Zayn Malik

brittiläinen laulaja

Zain Javadd ”Zayn” Malik (s. 12. tammikuuta 1993 Bradford) on englantilainen laulaja, lauluntekijä ja malli. Vuonna 2010 hän osallistui brittiläiseen television laulukilpailuun The X Factoriin alun perin sooloartistina. Ehdittyään jo pudota kilpailusta, hän pääsi siihen takaisin osana ohjelman tuomariston aloitteesta syntynyttä, viiden laulajan muodostamaa One Direction -yhtyettä. Yhtye sijoittui kilpailussa kolmanneksi ja sai pian levytyssopimuksen.[1]

Zayn Malik
Malik vuonna 2015.
Malik vuonna 2015.
Henkilötiedot
Koko nimi Zain Javadd Malik
Syntynyt12. tammikuuta 1993 (ikä 31)
Bradford, West Yorkshire, Englanti
Ammatti Laulaja ja laulun tekijä
Vanhemmat

Isä: Yaser Malik

Äiti: Tricia Brannan Malik
Puoliso Gigi Hadid (2015–2021)
Lapset Khai Hadid Malik
Muusikko
Taiteilijanimi ZAYN
Laulukielet Englanti
Aktiivisena 2010–
Tyylilajit Popmusiikki, nykyaikainen R&B, Dancepop ja aiternative R&B
Yhtyeet One Direction
Levy-yhtiöt Syco, Columbia,RCA
Aiheesta muualla
Kotisivut

Malikin aikana One Direction julkaisi neljä albumia.[2] Maaliskuussa 2015 hän ilmoitti jättävänsä yhtyeen, koska halusi elää ”tavallisen 22-vuotiaan elämää”.[3] Malik aloitti kuitenkin pian soolouran ja hänen ensimmäinen albuminsa Mind of Mine julkaistiin vuonna 2016 maaliskuussa. Albumin ensimmäinen singlen ”PILLOWTALK” myötä Zaynistä tuli ensimmäinen brittiläinen miesartisti jonka ensimmäinen albumi ja single olivat samaan aikaan listan ykkösenä Britanniassa ja Amerikoissa.[1] Hänen myöhemmin tehdyt singlet ”I don’t wanna live forever, feat. Taylor Swift” ja ”Dusk till dawn, feat. Sia”, ovat myös hittibiisejä.

Joulukuussa 2018 hän julkaisi toisen albuminsa Icarus Falls.

Malik varttui Bradfordissa englantilais-pakistanilaisen isän Yaserin ja englantilaisen äidin Trician poikana. Hänellä on yksi isosisko ja kaksi pikkusiskoa. Malik on uskonnoltaan muslimi.[1]

Malik alkoi seurustella Perrie Edwardsin kanssa vuonna 2011, ja he menivät kihloihin 2013.[4] He erosivat 2015.[5]

Malik on seurustellut yhdysvaltalaisen mallin Gigi Hadidin kanssa vuodesta 2015, ja syyskuussa 2020 heille syntyi tytär.[6] Pari erosi syksyllä 2021.[7]

Tausta muokkaa

Zain Javadd Malik syntyi 12. tammikuuta 1993 Bradfordissa, Englannissa. Hänen isänsä Yaser Malik on englantilais-pakistanialainen ja hänen äitinsä, Tricia Brannan Malik, on englantilaista ja irlantilaista alkuperää (kääntyi islaminuskoon avioliiton myötä). Zaynilla on yksi isosisko, Doniya, ja kaksi pikkusiskoa, Waliyha ja Safaa. Hänellä oli islamilainen kasvatus.

Malik varttui East Bowlingissa, Bradfordin eteläosassa, työväenluokan perheessä ja naapurustossa. Hän kävi Lower Fieldsin peruskoulun ja Tong High Schoolin Bradfordissa. Malik on todennut, että hän alkoi saada kehuja ulkonäöstään koulun vaihdon jälkeen 12-vuotiaana, ja teini-ikäisenä hän kävi esittävän taiteen kursseilla ja esiintyi koulun ohjelmissa. Hän kasvoi kuunnellen isänsä kaupunkimusiikkilevyjä, pääasiassa R&B:tä, hip hopia ja reggaeta. Hän alkoi kirjoittaa räppejä kun oli vielä koulussa, ja lauloi ensimmäistä kertaa lavalla kun laulaja Jay Sean vieraili hänen koulussaan. Malik on myös nyrkkeillyt muutaman vuoden 15-17-vuotiaana. Ennen hänen musiikkiuransa alkua hän suunnitteli uraa englanninopettajana.

Ura muokkaa

2010-2015: The X-Factor ja One Direction muokkaa

Vuonna 2010 17-vuotias Malik esiintyi Manchesterissä realitysarja X-Factorin seitsemännellä kaudella. Esiintymisaamuna Zaynia jännitti, eikä hän olisi halunnut esiintyä, mutta hänen äitinsä pakotti hänet ylös sängystä ja taivutteli hänet lähtemään. Hän lauloi Marion "Let Me Love You" ja hänet hyväksyttiin seuraavalle kierrokselle. Esiintymisen jälkeen Malik kertoi hakevansa kokemuksia. Hän tippui kilpailusta ennen finaalia, mutta tuomarit Nicole Scherzinger ja Simon Cowell tekivät hänestä ryhmän muiden kilpailijoiden, Niall Horanin, Liam Paynen, Louis Tomlinsonin ja Harry Stylesin kanssa. Poikabändi tunnetaan nykyään nimellä One Direction. Ryhmä sijoittui kilpailussa kolmanneksi. Poikien suosio kasvoi nopeasti ja myöhemmin Simon Cowell allekirjoitti heidän kanssaan kahden miljoonan punnan levytyssopimuksen Syco Records -levy-yhtiöön. Myöhemmin he allekirjoittivat levytyssopiksen Columbia Recordsin kanssa.

Diskografia muokkaa

Sooloalbumit muokkaa

  • Mind of Mine (2016)
  • Icarus Falls (2018)
  • Nobody Is Listening (2021)

One Direction muokkaa


Lähteet muokkaa

  1. a b c Zayn Malik Biography Biography.com. Viitattu 9.12.2016. (englanniksi)
  2. Lipshutz, Jason & Caulfield, Keith: 23 Million Songs, 6 Million Albums & More: One Direction With Zayn Malik, By The Numbers Billboard.com. 25.3.2015. Viitattu 9.12.2016. (englanniksi)
  3. Selby, Jenn: Zayn Malik quits One Direction: 'I'd like to apologise to the fans if I've let anyone down' The Independent. 25.3.2015. Viitattu 9.12.2016. (englanniksi)
  4. Billups, Andera: Zayn Malik Engaged to Perrie Edwards people.com. 21.8.2013. Viitattu 9.8.2022. (englanniksi)
  5. Jones, Nate: Another One Down: Zayn Malik and Perrie Edwards End Their Engagement vulture.com. 4.8.2015. Viitattu 9.8.2022. (englanniksi)
  6. Zayn Malik and Gigi Hadid welcome baby girl BBC. 24.9.2020. Viitattu 24.9.2020. (englanniksi)
  7. Avila, Daniela: Gigi Hadid and Zayn Malik Break Up After Singer's Alleged Argument with Her Mom Yolanda: Sources people.com. 28.10.2021. Viitattu 9.8.2022. (englanniksi)