Zagros Manuchar (s. 27. maaliskuuta 1990 Suleimania, Irak[1]) on suomalainen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja taiteilija.[2] Hänen elokuviaan on palkittu ja niitä on esitetty lukuisilla elokuvafestivaaleilla.

Zagros Manuchar
Henkilötiedot
Syntynyt27. maaliskuuta 1990 (ikä 33)
Suleimania, Irak
Ammatti elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Elämäkerta muokkaa

Manuchar saapui Kurdistanista Suomeen 1994 ollessaan 4-vuotias ja kiinnostui aluksi runoudesta ja teatterista, myöhemmin hän kiinnostui elokuvien tekemisestä ja elokuvan mahdollisuuksista ylittää kielelliset ja kulttuuriset rajat 13-vuotiaana.[2][3] Hän on näytellyt tv- ja draamaelokuvissa kuten Veljet, Pikkuveli ja Elokuu.[1]

Manucharin ensimmäinen 60-minuuttinen lyhytelokuva Vastavirtaan valmistui keväällä 2006. Seuraavat lyhytelokuvat Näkökulma ja Vielä tämän hetken ovat julkaistuja, palkittuja ja niitä on esitetty lukuisilla elokuvafestivaaleilla. Manucharin esikoispitkä elokuva Salpa esitettiin Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalilla, elokuvan teatteriensi-ilta oli 20. marraskuuta 2013[4] ja se oli ehdolla muun muassa kansainvälisessä Belfort Entrevues -festivaalin kilpailusarjassa.

Manuchar on valmistunut 2021 maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta.[5]

Filmografia muokkaa

Ohjaukset muokkaa

Näyttelijänä muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b Zagros Manuchar Elonetissä. Viitattu 6.3.2021.
  2. a b Zagros Manuchar. Rakkautta & Anarkiaa. 2012. Arkistoitu 22.3.2013. Viitattu 2.12.2019.
  3. Römpötti, Harri: Pakolaisena Suomeen tullut Zagros Manuchar ohjasi pitkän elokuvan. Helsingin Sanomat. 20.11.2013. Arkistoitu 21.12.2013. Viitattu 6.3.2021.
  4. Salpa. Salpaelokuva.fi. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 6.3.2021.
  5. Zagros Manuchar: Kirjeitä Zagros Manuchar, Pavel Rotts. Kuvataideakatemia. Viitattu 15.7.2022
  6. a b Zagros Manuchar, Pavel Rotts 7.5.2021. Taideyliopisto. Viitattu 16.3.2022.
  7. Graffiti meissä Elonet. Viitattu 6.3.2021.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä elokuvaohjaajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.