Yrjö Jalmari Ahopalo (14. tammikuuta 1929 Lappee29. syyskuuta 2003 Punkaharju) oli suomalainen kolmiloikkaaja. Hän kasvoi urheiluhenkisessä perheessä. Yhtenä urheilija-esimerkkinä oli varmasti oma isoisä Hjalmar Ahlroth (nimi suomennettu 1936 Ahopaloksi). Niinpä poika liittyi Imatran Jyskeeseen jo kuusivuotiaana. Samaisen seuran puheenjohtajana hän toimi myöhemmin vuosina 1975–1980.

Yrjö Ahopalo voitti kolmiloikan B-mestaruuden vuonna 1950 ja sai samassa lajissa hopeaa Kalevan kisoissa 1951. Hänellä oli lisäksi lukuisia mitalisijoja piirimestaruuskisoista. Aktiivinen urheilu-ura jäi vuonna 1954, ja myöhemmin hän vaikutti näkyvästi urheilun järjestötoiminnassa ja ansioitui suurten urheilutapahtumien järjestelytehtävissä. Näistä ansioistaan hän sai julkista tunnustusta, muun muassa Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun hopeisen ansiomitalin kullatuin ristein vuonna 1984 ja SVUL:n kultaisen plaketin vuonna 1985.

Lähteet muokkaa

  • Yrjö Ahopalo Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).
  • Uutisvuoksi 19.10.2003
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.