Wikipedia

Sää

kaasukehän tila tietyssä paikassa tiettyyn aikaan

Sää on kaasukehän tila tietyssä paikassa tiettyyn aikaan.[1] Tyypillisimmät säätä määrittävät tekijät ovat ilman lämpötila, ilmankosteus, tuuli, pilvisyys ja sade. Sään päivittäiset muutokset johtuvat erilaisten ilmamassojen välisestä vuorovaikutuksesta. Sääilmiöitä esiintyy erityisesti ilmamassojen rajavyöhykkeillä säärintamissa.

Puolipilvinen sää Madridin yllä.

Sään liikkeelle paneva energianlähde on Auringosta tuleva säteily, ja siihen vaikuttavat myös Maan kiertoliike sekä maanpinnan ominaisuudet kuten vuoristot ja vesistöt. Ilmastolla tarkoitetaan alueen säätä ja sen muutoksia pidemmän ajan kuluessa.[2]

Sään vaihtelulla on suuri merkitys esimerkiksi maanviljelyssä, ja säätä onkin aina yritetty ennustaa.

Sääilmiöitä muokkaa

Sade syntyy kun pilvessä olevat pienet pisarat tai jääkiteet kasvavat painaviksi ja putoavat alas vesipisaroina tai lumena. Joskus sade haihtuu ennen maata.[3][4]

Sumu on lähellä maanpintaa oleva pilvi, joka on muodostunut tiivistyneestä vesihöyrystä.[5]

Halla on tilanne, jossa ilman lämpötila laskee kasvukauden aikana maanpinnan läheisyydessä pakkasen puolelle.[6]

Ukkoseen kuuluu vesi- tai raesateita, voimakkaita tuulia, salamoita ja jyrinää. Ukkonen syntyy kosteudesta, ilmakehän epätasapainosta ja nousuvirtauksista.[7] Salama on näkyvä sähköpurkaus, joka purkautuu pilvessä tai sen ulkopuolella tai lyö pilvestä maahan.[8]

Tuuli on ilmavirtausta. Tuulet muodostuvat, kun eri seuduilla vallitseva erilainen lämpötila saa aikaan eroja myös ilmanpaineessa, jolloin ilma alkaa virrata korkeamman paineen alueelta matalamman alueelle päin. Mitä suuremmat paine-erot, sitä suurempi paine-erovoima ja kovempi tuuli. Jos paine on alueella vakio, siellä on myös tyyntä.[9]

Pyörremyrskyjä ovat vesipatsaat, pölypyörteet ja tornadot.[10] Trooppiset hirmumyrskyt syntyvät tropiikin lämpimillä vesillä.[11]

Sään synty muokkaa

Auringon vaikutus muokkaa

Sää riippuu ennen kaikkea Auringon energiasta, Auringon kierrosta sekä ilmakehän virtauksista. Aurinko lämmittää Maan kallistuskulmasta johtuen Maan alueita eri tavoin, eniten päiväntasaajan seutua. Päiväntasaajalta virtaakin lämmintä ilmaa navoille päin ja navoilta kylmää ilmaa kohti päiväntasaajaa. Virtausten suuntaan vaikuttaa myös Maan pyöriminen, ja niitä hidastaa kitka. Tämän seurauksena ilmakehä on täynnä mutkikkaita ja jatkuvasti muuttuvia virtauskuvioita, joiden synnyttämät matalapaineet ja korkeapaineet aiheuttavat sään vaihtelut.[12]

Kun ilma lämpenee, se laajenee ja sen tiheys pienenee. Samalla se kevenee ja nousee ylemmäksi, mitä kutsutaan konvektioksi. Ilman noustessa vesihöyryä tiivistyy usein pilviksi. Paine on matala siellä, missä ilma nousee ylöspäin, ja korkea siellä, missä ilma laskeutuu alaspäin. Tuulet syntyvät, kun ilmaa siirtyy korkeapaineen alueilta matalapaineen alueille.[13]

 
Kylmässä rintamassa kylmän ilman kiila (vasemmalla) työntää lämpimän ilman jyrkkään nousuun ja nostaa monesti korkeita kuuro- ja ukkospilviä.

Ilmamassojen rajavyöhykkeet ovat säärintamia, joiden kohdalla sää muuttuu nopeasti. Kylmässä rintamassa kylmä ilma työntää tieltään lämpimän ilman, ja lämpimässä rintamassa lämmin ilma työntyy kylmän päälle.[14] Kumpikin rintama aiheuttaa sateita: lämmin rintama yleensä tasaisia ja pitkään kestäviä sateita, ja kylmä rintama lyhyempikestoisia tai kuuroittaisia sateita, kesällä myös ukkoskuuroja.[15]

Auringon lämpösäteily aiheuttaa vuodenajat ja vaikuttaa päivittäisiin lämpötilanvaihteluihin. Sää vaihtelee eniten keski- ja korkeilla leveysasteilla, koska siellä Auringon lämmityksen ja auringonvalon vaihtelut ovat suurimmat. Konvektiovirtaukset ja sadekuurot ovat voimakkaimmillaan silloin kun Aurinko paistaa kohtisuoraan ylhäältä.[16] Samalla kuivinta on noin 30. leveysasteiden kohdalla, missä ilma laskeutuu takaisin maanpinnalle ja siirtyy takaisin etelään tai edelleen pohjoiseen.[17]

Tuulijärjestelmät muokkaa

Maapallon säihin merkittävästi vaikuttavia isoja tuulijärjestelmiä ovat pasaatituulet, länsituulet ja polaariset itätuulet. Niiden lisäksi paikallissäähän vaikuttavat pienet tuulijärjestelmät. Esimerkiksi rannikkoseuduilla voi syntyä paikallisia tuulia, koska maa lämpenee nopeammin kuin vesi, ilma sen yllä nousee ja mereltä virtaa kylmää ilmaa. Vuoristoalueilla säähän vaikuttaa vuorten yli puhaltavan tuulen kuivuminen ja lämpeneminen. Pitkissä ja loivasti viettävissä laaksoissa voi esiintyä voimakkaita tuulia. Sisämaan kuten Saharan voimakkaasti lämpenevä ilma voi aiheuttaa matalapaineen ja paikallisia tuulia.[18]

Maamassojen vaikutus muokkaa

 
Orografisia pilviä syntyy ja sataa vuoren yhdellä puolella.

Suuret maamassat lämpenevät päivällä nopeasti ja viilenevät yöllä. Tämä aiheuttaa sisämaassa suurempia lämpötilan vaihteluita vuorokauden aikana kuin rannikolla. Intian monsuunisateet aiheutuvat osittain Tiibetin ylätasangon lämpenemisestä. Vuoren kohdatessaan matalapaine yleensä sataa rinteelle tai huipulle (orografinen sade), ja suojanpuolella on kuiva sää, joskus pysyvää aavikkoa. Vuoristolaaksoissa ja rinteillä esiintyy myös melko paljon sumuja, kun ilma jää loukkuun.[19]

Merien vaikutus muokkaa

Ilmakehän kosteudesta 90 prosenttia on peräisin meristä. Merestä haihtuva kosteus tiivistyy pilviksi, jotka aiheuttavat sateita. Myös merivirrat vaikuttavat rannikkoalueiden säähän ja ilmastoon. Esimerkiksi lämmin Golfvirta aiheuttaa Länsi-Eurooppaan leutoja säitä. Merivirrat vaikuttavat myös sateiden ja myrskyjen syntymiseen. Meren lämmönsäilytyskyvyn vuoksi rannikoilla on keväisin suhteellisen viileää ja syksyisin lämmintä. Rannikkotuulet voivat kesäisin viilentää rannikon ilmaa. Kylmän meri-ilman ja lämpimän maan yllä olevan ilman sekoittuminen aiheuttaa sankkoja sumuja.[20]

Sään muuttaminen muokkaa

 
Sadepilviä voidaan kylvää muun muassa maasta käsin generaattoreilla ja lentokoneella.

Ihminen on yrittänyt aina muuttaa säätä. Hopi-intiaanit ovat tanssineet sadetansseja. Ranskalaiset yrittivät 1800-luvulla Burgundissa turhaan torjua viiniviljelyksiään uhkaavia rakeita ampumalla myrskypilviin raketteja.[21]

Englannissa käynnistettiin toisen maailmansodan aikana sumun tutkimus- ja hajotushanke FIDO, jonka tarkoitus oli pitää lentokentät sumuttomina. Sumua hajotettiin bensiinipolttimilla. Vuonna 1946 yhdysvaltalainen Vincent Schaefer keksi, että sadetta voi aiheuttaa kylvämällä pilviin pieniä hiilihappojääkiteitä. Samalla menetelmällä voidaan myös vähentää myrskysateen aiheuttamia tuhoja. Myöhemmin hopeajodidi korvasi hiilihappojään.[21]

Vuonna 1947 käynnistetyn Cirrus-hankkeen avulla pyrittiin Yhdysvalloissa vähentämään hurrikaanien tuulia kylvämällä pilviin jäätymisytimiä. 1950-luvulla käynnistettiin eri puolilla maailmaa useita tekosadehankkeita. Tilastollisten testien mukaan pilvien käsittelyllä on kuitenkin ollut korkeintaan vain vähäinen merkitys sademäärien lisäämiseksi.[21]

Katso myös: Sadepilvien kylväminen

Sään vaikutukset muokkaa

Vaikutukset eläimiin muokkaa

Sää vaikuttaa kaikkiin eläimiin tavalla tai toisella. Sään vaikutus voi tuntua suoraan eläimen omassa elämässä tai niiden ravinnon tai saalistajan kautta. Linnut ovat sopeutuneet elämään erityisen hyvin tuulessa.[22] Sään vaikutus näkyy erityisesti muuttolinnuilla. Linnut hyödyntävät myötätuulta aina, kun se on mahdollista, mutta muuttoaktiivisuus vähenee kovassa tuulessa, sumussa ja sateessa.[23]

Tuulen suunta on tärkein muuttoon vaikuttava säätekijä, sillä linnut osaavat hyödyntää myötätuulta tehokkaasti. Linnut muuttavat muuttoreittiään, jos tuuli käy vinosti haluttuun suuntaan nähden. Kova ja puuskainen myötätuuli kuitenkin haittaa lentoonlähtöä. Jos tuuli on liian kovaa, käy suoraan sivulta tai edestä, monet linnut odottavat tuulen kääntymistä.[23] Joskus linnut lähtevät muuttamaan jopa kohtalaisessa vastatuulessa, jos sää on estänyt muuttoa muutamia päiviä.[24] Tällaisissa tapauksissa suuria määriä muuttolintuja lähtee matkaan yhtä aikaa.[23] Jotkut lintulajit, kuten kurjet ja haukat, osaavat käyttää hyväkseen konvektiovirtauksia. Termiikissä kaarteleva lintu nousee pienellä kulutuksella esimerkiksi 500–1500 metrin korkeuteen ja liitä sen jälkeen loivasti laskeutuen, kunnes alkaa kohota taas nostossa.[25]

Sääilmiöiden vaikutus kaloihin on kiinnostanut tutkijoiden lisäksi kalastajia. Sää vaikuttaa niihin joko muuttamalla ympäristön tilaa tai suoraan käyttäytymistä. Uimarakkoiset kalat aistivat herkästi ilmanpaineen muutokset. Jo vähäinen muutos saattaa vaikuttaa käyttäytymiseen. Aurinkoisen ja pilvisen sään ero vaikuttaa erityisesti pintavesissä eläviin kaloihin. Monet pintapetokalat saalistavat vain harvoin aurinkoisina päivinä.[26]

Vaikutukset ihmiseen muokkaa

Pääartikkeli: Sään terveysvaikutukset
Suorat vaikutukset muokkaa

Alhaisin kuolleisuus on kaikkialla niinä aikoina kun lämpötila on hieman korkeampi kuin alueella yleensä on. Kahdeksan prosenttia kuolemista maailmanlaajuisesti liittyy joko korkeaan tai alhaiseen lämpötilaan. Tavallista kylmempi sää selittää kuolleisuudesta yli seitsemän prosenttiyksikköä ja tavallista lämpimämpi sää puoli prosenttiyksikköä.[27]

Lämpötilasta johtuvien kuolemien kokonaismäärä on laskussa maailmanlaajuisesti. Vuosien 2000–2003 ja vuosien 2016–2019 välillä kylmyyteen kuolleiden osuus kaikista kuolleista maailmassa laski 0,51 prosenttiyksikköä samalla kun kuumuuteen kuolleiden osuus nousi 0,21 prosenttiyksikköä. Tutkijoiden mukaan ilmaston lämpeneminen saattaa olla kuolemien kokonaismäärän vähenemisen takana lyhyellä aikavälillä.[28]

Jyrkät lämpötilanvaihtelut lisäävät kuolleisuutta talvisin. Kylmyys altistaa hengitys- ja verenkiertoelinten sairauksille sekä heikentää vastustuskykyä tartuntataudeille. Tautien leviämistä edistää myös talvisäältä suojautuminen sisätiloihin. Kylmä sää vaikeuttaa verenkiertovaivoista kärsivien elämää, sillä se jäähdyttää ruumiin uloimpia osia, kohottaa verenpainetta ja rasittaa sydäntä. Talvikuukausien alhainen ilmankosteus aiheuttaa iho-ongelmia, ja kylmä sää voi vaurioittaa kudoksia.[29]

Kesän lämmössä viihtyvät bakteerit voivat aiheuttaa vaaraa. Malariahyttyset elävät ja lisääntyvät lämpimissä ja kosteissa oloissa. Lämpimällä säällä nousevat ilmavirtaukset kuljettavat kauas siitepölyä ja muita allergeeneja, jotka aiheuttavat joillekin hengitysoireita.[29]

Äkilliset lämpötilan ja kosteuden muutokset voivat laukaista hengitysteiden tulehduksia ja lihaskipuja. Ilmanpaineen lasku tai kosteuden lisääntyminen aiheuttavat joillekin nivelkipuja tai amputoitujen jäsenten aavekipuja.[29]

Sää voi vaikuttaa mielialaan eri tavoin eri ihmisillä. Valon vähäisyys voi aiheuttaa masennusta. Lämpöaallot voivat aiheuttaa rikollisuuden lisääntymistä, joskin yhteys saattaa olla vain välillinen.[29]

Yhdysvaltojen kansallisen sääpalvelun mukaan sääilmiöistä eniten kuolemantapauksia vuotta kohti välillä 2004–2013 aiheuttivat Yhdysvalloissa helle (keskimäärin 123 kuolemaa vuodessa), tornadot (109), hurrikaanit (108), tulvat (75), tuuli (51), salamat (33), kylmyys (27) sekä talvi yleisesti (25).[30]

Välilliset vaikutukset muokkaa

Sää vaikuttaa ilman laatuun ja terveydelle haitallisten ilmansaasteiden määrään. Kovat tuulet kuljettavat saastehiukkasia kauas, ja heikolla tuulella ilmansaaste kerääntyy lähelle saastuttajaa. Sade voi yhtäältä hajottaa ilmansaasteita tehokkaasti ja toisaalta saastuttaa maata.[31] Inversio synnyttää kerroksen, joka pitää ilmansaasteet tiheänä pilvenä alapuolellaan. Auringonpaiste aiheuttaa saasteissa kemiallisia reaktioita, joista syntyy savusumua, ja lämmin ilma nopeuttaa reaktioita.[32]

Rankat sateet ja myrskyt voivat aiheuttaa tulvia.[33] Tuhoisin yksittäinen tulva (tilastossa joka alkaa vuodesta 1900) surmasi 3,7 miljoonaa ihmistä Kiinassa vuonna 1931.[34] Tulva aiheutui kuivuutta seuranneista rankkasateista ja sykloneista, jotka täyttivät suuret joet yli äyräidensä.[35]

Säältä suojautuminen muokkaa

Ihminen suojautuu kuumaa säätä vastaan hikoilemalla, mikä alentaa kehon lämpötilaa. Samalla ihminen menettää nestettä, mikä voi aiheuttaa kuivumisen, ellei hän juo riittävästi. Korkea suhteellinen ilmankosteus hidastaa lämmön haihtumista, jolloin hikoileminen ei auta kovin paljon. Kuumuuteen sopeutuminen vie parisen viikkoa. Auringon paahteelta ja säteilyltä voi suojautua oikeanlaisella vaatetuksella. Rakennuksia voidaan viilentää erilaisilla ilmanvaihtoratkaisuilla.[36]

Kylmää säätä vastaan suojaudutaan vaatetuksen ja lämpimän asumuksen avulla. Myös paksu ihonalainen rasvakerros suojaa kylmältä. Ihminen voi sopeutua kylmään säähän jonkin verran esimerkiksi raajojen verisuonten laajenemisella, mutta ei yhtä hyvin kuin kuumaan.[37]

Vaikutukset kasveihin muokkaa

Sää vaikuttaa monella eri tavalla kasveihin. Pääsääntöisesti kasvit kasvavat paremmin mitä lämpimämpi on. Liian korkea lämpötila kuitenkin hidastaa kasvua ja kuivattaa kasvia. Optimilämpötila riippuu kasvilajista. Syksyn kylmät lämpötilat saavat kasvit vähentämään kasvua ja varastoimaan energiaa, ja lopulta ilman edelleen kylmetessä kasvi siirtyy talvilepoon. Monet kasvit tarvitsevat keväällä tietyn mittaisen kylmän jakson, ennen kuin talvilepo purkautuu.[38] Vaikka kasvien talvilevon alkamiseen vaikuttaa sääolosuhteet, ruskan alkamiseen ne eivät vaikuta, sillä ruska käynnistyy päivän pituuden perusteella. Ruskan väreihin säällä kuitenkin on vaikutusta: sateisina syksyinä ruska on keltainen ja pikkupakkasten jälkeen punainen.[39]

Vaikutukset maanviljelyyn muokkaa

Eri sääilmiöiden esiintyminen ja voimakkuus vaikuttaa merkittävästi maanviljelyyn. Oikea valon määrä, lämpötila ja sateisuus on tärkeää satojen onnistumiseksi, mutta ääri-ilmiöt ovat usein haitallisia.[40] Lämmin ilma nopeuttaa joidenkin kasvien kasvua, mutta se voi samalla vähentää satoja haittaamalla viljan kypsymistä. Kuumuus voi tappaa taimia. Kuivuus heikentää viljelyskasveja ja altistaa ne tuholaisille sekä haittaa lisääntymistä. Kuivuutta seuraavat rankkasateet voivat aiheuttaa vahingollisia tulvia kun maaperä ei pysty imemään vettä. Rankkasateet aiheuttavat peltojen vettymistä ja eroosiota. Kovat tuulet voivat nostaa veden korkealle, mikä vahingoittaa viljelyksiä. Korkea ilmankosteus lisää sienten, rikkakasvien ja tuholaisten määrää. Korkea kosteus, halla ja rakeet vahingoittavat hedelmiä ja vihanneksia. Kuivuudesta voi seurata maastopaloja, jotka tuhoavat satoja ja maata.[41] Rankkasade ja kova tuuli voivat aiheuttaa viljan lakoontumista, mikä pienentää jyvän kokoa ja alentaa hehtolitrapainoa.[42]

Tutkimus ja havaitseminen muokkaa

Pääartikkeli: Meteorologia

Säähavaintolaitteet muokkaa

Säähavaintolaitteilla mitataan ilmakehän perussuureita kuten lämpötilaa, ilmanpainetta, tuulen nopeutta ja suuntaa sekä suhteellista kosteutta. Myös pilvisyyttä, näkyvyyttä ja sademääriä mitataan. Säähavaintolaitteet voivat olla perinteisiä mekaanisia, tai sähköisiä. Tavanomaisia ammattilaisten tai harrastelijoiden käyttämiä säähavaintolaitteita ovat esimerkiksi ilmapuntari, lämpömittari, lämpötilapiirturi, sademittari, tuulimittari eli anemometri, tuuliviiri, aurinkoautografi (aurinkoisten tuntien määrän mittari), kosteusmittari ja -piirturi sekä psykrometri.[43]

Sääpallojen kyydissä lähetetään taivaalle mittalaitteita ja radioluotaimia, jotka lähettävät ilmakehästä tietoa maa-asemille. Sääluotaimet nousevat 15–25 kilometriin asti, ja kaasujen pitoisuuksia mittaavat tutkimusluotaimet joskus jopa 40 kilometriin.[44] Säätutkia käytetään sateen ja lumisateen paikantamiseen ja niiden voimakkuuden määrittämiseen.[45] Maata kiertää sääsatelliitteja, joissa on useita mittalaitteita. Satelliitit kuvaavat etenkin näkyvää valoa ja infrapunasäteilyä, ja ne mittaavat eri aallonpituusalueiden säteilyn kautta muun muassa kasvillisuutta, lunta, metsäpaloja, aerosoleja, vesihöyryä ja otsonia.[46]

Sääkartta muokkaa

 
Analysoitu sääkartta

Sääkartta on kartta, jossa näkyy säätilanne. Sääkarttoja on kolmenlaisia:

Sään ennustaminen muokkaa

Pääartikkeli: Sään ennustaminen

Sääennusteet perustuvat säähavaintoihin ja niiden tulkintaan. Ennusteita tuottavat kansalliset sääpalvelut kansalaisten tarpeisiin, ja niitä suunnataan joskus myös erityisryhmille kuten maanviljelijöille ja liikenneviranomaisille. Sääennustuksia tehdään tietokoneiden avulla, ja niitä julkaistaan lehdissä ja verkossa. Sääennustuksiin kuuluu usein varoituksia huonosta säästä.[49]

Lyhytaikaiset ennusteet ulottuvat yhden tai kahden vuorokauden päähän. Niissä ennustetaan yksityiskohtaisesti lämpötilaa, pilvisyyttä, tuulen nopeutta ja suuntaa sekä sademäärää. Keskipitkän aikavälin ennusteissa arvioidaan 2–10 vuorokauden säätä yleensä yleisluontoisesti.[50] Pitkän aikavälin ennusteet kertovat säätyypistä ja sään poikkeavuudesta pitkäaikaisesta keskiarvosta. Päiväkohtaiset ennusteet ovat tarkkoja noin viiden päivän päähän. Yli viiden vuorokauden päähän ulottuvat piste-ennusteet ovat suuntaa antavia.[51]

Yksinkertaisin säänennustusmenetelmä on jatkuvuusmenetelmä, jossa sään oletetaan vain jatkuvan samanlaisena. Klimatologisessa menetelmässä sään ennustetaan vastaavan pitkän aikavälin keskiarvoa. Varsinaisessa sään ennustamisessa pyritään näitä menetelmiä tarkempaan tulokseen laskemalla hyvin moniin erilaisiin havaintoihin perustuen millaiseksi tämänhetkisen säätilanteen voi odottaa muuttuvan.[52]

Sään tarkkailun historia muokkaa

Mytologiat muokkaa

Entisaikaan säätä ei ymmärretty, ja ihmiset antoivat sääilmiöille mytologisia selityksiä. Jumalten uskottiin säätelevän säitä, ja šamaanit ja papit yrittivät lepytellä säiden jumalia hyvän sään toivossa. Muinaisten babylonialaisten pääjumala Marduk oli alun perin ukkosen jumala, ja muinaisessa Intiassa sateen ja myrskyjen jumala Indra oli tärkeimpiä jumalia. Muinaispohjoismaisen ukkosenjumala Thorin uskottiin synnyttäneen ukkosen ja salamat Mjölner-vasarallaan taistellessaan jättiläisiä vastaan. Amerikkalaisessa mytologiassa esiintyy ukkoslintu, ja asteekit uskoivat aurinkojumala Tonatiuhin säätelevän säätä. Monet antiikin Kreikan jumalat personoivat ja säätelivät säätä, kuten Zeus, Poseidon, Haades, Helios ja Aiolos. Raamatussa ja Gilgameš-eepoksessa kuvattu vedenpaisumus oli neljäkymmentä päivää kestänyt rankkasade.[53]

Meteorologian kehitys muokkaa

Babylonialaisten ennustukset perustuivat tähtitieteellisiin havaintoihin, pilvien muotoon ja optisiin ilmiöihin kuten haloilmiöihin. Kiinalaiset kehittivät vuoden 300 eaa. tienoilla kalenterin, jonka avulla he pystyivät ennakoimaan säiden kausittaisen vaihtelun. Ensimmäiset viittaukset sademittarin käyttöön ovat löytyneet Intiasta ajalta noin 300 eaa. Sääntutkimusta tarkoittava sana meteorologia on peräisin kreikkalaisfilosofi Aristoteleeltä, joka kuvaili tutkielmassaan Meteorologia tunnettuja sääilmiöitä, vaikkakin joitain niistä virheellisesti. Aristoteleen oppilas Theofrastos esitti omissa sääteoksissaan sääenteitä ja huomioita.[53]

 
Vanhoja elohopeailmapuntareita

Keskiajalla säätä ennustettiin Aristoteleen oppien sekä Arabiasta tulleen, tähtien ja planeettojen asemiin perustuneen astrometeorologian pohjalta. Suosituissa almanakoissa oli sääennusteita etenkin maanviljelijöille. Renessanssin aikana 1400-luvulta alkaen meteorologia kehittyi tieteellisten havaintojen myötä. Italialainen keksijä Leonardo da Vinci kuvasi sääilmiöitä päiväkirjoissaan ja keksi meteorologisia kojeita kuten kosteusmittarin. Galileo Galilei kehitti ensimmäisen lämpömittarin ja hänen oppilaansa Evangelista Torricelli 1600-luvun alussa ensimmäisen ilmapuntarin. Ranskalainen Blaise Pascal oli ensimmäisiä, joka keksi ilmanpaineen muutosten olevan säästä johtuvia ja osoitti että ilmanpaine laskee ylemmäs mentäessä. Firenzen Accademia del Cimentossa (1657–1667) keksittiin useita sääkojeita, kuten tiivistyskosteusmittari. Toscanan suurherttua perusti vuonna 1654 sääasemien verkoston eri puolille Eurooppaa.[54]

Meteorologia kehittyi 1600- ja 1700-luvuilla kun keksittiin uusia ja entistä tarkempia mittauslaitteita ja avattiin lisää observatorioita. Saksalainen Gabriel Fahrenheit suunnitteli ja rakensi useita sään mittauslaitteita 1700-luvun alussa sekä kehitti nimeään kantavan Fahrenheit-asteikon. Ruotsalainen tähtitieteilijä Anders Celsius kehitti 1742 oman Celsius-asteikkonsa. Horace Bénédict de Saussure keksi hiuskosteusmittarin ja John Dalton osoitti 1802 miten ilman kyllästämiseen tarvittavan vesihöyryn määrä riippuu lämpötilasta. Yhdysvaltalainen Benjamin Franklin keksi ukkosenjohdattimen ja havainnoi sääjärjestelmien siirtymistä. Ensimmäiset tehokkaat tuulimittarit kehitettiin 1740-luvulla. Eurooppalaiset tiedeakatemiat keräsivät runsaasti säätietoa laajojen kansainvälisten verkostojensa kautta.[55]

1800-luvulla keksittiin synoptinen menetelmä, jossa analysoitavia säähavaintoja kerätään mahdollisimman laajalta alueelta. Menetelmää alettiin hyödyntää 1849 kun lennättimen avulla ryhdyttiin laatimaan päivittäisiä synoptisia karttoja. Ilmakehää tutkittiin 1860-luvulla uhkarohkeilla kuumailmapallolennoilla ja sen jälkeen miehittämättömillä säähavaintopalloilla. Kansainvälinen meteorologinen järjestö IMO perustettiin 1873. Sen korvasi vuonna 1950 Maailman ilmatieteen järjestö WMO.[56]

Useita kansallisia sääpalvelukeskuksia perustettiin 1800-luvun lopulta alkaen. Synoptiset sääennustusmenetelmät kehittyivät, mutta sään ennustamisen tarkkuus parani yhä hyvin hitaasti. Pohjoismainen Bergenin koulukunta havaitsi vuoden 1920 tienoilla säärintamien suuren merkityksen säähän, ja meteorologit alkoivat kehittää rintamien liikkeitä ennustavia menetelmiä. Säätekniikka kehittyi 1900-luvulla etenkin sotatekniikan kehityksen ansiosta. Säähavaintopallojen radioluotainverkosto laajeni huomattavasti toisen maailmansodan aikana, ja tutkan avulla alettiin tutkia säätilaa ja jäljittää sadepilvien kulkua. Radioluotainten ja tutkien avulla pystyttiin tutkimaan myös ilmakehän ylimpiä kerroksia ja sitä kautta ennustamaan säätä entistä tarkemmin.[57]

Englantilainen matemaatikko Lewis Fry Richardson esitteli 1922 numeerisen sääennustuksen, joka perustuu ilmakehän tapahtumien esittämiseen matemaattisten yhtälöiden ryhmällä. Alussa numeeriset ennusteet olivat epätarkkoja, mutta tietokoneiden kehityksen myötä 1950-luvulta alkaen ne tarkentuivat. Ensimmäinen sääsatelliitti TIROS 1 laukaistiin avaruuteen 1960.[58]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • William J. Burroughs, Bob Crowder, Ted Robertson, Eleanor Vallier-Talbot, Richard Whitaker: Sää, Ihmeellinen luonto. Jyväskylä Helsinki: Gummerus, 1998. ISBN 951-20-5236-9.
  • Hannu Karttunen, Jarmo Koistinen, Elena Saltikoff, & Olli Manner: Ilmakehä, sää ja ilmasto. Ursa. 2008. ISBN 978-952-5329-61-2.
  • Juhani Rinne, Jarmo Koistinen & Elena Saltikoff: Suomalainen sääopas. Jyväskylä Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-26719-5.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Understanding Weather, s. 1. Routledge, 2014. ISBN 9781444144703. (englanniksi)
  2. ↑ Burroughs et al. 1998, s. 17.
  3. ↑ Karttunen et al., s. 241–242.
  4. ↑ Burroughs et al. 1998, s. 46.
  5. ↑ Burroughs et al. 1998, s. 181.
  6. ↑ Ilmakehä ABC (Arkistoitu – Internet Archive) Ilmatieteen laitos
  7. ↑ Burroughs et al. 1998, s. 48.
  8. ↑ Karttunen et al. 2008, s. 239.
  9. ↑ Karttunen et al.: ”Tuulten ja vesien fysiikkaa”, Ilmakehä, sää ja ilmasto, s. 249. Ursa, 2008. ISBN 978-952-5329-61-2.
  10. ↑ Burroughs et al. 1998, s. 52.
  11. ↑ Burroughs et al. 1998, s. 54.
  12. ↑ Burroughs et al. 1998, s. 16–17.
  13. ↑ Burroughs et al. 1998, s. 26–27.
  14. ↑ Burroughs et al. 1998, s. 34–35.
  15. ↑ Juha Föhr: Rahtunen rintamista 20.1.2012. Foreca. Viitattu 30.4.2015.
  16. ↑ Burroughs et al. 1998, s. 28–29.
  17. ↑ Burroughs et al. 1998, s. 30–31.
  18. ↑ Burroughs et al. 1998, s. 32–33.
  19. ↑ Burroughs et al. 1998, s. 36–37.
  20. ↑ Burroughs et al. 1998, s. 38–39.
  21. ↑ a b c Burroughs et al. 1998, s. 138–139.
  22. ↑ Rinne & Koistinen & Saltikoff 2012, s. 133.
  23. ↑ a b c Linnut ja sää Ilmatieteen laitos. Viitattu 20.5.2015.
  24. ↑ Rinne & Koistinen & Saltikoff 2012, s. 141–142.
  25. ↑ Rinne & Koistinen & Saltikoff 2012, s. 143.
  26. ↑ Rinne & Koistinen & Saltikoff 2012, s. 155.
  27. ↑ Kumpi tappaa enemmän? Kylmyys vai kuumuus? 27.5.2015. Terve.fi. Viitattu 27.5.2015.
  28. ↑ Qi Zhao & Yuming Guo & Tingting Ye & Antonio Gasparrini & Shilu Tong & Ala Overcenco, et al: Global, regional, and national burden of mortality associated with non-optimal ambient temperatures from 2000 to 2019: a three-stage modelling study The Lancet. 7/2021. Viitattu 7.11.2022.
  29. ↑ a b c d Burroughs et al. 1998, s. 130–131.
  30. ↑ Natural Hazard Statistics National Weather Service. Viitattu 26.4.2015.
  31. ↑ How does weather affect air pollution? Ilmatieteen laitos. Viitattu 8.5.2015.
  32. ↑ Direct effects of weather on air quality Waikato Regional Council. Viitattu 8.5.2015.
  33. ↑ What causes Floods? Geosciences Australia. Viitattu 8.5.2015.
  34. ↑ Number of deaths due to major floods from 1900 to 2014* Statista. Viitattu 8.5.2015.
  35. ↑ Richard Davies: Central China floods 1931 10.4.2013. FloodList. Viitattu 8.5.2015.
  36. ↑ Burroughs et al. 1998, s. 132–133.
  37. ↑ Burroughs et al. 1998, s. 134–135.
  38. ↑ How Weather Affects Plants (pdf) web.extension.illinois.edu. Viitattu 20.5.2015. (englanniksi)
  39. ↑ Puurunen, Riina: Ruskan alkamispäivä ei muutu, sää määrää värit Koillissanomat. Arkistoitu 10.9.2015. Viitattu 20.5.2015.
  40. ↑ Tammen taimet kasvavat nyt metsissä, ja se on merkki ilmastonmuutoksesta – Etelä-Suomessa on mittaushistorian lämpimin vuosi Yle, 2020
  41. ↑ Climate and Weather Impact Agriculture National Environmental Education Foundation. Arkistoitu 27.2.2015. Viitattu 8.5.2015.
  42. ↑ Rukiit alkavat olla tuleentuneita 2.8.2011. Maaseudun tulevaisuus. Viitattu 10.5.2015.
  43. ↑ Burroughs et al. 1998, s. 96–99.
  44. ↑ Karttunen et al. 2008, s. 225.
  45. ↑ Burroughs et al. 1998, s. 100–101.
  46. ↑ Karttunen et al. 2008, s. 232.
  47. ↑ Gûnther D. Roth, Sääopas, Weilin+Göös 1980, ISBN 951-35-1872-8, sivu 126, 127
  48. ↑ Sääopas, sivu 127
  49. ↑ Burroughs et al. 1998, s. 80.
  50. ↑ Burroughs et al. 1998, s. 21.
  51. ↑ Kuinka pitkälle säätä voi ennustaa Ilmatieteen laitos. Viitattu 30.4.2015.
  52. ↑ Burroughs et al. 1998, s. 82–83.
  53. ↑ a b Burroughs et al. 1998, s. 62–65.
  54. ↑ Burroughs et al. 1998, s. 66–67.
  55. ↑ Burroughs et al. 1998, s. 68–69.
  56. ↑ Burroughs et al. 1998, s. 72–73.
  57. ↑ Burroughs et al. 1998, s. 74–75.
  58. ↑ Burroughs et al. 1998, s. 76–77.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sää.
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Sää.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sää&oldid=21684890”