Aihe- ja motiivihistoria

Aihe- ja motiivihistoria on lähinnä kulttuuri- ja taidehistorian piiriin kuuluva tutkimusmenetelmä, jossa keskitytään taideteoksen aiheeseen eikä niinkään sen tekotapaan tai tyyliin. Taideteosten motiiveina ovat yleensä tekijälle tärkeät asiat, ja siten aihe- ja motiivihistoria liittyy myös sosiologiaan ja kulttuuriantropologiaan.

Animismin aika

Alkukantaisessa yhteisössä ihmiset elivät keräillen ja metsästäen. Esihistoriallisissa aiheissa näkyykin usein kuvia saaliseläimistä, aseista ja niiden käyttäjistä. Tällaisia on niin Altamiran ja Lascaux'n luolissa kuin Astuvansalmen kalliomaalauksissakin. Eteläeurooppalaiset variantit ovat peräisin jääkauden paleoliittiselta ajalta noin 40 000 vuoden takaa, jolloin Suomi oli jääkauden peitossa. Tällöin kuitenkin vaikutti jo Cro-Magnonin ihminen (Homo sapiens). Neandertalin ihmisen tekemää taidetta ei tunneta. Altamiran ja Lascaux'n aiheessa ei kuitenkaan näy juuri tärkeimpiä saaliseläimiä kuten peuraa ja villisikaa eikä ihmistäkään kuin naamioituna. On tosin huomattava, että ajalta on säilynyut vain kiveen maalattuja punamultapiirroksia ja kämmenenjälkiä, ei lainkaan puuesineistöä, joka on myös saattanut olla koristeltua. Täten symbolimerkitys lienee luontevin. Suomesta vanhoja punamultaisia kivimaalauksia tavataan jääkauden jälkeiseltä ajalta lähinnä Ristiinan, Suomussalmen ja Helsingin seuduilta, ja niissä korostuvat vesillä liikkumisen sekä šamanismin piirteet.

Voi ajatella, että keskittyminen metsästykseen on sujunut helpommin kuvien, mutta myös musiikin ja tanssin avulla. Aihe-ja motiivihistorian piiriin kuuluu näin ollen lukuisia eri taiteenlajeja. On otettava huomioon, että alkukantainen ihminen oli animisti, jonka mielestä kaikilla luontokappaleilla oli oma henkensä. Saaliseläinten ja saalistamisen korostus näkyy yhä alkuperäiskansojen taiteessa. Esimerkiksi arktisilla alueilla esitetään poroja, valaita, kaloja ja vastaavaa. Paimentolaisuus on tuonut omat tunnuksensa motiivihistoriaan.

Aurinkojumalien aika

Yhteiskunnan kehittyessä orjanomistusjärjestelmän tasolle maanviljely sai suuren merkityksen. Tällöin myös tultiin entistä riippuvaisemmaksi vuodenajoista ja säästä. Kehittyi staattisia kuningaskuntia, joissa kansa oli orjan asemassa ja kuningas piti yhteyttä säiden haltijaan ja oli jopa yhtä jumaluutta auringon kanssa. Taiteen aiheiksi vakiintuivat tällöin jumalolennot, kuninkaat, ja myös aurinkoa ja muita taivaankappaleita saatettiin kuvata. On merkittävää, että näihin aikoihin kuuluu myös kirjoitustaidon synty. Aurinkokuninkaita oli tyypillisesti muun muassa Mesopotamiassa, Egyptissä ja inkavaltioissa.

Myös maalliset ilot tulivat kuvauksen kohteeksi esimerkiksi Antiikin Kreikan tai Rooman valtakunnissa, jolloin ylimääräistä viljaa ja tuotteita riitti jossain määrin enemmänkin kansan käyttöön.

Keskiaika

Euroopan keskiajalla oltiin edelleen maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa, mutta feodalistisessa järjestelmässä. Kaikkea kulttuuria sääteli kristillinen kirkko, jolla oli huomattava varallisuus. Kuvattavien aiheiden piti olla uskonnollisia, samoin sävelmien tuli olla kristillistä jumalaa ylistäviä. Toisaalta islamin vaikutuksen alla aiheet ja motiivit kehittyivät eri suuntaan: ihmistä jumalan kuvana ei saanut käyttää motiivina. Kukka- ja ornamenttiaiheet saivat suuren merkityksen.

Teollinen vallankumous

Kapitalismin synnyttyä alkoi ilmaantua uusia mahdollisuuksia ja tarpeita. Romanttiset ja realistiset taidesuuntaukset vaihtelivat, mutta taiteen aiheiksi päätyivät jo tavalliset kauppiaat ja muut vaikutusvaltaiset henkilöt. Myös työnteko sinänsä pääsi kuvattavaksi, ja esimerkiksi sosialistinen realismi korosti työn iloa ja joukkokokouksia ja osoitti poliittista propagandaa. Samalla kun suuret johtajat saivat kuvansa, saattoi tavallinen rasvakourainen työläinen päästä kuvan aiheeksi. Siellä, missä sosialistiset aatteet eivät voittaneet, saatettiin pyrkiä jopa puhtaan kauneuden tavoitteluun ja abstrakti taide valloitti alaa niin kuvataiteessa, musiikissa kuin esimerkiksi tanssinkin alalla. Itse aihe menetti tavallaan merkityksensä.

Kritiikki

Aihe- ja tyylihistoria on havaittu ongelmaalliseksi, koska se yksinkertaistaa ja pinnallistaa historiallisia ilmiöitä. lyö leimoja ja kiinnittää huomiota liiaksi huomiota muoto-ominaisuuksiin. Tyylihistorian käsitettä on pyritty laajentamaan ja tulkitsemaan uusilla tavoilla, jotka ottaisivat paremmin huomioon myös taideteoksen sisällön. 1900-luvun taidehistorioitsijat ovat selittäneet tyyliä tavoiksi ja menetelmiksi, joilla taiteilija tai ryhmä taiteilijoita hahmottaa ajatus- ja tunnesisältöjä.

Aiheesta muualla

• Bernard Samuel Myers ja Trewin Copplestone, The History of art: architecture, painting, sculpture, Hamlyn 1990. ISBN 0600358038 5. painos
• Leone Fasadi, Geïllustreerde wereldgeschiedenis van d Archeologie, Atrium 1981. ISBN 9025269419
• H.W. Jansson, Suuri taidehistoria, WSOY 1965.
• Mihail German et al, (suom. Marja Jänis) Sydämellä vallankumousta kuunnellen, Kansankulttuuri, Aurora 1978. ISBN 9516151620