venäjän keisari Aleksanteri II:n määräyksestä pystytetty sotavankeudessa kuolleiden muistomerkki, joka tunnetaan ”venäläisten muistomerkkinä”, vaikka Lewesin vangit olivat nimenomaan suomalaisia.[17]

Bomarsundin raunioista louhittuja kiviä käytettiin myöhemmin Suomessa moniin rakennushankkeisiin, kuten Helsingin Uspenskin katedraaliin ja Aleksanterin teatteriin.[7]

Bomarsundin voiton innoittamana Englannin Northumberlandiin vuonna 1854 avattu hiilikaivos nimettiin Bomarsundiksi. Kaivoksen luona sijaitseva kylä kantaa nimeä edelleen.[13]

Lähteet muokkaa

  • Raoul Johnsson & Ilkka Malmberg: Kauhia Oolannin sota – Krimin sota Suomessa 1854–1855. John Nurmisen säätiö, Helsinki 2013.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Johnsson & Malmberg 2013, s. 125, 131–133, 154, 217–219.
  2. ↑ Johnsson & Malmberg 2013, s. 224–225.
  3. ↑ Bomarsund hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
  4. ↑ a b c d e Johnsson & Malmberg 2013, s. 262–265.
  5. ↑ a b c d e f g h i j k l Oiva Turpeinen. Oolannin sota – Itämainen sota Suomessa, s. 80–86, 90–93, 100–101. Tammi, Helsinki 2003.
  6. ↑ a b c Johnsson & Malmberg 2013, s. 268–269.
  7. ↑ a b c d e f g Graham Robins: Bomarsund – Imperiumin etuvartio (Arkistoitu – Internet Archive) Ahvenanmaan Museovirasto, Maarianhamina 2004.
  8. ↑ Johnsson & Malmberg 2013, s. 242–243.
  9. ↑ a b c Johnsson & Malmberg 2013, s. 246–250.
  10. ↑ Cavendish, Richard: The First Victoria Cross (englanniksi) History Today 6.6.2004. Viitattu 6.9.2020.
  11. ↑ Johnsson & Malmberg 2013, s. 251–255.
  12. ↑ Johnsson & Malmberg 2013, s. 256–255, 263.
  13. ↑ a b c Bomarsund (Bomarsund) 21 June & 8 August 1854 (englanniksi) British Embassy, Helsinki (Internet Archive). Viitattu 7.9.2020.
  14. ↑ a b Johnsson & Malmberg 2013, s. 276–281.
  15. ↑ a b Johnsson & Malmberg 2013, s. 283–286.
  16. ↑ a b Johnsson & Malmberg 2013, s. 292–298.
  17. ↑ a b c Johnsson & Malmberg 2013, s. 304–306, 328–331.
  18. ↑ a b Johnsson & Malmberg 2013, s. 310–311.
  19. ↑ Johnsson & Malmberg 2013, s. 333.
  20. ↑ Vain suomalaisilla ei ole muistomerkkiä Bomarsundissa Turun Sanomat 11.6.2006. Viitattu 6.9.2020.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Bomarsundin_taistelu&oldid=22293242”